Mahtisalaattia uudesta keittokirjasta

Sain tuossa kustantajalta luettavaksi ja kokattavaksi keittokirjan, johon ihastuin ikihyviksi. Olen jo selitellyt perusteluja kirjablogin puolella. Niitä voi lukea täällä. Tässä sanottakoon, että kevennetyt ja terveelliset lohturuokareseptit sopivat kaikille herkuttelijoille vaikka uudenvuodenlupauksen aiheeksi.

No, myönnän. Jotkut aineksista ja resepteistä ovat ehkä meidän perheelle vähän turhankin terveellisiä (eksoottisia), mutta kyllä sellaisiakin pitänee kokeilla. Jo ihan tiedostamatta olemme muutenkin siirtyneet kasvispitoisempaan ruokavalioon, ehkäpä sitä pienellä tietoisella yrittämisellä voisi päästä vieläkin terveellisempään lopputulokseen herkuttelua unohtamatta.

Lohturuokaa - Tietoista herkuttelua (Outi Rinne) antaa hyvät eväät herkuttelun terveellistämiseen. Kaiken lisäksi kirjasta löytyy myös asiapitoista pohdintaa, joka kannattaa lukea. Sieltä löytyy syitä ja perusteluja - lempeästi ja saarnaamatta.

Ihan ensimmäiseksi kokeiluun päätyi bataattihummuspohjainen salaatti.

Jep, taidettiin vähän liiotella, Lautaselle piti saada tarpeeksi erilaisia herkkuja, jotta jokainen löysi suosikkinsa. Niinpä kypsällä bataatilla kevennetyn hummuksen päälle päätyikin jos jonkinlaista herkkua. Porkkanoita, punajuurta , kurkkua, paprikaa, herkkusieniä. rucolanversoja, alkolupiiin versoja, halloumisiivuja, tomaatteja,,, Minä jäin hummukseen totaalisen koukkuun ja esikoinenkin (joka muuten inhoaa hummusta) söi hyvällä halulla. Eritysesti tykkäsin, kun lipsahti kaksi isoa valkosipulinkynttä...

Ideana tahnan päälle levitelty salaatti osui ja upposi. Siinähän on kastike samassa ja salaatti taatusti tarpeeksi ruokaisaa.

Outi Rinne: Lohturuokaa - tietoista herkuttelua 

Kaunis kirja täynnä herkullisia reseptejä, kauniita kuvia ja asiaa siitä, miksi ruoka lohduttaa ja miksi lohturuokaa kannattaa muuttaa terveellisempään suuntaan.

Outinhan monet jo tuntevatkin Keittiökameleonttina tai Mieliruoka-blogin takaa sekä kahden muunkin keittokirjan kirjoittajana.
- Raakaruoka-aika
- Mielekkäät eväät

Seuraavaksi pitää kokeilla punaisista linsseistä tehtyjä suklaakeksejä. Saa nähdä huomaavatko pojat, mitä herkkuja äiti sillä kerralla syöttää. En nimittäin ajatellut kertoa etukäteen...
Varovaisuus lienee tarpeen sillä sen verran kauhistuneita ilmeitä ja huudahduksia oli vastassa asiasta mainitakseni. Ehkäpä vanha sanonta "hiljaa hyvä tulee" pätee tässäkin asiassa.

Kuukauden keittokirja : Villi joulu vegaani

Kyllähän minä jouluna kinkusta tykkään, mutta ei se estä kokeilemasta myös kaikkea muuta. Sami Tallbergin Villi joulu vegaani on ihanan inspiroiva kirja vaihtelua etsivälle.

En ole ihan varma, menisikö meillä vegaanijoulu läpi. Voi olla, että mutinat muuttuisivat jo ääneekkäämmäksi kapinoinniksi. Tosin täytyy kyllä sanoa, että kinkkua lukuunottamatta meillä on joulupöydässä lihaa vain lihapullat. Suurin osa tarjonnasta on salaatteja tai sitten kalaa. Ihan pelkästään kasviksilla en kuitenkaan usko koko joulunaikaa selvittävän.

Näin siitä huolimatta, että tässä kirjassa on monta houkuttelevaa kasvisreseptiä. Ehkä niistä osa päätyy joulupöytään, mutta ainakin pikkujouluaikaan noista löytyisi mielenkiintoista tarjottavaa lahjavalvojaisiin ja muihin kauden rientoihin. Puheenaiheetkin olisivat valmiina, kun alkujuomaksi lykkäisi vieraiden käteen Purppurasumua (punajuurta, mustaherukkaa ja muita marjoja) tai Ronskibiittiä. Muutenkin reseptit ovat kaukana tylsistä kasvisvaihtoehdoista. Näistä resepteistä löytyy väriä ja makua.

Ihan ensimmäiseksi meillä testattiin espanjalaistyyppistä perunapannua. Ei tuo ihan yhtä kauniilta näytä kuin kirjan kuvassa, mutta oli todella herkullista. Hieman laimean värinen annos oli maussaan täynnä erilaisia sävyjä. Makunystyrät hyrisivät ja olo oli tyytyväisen kylläinen jo pienenkin annoksen jälkeen.

Seuraavaksi meillä taitavat mennä testiin ainakin Paahdetut siitakesienet chili-seesamikastikkeella ja pasternakka suklaakastikkeella.

Lämmin papu-puikulasalaatti
(melkein kirjan reseptin mukaan)

iso loraus oliiviöljyä
8 salottisipulia
8 valkosipulinkynttä murskattuna
1tl paprikajauhetta
0,5tl jeeraa jauhettuna
pikkupullollinen valkoviiniä
1,5kg puikulaperunoita kuorittuna ja poikittain 6 osaan leikattuna
1 kasvisfondikuutio
kiehuvaa vettä
3 punaista paprikaa uunissa mustiksi paahdettuina, kuorittuina ja suikaloituina
1 ruukku timjamia silputtuna
1 ruukku persiljaa silputtuna
1 ruukku korianteria silputtuna
2 laakerinlehteä
suolaa ja pippuria

Kuumenna öljy pannlla. LIsää spiuli, timjami silputtuna, laakerinlehdet, paprikajauhe ja jeera sekä ripaus suolaa. Kuullota kymmenisen minuuttia,

Lisää viini ja anna kiehua kiivaasti muutama minuutti. Lisää perunat, kasvisfondikuutio sekä vettä sen verran, että perunat peittyvät hyvin. Anna poreilla hiljalleen, kunnes perunat ovat kypsiä (n.15min)
Sekoita joukkoon loput yrtit ja paprikasuikaleet sekä vielä hiukan oliiviöljyä. (Sitä parempaa laatua...)  Anna maustua.

On muuten tosi hyvää myös hiljalleen uudelleen lämmitettynä.

Syötäviä vietäviä ja omaankin suuhun

Copycat inspiroitui tällä kertaa tuplasti! 

Kun luin Kokit ja potit -blogista hunajapaahdetuista auringonkukansiemenistä, oli aivan pakko samantien siirtyä keittiön puolelle. Meiltähän löytyy aina sekä auringonkukansiemeniä että hunajaa.

Ja kyllä! Ne olivat juuri niin herkullisia kuin kielelläni jo reseptiä ajatellessani maistoin. Eikä reseptikään voi enää paljon helpommaksi mennä. Sekoitetaan vain ainekset ja laitetaan uuniin paahtumaan.

Toinen inspiraation lähde on Mari Moilasen kirja Syötäviä vietäviä - lahjoja keittiöstä. Kirja on täynnä mahtavia reseptejä, joita varmasti tullaan meilläkin kokeilemaan, mutta parasta antia minusta kirjassa on ajatus ruokalahjojen arvosta. Sekä tietysti siitä, että pienellä vaivalla saa muuten ehkä harmaan (auringonkukansiemenet ovat harmaita - hunajapaahdettuinakin) herkun nousemaan ihan uudelle tasolle.

Minä katselin keraamisia jugurttipurkkeja keittiön pöydällä. Olemme jääneet koukkuun La Fermière -jugurtteihin, joista jää jäljelle kauniin laventelinsinisiä purkkeja. Suurin osa jo vietiin päiväkotiin askarteluja varten, mutta pari oli vielä jäljellä. Siemenet siis purkkiin, servetistä kansi ja kalastajannarulla kiinni. Ainakin minusta tuo näyttää ihan salonkikelpoiselta pieneltä tuliaiselta. Eikä sisältö maultaan jää ollenkaan jälkeen kuoren kauneudesta. Tämä on sekä päältä kaunis, että herkkua sisältä.

Syötäviä vietäviä on sekä luettava, leivottava että innostava kirja. Pitäkääpä mielessä, kun pikkujouluaikakin tuossa lähenee ja vietäviä pitäisiä keksiä milloin minnekin. Itse tehdyt (tai edes paketoidut) herkut kelpaavat kaikille ja tästä kirjasta löytää inspiraatiota!

Valoa päin ja kapinamieltä

Onneksi isäntä kokkaa ja meillä on keittiössä puuhaajia muutenkin enemmän kuin vain vanhemmat. Muuten olisi nähty nälkää äidin lojuessa hyödyttömänä sohvalla. Jonkunlainen etiäinen minulla kai selkävaivasta oli, sillä tulin aloittaneeksi nettiostokset juuri ennen ja tälle viikolle osui juurikin elämää helpottava Anton&Anton ruokakassi-tilaus.

Olemme aina joskus ennenkin kassin tilanneet ja lämpimästi voin suositella ruokakassikokeilua muillekin. Elämä helpottuu, kun joku on päättänyt ruokalistan puolestasi ja aineksetkin ovat suoraan käsillä. Söimme siis itse tehtyjä kalapuikkoja muusilla, karitsapullilla täytettyjä pitaleipiä ja nyt viimeiseksi pinaattilettuja.

Sohvalla ehdin myös miettimään, minne on kadonnut iloni keittiössä puuhailemisesta. Kokkausjumi on kestänyt jo niin kauan, ettei sitä voi enää selittää lomafiiliksellä tai tauon paikalla. Tulin siihen lopputulokseen, että olen kai liian vanha kaikkiin näihin nykyajan muutoksiin.

Ulkopuoliset vaatimukset ovat saapuneet keittiööni ryminällä.

 "Vähemmän lihaa" "Pitää kokeilla uusia proteiineja" "Kai olet sentään testannut chiat ja psylliumit ja muut vierasperäistä koreaa nimeä kantavat ainesosat?" "Raakaa sen olla pitää, tai ei oikeastaan kai enää sitäkään"

Liian paljon, liian nopeasti.

Kokeilen mielelläni uusia juttuja, mutta minä rakastan myös klassista ja vähän rustiikkia keittiötä. En koskaan ole varsinaisesti hurahtanut mihinkään ja nyt tuntuu siltä, kuin yleisen mielipiteen vuoksi pitäisi.

Ei! En suostu! Pitäkää vain dinosauruksena ja huonona äitinä. Meillä palataan (tai oikeasti jatketaan) nyt ihan tietoisesti vanhaa hyväksi todettua metodia.

  "Kohtuus kaikessa ja kaikkea lautasella" 

Kokeillaan uutta, kun sopivasti vastaan sattuu ja suuhun sopii, mutta nautitaan edelleen hyvällä omalla tunnolla vanhoja ja jossain jo pannaan laitettuja herkkujakin.

Ihan vain fiilikseen päästäkseni kaivoin myös hyllystä vanhoja suosikkejani.

Luinko niitä sitten? Itse asiassa luin vain Slaterin päiväkirjoja, ja niistäkin vain syyskuun. Nigellalta tarkistin suklaajuustokakun reseptin ja Jamie Oliverilta kurkistin papujen viljelyä ja sadonkorjuuta. Muuten meni selailuksi, mutta se riitti. Tuli syksyinen olo ja syksyn myötä halu palata runsaisiin, lämpimiin ja ihanan täyteläisiin makuihin. Siispä tiedossa on suolaista crumblea, lihapatoja ja muhkeita leivonnaisia - hyvällä mielellä.

Siis, kunhan tästä taas saan itseni keittiökuntoon...

Kyökkipsykologiaa ja hummus Josen tapaan

Kyökissä voi tehdä kaikenlaista muutakin kuin ruokaa. Kaikkihan me tiedämme, että bileiden parhaat keskustelut käydään keittiössä ja muutenkin se on paikkana lämmin, luokseenkutsuva ja luottamusta herättävä. Ei liene ihme, että kotoisa keskustelu vastaa moniin henkisiin tarpeisiin ja amatoorianalyysiä kutsutaan usein myös kyökkipsykologiaksi.

Jonkunlaista kyökkipsykologiaa harrastetaan nyt myös kirjablogissani, jossa väitän yöpöydän kirjapinon pohjalta pystyvän arvaamaan millaisesta ihmisestä on kyse, mitkä ovat hänen kiinnostuksenaiheensa ja jopa elämäntilanteensa. Menkääpä kurkkaamaan ja kommentoimaan. Siellä on jo muutamakin tarkka analyysi meikäläisestä.

Minun pinostani löytyy muiden muassa Josen Meze, joka on itse asiassa keikkunyt yöpöydälläni jo pidemmän aikaa. Olen huomannut selailevani sitä suhteellisen useasti sillä Libanonin ruokaperinteitä ja seutuja esittelevässä kirjassa riittää katseltavaa ja siitä löytyy myös monia reseptejä kokeiltavaksi.

Hummusta olen tehnyt monesti, mutta silti päätin tällä kertaa myös kokeilla kirjan reseptiä (suht) tarkasti seuraten. Minulla nimittäin on tapana heitellä kikhernetahnan ainekset vähän noin sinnepäin ja lisäksi lorauttelen sitruunamehua sen verran reilusti, ettei taida enää ihan aidosta hummuksesta olla kyse. Josen hummus oli ihan sikahyvää ja katosi piknikillä alta aikayksikön. Taidan siis olla vähän tarkempi tulevaisuudessakin.

Toiseksi tahnaksi piknikherkutteluun valikoitui Baba Ghanoush ja hyvää sekin oli. Monta muutakin reseptiä mielenkiintoisesta kirjasta löytyisi, mutta niihin palataan sitten myöhemmin.

Hummus 

2 prk kikherneitä (kirjassa käsketään tekemään kuivista liottamalla, mutta näitä sattui olemaan kaapissa)
1 dl vettä
2 valkosipulinkynttä
1,5tl suolaa
1dl tahinia
melkein 1 tl valkopippuria
1dl sitruunamehua

Pistetään koneella sileäksi ja nautitaan.

Tämä tahna on myös kevyempää kuin omani, sillä oliiviöljyä ei sekoiteta laisinkaan itse tahnaan vaan sitä valutetaan vain kulhoon päälle ja ripotellaan vielä chilijauhetta tuomaan väriä ja makua.
Mahtavaa herkkua ja helppoa pikkusuolaista dippinä kasviksille, leivän päällä tai vaikka siemennäkkäripaloilla kulhosta koukattuna.

Supersmoothiet - mangosta mustikkaan

Viime lauantaina nelkytplusblogilaiset pääsivät Hellapoliisin tiloihin ihastelemaan sekä herkkuja että ihan uutukaista smoothiekirjaa kirjoittajineen. Eikä tiloissakaan ollut mitään vikaa. Ihanasti pinkeillä ripauksilla väritetyt tilat käsittivät niin oleskelutiloja kuin upeat keittiöt. Erityisesti pinkki biljardipöytä jäi mieleen houkuttelevana yksityiskohtana, (Kannattaa pitää mielessä juhlia tai yritysiltoja järjestäessä. Tiloja nimittäin saa myös vuokrata.)

Maiju ja Kati olivat taikoneet meille ihanat herkut maisteltaviksi. Kookoslaksaa, salaattia ja mahtavia tahnoja maissikakkujen tai kaurasiemennäkkärin päälle laiteltavaksi. Erilaiset ruokarajoitukset oli otettu huolella huomioon - gluteenitonta tai "muuta"-tonta oli tarjolla niitä tarvitseville. 

Kaikki herkut olivat mahtavia (ne marja-marenkimuffinssit - nam!), mutta erityisesti mieleeni jäi vihersmoothie. Olen joskus maistanut vihreää smoothieta, joka toi mieleen lähinnä epäonnistuneen kaalikeiton (huom! En voi sietää edes hyvin tehtyä kaalikeittoa). Sen jälkeen olenkin parhaani mukaan vältellyt kaikkea vihertävää ja nestemäistä. Maijun ja Katin loihtimalla vihersmoothiella kammoni parani kertaheitolla ja kokeilin tätä Citynaisen tehosmoothieta jopa kotonakin. Ohje nimittäin löytyy kirjasta.

Kiitos siis  vielä kerran aivan mahtavan hauskasta iltapäivästä ja kaikista ihanista herkuista! 

Niin, Supersmoothiet mangosta mustikkaan. Kuulimme mielenkiintoisia juttuja kirjan syntyprosessista. Kuvista on osa kuvattu Indonesiassa ja osa mökillä Suomessa. Mehuja ja smoothieita on kokeiltu ja suunniteltu kahden taitavan tekijän toimesta. (Kirja-arviota pian lisää myös kirjablogin puolella)

Minuakin kirjan ohjeet houkuttivat. Lähdin liikkeelle helpommasta eli kookos-vaniljasmoothiesta - Vähän piti tietysti tuunata ja heitin sekaan vielä pakkasesta mustaherukoita. Menestyksestä innostuen sitten päätin kokeilla myös tuota vihersmoothieta. Siinä tuli todettua, että smoothieiden teko lienee vähän välineurheilua. Yleiskoneen blenderipurkki kun osoittautui ehkä hitusen heikoksi lehtikaalin pilkkomiseen. Koostumus jäi palaiseksi, mutta maku oli tosi hyvä.

Varsinainen ongelmani smoothieiden suhteen on kuitenkin se, että minun pitäisi opetella korvaamaan niillä muuta syömistä. Nyt ne tuppaavat vähän tulemaan kaiken muun lisäksi ja silloinhan energian määrä lisääntyy ihan liikaa. Pitänee vielä hiukan harjoitella niin herkkuyhdistelmiä kuin sopivia tarjoiluhetkiä ennen kuin lähden blenderiostoksille.

Tämän kirjan resepteillä pääseekin mukavasti alkuun. Kirja on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia juomia, jotka on myös testattu maukkaiksi ainesyhdistelmiksi. Kun onnistuu saamaan kirjan ohjeita seuraamalla vihersmoothienkin muutaman kerran maistumaan hyvältä, saanee uutta rohkeutta myös omiin kokeiluihin.

Kauniin vihreällä smoothiella saa pääsiäissunnuntainkin ihanasti alkuun, joten...

Ihanaa pääsiäistä kaikille! 

Tässä vielä se kookos-mustaherukkasmoothie, jonka ensimmäiseksi surrautin kirjan inspiroimana.

Kookos-mustaherukkasmoothie

Kookosmaitoa purkki
pari desiä pakastettuja mustaherukoita
pari banaania (palasina pakkasesta)
vaniljauutetta runsas 1tl

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna pakastettujen ainesten pehmetä hetken aikaa ja sitten ei kun surraten. Oli muuten ihan sikahyvää.

Nigella naftaliinista

Muistatteko Nigellan?

Sen englantilaisen keittiöjumalattaren, jonka sensuelleja kokkaussessioita televisiossa miehet seurasivat innokkaina naisten vähän naureskellessa hänen maneereilleen. Ei kai meistä kukaan sentään yöaikaan jääkaapille kulje aamutakissa ja meikattuna kameroiden surratessa?

Silti, Nigellan reseptit myös toimivat ja niitä oli tarjolla paljon. Minullakin on pitkä rivi hänen kirjojaan. Niistä on tullut tehtyä yhtä ja toista.

Sitten tuli pitkä tauko Nigella-reseptien käytössä. Lienevätkö syynä olleet hänestä kuuluneet huonot uutiset (avioeroa ja huumekoukkua), oliko hän jo ajastaan jäänyt eli ihan "passée" vai tuliko yksinkertaisesti niin paljon hyviä uusia keittokirjoja, että nuo vanhat unohtuivat alahyllylle?

En tiedä.

Yksi resepti kuitenkin jäi mieleen kummittelemaan Nigellan Kitchen-kirjasta eli kanaa 40 valkosipulinkynnen kanssa. Sitä minun piti kokeilla monta kertaa, mutta aina se jostain syystä jäi. Rakastan valkosipulia, joten tämähän on juuri minua varten.

No nyt löytyi kaapista ylimääräistä valkosipulia seurauksena nettiruokaostosten vikaklikkauksista,.
 Tästä tuli hyvää. Taidan selata tässä muutaman muunkin hänen keittokirjoistaan.

40 valkosipulinkynnen broileria 
(tai ainakin sinnepäin) 

Broilerin reisipaloja
muutama valkosipuli
kevätsipulia
loraus valkoviiniä
timjamia
suolaa ja pippuria

Ruskista broilerinpalat nahkapuolelta pannulla. Asettele valkosipulinkynsiä kuorineen laakean uunipataan pohjalle ja pistä broilerinpalat päälle. Käytä silputut kevätsipulinvarret ja timjami pannulla ja kaada uunipataan. Putsaa pannunpohja lorauksella valkoviiniä ja kaada sekin pataan. Laita kansi päälle.

Pistä pata tunniksi uuniin 175 asteeseen, kunnes broilerinpalat ovat kypsyneet ja valkosipulit hautuneet ihanan pehmeiksi.

Tarjoile seuraksi vaikka kurpitsarisottoa.

Suupaloja ja siemennäkkäriä

Suupaloja - Pikkuruokia ja naposteltavaa maailmalta 
Hannele Hyvärinen ja Johanna Myllymäki
Arvostelukappaleena luettavaksi ja kokattavaksi kustantajalta 

Nykyään on trendikästä rakentaa koko tarjoilu pienistä, mielellään sormilla syötävistä annoksista ja siihen trendiin Suupaloja osuu pilkulleen. Se on täynnä kaikenlaisia inspiroivia pikkupaloja, joita voi rennosti sitten nautiskella ystävien kanssa. Eri puolilta maailmaa inspiraationsa hakevista resepteistä riittää kokeiltavaa ja herkuteltavaa vähän pidemmäksikin aikaa.

Meillä on tehty mezejä, pintxoja, tapaksia ja muita pikkupaloja vähintäänkin aperona noin suurin piirtein aikojen alusta asti. Silti kirja oli mukava tuttavuus ja siitä löytyi useampi kokeilemaan houkutteleva resepti. Ihan ensimmäiseksi tartuin siemennäkkäriin, jollaista minun on pitänyt kokeilla jo pidemmän aikaa.

Helpossa reseptissä vain sekoitettiin ainekset (auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä, suolaa, vehnäjauhoja, ruisjauhoja ja vettä) keskenään, levitettiin pellille ja kuivatettiin uunissa 150 asteessa. Jäähtyneenä ihanan rapsakka näkkäri sai meillä niin suuren suosion, että lautanen tyhjeni hetkeksi kääntyessäni toiseen suuntaan. Ei siinä sitten muu auttanut, toinen satsi tulille.

Seuraavaksi ajattelin kokeilla rapukakkusia viikolla iltapalaksi...

p.s. lisää ajatuksiani kirjasta myös kirjablogin puolelta lähiaikoina osana kuukauden keittokirja-sarjaa

Gluteenitonta, maidotonta ja ilman kananmunia - mistä inspiraatio?

Meillä on tuuria siinä mielessä, että lapsilla ei ole mitään ruoka-aineallergioita. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö kavereiden kylään tullessa aina välillä pitäisi miettiä pöytäänlaitettavaa milloin mitäkin ruoka-ainetta välttäen. Tunnistan siis haasteen ja tunnen myötätuntoa niitä perheitä kohtaan, joissa välttely on jokapäiväistä. On ihan tarpeeksi haastavaa keksiä pöytään laitettavaa joka päivä muutenkin, joten uskon kaikkien inspiraationlähteiden ilahduttavan rajoituksien kanssa painivia.

Emmi-Liia Sjöholm : Koko perheen kattaus 
Luettavaksi ja kokattavaksi kustantajalta 


Tässä kirjassa kaikki reseptit ovat gluteenittomia, maidottomia ja ilman kananmunia. Kyseessä ovat Suomessa yleisimmin esiintyvät allergiat lapsilla, joten tarvetta lienee useammassakin perheessä. Pidin kirjan filosofiasta erityisesti siitä, että tarkoituksena ei ollut keksiä uusia ja ihmeellisiä raaka-aineita, joilla korvata perinteisiä reseptejä, vaan käyttää helposti löydettäviä aineksia hyvään ja herkulliseen ruoanlaittoon.

Silti, kirjasta löytyvät pannukakut ja letut, vaikka minusta nuo pannukakut varsinkin muistuttivat enemmän kasvispihvejä kuin esikuvaansa. Tosin mm. bataattipannarit ja tölkkipavuista tehty perusohje vaikuttavat sen verran herkullisilta, että ne menevät meillä kokeiluun ihan lisukeruokina. Samoin energiapallerot vaikuttivat ihanilta  ja kirjasta löytyy monia muitakin mielenkiintoisia reseptejä ja ihan tällaiselle ei-allergiaperheellekin. Varsinaiselle kohderyhmälle tämä lienee taivaanlahja juuri niinä päivinä, kun pitäisi keksiä jotain, mutta inspiraatio antaa odottaa itseään.

Onhan kirjassa tietysti vähän oudompiakin aineksia käytetty, psyllium ei vielä ole tehnyt ensi visiittiään keittössämme ja riisijauhotkin ovat vielä kokeilematta. Näitäkin kuitenkin löytyy yleisesti marketeista eli mistään erikoiskauppatuotteista ei ole kysymys. Enemmän ehkä on kyse uudenlaisesta katsantotavasta aineksiin: "Mitä kaikkea voisi tehdä vähän eri tavalla?"

Kokeiltavaksi meillä valikoitui kookosvaahto. Jälkiruokana tai leivonnaisten lisukkeena tämä on varsin oiva vaahto, vaikka toki vaatii kookoksen mausta pitämisen. Sitä kun ei oikein kunnolla saa peitettyä edes suuremmalla määrällä sokeria. Meillä tämä ei ollut ongelma kuin ehkä esikoisen kohdalla ja itse suorastaan rakastan kookosta.

Tämä on myös huikean yksinkertainen ja helppo resepti. Käytännössä vain otetaan kookosmaitopurkista se kova massa (eli kookoskerma), laitetaan joukkoon reippaasti sokeria ja sitruunankuorta (minä lisäsin vielä vaniljasokeria) ja sitten vaan vedetään sähkövatkaimella vaahdoksi. Voilà, herkku on valmis! Ja vinkkinä niille, joiden ei tarvitse vältellä sitä kananmunaa, että oli muuten huikean hyvää pavlovan päällä ja pannulla karamelisoitu ananas ja suklaa sopivat oikein mainiosti.

Tähän loppuun ihan uteliaisuudesta keräsin meillä viime aikoina tehtyjä ruokia, joissa ei ole kananmunaa, vehnää eikä maitoa. Kyllä niitä jonkin verran löytyi, vaikka makeiden herkkujen osalta jouduin menemään aika kauassa taaksepäin ajassa edes maidottoman version löytymiseksi... .

Pääruokia löytyi ihan viime ajoilta hyvin
Broileripallerot 
Lämpimät lohinuudelit
Pihvisalaatti
papu-tonnikalapannu
linssikeitto 


Jälkiruokia ja leivonnaisia - tämä oli vaikeaa
Sydänsuklaat... kunhan suklaana on vain tummaa suklaata, makuaineeksi vaikka kandeerattua appelsiininkuorta
Hedelmät tietysti yleensäkin ovat hyviä, vaikka sitten vaniljasokerilla maustettuna ja vähän rommilla flambeerattuina (kookoskermalla saa tosiaan kermavaahdot korvattua)
Klementiinikakusta löytyy kananmunia, mutta ilman maitoa ja vehnäjauhoja

Stereotypiamurskausta ja trendibongailua sekä bataattiranskalaisia

Eilen olin fiiliksissä. Voice of Finlandin ja perhekikatuksen aiheuttama endorfiinihyöky peitti alleen kivun. Nyt kyllä sattuu sormeen. Tiputin nimittäin eilen bataattiranskalaisille tarjoilupussia kaapista etsiessäni siitä reunalta liimapurkin suoraan pienen pressopannuni päälle. Se tietysti hajosi ja minä kiukuspäissäni siirtelin palasia niin, että vetäisin samassa sormeenikin viillon. Vähältä piti, etteivät jääneet ranskalaiset saamatta, kun ei koko talosta sitten tietysti löytynyt yhtään laastariakaan.

No, onneksi kyseessä oli varsin helppo ruoanlaitto ja minulla yleensä verenvuotokin tyrehtyy pikkuhaavoissa alta aikayksikön. Sen verran paksu veri vissiin, ettei jaksa hetkeä kauempaa juostakaan. Tällainen viiltohaava on enemminkin kiusallinen kuin vaarallinen, mutta kyllä se kirvelee.

Eilisistä bataattiranskalaisista lupasin johtaa aasinsillan kautta asiasta kukkaruukkuun, tai tässä tapauksessa kahteen keittokirjaan. Satuin nimittäin tässä hankkimaan taas yhden, tosin vähän vanhempaa mallia. Pipsa Hurmerinnan 2012 ilmestynyt "Pipsa" houkutti minua jo silloin, muttei osunut missään sopivasti käsiin. Nyt osui. Tiedättehän ne kauppakeskusten käytävillä olevat halpiskirjamyynnit? Kurkkaan aina ohikulkiessani keittokirjavalikoimat. Joskus onnistaa ja perus kv-käännöskopioiden joukosta löytyy helmiä. Niin nytkin, vitosella. Pakko se oli napata mukaan.

Eikä harmita, kirja inspiroi moneen juttuun ja taas kerran jouduin miettimään stereotypioiden voimaa. Jo Vera Jordanovan Don't Miss a Bite ravisteli meidän keittiössämme käsitystä salaatinlehtiä ja sellerinvarsia mutustelevista langanlaihoista mallikaunottarista. Pipsa Hurmerinta on tietysti tuttu jo tv:stäkin, mutta samalla lailla hän rikkoo vakioita, tai siis ainakin niitä oletettuja vakioita.

Vera Jordanovan kirja inspiroi täytettyihin munakoisoihin

Oli myös hauska katsella, miten kirjasta löytyi muutama viime vuoden trendiresepti. Kuka on tehnyt lehtikaalisipsejä? Kirjassa taitaa olla yksi ensimmäisistä resepteistä. Minulla tuo herkku on edelleen kokeilematta, mutta vielä ehtii... enkä minä ole itseäni trendikkääksi väittänytkään.

Pipsa myös käyttää resepteissä mm. kvinoaa, joka lienee myös noihin aikoihin noussut otsikoihin. Juuressipseistä on puhuttu paljon viime vuosina ja sitten on tietysti nuo bataattiranskikset. Ihan selvästi kirja on ollut trendien aallonharjalla, jollei peräti niitä aloittamassa.

Ajankohtainen kirja taitaa olla vieläkin. Yksi resepti nimittäin herätti huomioni, koska olen ollut huomaavinani sen ainesosan nousseen viime aikoina esille Blogistaniassa. Kyseessä on "kielletty riisi" eli musta riisi. Tuleekohan siitä nyt jonkinlainen uusi trendi? Keisarin kielletty riisi -resepti menee ainakin meillä kirjasta kokeiluun, kunhan saan kyseistä riisiä jostain käsiini..

Muutenkin kirjaa on miellyttävä lukea. Pipsan tarinointi tuntuu avoimelta ja reseptien taustat ovat aina mielenkiintoisia. Jännää on myös nähdä yhteyksiä eri maiden resepteissä keskenään, kun kirjasta löytyy maailmalta löydettynä jotain kummasti tutulta tuntuvaa.

Mukava lisä keittokirjahyllyyn siis. Napatkaa mukaan, jos tulee vastaan. (Samoin kuin se Jordanovan kirja...)

Sitten ne bataattiranskikset

Uuni 250 asteeseen. Bataatti ohuiksi ranskiksiksi. Sekoitetaan öljyn kanssa ja levitellään pellille. Uuniin puoleksi tunniksi (tai kunneksi näkyy tarpeeksi mustaa) ja sitten suolaa päälle ripotellen suoraan tarjolle.

Helppoa herkkua.

Kertokaa nyt viisaammat, mitä minä teen väärin ?

Pidän kovasti tästä tämän hetken terveystrendistä. Pitäisin vielä enemmän, jos onnistuisin itsekin tekemään niitä herkullisia raakakakkuja ja terveellisia namiaamupaloja, joita niin paljon hehkutetaan. Minulla vain tuntuu olevan peukalo keskellä kämmentä kaikkien näiden uusien ainesten kanssa. Ensimmäinen tekemäni raakakakku on ainoa kakuntapainen, joka meidän huushollissamme on koskaan päätynyt lähellekään bioroskista. (Toinen oli sentään jo  hyvänmakuinen).

Myös chiasiemenet ovat aiheuttaneet minulle päänsärkyä jo muutamaan kertaan. Toiset näyttävät tekevän niillä kauniita vanukkaita, minun laseissani on epämääräisen näköistä valuvaa mössöä.

Kertokaa nyt viisaammat, mitä minä teen väärin?

Viimeksi sekoitin banaanimössöön ja mantelimaitoon chiasiemeniä ja odotin hetken, että saisin Jamie Oliverin ohjeen mukaan kiwistä tehdyn vastaavan mössön nätisti toiseksi kerrokseksi lasiin. Vielä mitä.... kuten kuvasta näkyy.

Olinko liian kärsimätön eli olisiko pitänyt odottaa kauemmin? Paljonko niitä siemeniä oikein pitää suhteessa laittaa? Tiedän, että tein vähän silmämääräisesti, mutta tuntui jo noinkin olevan siemenä aika runsaasti. Mitäs muuta suosittelisitte? 

Kyllä tämä tästä varmaan jossain vaiheessa. Maistuu nimittäin kuitenkin tosi hyvältä, vaikkei kauneuskilpailuja voittaisikaa. Tosin hivenen tunnen pienen kateuden piston katsellessani Jamie Oliverin kirjan kuvaa, vaikka talvivalossa otettu valokuva ei teekään ollenkaan oikeutta.

Muita ajatuksiani Jamie Oliverin Arjen superruokaa-kirjasta voi lukea täältä.

Kun alkuun päästiin... keittokirjainspiksiä

Kun alkuun pääsin taas keittokirjojen kanssa, niin muutama ilta kuluikin sitten rattoisasti hyllyjä koluten. Hakusessa oli nopeita ja helppoja reseptejä, joilla saataisiin hiukan hukassa ollut keittiöinspiraatio taas viriämään ja löytyihän niitä.

Keittokirjojen lisäksi toinen inspiraationlähde on usein pakastin tai ruokakomero. Nytkin löysin pakkasesta "jotain lihaa". Ensin luulin sen olevan kalkkunanjämiä, mutta lopulta se osoittautui lihapadan loppusijoituspaketiksi. Näin hyvin meillä on pakastimen sisältö tiedossa. Onneksi tiedän, ettei paketti voi kovin vanha sentään olla sillä pakkasen siivouksesta ja sulatuksesta ei ole hurjan montaa kuukautta... 

Sitten taas viriteltiin. Lihapadan loput hauduteltiin sipulin ja chipotlechilien kera melkein mössöksi. Sekaan kaadettiin säilykepurkillinen kirsikkatomaatteja ja voilà! Lopputuloksena oli sopivasti kieltä poltteleva chili, joka sopi tortillatäytteeksi kuin nenä päähän. 

Kun lihaa jäi vieläkin jäljelle niin loput nautittiin Mari Moilasen ensimmäisestä kirjasta bongattujen kesäkurpitsalettujen kera. Olivat muuten ihan sikahyviä. (Olen selkeästi saanut vaikutteita talon nuorisolta - sikahyvä ei ole kuulunut sanavarastooni, mutta viime aikoina olen saanut itseni kiinni sen käytöstä useammin kuin kerran).

Kesäkurpitsaletut 

Sekoita keskenään 1,5dl maitoa ja 2 munaa. Sekoita joukkoon ripaus suolaa ja pippuria sekä puolen sitruunan kuori raastettuna. Lisää vielä 1rkl sitruunamehua ja 1,5dl täysjyväspelttijauhoja sekä lopuksi 1 keskikokoinen kesäkurpitsa raastettuna (tai 2 pientä). Makeuta halutessasi hunajalla. Sekoita tasaiseksi ja anna hetki levätä.

Paista letut pannulla voissa kauniin ruskeiksi. Tarjoile heti.

Lisukkeeksi voi maustaa jugurttia tai ranskankermaa, päälle voi ripotella kinkkua tai vaikka savulohta. Meillä syötiin chilinjämät jugurtin, avokadon ja paprikan kera.
Kelpasi kaikille.

Toinen kirja, johon hyllykierroksellani taas törmäsin oli Marc Aulénin Sopat!. Peruslohikeitto valkoviinillä ja sambal oelekilla terästettynä maistui oikein hyvältä, mutta koko homman juju oli kuitenkin tillipestossa.

Nippu tilliä, parmesaaniraastetta, ripaus suolaa, sitruunankuorta ja -mehua sekä pinjansiemeniä hienoksi mössöksi. Joukkoon oliiviöljyä sen verran, että notkistuu. Pieni vaiva, suuri muutos. Kannattaa kokeilla.

Kevään kaunein keittokirja, josta löytyy ensimmäinen tykkäämäni raakakakku ikinä!

Mari Moilanen: Sitä parempi soppa (II) - Puoli kuuta nokkosesta, perunasta ei päivääkään
- luettavaksi ja kokattavaksi kustantajalta

Jo Marin ensimmäinen keittokirja oli kaunista katseltavaa, mutta tässä toisessa ovat kuvat nousseet taas yhtä tasoa ylemmäksi. Kirjan sivut hehkuvat värejä. Välillä ajatukset siirtyvät jo melkein fantasian puolelle ja mieleen nousee satumetsä.

Sitä parempi soppa ei kuitenkaan ole tarkoitettu vain katseltavaksi.

Tällä kertaa kirjan kantavana teemana ovat kesäiset reseptit ja sitä myöten painopiste on suomalaisesta luonnosta löytyvissa herkuissa. Sienet, kuusenkerkkä ja nokkonen saavat omat sivunsa ja reseptinsä, samoin kuin monet muut metsien ja vesien antimet.

Eniten pidän kuitenkin Marin ruokafilosofiasta. Vaikka painopiste on kotimaisissa herkuissa, ei se estä käyttämästä myös muualta tuotuja herkkuja. Tarkoituksena on kokata terveellisesti, mutta ihanan vaihtelevasti. Välillä grillataan pihvejä ja sitten syödään portobelloranskalaisia. Usein niin "ismiksi" muuttuva raakaruokakin on Marilla vain osana vaihtelevaa ja kiinnostavaa repertuaaria. Whole food lienee terminä aika kuvaava.  Maukasta ruokaa prosessoimattomista raaka-aineista ja myös ainesten omaa perusluonnetta kunnioittaen. Tämä tuntuu minustakin omimmalta, vaikka myönnän auliisti olevani tavoitteesta vielä kaukana ja perheen ruokavalion olevan iloinen sekoitus aivan kaikkea.

Kirjasta valikoitui kokeiltavakseni itsestäänselvästi Suklaaraakakku, johon ihastuin jo julkkareissa. Siis ihan oikeasti, ENSIMMÄINEN maistamani "virallinen" raakakakku, josta tykkäsin ihan hirveästi. Eihän siinä ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä jotain samanlaista vappupöytään.

Resepti onkin raakakakkumaisen helppo, sillä ainekset vain sekoitetaan tehosekoittimessa. Kakku kuitenkin myös vaatii raakaruokatyyliin suhteellisen paljon esivalmisteluja cashew-voin ja taatelisiirapin valmistuksen muodossa. Kaiken kaikkiaan sen tekemiseen kuluva aika on kuitenkin varmaan aika lähellä ihan normikakun tekoaikaa, eikä paistamista tietenkään tarvita. Sen kun törkkäisee pakastimeen odottamaan tarjoilua.

Ihan niin kauniiksi en kakkua saanut kuin Marilla. Täytteen levittäminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Se oli sen verran tahmaista ja tarttuvaa. Minulla ei myöskään kaapista löytynyt pekaanipähkinöitä, joten tuunasin pohjan saksanpähkinöiksi ja manteleiksi (ja täytyy myöntää, että kaakaokin loppui vähän kesken, joten jouduin käyttämään osaksi sellaista vähän sokerisempaa - niin meidän perheen tapaista)
Silti, kakku oli (ja on) tosi hyvää.

Jos vaikka... raakaruokaa

Karita Tykän kirja Hyvä huomenta- Raakaruokaa ihaniin hetkiin on ihanan raikkaan värinen. Vaaleat sävyt ja heleät kuvat korostavat kirjan sanomaa terveellisestä, hyvää tekevästä ja kuitenkin hyvältä maistuvasta raakaruoasta. Kirja on tekijänsä näköinen ja oloinen, sellainen rento ja pingottamaton, mutta kutenkin omalta osaltaan tinkimätön, niin kuin Myllärin hyvinvointi-illassakin huomasin.

Kirja on myös nimeään laajempi. Siinä ei pelkästään kerrota aamupalasta, vaikka toki siihen sopivia reseptejä onkin paljon. Alussa opetellaan vähän perusteita eri erilaiset pähkinämaidot ja -voit tulevat tutuiksi. Ihan ensimmäiseksi testasinkin kirjasta kookosvoin tekemistä. Se on metodiltaan ihan niin helppoa kuin kirjassa luvataan, mutta onnistuin silti hämmentymään. Kirjassa mainitun muutaman minuutin surraamisen sijasta tahnamaisen seoksen saamiseen meni minun pieneltä koneeltani lähemmäs 20min ja silti rakenne oli vielä vähän rakeinen eikä varsinaisesti voimainen. 

Vika voi olla koneessa tai kookoshiutaleissa tai tekijän ymmärryksessä. Mitä veikkaisitte? Saiko nimi voi minulla vain aikaiseksi vähän vääriä odotuksia tämän suhteen? 

Joka tapauksessa kookosvoini toimi vallan mainiosti proteiinipatukoissa, joita tein Karita Tykän ohjeen mukaisesti Myllärin Vireä kaurahiutaleista. Toinen satsi niitä tehdään heti, kun saan haettua kaupasta cashew-pähkinöitä.

Mutta takaisin kirjaan. 

Alkuohjeiden jälkeen päästään kokeilemaan jugurtin tekoa, kräkkereitä ja hilloja. Varsinkin viimeksi mainitut tuorehillot chia-marjojen avulla kuulostavat tosi helpolta ja kiinnostavalta. Smoothie-ohjeita kirjasta löytyy vino pino - tietysti. Sitten mietitään kasvispastan tekoa, salaatteja ja lopuksi vielä jälkkäriherkkuja. 

Minä päädyin kokeilemaan mukaillen tuorepuuroa (tai raakapuuroa, niin kuin vähän turhan raa'an ja aikaisen aamuherätyksen päälle päädyin sitä kutsumaan.) Resepti tosin ei ole kirjasta, eikä kai oikein seuraa maitotuotteita välttelevän kirjan ohjeiden mukaista filosofiaakaan. Hyvää se oli. En päätynyt seuraamaan ohjetta, sillä minulla ei ollut aineksia, eikä aikaa tehdä pähkinämaitoa.

Tässä taitaakin tiivistyä minun suhteeni raakaruokaan. Se kuulostaa kiinnostavalta ja uskon sen olevan ihan terveellistä, mutta sen tekeminen tuntuu vaivalloiselta. Vaivalloisuus ei niinkään johdu reseptien monimutkaisuudesta sillä ne ovat useimmiten aika yksinkertaisia, vaan enemmänkin ainesten epätavallisuudesta nykyiseen ruoanlaittooni nähden. Tuntuu hankalalta muistaa ostaa niitä ajoissa valmiiksi, ja pähkinämaitojen ja -tahnojen tekeminen tuntuu ylimääräiseltä vaiheelta. Tämä vaatisi vähän totuttelua ja ennakoinnin opettelua. 

En myöskään yleensä innostu kallistumaan minnekään suuntaan kokonaan, niin siis taitaa käydä tässäkin. Luulen raakaruokareseptien (paitsi ehkä niiden peruskakkujen, joihin en edelleenkään ole kovin ihastunut) ilmaantuvan meillä ruokapöytään säännöllisin väliajoin, kaikkien muiden trendien, ismien ja makumuistojen keskelle. Karita Tykän kirja toimii hyvänä muistinvirkistäjänä, kun raakaruokafiilis iskee. Pitänee hankkia sen seuraksi vielä joitain muitakin. 

Ja tässä sitten Ei-puristin tuorepuuro

Kaada pieneen lasipurkkiin 1/3 purkista kaurahiutaleita (Myllärin Vireä vadelma-mustikka-kaura annospussi) ja sekoita siihen 1 tl siitepölyjauhetta, pari kuivattua persikkaa pilkottuna ja pieni kourallinen saksanpähkinöitä rouhittuina. Sekoita ja kaada päälle maitoa 1cm yli kuivien aineiden reunan. Jätä yöksi jääkaappiin ja nauti aamulla. 

Ihan tuli lapsuus mieleen. Silloinkin syötiin kaurahiutaleita maidossa turvotettuina, siis me, jotka inhosimme keitettyä kaurapuuroa yli kaiken. 

Olisiko tässä uusi suosikkini?

Jenni Höijer, Hanna Löfgren: Sokerileipurin salaisuudet 

Luettavaksi ja leivottavaksi Gummerukselta 

Muutama vuosi sitten leivoin sitruunapiirakoita oikein urakalla. Etsin suosikkiani ja löysin sen lemoncurd -tyyppisen täytteen omaavasta, marengilla hunnutetusta, murotaikinapiirakasta, mutta nyt...

Nyt minun pitää vakavasti harkita suosikkityyppiäni uudelleen. Satuin nimittäin kokeilemaan sitruunapiirakan reseptiä Jenni Höijerin Sokerileipurin salaisuudet kirjasta. Oi nam...

Täytteessä on rutkasti sitruunaa ja se on ihanan kirpakka. Siitä löytyy myös kermaa, joka muutamassa muussa reseptissä on taittanut sitruunan vähän liiankin pliisuksi, mutta ei tässä. Kananmunalla täydennetty perusmurotaikina on helppo leipoa ja maistuu ihanalta. Kaiken lisäksi ohje on kirjoitettu niin, että se tuntui helpolta leipoa.
Ainoa pieni ihmetyksen aihe minulle oli, että jotenkin kuvittelin lukeneeni ainesten riittävän vähän vain vähän pienempään piirakkaan (tein 24cmn irtopohjavuoassa) ja sitten niitä jäikin reilusti yli...

Kaikkiaan kirja on täynnä toinen toistaan herkullisempia reseptejä ja Mikaela Holmbergin kuvat houkuttelevat kokeilemaan. Useimman reseptit ovat ihan perinteisiä, mutta niissä on jotain...
Nutellasydän suklaakekseissä, vadelmakastike marengeissa, laventelikreemiä kuppikakuissa, monta pientä twistiä.

Kirjan lopussa on valikoima täytteitä ja taikinoita, joiden avulla vaihtelu lieneen melko loputonta yhdistettynä omaan mielikuvitukseen. Tämä kirja taitaa löytää tiensä keittiön pöydälle vielä uudestaankin. Seuraavaksi tekisi mieli kokeilla bébé-leivoksia, vaikka onhan tuo kakkuhaastekin vielä pahasti vaiheessa...

Kuvittelenko muuten vain, vai onko musta jotenkin trendiväri keittokirjoissa? Tuntuu, että siihen törmää suhteellisen usein nykyään ja onhan se tyylikäs. Varsinkin leivonnaiset oikein loistavat tummalta pohjalta.

Kirja on saatu luettavaksi ja leivottavaksi Gummerukselta 

ARVONTA! Don't Miss...

Laitetaanpa tässä liikkeelle vielä jouluarvonta, kun blogissa on nyt muuten ollut vähän hiljaiseloa kaiken maailman flunssien vuoksi. Lisäksi olen käynyt työreissuilla, jolloin kokkaaminen jää vähemmälle ja syöminenkin on vähän sitä sun tätä.

Tosin täytyy sanoa, että löysin eilen reissussa yhdet elämäni parhaista ranskalaisista. Lontoon Gatwickin lentokentällä on ranskalaistyyppistä bistroruokaa tarjoava (siellä yläkerran kulmassa, nimeä en tullut katsoneeksi) ravintola, jonka Steak frites oli aika lähellä täydellistä. Päivä kului minisandwich-socializing lounaan varassa, eikä sen aikana tiiviin networking-keskustelun aikana saanut suuhunsa oikein mitään, joten iltalentoa odotellessa oli jo kova nälkä. Juuri oikeanlaiseksi kypsennetty, pinnan ihanat paistojäljet omaava pihvi ja sen seurana suolaiset, mausteiset, rapeat, rasvaiset ranskalaiset olivat todella paikallaan. Niiden jälkeen uni tuli lentokoneessa ;-)

Matkoihin ja matkojen makumuistoihin liittyy myös tämän joulukuun arvontapalkinto eli Vera Jordanovan keittokirja Don't Miss a Bite - makuja ja muistoja maailmalta. Sain kustantajalta kappaleen arvottavaksi (KIITOS!). Omastani en luovu.

Jos siis haluaisit voittaa kirjan omaksesi, niin tee seuraavasti:

1. Liity sivupalkissa blogin lukijaksi, jos et vielä ole sitä tehnyt. Voit myös tykätä blogieni yhteisestä FB-sivusta.
2. Kirjoita kommentti tähän artikkeliin (huom. vain blogin puolella kirjoitetut kommentit osallistuvat arvontaan!)  
3. Tee vaiheet 1 ja 2 viimeistään 15.12. klo 18.00 mennessä. Tuolloin arvon voittajan, jotta kirja ehtisi vielä jouluksi. 

ONNEA ARVONTAAN!

Reseptien aarteet ja oman äidin lusikkaleivät

ARKISTOSTA 

Verna Kaunisto-Feodorow: Reseptien aarteet 
Luettavaksi ja kokattavaksi Gummerukselta 

"Lapsena mikään ei ollut niin suurta herkkua kuin lusikkaleivät, varsinkin äidin tekeminä. Niitä kävin salaa varastamassa kaapista ja kinusin joka aterian päätteeksi jälkkäriksi tai iltapäivän välipalaksi. Kyläillessä äiti aina varoitti ottamaan vain yhden joka lajia ja valvoi tarkasti ohjeen toteutumista. Kahvihetkien päätteeksi kummitätäni nappasi joka kerta pöydältä lusikkaleipälautasen ja tyhjensi sen asetilleni äidin selän takana. Luulenpa äidin kulmien rypistyksen takana kareilleen lempeän hymyn hänen katsellessaan sokeristen herkkujen nopeaa katoamista..."

Ylläolevan kirjoitin yli vuosi sitten muistellessani ruokaan liittyviä mukavia hetkiä. Jokin aika sitten palasin taas ruokamuistojen pariin selatessani Gummerukselta saamaani Reseptien aarteet kirjaa. Siihen Verna Kaunisto on kerännyt omia ruokamuistojaan, sukunsa perintöreseptejä sekä omia hyviksi havaittuja ja moneen kertaan testattuja ohjeitaan.

Jokaisella meistä on omat ruokamuistomme, jotka luovat jatkumoa sukupolvien välille. Lusikkaleivät vievät minut välittömästi lapsuuden juhlahetkiin. Kääretortun teen kuten äitini ja mammani sen ovat aina tehneet. Kirjan kanssa tunnelmoidessa löysin jo unohtuneen reseptin mamman salaatinkastikkeeseen, siihen kermaisen etikkaiseen, jossa on mukana kananmunaa... Kirja tarjoaakin nostalgisen lukukokemuksen, joka varmasti suo suomalaiselle lukijalle "tuollaista meilläkin syötiin"-elämyksiä. On myös mielenkiintoista lukea, millainen sukutarina reseptien myötä avautuu. Verna Kaunisto kirjoittaa tavoitteenaan olleen myös kirjata lapsilleen muistiin suvun historiaa ja näin hän on myös tehnyt.

Lukemisen lisäksi kirjaa voi tietysti kokata. Siitä löytyy useampia kokeilemisen arvoisia reseptejä. Kirja myös inspiroi. Reseptien aarteet rohkaisi minua pyytämään äidiltäni lusikkaleipien reseptin, jota - uskokaa tai älkää - en kaikkina näinä vuosina ole vielä uskaltautunut kokeilemaan. Syystäkin - ainakin ensimmäinen erä meni lievästi sanottuna pieleen. Olisi pitänyt soittaa äidille. Kaikkea kun ei aina resepteissä lue, vaan osa kikoista tehdään automaattisesti kokemuksen pohjalta. Niin tietysti oli tässäkin reseptissä. Taikinan pitää antaa seistä ja jäähtyä kunnolla jauhojen lisäämisen jälkeen, kertoi äiti puhelimessa. Kuvat ovatkin toisesta erästä... (ne epäonnistuneet löytyvät täältä).

Verna Kauniston kirjassa lusikkaleipiin ei laitettu leivinjauhetta, mutta lorautettiin taikinaan pikkuisen rommia. Alla on kuitenkin äitini vihosta kopioitu resepti, johon olen lisännyt omat huomautukseni. Näin ne reseptit elävät ja kehittyvät, sukupolvesta toiseen.

Lusikkaleivät

n.30 kpl

200g margariinia (laitoin voita)

125g (1,5dl) sokeria

vanilliinisokeria (laitoin vaniljaa myllystä!)

1tl leivinjahetta

250g (4dl) vehnäjauhoja

Aineet mitataan.

Margariini  ruskistetaan taikinanvalmistuskulhossa (tai sulatetaan kattilassa...).

Kuumaan margariiniin lisätään sokeri sekä vanilliini ja seosta hämmennetään siksi, kunnes se on jäähtynyt.(Uskokaa - kannattaa odottaa hetki)  

Jauho-leivinjauheseos seulotaan edellisten joukkoon.

(Oma lisäys : Sekoita taikinaksi ja pistä vielä jääkaappiin 30-60 minuutiksi. Taikina kovettuu helpommin muotoiltavaksi eikä leviä uunissa) 

Taikinaa painellaan soikeanmuotoiseen teelusikkaan, josta leipä sujutetaan pellille.

Leivät paistetaan n.150 lämmössä. Jäähtyneinä leivät pannaan kaksittain, marmeladia väliin. 

Nämä minun lusikkaleipäni ovat lajinsa mammutteja sillä käytin ruokalusikkaa teelusikan sijasta. Pitää löytää jostain sellainen vanhanaikainen syvempi lusikka ihan näitä varten...

Reseptien aarteet luettavaksi ja kokattavaksi Gummerukselta, Lusikkaleipien resepti oman äidin arkistoista

Oi, että tekee välillä hyvää...

Oi että tekee välillä hyvää syödä jotain voissa paistettua miettimättä kaloreita tai kevennystä tai jotain muuta välillä harmitusta aiheuttavaa rajoitusta. Hauskemmaksi tämän teki vielä se, että resepti on mallin keittokirjasta... eikös malleista yleensä tulekin mieleen sellaiset nälkäkurjet, jotka eivät herkuttelusta tiedä mitään vaan aiheuttavat muillekin huonon omatunnon kurkkudieeteillään ja salaatinlehtilounaillaan?

Vaan ei tässä kirjassa. Myönnän, olin hiukan epäluuloinen. Vera Jordanova on kuitenkin tehnyt kansainvälisen mallinuran. Mitä hän muka voisi tietää hyvästä ruoasta? Mielelläni tunnustan olleeni täysin väärässä.

Vera Jordanovan Don't Miss a Bite- Makuja ja muistoja maailmalta on tuhti paketti herkullisia reseptejä ja mielenkiintoisia muistoja reissuvuosilta. Itse asiassa, noita muistoja olisi mielellään lukenut enemmänkin. Vaikuttaa nimittäin siltä, että mallinelämä on muutakin kuin castingeissa juoksemista ja kameran edessä keikistelyä tai catwalkeilla tarpomista. Hauskoja hetkiä on Vera Jordanova tallentanut kirjaansa. Oli mielenkiintoista lukea esimerkiksi viimeisestä Calvados-pullosta, joka vei hänet takaisin vuosien taakse. Se toi samalla itselleni mieleen, kun...

No sen, kun maistelimme toisen maailmansodan pommituksista ja saksalaisten miehityksestä selvinnyttä vuosikerta Calvadosia. Bacchus lienee ollut asialla, kun ympäriltä oli maa pommien mylläämä, mutta puutarhassa säilynyt juuri se nurkkaus, johon omenainen aarre oli haudattu piiloon janoisilta miehittäjiltä.

Näinhän parhaat kirjat toimivat, erityisesti keittokirjat. Ne tuovat lukijalle mieleen omia makumuistoja tai houkuttavat luomaan uusia mielenkiintoisella kerronnallaan. Vera Jordanova on onnistunut tuomaan kirjassa esiin omaa persoonaansa, taustaansa ja elämäntapaansa. Aidolta tuntuvaa tarinointia on mukava lukea, varsinkin kun reseptit tukevat juttujen aiheita.

Pieni miinus kirjalle tulee siitä, että maailmalla ehkä normikeittiöön kuuluvat ainekset eivät välttämättä ole Suomen oloissa niin helposti löydettävissä. Vai osaatteko suoraan sanoa, mistä saisin luumuviiniä ensi viikonlopun testireseptiin?

Kanaa kokeiluun

Merkkasin kirjasta useamman reseptin kokeiltavaksi. Viikonloppuna tullaan syömään ylikypsää possunkylkeä retkileipinä omenasiiderietikassa säilötyn porkkanaraasteen kera. Ihan ensimmäiseksi kuitenkin käytettiin jääkaapissa odottaneet pari kanafilettä.

Kirjan mukaan lisukkeeksi olisi tehty perunoita pannussa paistaen, mutta minun teki mieleni riisiä. Hyvin sopi sekin ja kastiketta oli juuri tarpeeksi antamaan makua yksinkertaiselle basmatiriisille.



Kevyesti leivitetyt kanafileet  ja niiden valkoviinikastike 

2 broilerin rintafilettä
2rkl jauhoja
suolaa ja pippuria
oliiviöljyä ja voita
2dl valkoviiniä
puolikas luomusitruuna
2rkl kapriksia
kourallinen persiljanlehtiä

1 kupillinen Basmati-riisiä
2 kupillista kuumaa vettä
hyppysellinen suolaa

Laita riisi kattilaan ja kaada vesi päälle. Lisää ripaus suolaa ja sekoita ja laita kannen alle pienelle lämmölle hautumaan. Muista vahtia, sillä riisi ottaa helposti pohjaan kiinni. Sekoita siis aina välillä.
Kun vesi on melkein imeytynyt, nosta kattila pois levyltä ja jätä hautumaan.

Leikkaa rintafileet kahtia pitkittäin ohuiksi leikkeiksi ja nuiji ne vielä ohuemmiksi. Sekoita suola ja pippuri ja jauhot. Leivitä kanaleikkeet jauhoissa.

Sulata paistinpannulla nokare voita tilkassa oliiviöljyä. Ruskista kanaleikkeitä keskilämmöllä 2-3min per puoli tai kunnes ne ovat haluamasi värisiä. Nosta ne pois pannulta.

Lisää pannuun valkoviiniä ja sekoita. Anna poreilla hetki. Lisää kanaleikkeet pannuun ja laita sitruunasiivut niiden päälle. Anna kypsyä kannen alla 5-7min. Nosta kanat riisin päälle tarjoilulautaselle.

Lisää kastikkeeseen kaprikset ja anna kuumentua. Kaada kastike kanaleikkeiden päälle ja ripottele vielä päälle silputtua persiljaa.
Vähän harmittaa, etten tullut kokeilleeksi tässä nyt sitä talkkunaleivitystä, josta luin spelttikirjassa. No, ensi kerralla sitten.

Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta 

Sunnuntaipaisti ja Speltillä luonnollisesti parempaa

Speltti-innostukseni on nyt jatkunut jo jonkin aikaa ja sai taas uutta vauhtia, kun Kusti polki ja paketti kulki, tai siis se pakettilappu. Sain kuitenkin perjantaina käsiini spelttiteemalla kirjoitetun "Speltillä luonnollisesti parempaa"-kirjan.

Kirja on speltin puhemiehen Kari Kaipaisen puuhaama kokoelma Suomen tunnettujen kokkien spelttireseptejä. Kirjan alussa on myös lyhyt tietopaketti speltistä ja speltin historiasta. Olisin odottanut enemmänkin spelttiasiaa ja varsinkin sen historiasta ja käytöstä muualla olisi ollut mielenkiintoista lukea enemmänkin, mutta hyvää tietoa löytyi tästäkin lyhyehköstä esittelystä.

Pääroolissa kirjassa ovat spelttireseptit. Sasu Laukkonen, Heikki Ahopelto,Teresa Välimäki, Joonas Hämäläinen ja monet muut tutut ruokataitajat ovat miettineet speltin käyttöä tutuissa ja vähän uusissakin resepteissä. Ohjeissa tulee hyvin näkyviin speltin monipuolisuus ja kokeiltavaa riittää spelttirisotosta spelttilakutryffeleihin.

Suurin osa käyttötavoista on spelttiin aiemmin tutustuneelle tuttua, mutta löytyi sieltä jotain aivan uuttakin kokeiltavaa. Olen tottunut ajattelemaan talkkunaa lähinnä "piapon" ainesosana (kuinka moni tietää mitä se on?), mutta nyt löytyi uusia ideoita talkkunan käyttöön. Useammassa kirjan reseptissä sitä käytettiin leivittämiseen ja siitä tuleekin varmaan ihanan rapsakka ja maukas kevyt kuorrutus. Se päätyy ehdottomasti kokeiltavien listalle.

Kaikkiaan kirjaa luki mielellään. Speltti on ihanaa ja sitä soisi käytettävän enemmänkin. Toivottavasti tämän kirjan myötä saadaan lisää speltti-intoilijoita.

Meidän speltti-intoilumme jatkui sunnuntaina sunnutaipaistin lisukkeessa. Tällä kertaa ei tehty varsinaisesti risottoa, vaan kyseessä oli jonkinlainen lämmin salaatti/lisuke.

Aiempia tuotoksiamme voi kurkata vaikka täältä. Spelttiä on tullut käytettyä kakuista risottoon eikä loppua näy.

Sunnuntaipaisti luomubroilerista ja sen spelttilisuke

1 kokonainen luomubroileri (Tällä kertaa Luomu Nokan kokonainen Kauppahalli24-palvelusta)

25g voita

1rkl savupaprikajauhetta

suolaa ja pippuria

korianterinsiemeniä muutama murskattuina

0,5tl kanelia

puolikas sitruuna paloina

Hiero voi mausteiden kanssa sekaisin massaksi. Purista joukkoon vielä sitruunamehua ja hienonna 1 valkosipulinkynsi. Laita broilerin sisälle sitruunapalat ja muutama murskattu valkosipulinkynsi. Työnnä sormilla maustevoita rintafileiden päälle nahan alle ja hiero broileri muutenkin voilla kauttaaltaan. 

Laita 200 asteeseen uuniin n.40min. Broileri on kypsää, kun veitsellä pistämällä paksuimpaan reisipalaan ja rintafileeseen ulos valuva neste on kirkasta. 

Spelttilisuke

vajaa puolet spelttisuurimo-paketista

2 pientä punasipulia

1pss pakasteherneitä

1pss pakastemaissia

Espelette-chilijauhetta

suolaa, pippuria

nippu persiljaa

nippu minttua

Keitä spelttisuurimot kanaliemessä kypsäksi paketin ohjeen mukaan. 

Kuullota sipuli pannussa ja lisää joukkoon herneet ja maissit. Kuumenna. Sekoita joukkoon spelttiryynit. Mausta ja maista. Silppua yrtit ja sekoita speltin joukkoon. Lisää pari kourallista kirsikkatomaatteja kannen alle mukaan hetkeksi kuumenemaan. 

Luettavaksi, kokattavaksi ja blogattavaksi kustantajalta