Näytetään tekstit, joissa on tunniste wasabi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wasabi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Testaa, testaa ja jotain japaniin viittaavaa





















Testaa, testaa... 

Isäntä on meidän huushollimme sushimestari ja muutenkin suuri japanilaisen ruoan ystävä. Hän on käynyt pari jotain kurssiakin. Ei siis ollut kahta kysymystäkään siitä, ottaisimmeko kokeiltavaksemme Saitaku-tuotteita, kun niitä tarjottiin. Tietysti kokeilemme!

Aikaa se vei näin kiireisenä alkukesänä, mutta hiljaa hyvä tulee. Tämä ateria oli tosi herkkua, vaikka sushit olivatkin "vääränlaisia", Ei nimittäin keritty/päästy sunnuntaina oikeaan (kala)kauppaan. Päätarkoituksena kuitenkin oli kokeilla riisiä, joten laitettiin silti toimeksi. "Excellent" sanoi toinen puoliskoni, kun kyselin kommentteja. Riisi on jo valmiiksi huuhdeltua, joten sen käyttö on normituotetta hivenen helpomaa. Lopputuloksena oli juuri sopivasti tarttuva herkku, jota sopi susheihin pyöritellä, eikä jyvääkään jäänyt myöskään kanan kaverina maistellusta. Oli se sen verran hyvän makuistakin.

Wasabi-majoneesia laitettin susheihin (ja äidin seuraavan päivän lounasleipiin). Hyvältä maistui. Tämä kokeilu oli siis varsin onnistunut. Kyselin oikein erikseen, mistä näitä tuotteita sitten saisi ostaa, ja hyvin varustelluista k-kaupoista. Täytynee siis pitää omatkin silmät auki ja vihjata tuohon naapurimarkettiinkin.


Mitäs pöyässä sitten oikein oli ? 

Kuten sanoin, olivat sushit vähintäänkin epäortodoksisia, mutta hyvin sopi kypsä nieriäkin riisin, kurkun ja wasabimajoneesin seuraksi. Tosin poikien tuomio oli aika julma, joten luulenpa meidän palaavan vähän perinteisempiin...

Riisin lisäksi, päivän herkuksi osoittautuivat kuitenkin seesamikasvikset. Kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan paiskattiin pannulle pakastevihanneksia ja lopuksi tiputettiin sekaan vaaleita ja tummia seesaminsiemeniä sekä loraus seesamiöljyä (ja hitunen soijakastiketta). Ei ollenkaan hullumpaa. Hoisin-kastikkeessa uunikypsennetyt kanapalatkin katosivat vuoasta varsin nopeasti.

Eihän näillä ruokalajeilla ollut oikeasti paljon mitään tekemistä aidon japanilaisen ruoan kanssa (muuta kuin kaiketi nuo Saitaku-tuotteet), mutta tulihan puikoilla syödessä sentään jonkinlainen illuusio - ja vatsat täyttyivät.


Kiitokset Saitakulle tuotteista. Varmasti tulemme riisiä hankkimaan ihan omalla rahallakin. 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Onnea on salaatti omalta pihalta


Juuri tässä ihmettelin pihaani ja siellä olevien herkkujen kasvuintoa. Nyt salaatit ovat ryhtyneet rehottamaan sellaisella voimalla, että lähipäivinä syötäneen vihreää urakalla. Eikä se ole yhtään hullumpi juttu.

Kesällä salaatteja tulee muutenkin syötyä enemmän. Tämä salaatti kruunasi äidin "yksinäisen" illan kotosalla. Lapset lomareissulla, isäntä työmatkalla - äidillä rauhallinen ilta ihan itsekseen. Kampin marjatori on houkuttanut minua jo useampanakin iltana bussille juostessa, mutta vasta nyt ehdin pysähtymään. Lopputuloksena jättilasti marjoja ja herneitä. Siitä riitti vielä pariin seuraavaankin ateriaan.

Kastikkeeksi poimin vanhan suosikin eli sitruuna-wasabin, varsinkin kun pakkasesta löytyi yksi tonnikalapalakin salaatin seuraksi.Tiedän, tonnikalaa pitää ostaa valistuneesti. Yleensä katsonkin, että kyljessä on MSC-leima, mutta nyt täytyy myöntää Kala-auton tarjoaman houkuttaneen liikaa. Jälkitarkastuksessa huomasin, että kyseinen keltaevätonnikala kuuluu luokkaan "silmällä pidettävä" eli siinä rajoilla, kannattaako ostaa, muttei sentään uhanalainen. Menköön nyt tällä kertaa.

Sattumia toivat savumantelit. Niistä saa ihanaa purutuntumaa ja savuista suolaisuutta muuten aika makeaan salaattiin.


Mansikkasalaattia tonnikalapihvillä 

Sekoita kastike maustumaan eli 1rkl wasabia, vajaa desi sitruunamehua, suolaa ja pippuria, ruokaöljyä maun mukaan. Minä tykkään sellaisesta vähän tujummasta.

Hae salaattia (rucolaa, pikkulehtiä) ja yrtteja (minttua, persiljaa, korianteria) pihan kasvulaatikosta. Pese ne hyvin, vedä muutama kierros salaattilingossa ja kippaa lautaselle.

Leikkele joukkoon kurkunpaloja ja pilko mansikoita. Riivi halusi mukaan herneitä ja ripottele päälle savumanteleita.

Jos haluat lihaisampaa lisuketta, paahda kuivalla pannulla suola+pippuripedillä tonnikalafileen pala molemmin puolin ruskeaksi. Jos tykkäät enemmän sisältä ihan punaiseksi jäävästä niin sitten ole tosi tarkkana paahtoajan kanssa ja tarkkaile paistorajan nousua reunalla.

Nosta pihvi lautaselle salaattipedille ja valuta runsaasti kastiketta päälle. Syö heti.


perjantai 2. toukokuuta 2014

Lohi-wasabisalaattia



Muutama vuosi sitten innostuin wasabi-kastikkeesta tonnikalapihvien kanssa. Nyt kun tonnikalasta on tullut vaikea raaka-aine ekologisten haasteiden ja alkuperämerkintöjen hämäryyden takia, sai sama kastike raikastaa lohisalaattia.

Toinen kiva juju tässä salaatissa on itse salaatin maustaminen. Se unohtuu ainakin minulta usein, mutta Safkaa (osa I) ystävällisesti muistutti lohi-avokadosalaatin kohdalla sen tärkeydestä. Kun kyseinen ohje myös inspiroi taas wasabin pariin, niin pakkohan se oli..

Salaatti kelpasi pöydässä kaikille. Mutinaa ei kuulunut yhtään, vain syvä hiljaisuus lautasten tyhjentyessä pikavauhtia.


Lohi-wasabisalaatti 

Salaattipohja :
Salaattia
mintunlehtiä
basilikanlehtiä
korianterinlehtiä
kokonaisia manteleita
pari porkkanaa
kurkkua

Salaattiin mausteeksi : 
suolaa + pippuria + riisivinietikkaa

Lohta

Kastike :
Wasabia
sitruunamehua
suolaa pieni ripaus
öljyä

Pese ja linkoa salaatit ja yrit. Vetele kuorimaveitsellä porkkanasta siivuja. Paahda mantelit kuivalla pannulla ja pilko vähän pienemmiksi. Siivuta tai pilko kurkku.

Sekoita salaatipohjan ainekset (Jätä osa manteleista päälle ripoteltavaksi). Mausta suolalla ja pippurilla ja lorauta joukkoon hiukan riisiviinietikkaa). Sekoita taas kunnolla.

Leikkaa lohi ohuehkoiksi siivuiksi ja paahda ne joko kuivalla pannulla ohuen suolakerroksen päällä tai tilkassa öljyä.

Sekoita wasabi, sitruunamehu ja suola keskenään. Lisää öljyä vähitellen koko ajan sekoittaen. Maista haluamasi voimakkuus. Kastikkeen maut tasaantuvat ajan myötä, joten sen voi tehdä vaikka jääkaappiin odottamaan muutamaa tuntia ennen.

Asettele salaattipohja tarjoilulautaselle (tai yksittäisille lautasille), lisää lohipalat päälle ja ripottele vielä lisää mantelipaloja. Kastikkeen voit tarjota pöydässä erillisestä kulhosta ja jokainen lisää sitä makunsa mukaan.