sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Pikkujoulun sydänsuklaat


Ulkona ropisee. Lyhdyn kynttilä koittaa urheasti pitää liekkiä yllä, mutta isonkin lyhdyn suoja ei näköjään riitä. Saa nähdä, koska sammuu.

Sisällä sentään jo parikin valosarjaa tuo jouluista tunnelmaa, eivätkä itsetehdyt sydänsuklaat fiilistä ainakaan huonontaneet. Varsinkaan, kun lapset olivat tehtailussa mukana. Äiti taas hyrisee tyytyväisenä, kun vime viikolla kotiutetuista Valrhonan suklaapusseista (3kg valkoista ja 6kg tummaa...) riittää hupia ja herkkua ehkä jouluun saakka. Mummin meille mukaan lykkäämät silikoniset suklaamuotit, (joita Cittarissa oli jossain kohtaa jaettu ilmaiseksi), toimivat oivallisesti.. Unohdimme temperoinnit ja muut kikat, mutta herkkuja tuli. Näitä voisi harkita vaikka laittavansa vaikka joulun herkkulahjoihin. Toki temperoinnilla varmaan saisi sitten vähän vähemmän sormiin sulavia herkkuja.


Kotoiset suklaasydämet 

Sulata toisessa kulhossa tummaa suklaata (50-100g) ja toisessa valkosuklaata (100g). Valuta tai lusikoi suklaata muotteihin haluamassasi järjestyksessä suosikkihöystöin.

Meillä tehtiin tänään puoliksi valkosuklaata ja puoliksi tummaa. Kerrosten väliin tiputettii hillottua appelsiininkuorta tai vaihtoehtoisesti coctailkirsikan pala. Les Orangettes eli suklaalla kuorrutetut appelsiininkuoret kuuluvat meillä Ranskan lomilla kaikkien suosikkeihin konvehtivalikoimissa. Tässä saatiin vähän samaa fiilistä. Tuli mieleen kesä keskellä kurjaa keliä.


perjantai 27. marraskuuta 2015

Mestarimössö eli kyyttö olutkylvyssä

Kun pistää kasvikset neljäksi tunniksi pataan lihapalan ja oluen kanssa, on lopputuloksena harmaa ja tylsän näköinen mössö. Maku onkin sitten ihan toiselta planeetalta. Mössöjä meillä onkin viime aikoina syöty oikein urakalla, talvi, tiedättehän, ja pataruoat.

Eipä tuo harmaa väri kyllä ruokailijoita tuntunut häiritsevän. Pata tyhjeni huimaa vauhtia. Silti, olisi varmaan pitänyt loppuvaiheessa tajuta lisätä jotain kirkkaanvärisiä kasviksia (porkkanoita? herneitä?), mutta eipä taas siinä lapsia harrastuksesta kotiin kuskatessa tullut mieleen.

Silti, kyllä sai kyytön keittopala arvoisensa kohtelun. Maistui taivaalliselta. Keittoluun ympäriltä ei ihan kamalasti sitä varsinaista lihaakaan oikein riitä, mutta ei sillä ole niin kamalasti väliäkään. Maku on uinut ja uuttunut padassa lihapalan seurana oleviin kasviksiin.

Olut naudanlihan kanssa oli myös ihan uusi tuttavuus. Sen pitänee mieluummin olla tummaa (Laitilan tummaa Kukkoa tällä kertaa) niin lopputulos saa sellaisia ihanan lämpöisiä sävyjä, joita neilikka ja katajanmarjat sitten vaan korostivat.

Kyyttö olutkylvyssä 

1,5kg kyytön keittolihaa luulla
2 isoa palsternakkaa
pussillinen salottisipuleita (kymmenkunta)
3 isoa porkkanaa
3 sellerinvartta
3 valkosipulinkynttä
timjamia nippua
3 laakerinlehteä
5-10 katajanmarjaa
5 neilikkaa
tölkillinen tummaa Kukkoa
suolaa, pippuria
kasviliemifondihyytelö
vettä

Kuutioi juurekset/kasvikset suurin piirtein sormenpään kokoisiksi paloiksi. Leikkaa sipulit renkaiksi.

Ruskista lihapala kunnolla öljyssä padan pohjalla ja suolaa pinta. Nosta liha pois padasta.

Lisää öljyä ja sipulit pataan. Ripottele hieman suolaa ja anna kuullottua muutama minuutti. Kaada joukkoon loput kuutiot ja sekoittele hetki. Lisää mausteita, katajanmarjat ja olut. Sekoita. Nosta liha pataan.

Lisää kasvisfondi ja kaada päälle kiehuvaa vettä niin paljon, että liha peittyy puoliksi.

Laita kansi päälle ja 160 asteiseen uuniin 4 tunniksi.

Minulla on Staubin pata, jonka kannessa on höyrynystyrät eli suurin osa höyrystyneestä nesteestä valuu takaisin pataan. Siksi minun ei varsinaisesti tarvinnut lisätä nestettä. Muuten kannattaa parin tunnin jälkeen vahtia, ettei pääse liikaa kuivumaan.

Viimeiseksi vajaaksi tunniksi voi joukkoon tietysti lisätä jotain kauniin väristä, jos siltä tuntuu. Samoin nestettä voi laittaa (olutta + vettä), jos haluaa enemmän varsinaista kastiketta.

Meillä tarjoiltiin tällä kertaa pastan kera, mutta tämä olisi todellista herkkua myös peruna- tai juuresmuusin kera.


torstai 26. marraskuuta 2015

Minä olen sitten ihan julkisesti yli 40v (ja ylpeä siitä)


Liityin nimittäin mukaan nelkytplusbloggaajien ihanaan joukkoon. Aikuisbloggaajat ovat vähintäänkin yhtä trendikkäitä kuin nuoremmatkin, ripauksella elämänkokemusta ja luovaa hulluutta. Olen ylpeä voidessani kutsua itsenänikin nelkytplusbloggaajaksi.

Mitä tämä siis tarkoittaa? 

Olen mukana blogiyhteisössä, jonka jäseniltä saa tukea ja neuvoa bloggaamiseen. Toisinaan tehdään yhteisiä projekteja, kaupallisia ja vähemmän kaupallisia, mutta pääpaino on ainakin minulla nimenomaan tuossa yhteisöllisyydessä. Toivon myöskin, että luokseni yhteisön kautta löytäisi myös lisää lukijoita, niin nuorempia kuin vanhempiakin. Kaikki ovat tervetulleita.. Bloggaajien välinen yhteisöllisyys on hieno asia, mutta kaikkein mahtavimpia ovat kommentit lukijoilta - olivat he sitten bloggaajia tai muuta yleisöä!


Miten tämä vaikuttaa blogini sisältöön? 

Ei oikeastaan mitenkään. Paitsi, että mielenkiintoisia aiheita voi tulla lisää. Edelleenkin kirjoitan omia ajatuksiani ja mielipiteitäni ruokaan, trendeihin, tuotteisiin ja ruokapaikkoihin liittyen. En ole myynyt sieluani, eikä kukaan sanele kirjoituksiani. En odota myöskään tällä rikastuvani varsinaisesti muuten kuin elämysten osalta. Päivätyöni on jatkossakin muualla.


Mitkä ihmeen Nelkytplusblogit? 

Listalta löytyy 38 toinen toistaan mielenkiintoisempaa blogia eri aihealueilta. Joukossa on varmasti jo monia tuttuja, mutta käy ihmeessä löytämässä myös uutta luettavaa. Nelkytplusblogit

Facebook : Suomen 40+ blogit
Instagram : nelkytplusblogit

Mukana myös toinen blogini kirja-/kulttuuri / Ja kaikkea muuta



tiistai 24. marraskuuta 2015

Eikä mitään heitetä hukkaan - kyyhkyliemi risotossa

Kuvaaminen kännykällä aiheuttaa tuskiai
Toistan itseäni - On kylmää ja märkää ja mustaa. Kateellisena katselen kuvia sieltä, missä lumi jo valaisee, tai toisaalta sieltä, missä aurinko lämmittää. Toto 4v. kysyy joka päivä, joko on talvi. Mitäpä tuohon oikein vastaisi? Kalenterin mukaan periaatteessa joo, mutta...

Vali, vali, vali. Onneksi on lupa luoda itse valoa. Viikonloppuna ostin kaksi jouluvalorimssua. Ulkona palaa kynttilä kahdessa lyhdyssä ja takassa on tuikkurivi. Selvinnemme hengissä tästäkin talvesta. Lisäksi kohta on joulu.

Jouluruokia tosin meillä ei vielä tee kenenkään mieli, mutta selkeästi on siirrytty talvisempaan ruokalistaan. Jännästi lihaa on listalla enemmän ja liemiä ja risottoja...

Viime viikonloppuna isäntä hihkui löydettyään kyyhkyjä. Niitä syötiin ensin kokonaisina kypsennettyinä, mutta lopuista keitettiin liemi risottoon. Höysteeksi sieniä ja punajuurta ja loppuja kyyhkysenlihoja. Ei hullumpi tiistaiherkku.

Ja on tästä kelistä jotain hyötyäkin. Timjamin saa poimittua vielä omalta pihalta.


Kyyhkyrisotto 

Lientä varten pistä kyyhkysten luut, porkkanaa, selleriä, sipulia, pippureita ja vettä kattilaan ja anna poreilla tunnin verran. Kuori pinnalle mahdollisesti kertyvä vaahto pois. Siivilöi ja keitä vielä kokoon puoleen. Maista ja lisää suolaa, jos tarpeen. Tarve riippuu siitä, miten kyyhkyt on alunperin valmistettu.

Kuori pieniä punajuuria ja pistä foliopakettiin suolan, timjamin ja balsamicoetikan kanssa. Voit lisätä lorauksen hunajaakin, jos siltä tuntuu. Laita 200 asteiseen uuniin noin 40min ja tee sillä välin risotto.

Hienonna 1 punasipuli ja kuullota sitä öljyn ja voin sekoituksessa. Kaada joukkoon risottoriisiä noin 3-4 annoksen verran, riivi joukkoon lehdet muutamasta timjaminoksasta ja kuullota riisiäkin muutama minuutti, Kaada joukkoon desin verran valkoviiniä ja anna haihtua. Lisää kuumennettua kyyhkylientä aina kauhallinen kerrallaan ja sekoita koko ajan. Lisää aina uusi kauhallinen, kun edellinen on imeytynyt.

Paahda sieniä tosi kuumalla pannulla ja kuumenna myös pilkotut kyyhkynlihan. Kun kyyhkynlihan on täysin kypsää,se saa sellaisen hieman maksamaisen maun, mutta minä tykkään kyllä siitäkin.

Kun riisi on kypsää, lisää joukkoon.parmesaania ja tarjoile. Nosta päälle punajuuripaloja, sieniä, kyyhkyä ja riivi vielä vähän timjaminlehtiä ja raasta parmesaania, jos tekee mieli.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Perjantain perhepäivällinen Kappelissa


Me olemme käyneet todella harvoin koko porukalla ravintolassa syömässä. Osasyynä on tietysti budjetti (5 henkeä - ei ihan halpaa vähänkään paremmissa paikoissa) ja sitten on tietysti tuo kuopus, jonka kyky istua paikoillaan on tähän saakka ollut noin viiden minuutin luokkaa. Nyt kuitenkin halusimme tarjota pojillekin uuden kokemuksen perinteitä huokuvassa paikassa ja suuntasimme perjantai-iltana (Yle Areenan puhelinsovelluksen Ryhmä Haulla varustettuina) Kappeliin perhepäivälliselle.

Paikka on täynnä historiaa. Siellä ovat istuneet niin Eino Leino L.Onerva kuin Sibeliuskin ja nyt sitten myös me. Tiedä sitten oliko kyseessä historian havina vai ilmastoinnin vaikutus, mutta Kappeliin kannattaa varustautua vähän lämpimämmillä vaatteilla. Siellä melkein tuulee. Meitä onneksi isäntä varoitti etukäteen, joten kenellekään ei tullut kylmä.

Olimme saapuessamme hivenen varauksesta etuajassa, eikä pöytä ollut valmis, joten istahdimme kahvilan puolelle odottelemaan ja katselemaan iltavilinää. Ihmisiä tuntuikin olevan paljon liikkeellä. Jos olisimme olleet vain aikuisporukalla, olisimme varmaan myös istahtaneet baarin puolelle. Se näytti viihtyisältä, mutta lasten kanssa tyydyimme kahvilaan - eikä meillä tietysti pitkä odotus ollutkaan. Sen verran, että kuopus ehti bongata (Neekerin)pusu-suklaat jälkkärikseen. Lapsuudesta tuttu nimi tulee väkisinkin niistä mieleen, vaikkei se enää olekaan poliittisesti korrekti. Enkä osaa sitä nytkään ajatella jotenkin pahana, ei siihen lapsella mitään asenteita liittynyt, Nimi kuin nimi - pääasia oli suklaa.

Kappelin listojen kohdalla iski melkein runsaudenpula. Oli tavallista listaa ja lasten listaa ja taidemenulistaa. Vähempikin ehkä olisi riittänyt, mutta ainakin kaikille löytyi mieluista syötävää. Itse kallistuin osin laiskuuttani taidemenun puolelle. Vähemmän vaihtoehtoja ihmeteltävänä, Sitä paitsi, karitsapatee ja rapurisotto kuulostivat varsin maukkailta vaihtoehdoilta.

Sitä ne myös olivat. Alkuruoka-annokseni leipä oli mahtavan rapeaksi paahdettua ja sopi mainiosti pateen seuraksi. Pistelin annokseni hyvällä halulla. Isännän kylmäsavustettu peura puolestaan katosi nopeasti kuopuksen suuhun pienen maistiaispalan jälkeen kun kuului vaativa: "Lisää..." No, isäntä söi sitten kuopuksen kasvistikut, joista pikkuherra ei oikein innostunut. Esikoinen puolestaan huokaili "suomalaisten alkupalojensa" herkullisuutta.

Esikoinen ei myöskään valittanut nälkää enää pääruokansa jälkeen, Peuralihapullat olivat sen verran tuhti annos, että jopa keskellä kasvupyrähdystä kärvistelevä teini sai vatsansa täyteen. Minäkin tykkäsin rapurisotostani, vaikka siinä ehkä suhteessa olikin vartaassa aika paljon ravunpyrstöjä verrattuna riisin määrään. Ihan hyvää kuitenkin, vaikkei varsinaisia huokailuja aiheuttanutkaan, Taisi olla jonkinlaista krassia ja fenkolia tuo salaatti. Ihanan raikasta kevyen kastikkeensa kera ja itse asiassa annoksen paras osa.


Jälkkäriksi pöydässämme valittiin lakritsivanukasta ananasjäätelöllä sekä tietysti niitä jo alussa bongattuja pusuja. Jäätelö oli ihanan raikasta, mutta vanukasta oli selkeästi liikaa. Vain minä söin annokseni loppuun, mutta olenkin siitä tunnettu, etti mistään makeaa muistuttavasta jää lautaselleni todistusaineistoa. Ihan tyypillistä lakritsivanukasta, ehkä hivenen turhankin tymäkkää. Olisi uponnut vielä paremmin hivenen vaahtomaisempana.

Palvelu oli ystävällistä koko ruokailun ajan. Vähän ihmetytti varaukseen merkitty aika. Varaus kestäisi kuulemma 2h, mutta palvelu ei kyllä ollut niin nopeaa, että tuossa ajassa enemmän seurusteluun kuin ruokaan keskittyvä seurue selviäisi loppuun saakka. Me emme kukaan halunneet kahvia ja laskunkin otimme jälkkärin kanssa (enemmän tosin kuopuksen liikkumistarpeen kuin varausajan vuoksi), mutta pidemmällä kaavalla olisi tarjoilijoille saattanut nousta pieni tuskanhiki seuraavien odottaessa pöytää. Mikään kiire ei kuitenkaan häirinnyt tarjoilijoiden hymyä ja koko porukka lapsia myöten tunsi olonsa tervetulleeksi.

Kaikkiaan kokemus siis oli oikein miellyttävä ja otetaan varmasti uusiksi. Miljöössä riitti pientä ihmettelemistä, ruoka maistui sen olematta mitenkään erityisen brassailevaa tai erikoista.

Vaan miten ihmeessä lasten kanssa ruokailu onnistui ennen aikaa puhelinsovellusten? Meidät pelasti Ryhmä Hau. Aina kun kuopus siirtyi tuolin reunalle, hänelle lykättiin käteen puhelin lastenohjelmineen. Toimii...

p.s. Taidemenu tarkoittaa sitä, että kaupanpäällisiksi saa liput Ateneumiin Henri Cartier-Bresson -näyttelyyn. Kulturelli lisäkokemus siis tiedossa vielä ennen tammikuun loppua...



tiistai 17. marraskuuta 2015

Lihapiirakan lempparitaikina eli rahkavoitaikina speltillä


Voitaikina ja lehtitaikina ovat herkkua joulutortuissa ja sen semmoisissa. Jostain syystä kuitenkin vierastan niitä suolaisten (ja makeidenkin) piirakoiden pohjina. Niissä on jotenkin liikaa... liikaa kerroksia, liikaa volyymiä, liikaa kaikkea. Sitä vastoin rahkavoitaikina on aina ollut suosikkini varsinkin suolaisten piirakoden pohjana.

Nyt kun koko ajan "terveellistetään" reseptejä niin tulin laittaneeni tähän taikinaan puolet täysjyväspelttijauhoja...

Menittekö halpaan? Tässä on silti voita 250g vaikka kuinka jauhoihin korvattaisiin täysjyvää eli eipä resepti ainakaan keveäksi muuttunut Ravintoarvo ehkä koheni speltin ja täysjyvän myötä. Itse asiassa lisäsin spelttijauhoja ihan eri (siitä parhaasta) syystä eli maun vuoksi. Speltistä tulee sellainen ihana vähän pähkinäinen maku, joka sopi tähän kuin nappi silmään. Speltti ei myöskään vaikeuttanut laisinkaan leipomista, vaikka niin välillä varoitellaan. Rahkavoitaikina on pienen jääkaappivisiitin jälkeen aina yllättävän helposti kaulittavaa, niin tässäkin.

Piirakkaan täytteeksi lykkäsin lammaspadan jämiä. Isäntä innostui tekemään viikonloppuna hedelmäistä lammaspataa (lampaanpotkia, kuivattuja hedelmiä, sipulia, juureksia, manteleita jne...), joka oli herkkua couscousryynien kanssa, mutta joka hienonnettuna sopi kyllä varsin hyvin myös piirakkaan. Varsinkin kun päälle ripoteltiin vielä vuohenjuustoa ja parmesaania ennen kannen asettelua. Kyllä tätä vihersalaatin ja granaattiomenansiementen kanssa nautti mielellään iltapalaksi.

Spelttirahkavoitaikina lihapadan kääreeksi 

250g voita
2,5-3dl vehnäjauhoja + hyppysellinen leivontaan
3dl täysjyväspelttijauhoja
1tl leivinjauhetta
rippunen suolaa
250g rahkaa

Nypi voi ja kuivat aineet murusiksi ja sekoita rahka joukkoon nopeasti. Lisää jauhoja, jos taikina tuntuu liian kostealta. Ilmakin vaikuttaa tarpeeseen.

Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Hienonna haluamasi lihapata tai kypsennä ryynejä ja jauhelihaa lempimausteidesi kera tai keksi jokin muu täyte - ei sen aina tarvitse olla lihaa.  Sitä tarvitaan noin 2cm kerros piiraaseen.

Kauli 1/2 taikinasta leivinpaperin päällä levyksi ja laita piirakkavuokaan. Levitä täyte päälle. Ripottele vielä juustoja niin halutessasi.

Kauli 1/3 taikinasta levyksi ja nosta täytteen päälle. Käytä lopputaikina koristeluun (tai säästä pikkupiiraita varten) Taikinan tarve riippuu tietenkin vuokasi suuruudesta tai siitä laitatko yksinkertaisesti pellille. Minä käytin suurin piirtein mainitsemani määrät sellaiseen lasiseen Pyrex-piirakkavuokaan.

Voitele piirakka kananmunalla ja pistele haarukalla. Paista  n-25min 200 asteessa. Voi kestää muutaman minuutin kauemminkin. Anna jäähtyä hetki ja nauti raikkaan salaatin kera.


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Yksinkertainen on kaunista (ja parhaimman makuista)

Se on taas se aika vuodesta, kun äitien työlistalle ilmaantuvat koulujen myyjäiset ja muut kissanristiäiset. Minä en jostain syystä koskaan muista vanhoja hyviä reseptejä ja sitten pitää kokeilla uusia. Kuulostaako tekosyyltä? Sitä se onkin.

Ihanan aurinkoisen marraskuun päivän - kyllä, luitte oikein - kävelyretken jälkeen teki tänään mieli leipoa jotain hyvää. Pitäähän sitä reseptejä kokeilla ennen kuin laittaa myyntipöydälle.  Raikas ilma sai kaikkien posket punottamaan. Ilma oli kertakaikkisen ei-marraskuinen auringon lämmittäessä ja miltei tyynen merenpinnan kimaltaessa. Valohoitoa pimeimpään aikaan - tuli tarpeeseen.

Vietimme koko sakki ulkona miltei pari tuntia harhaillen puistosta rantaan ja sitten takaisin. Ruokahalu oli sitten sen mukainen. Lounaaksi nautittiin lampaanpotkaa hedelmäisessä juureskastikkeessa couscousryynien kera, mutta silti jäi vatsanpohjalle vielä tilaa pienelle herkulle.

Monessakin kirjassa (ainakin Hummingbird Bakery ja Vaaleanpunaisen Nonparellin Kakut) on silmiin osunut tuorejuustoraidoilla höystetyt suklaamuffinssit. Sellaisia siis piti kokeilla tänään. Yleensä raitoihin on laitettu sitruunaa tai limeä, joten ruiskaisin limemehua joukkoon minäkin. Virhe. Kyllä se niin on, että yksinkertainen on kaunista leivonnaisissakin, ja suklaa-vaniljayhdistelmä se kaikkein paras. Unohdetaan siis limet ja muut sitrukset tällä kertaa.

Taitaa muuten olla vasta toinen resepti tähän mennessä pitkässä listassa kokeiluja, jossa sulatettua suklaata sisältävä taikinapohja jää ihanan kevyeksi ja ilmavaksi. Yleensä niistä tulee tymäköitä. Se ensimmäinen sattuu olemaan juurikin tuo, jonka juuri arkistoista postasin. Kameraa en ole vieläkään onnistunut uusimaan, mutta mennään nyt näillä kännykkäkuvilla sitten vielä vähän aikaa.


Suklaa-tuorejuustokakkuset

Paistettu pahvisissa muffinssi/kakkuvuoissa. Hyvin pelittävät.

100g voita
100g tummaa suklaata

Sulata voi ja sekoita siihen pieneksi paloiteltu suklaa.

2 kananmunaa
1,5dl sokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sula, mutta hivenen jäähtynyt suklaa-voiseos ohuena nauhana.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele taikinaan, kunnes seos on tasainen-
1,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
vaniljaa myllystä noin puolisen teelusikallista
ripaus suolaa (aina suklaisiin leivonnaisiin, nostaa maun uusiin ulottuvuuksiin)

Kaada kakkuvuokiin pohjalle.

Sekoita nopeasti tasaiseksi seokseksi :
purkillinen tuorejuustoa (200g)
3rkl sokeria
1tl vaniljasokeria

Nostele muffinssivuokiin ja sekoita hieman tiikerimäiseksi.

Paista uunissa 160 asteessa (kiertoilma)  noin vajaat 25min.
Anna jäähtyä.

Meillä syötiin jälkkärimäisesti kermavaahdon kera, mutta kelpaavat nuo ihan sellaisenaankin. Päälle ripoteltiin jouluisia nonparelleja, mutta vielä parempaa olisi varmaan ollut tuoreiden marjojen kanssa. Ehkä huomenna sitten viimeisiin vielä jäisiä mustaherukoita. Nam!

Jaa, että näitäkö sitten myyjäisiin ? Katsotaan nyt. Ei sitä vielä tiedä, missä fiiliksissä mennään, kun on h-hetki.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Merellinen risotto perjantaiherkuksi

Helppo, mutta herkullinen risotto väikkyi mielessäni jo muutaman viikon ajan, mutta kokkausaika on kaiken maailman teatterikäyntien ja muiden mukavien menojen takia ollut erittäinkin kortilla. Mutta nyt, perjantaiherkuksi.

Katkarapurisotto

pussillinen katkarapuja (tällä kertaa kypsennettyjä, kun raakoja ei lähikaupasta löytynyt)
3 valkosipulinkynttä
3dl risottoriisiä (Arborio)
2,5dl pikkupullo valkoviiniä (Cabernet Sauvignon)
2 pientä fenkolia
1 keltasipuli
1 isohko kalmari
hummerifondia ja vettä ( tai katkaravunkuorista keitettyä lientä tai muuta kalalientä)
persiljaa nipullinen silputtuna
Espelette-chilijauhetta
öljyä ja voita pannulle

Ihan ensimmäiseksi kannattaa silputa sipuli ja toinen fenkoleista sekä pari valkosipulinkynttä.
Sitten sulatetaan isohko nokare (runsas 1rkl) ja saman verran oliiviöljyä pannulla keskilämmöllä ja laitetaan sipuli ja fenkoli kuullottumaan (ripottele pikkuisen suolaa päälle). Tee 1,5l lientä hummerifondista.

Kun sipuli ja fenkoli ovat läpikuultavia, lisää riisi ja sekoittele hetkinen. Kaada joukkoon valkoviini ja anna alkoholin kiehahtaa pois. Valmista sitten risotto normaaliin tapaan eli sekoita joukkoon aina kauhallinen lientä, anna imeytyä riisiin ja lisää sitten seuraava kauhallinen lientä. Jatka näin kunnes riisi on kypsää, muttei vielä ihan muusia.

Silppua sillä aikaa toinen fenkoli ja keitä kalmaria pari minuuttia kiehuvassa vedessä ennen kuin suikaloit sen.

Kun riisi alkaa olla suurin piirtein kypsää, laita pikkupannulle tilkka öljyä ja paahda siinä nopeasti katkaravut ja lisää lopussa myös valkosipulinkynsi silputtuna. Sekoita katkaravut risottoon.

Sulata pannulla hieman voita ja kuullota siinä toinen fenkoli. Älä anna sen pehmetä liikaa ja poista pannulta. Paahda kalmaripalat pannulla erissä ja mausta ne Espelette-chilijauheella. Sekoita fenkolin ja persiljasilpun kanssa.

Tarjoile risotto ja annostele lautasille. Kaada päälle fenkoli-kalmari-persiljaseosta ja höystä salaatilla.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Arkiston aarteita ja kamerakuumetta

Kamerani sanoi työsopimuksensa irti, joten olen aivan puhelimen kuvien varassa. Jokainen bloggaaja tietää, miten mukava ja inspiroiva tilanne on varsinkin tähän vuodenaikaan. Valoa ei ole, eikä halvemman hintaluokan älypuhelimen kamera kertakaikkiaan riitä. Siksipä ruokablogini on nyt parhaimmillaankin lähinnä kitunut viime ajat. 

Kamerakuume on nyt pahimmillaan. Olisiko teillä jotain ehdotuksia? 

Vaatimuksina: 
  • helpot säädöt, että tälläainen perusharrastelijakin pärjää ja oppii. (Tosin edellisen kamerankin kanssa menin lähinnä automaattisäädöillä. Pyhästi lupaan seuraavan kanssa opetella. 
  • pieni koko - kameraa pitää viedä milloin minnekin ja mielellään niin, ettei tarvitse matkalaukkutyylistä koteloa kuljetukseen... pieni ja huomaamaton on monessa tilanteessa tarpeen. Vihaan kaikkea ylimääräistä kannettavaa ja painoa mukanani. 
  • Hyvät kuvat - tietty. Bloggaaja kuvaa monenlaista, mutta meillä kai erityisesti ruokaa, kirjoja ja lapsia. Välillä jossain tilaisuuksissa sitten laajempaakin. 



Jotta nyt olisi sitten jotain ruokaankin viittaavaa blogissa,niin tässä vielä eräs ikisuosikeistani arkiston kätköistä. Sopii hyvin isänpäivään! 

Tumma suklaa on ihan ehdotonta leivonnassa, mutta suklaata sisältävät kakkupohjat ovat yleensä vähän kovia ja raskaita. Tämä ei ole. Lempparisuklaastani eli Valrhonan mistä tahansa tummasta tehty kakku en pehmeä ja kevyt, täyteläisestä suklaisuudesta huolimatta. 

Kuva on jollain vanhalla laitteella otettu vuonna 1 ja 2, mutta menköön. En minä muutenkaan parempaa kai saisi... 

Cake au Chocolat de Valrhona

3 kananmunaa
vajaa 1 dl hunajaa
1 dl hienosokeria
vajaa 1 dl mantelijauhetta
80g crème fraîchea
1,25 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
50g sulatettua voita
1 rkl rommia tai muuta alkoholia maun mukaan 
30g suklaata sulatettuna 

Yhdistä kananmunat, hunaja ja sokeri. Lisää mantelijauhe ja sihtaa joukkoon jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Sekoita joukkoon crème fraîche ja sula voi. Lisää rommi ja viimeiseksi sulatettu suklaa. 

Kaada kakkuvuokaan (leipävuoka) ja kypsennä uunissa 160 asteessa noin 45 min. 

Anna jäähtyä hetki vuoassa ennen kuin käännät kakun siitä pois. 



Toisinaan kuorrutan kakun myös hyvin yksinkertaisella kuorrutteella. Sulata yhdessä 100g suklaata ja vajaat 50g voita. Sekoita ja anna jäähtyä hetken aikaa. Ole kärsivällinen. Minä kuorrutan aina liian aikaisin, jolloin osa kuorrutuksesta valuu lautaselle. Valuta kakulle ja jäähdytä loppuun. 


HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ! 

torstai 5. marraskuuta 2015

Kertokaa nyt viisaammat, mitä minä teen väärin ?

Pidän kovasti tästä tämän hetken terveystrendistä. Pitäisin vielä enemmän, jos onnistuisin itsekin tekemään niitä herkullisia raakakakkuja ja terveellisia namiaamupaloja, joita niin paljon hehkutetaan. Minulla vain tuntuu olevan peukalo keskellä kämmentä kaikkien näiden uusien ainesten kanssa. Ensimmäinen tekemäni raakakakku on ainoa kakuntapainen, joka meidän huushollissamme on koskaan päätynyt lähellekään bioroskista. (Toinen oli sentään jo  hyvänmakuinen).

Myös chiasiemenet ovat aiheuttaneet minulle päänsärkyä jo muutamaan kertaan. Toiset näyttävät tekevän niillä kauniita vanukkaita, minun laseissani on epämääräisen näköistä valuvaa mössöä.

Kertokaa nyt viisaammat, mitä minä teen väärin?

Viimeksi sekoitin banaanimössöön ja mantelimaitoon chiasiemeniä ja odotin hetken, että saisin Jamie Oliverin ohjeen mukaan kiwistä tehdyn vastaavan mössön nätisti toiseksi kerrokseksi lasiin. Vielä mitä.... kuten kuvasta näkyy.

Olinko liian kärsimätön eli olisiko pitänyt odottaa kauemmin? Paljonko niitä siemeniä oikein pitää suhteessa laittaa? Tiedän, että tein vähän silmämääräisesti, mutta tuntui jo noinkin olevan siemenä aika runsaasti. Mitäs muuta suosittelisitte? 

Kyllä tämä tästä varmaan jossain vaiheessa. Maistuu nimittäin kuitenkin tosi hyvältä, vaikkei kauneuskilpailuja voittaisikaa. Tosin hivenen tunnen pienen kateuden piston katsellessani Jamie Oliverin kirjan kuvaa, vaikka talvivalossa otettu valokuva ei teekään ollenkaan oikeutta.

Muita ajatuksiani Jamie Oliverin Arjen superruokaa-kirjasta voi lukea täältä.