sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Chef's Umami eli ihan paras lohi ja luksusluokan pannupizza


Lohi on hyvää eikös vaan? Kaikki vähänkin lohituotteita maistelleet kuitenkin tietävät, että on lohta ja sitten on LOHTA, Meilläkin on kylmäsavulohi haettu aina tietystä paikasta. Silloin on tiennyt sen olevan pehmeää, juuri oikean savuista ja kaikille maistuvaa. Tämä lohi kohtasi nyt voittajansa ja vieläpä ihan kirkkaasti!

Helsingin World Trade Centerin TRE-joulumarkkinoilla on kaikilla mahdollisuus jouluun saakka käydä maistelemassa Chef's Umamin lohta. Kyseessä on tällä hetkellä vain ravintoloihin myytävä, Suomen ainoa sashimitason lohituote, joten tarjotut maistiaiset kannattaa käydä nappaamassa kielen päälle.

Kala päätyy stressiä aiheuttamattomalla metodilla (ja verestä kokonaan tyhjennettynä) ruoanvalmistukseen. Stressittömyys mahdollistaa luontaisen umamin kehittymisen kalan makuun ja verettömyys ilmeisesti auttaa rakenteen täydelliseen muotoutumiseen.

Sain palasen Chef's umami kylmäsavulohta myös kotiin kokeiltavaksi ja täytyy sanoa, etteivät turhaan tuotettaan kehuskele. En ole varmaan koskaan syönyt näin täydellisen oloista lohta. Lapsetkin huomasivat eron ja sain näpäytellä sormille yhtä ja toista pitkäkynteä saadakseni edes jonkun kuvan aikaiseksi.

Kuvista pystynee katsomaankin, miten ihanan pehmeää ja samalla kiinteää lohi on. Kylmäsavulohta toisinaan haittaavasta pienestä "limaisuudesta" ei tämän tuotteen kohdalla ollut tietoakaan. Myös savun maku oli oikealla tasolla sillä se ei hallinnut, mutta tuntui mukavasti varsinkin jälkimaussa.

Parhaimmillaan näin hyvä lohi on tietysti ihan sellaisenaan. Alle kun pistää voilla sipaistua tummaa leipää ja päälle ripottelee tilliä, niin herkku on aika lähellä täydellistä. Sitruunaa varoittelivat kovasti laittamasta, se on kuulemma liian hapokasta, mutta lime tai appelsiini käyvät. Minä olen koko ikäni sitruunaa tunkenut kylmäsavulohen päälle, mutta tässä sitä ei tosiaan tarvittu. Pizzassa sitten vähän kiersin sääntöä...

Toinen saamani vinkki nimittäin kehotti laittamaan lohisiivut 190 asteeseen kiertoilmauuniin 2 minuutin ajaksi maun nostamiseksi vielä paremmin esiin. Pizzan kanssa paistoaikojen kerrostaminen onnistuu varsin mainiosti, joten eilen illalla sitten saatiin pöytään luksusversio pannupizzasta - höystettynä sitruunankuorella maustetulla smetanapohjalla.



Kuva on surkea sillä valo on tähän vuodenaikaan iltaisin tosiaankin kadoksissa. Pizza itsessään oli kuvaansa miljoona kertaa parempaa.

Pizzapohjan perusohjeen olen joskus bongannut Liemessä-blogin Jennin Katukeittiö-kirjasta. Melkein samalla mennään, mutta paistoaikoja olen lyhentänyt vähän ohuemmaksi kaulitun pizzapohjan vuoksi.

Luksusluokan pannupizza 
(n.2-3 pizzaa vähän pannun koosta ja pohjan paksuudesta riippuen)

2dl maitoa vähän kädenlämpöistä kuumempana
1pss kuivahiivaa
5,5dl vehnäjauhoja
2tl sokeria
0,5dl oliiviöljyä
0,5tl suolaa

Sekoita ainekset ja vaivaa pizzataikinaa yleiskoneella kymmenisen minuuttia ja anna sen sitten nousta puoli tuntia.

Lämmitä uuni noin 200 asteeseen ja kuumenna myös (valurauta)pannu uunissa.

Sekoita purkilliseen smetanaa yhden sitruunan raastettu kuori, tillisilppua pieni kourallinen, suolaa ja pippuria maltillisesti. (1 pikkupurkki smetanaa = kahden pizzan pohjat meidän 26cm pannulla).
Siivuta haluamasi määrä lohta.

Kauli uuniin menevän paistinpannun pohjaa hieman suurempi pizzapohja parin millin paksuiseksi ja nosta se (valurauta)pannun päälle kuumenemaan. Anna sen nousta muutama minuutti ja levitä sitten päälle smetanaa. Raasta smetanan päälle reilusti parmesaania ja levittele vielä jotain hyvin sulavaa juustorastetta (vaikka sitä valmista mozzarellaraastetta. Juuston kuuluu olla aika mietoa, sillä lohi on pääroolissa).

Laita pizza uuniin noin 10 minuutiksi ilman kiertoilmaa. Levittele lohipalat päälle, muuta kiertoilmalle ja palauta pannu pariksi minuutiksi uuniin. Ripottele päälle vielä lisää tilliä ja nosta pizza heti tarjolle.


Kiitokset Chef's Umamille herkullisesta lohipalasta ja menkää nyt ihmeessä kaikki maistelemaan WTC:n TRE-joulumarkkinoille. Tammikuun puolessa välissä kuulemma on tulossa ainakin pääkaupunkiseudun kuluttajille mahdollisuus myös ostaa tätä herkkua nettikaupasta. 

36 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä niin hyvältä tuotteelta, että pitäisi ehdottomasti käydä maistamassa. Meillä ollaan hyvin ronkeleita kalan kanssa, mutta tämän pitäisi olla kyllä ehdottomasti jopa meidän makunystyröitä hyväilevää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen erinäisiä lohituotteita elämässäni maistellut, mutta tämä oli kyllä ihan ylihyvää...

      Poista
  2. Ooh,mulla on niin ikävä Suomen lohituotteita.Saahan lohta täälläkin ,mutta jo pakastelohi on kalliimpaa kuin Suomessa tuore. Ja kirjolohta ei ole:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi. Sinun pitää sitten ottaa vahinko takaisin aina kun olet Suomessa käymässä :-)

      Poista
  3. Mielenkiintoista. Hyvältä näyttää tosiaan. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Onpas melkoista lohta, tätä pitää päästä maistamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tiedät, mistä löytyy maistiaisia :-)

      Poista
    2. Janna, painoin vahingossa väärin ja poistin kommenttisi toisesta postauksesta! Anteeksi, ei ollut tarkoitus.

      Poista
  5. Kun noin tuota lohta kehut, niin kai sitä on sitten maistettava! :)

    VastaaPoista
  6. Hei kiitos vinkistä! Itse olen just mutissut, että vaihdan kylmäsavu- ja graavilohet kokonaan porkkalaan (eli siihen vegaaniseen porkkana"loheen") kun on viime aikoina tielle eksynyt vain sellaista vähän ällöllä tavalla kalaista kalaa... mutta kun tuo joulumarkkina on työmatkan varrella, niin annetaan nyt perinteiselle kalalle vielä yksi mahdollisuus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin inhoan sellaista "limaista" kalaa, mutta tämä oli kyllä herkkua :-)

      Poista
  7. Kala-fani täällä maiskuttelee suuta. Näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa todella herkulliselle! Ja varmasti maistuu :). Alkoi heti tekee mieli pizzaa!

    VastaaPoista
  9. Kuvista kyllä näkee että on vähän paremmasta lohesta kyse (enkä epäile makuakaan). :)

    VastaaPoista
  10. Kyllä lohipizza maistuisikin nyt hyvältä ja varsinkin se lohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) Perjantaiherkku! Ja kaikkina muinakin päivinä...

      Poista
  11. Lohipizzat ovat omia suosikkejani!

    VastaaPoista
  12. Oi, miten hyvän näköistä lohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan mahtavan makuista. Kannattaa käydä maistamassa, jos liikkuu WTC:n suunnalla.

      Poista
  13. Kylläpä on herkkulohta tarjolla, maistuisi.

    VastaaPoista
  14. toi lohi todellakin näyttää erinomaiselta! ja tuo pizza.... ah <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pizza kiilasikin ihan suoraan lemppareiden kärkeen :-)

      Poista
  15. Yritän huomenna päästä hakemaan! Hyvä kuulla, että tuote maistui!

    VastaaPoista
  16. Mielenkiintoista! Tätä pitäisi kyllä päästä testaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on hyvä mahdollisuus maistella, jos yhtään liikkuu tuolla suunnalla

      Poista
  17. Varmasti ihan huikea lohi, joskin muistelen että kilohintakin oli aika huikea..? Mahtava kuulla että pannupizza resepti on jäänyt teillä elämään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole myyntihinta halvimmasta päästä, mutta ehkä sitä omallakin rahalla spesiaalitilanteisiin?
      Pannupizza-resepti kuuluu ihan lemppareihin ja muutenkin kirjasi on kunniapaikalla hyllyssä...

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!