Näytetään tekstit, joissa on tunniste kondensoitu maito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kondensoitu maito. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. tammikuuta 2017

Uudenvuodenaattona Copycat oli kiireinen


Minulla on ollut tapana laittaa uudenvuodenaaton menu näytille blogiin. Nyt vähän arveluttaa. Joulumatkan jälkeen nimittäin meitä kaikkia vähän väsytti ja menusuunnittelukin jäi aattoa edeltävään iltaan. Hyvää tuli, ei siinä mitään, mutta Copycatilla oli vauhti päällä niin omien vanhojen reseptien kuin myös mm. Pullahiiren jätskikakun osalta. Tosin unohdin ostaa Pätkikset kaupassa käydessäni, mutta toimi varsin hyvin kaapista löytyneen Nutellankin avulla...



Aaton herkuttelu siis oli varsin epämuodollista. Alkuruoka syötiin kolmelta iltapäivällä (ei ehditty/jaksettu lounasta, kun aamulla syötiin englantilainen aamiainen...), välissä lapset mussuttivat sipsejä, pääruoka oli seitsemältä ja jäätelökakkua syötiin sitten vielä vähän myöhemmin... Tämä rytmi sopi meille tänä vuonna ja vietimme rentouttavan uudenvuoden perheen parissa.


Uudenvuoden menu 

Salaattikupit possu-katkaraputäytteellä 
Itämainen kaali-porkkanasalaatti 

Naudansuikale-Satay riisillä 

Kolmen aineen Nutella-jäätelökakku 

Juomana: Moët & Chandon 

'Yksikään menun resepteistä ei varsinaisesti ole uusi. Mitä nyt Satay-kastiketta kokeiltiin vähän uutena versiona. Kopioita vanhoista kokeiluista ja hyviksi todetuista herkuista. 

Eipähän tarvinnut stressata onnistumista. Paitsi tuon jäätelökakun suhteen ja siinäkin pahimmaksi kohdaksi osoittautui valkosuklaalla koristelu. Muistattehan muut tarkistaa, että suklaapalat ovat kaikki hyvin sulaneet. Älkääkä varsinkaan painako lujempaa, jos virtaus katkeaa. Lopputuloksena on nimittäin kuvassakin nähtävissä oleva kasa, kauniiden ohuiden raidoitusten sijasta... 


Kolmen aineen jäätelökakku 

4dl kuohukermaa 
1prk kondensoitua (makeutettua) maitoa 
2 kukkuraista jättimäistä ruokalusikallista Nutellaa 
(2rkl glukoosisiirappia rakenteen ja leikattavuuden parantamiseksi - unohdin) 

Vatkaa kerma ja kondensoitu maito vaahdoksi keskenään. Vatkaa vielä joukkoon Nutella. Voit jättää vähän raidalliseksi, jos haluat. 

Laita pakkasenkestävään kakkuvuokaan ja pakastimeen jäätymään. 

Kasta vuoka kuumaan veteen, jos kakku ei muuten irtoa, toista tarvittaessa ja kumoa tarjoilulautaselle. 

Koristele haluamallasi tavalla. 

Leikkaaminen heti kumoamisen jälkeen voi olla vaikeaa, mutta kuumentamalla leikkuuväline, homma sujuu helpommin. Samoin glukoosisiirapin lisääminen saattaisi hyvinkin auttaa. 

Melkein samalla ohjeella tein muuten aiemmin keksijäätelöä. Ihan sikahyvää sekin! 

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesällä syödään tietysti jäätelöä



Minulla ei ole jäätelökonetta. Pakastin on liian pieni (ja täynnä) jäätelökonekulhon jäädyttämiseen, enkä sopivaa itse jäähdyttävää jäätelökonetta ole löytänyt  sen jälkeen, kun tyhmänä jätin tarjouksessa olleen sopivan vehkeen kauppaan pikaisessa kitsauskohtauksessa. Pidän kuitenkin ihanan kermaisesta ja pehmeästä jäätelöstä. Sellaisesta, joka valuu paksuna piirakan päältä tai muuten vaan jäätelökulhossa.


Olen minä toki saanut kotona aikaiseksi kylmää herkkua ilman jäätelökonettakin eli glukoosisiirapin avulla. Esimerkiksi suklaajäätelöstä saa ihan yhtä herkullista kuin kaupan pakastealtaasta löytyvät kalliimmat merkit. 

Suklaajäätelön tein ihan perinteisellä jäätelöreseptillä (glukoosisiirappia lukuunottamatta), mutta jätskiä voi toki valmistaa muutenkin. Yksi parhaista kokeiluistani kautta aikojen on ollut kookosmaitoon tehty jäätelöpohja, jonka maustoin mansikka-raparperilla. Ihan tajuttoman hyvää. 



Kookosjäätelömassankin keitin, mutta nyt pääsi Copycat testaamaan helppoakin helpompaa reseptiä. Instasta bongasin ensin kuvia ja sitten löysin useammankin kondensoidusta maidosta kerman kanssa ilman keittämistä valmistetun jäätelömassan reseptin. En nyt kuollaksenikaan muista, mistä loppujen lopuksi tämän nappasin, mutta täyteläisen hyvää on Tosin massa kyllä kovettuu pakkasessa ihan kivikovaksi, mutta pehmenee hetken malttamisen jälkeen ja pysyy koossa ihanan kermaisena.


Kylmää ilman kuumaa

6dl vispattavaa kermaa
1prk kondensoitua maitoa
0,5dl glukoosisiirappia
haluamiasi makuaineita. Minä murskasin joukkoon tummia täytekeksejä.

Sekoita jäätelömassan ainekset ja vatkaa ne tiukaksi vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon keksimurut (tai muut haluamasi makuaineet).

Pistä kannelliseen pakasterasiaan ja vähintään muutamaksi tunniksi jäätymään. Jos jätät pidemmäksi aikaa, niin nosta rasia pois pakastimesta ainakin 15mi ennen kuin haluat tarjota jäätelön.


P.S. Kesällä myös grillataan ja kyselyn tuloksena meillä laitetaan hiilloksen päälle äänestyksen naftisti voittanutta mustekalareseptiä! Heti, kun on yksi sateeton grillauspäivä!