Näytetään tekstit, joissa on tunniste broileri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste broileri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Loma, loma, loma ja uusi kana-satay resepti


Eilen alkoi allekirjoittaneen kesäloma. Päässä pyörii miljoona suunnitelmaa ja tehtävää, mutta ehkä näin alkuun kannattaisi keskittyä enemmänkin lepäämiseen. Kevät oli sen verran kuluttava, että pieni akkujen lataaminen lienee paikallaan. Syksystä kun ei todennäköisesti tulee yhtään kevyempi. Aloitamme isännän kanssa molemmat uudessa työpaikassa 1. syyskuuta, ihan kuin koululaiset paitsi pari viikkoa myöhemmin. Jännää, kivaa ja pikkuisen hirvittää.

Mutta nyt nautitaan neljän viikon lepotauosta. Suunnitelmissa on vain yksi pieni matka ihan kotimaan kamaralla. Muuten ollaan vapaita tekemään, mitä mieli tekee ja keli sallii. Nyt näyttää lupaavalta.

Ekana lomailtana tuli testattua uusi Satay-reseptikin - tai no, ainahan näissä on paljon samaa, mutta yleensä käyttämämme "pikasatayn" sijasta tehtiin tällä kertaa pikkuisen enemmän ainesosia sisältävää ja täytyy myöntää maun olleen toisella tasolla. Suussa tuntui paljon lämpöisempi ja syvempi pähkinäisyys. Eikä tämäkään (Delicious-lehdestä bongattu ja sovellettu) nyt varsinaisesti ollut vaikea tehdä. Vähän enemmän vaan piti laittaa aineksia.

Onnea on - salaatti ja yritit omalta pihalta

Broileri-satayvartaat

4 valkosipulinkynttä
1 punasipuli
puolikas punainen chili (pakastimesta suoraan raastettuna)
1tl savupaprikaa (hot)
1tl juustokuminaan
1tl korianterinsiemeniä murskattuna
3rkl ketjap manisia
1rkl kalakastiketta
1rkl soijakastiketta
1 limen raastettu kuori ja kahden mehu
1prk maapähkinävoita (n.250g)
2tl raastettua inkivääriä (tällä kertaa purkista)
4 isoa broilerin rintafilettä varraspaloiksi leikattuina

Seuraksi riisinuudeleita, korianterinlehtiä ja haluamiasi kasviksia

Laita kaikki ainekset (paitsi broileri) tehosekoittimeen ja surraa tasaiseksi. Sekoita puolet tahnasta kanapalojen kanssa ja jätä marinoitumaan tunniksi (vähintään).
Laita toinen puoli tahnasta kattilaan ja kaada joukkoon pari desiä kuumaa vettä. Sekoita tasaiseksi ja anna kuumeta miedolla lämmöllä, kunnes väri hieman tummuu ja maku syvenee. Muista sekoitella, ettei tartu pohjaan. Jätä odottaamaan ja kuumenna halutessasi uudelleen juuri ennen tarjoilua.

Laita broilerinpalat vartaisiin ja kypsennä grillissä tai uunissa (200 astetta, puolisen tuntia)

Tarjoile nuudelien, salaatin ja lisukekastikkeen kera.

Päälle löysin tällä kertaa pihalla villinä kasvavaa korianteria (myönnetään, kylvin sitä muutama vuosi sitten, mutta sen jälkeen sitä vaan on ilmaantunut milloin mihinkin kohtaan...).

Syötiin ihan liikaa...

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kesän paras eväsleipä


Ensimmäinen kesäreissu plakkarissa! Vielä ei olla kesälomalla, mutta harjoiteltiin su-ma lomailua huvipuistomeiningillä. Mentiin nimittäin koko konkkaronkka junalla Tampereelle ja juostiin kaksi päivää Särkänniemessä.

Juna osoittautuikin tällä kertaa oivaksi kulkuvälineeksi, sillä hotellimme oli Solo Sokos Hotel Torni siinä aseman vieressä. Oli rentouttavaa, kun ei tarvinnut miettiä ajamista tai auton parkkeerausta. Asemalaiturilta vaan tunnelia pitkin hotellille, tavarat säilöön ja bussilla hurvittelemaan. VR on myös kummasti tullut alaspäin hinnoissa, en muista, että aiemmin olisin voinut saada viiden hengen perheelle liput alta satasella...

Eväitä ei hotellille vaiheessa enää ollut jäljellä yhtään. Äidin valmistamat eväsleivät katosivat vauhdilla junamatkan aikana ja kirvoittivat matkaajilta haltioituneita kommentteja. Herkkua ne olivatkin, vaikka itse sanonkin - itse asiassa saattaa olla, että onnistuin tekemään kesän parhaat eväsleivät jo juhannukseen mennessä.


Kesän parhaat eväsleivät 

Tallinnan työreissulla mukaani tarttui Saarenmaan leppäsavulla höystettyä juustoa. Sitä oli ihan pakko kokeilla kanan kanssa.

Kolme broilerin rintafilettä leikattuna "auki" eli ensin yläreunasta yhteen suuntaan ja sitten leikkauskohdasta toisin päin.
2 kevätsipulia silputtuna, suolaa, pippuria ja savujuustoa palasina aseteltiin broilerilevylle ja sitten vaan rullattiin.

Rullat asettelin uunipannulle kevätsipulin varsien päälle. Ripottelin pippuria ja paprikajauhetta pinnalle ja törkkäisiin 200 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi.

Broilerirullat olivat herkkua näinkin, mutta tällä kertaa annettiin jäähtyä sandwicheja varten.

Ohueksi siivutettujen broilerifilerullien lisäksi leipiin tarvittiin:

Paahtoleipää
majoneesia
ketsuppia
rucolaa
Muutama tomaatti leikattuna ohuiksi siivuiksi

Sitten vaan koottiin leivät, painettiin tiiviiksi, leikattiin kolmioiksi niille, jotka kolmioita halusivat.

Pakkasin eväsleivät ensimmäistä kertaa Sagan eväslepäpusseihin ja täytyy sanoa, että ovat käteviä.



Ei sitä pelkillä leivillä jaksanut koko päivää, joten jätskitankkaus oli paikallaan. Jumbotuutti oli melkein yhtä iso kuin syöjänsä, mutta lasten jätskivatsa on mitä ilmeisimmin täysin pohjaton. Onneksi kelikin suosi ja muuttui päivän loppua kohden yhä aurinkoisemmaksi. Jätski oli siis ehdottomasti paikallaan.

Illalla oltiin kaikki sen verran väsyjä, ettemme lähteneet edes yrittämään ravintolailtaa. Burger King oli onneksi aika lähellä...

Mikäs siinä oli hotellihuoneessa vatsan vieressä köllötellessä. Solo Sokos Hotel Tornin yläkerroksissa on jänniä huoneita ja hyvät maisemat.

Huoneet on suunniteltu niin, että kylpyhuoneesta lavuaari on itse asiassa "makkarin puolella". Itse suihku ja wc ovat toki oven takana, mutta noin muuten koko huone on avointa tilaa.

Minä pidin väliverhon ja seinän puuttumisen tuomasta kivasta väljyyden tunnelmasta. Myös puna-musta väritys ja junateemaiset kuviot toivat huoneeseen mukavan tunnelman.

Kun valot oli saatu testattua, istahti kuopus ikkunalaudalle. 21.  kerros tarjosi huikeat näkymät eikä poika väsynyt radan junaliikenteen seuraamiseen... Väsymys tuli ihan jostain muualta eli vauhdikkaasta päivästä Angry Birds -kiipeilypuiston ja muiden hupilaitteiden parissa.

Kelpasi siinä isännän ja isoveljien istua toisessa huoneessa jalkapallomatsia katsomassa, kun äiti ja pikkuveli simahtivat unten maille - vaan arvatkaapa, ketkä jaksoivat eniten juosta paikasta toiseen sitten toisena päivänä?


maanantai 4. huhtikuuta 2016

Belugat & harissabroileri


Kun sanoin pojille iltaruoaksi olevan linssejä alkoi valitus.
"Äääh, miksei koskaan mitään hyvää"
"Onks jotain muuta...? "

"Itse teette leivät, jos ei linssit kelpaa", sanoi äiti, väläytti torahampaitaan ja käski poikien käyttäytyä.

Linssien valmistuttua nostelin niitä pieneen kulhoon potentiaalisesti vähentynyttä ruokailijamäärää silmälläpitäen, kun kulhoa lähestyi varovasti kaksi lusikkaa.

"Saisko kuitenkin maistaa?"

Sai tietysti ja lopputuloksena leivät jäivät tekemättä. En tiedä oliko kyse laiskuudesta vai alkuperäisestä väärinkäsityksestä linssien maun suhteen, mutta oli kuulemma hyvää ja kulho tyhjeni. Mikäs siinä. Minäkin tykkäsin.

Pitänee useammin väläyttää vaihdevuosiäidin ärisevää puolta. Ruokarauha oli paras pitkään aikaan. .


Beluga-linssit ovat siitä ihania, että ne säilyvät kokonaisina kypsennyksen jälkeenkin, vaikka imevätkin pannuseuralaisista maut itseensä. Harissaa puolestaan käytän yleensä suoraan purkista. Se tuo sellaisen jännän, samalla kertaa raikkaan ja mausteisen maun. 

Linsseistä on myös helppo tehdä kerralla vähän isompi annos. Tästäkin riitti mukavasti myös lounaaksi vanhemmille (pariksikin päivää). Eivät ne poikien annokset nimittäin sentään mitään kovin jättimäisiä olleet. Jälkkärijätskit tekivät päälle vielä kauppansa. Vähitellen kuitenkin saadaan poitsutkin totutettua monipuoliseen valikoimaan erilaisia makuja ja tekstuureja.



Belugat & harissabroileri 
1 purjo
2 punasipulia
2 porkkanaa 
paketillinen Beluga-linssejä 
1 kasvilisliemifondikuutio 
paketillinen baby-pinaatinlehtiä 
kevätsipulin varsi 
nipullinen ruohosipulia 

2rkl harissatahnaa ja oliiviöljyä
broilerinpaloja (reisileikkeitä tai koipi-reisipaloja) 

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Huuhtele linssit paketin ohjeen mukaan.

Notkista harissatahnaa öljyllä, kunnes se on helposti levitettävää ja kuorruta sillä broilerinpalat. Laita palat uunivuokaan ja kypsennä uunissa 30-40min, kunnes pinta on ruskistunut ja liha kypsää.

Pilko purjo ja punasipuli. Kuullota niitä pannulla öljyssä muutama minuutti. 
Pilko porkkanat ja lisää pannuun. 
Kaada joukkoon paketillinen linssejä ja sekoittele. Lisää kasvisliemifondikuutio sekä kiehuvaa vettä, kunnes linssit peittyvät. Anna poreilla hiljalleen, kunnes linssit ovat pehmenneet (30-40min). Muista tarkkailla veden määrää ja lisätä tarvittaessa. 

Sekoita lopuksi linssien joukkoon baby-pinaattia, silputtua kevätsipulia sekä ruohosipulia. 

Tarjoile lautasella yhdessä broilerinpalojen kanssa. 






torstai 24. maaliskuuta 2016

Nigella naftaliinista


Muistatteko Nigellan?

Sen englantilaisen keittiöjumalattaren, jonka sensuelleja kokkaussessioita televisiossa miehet seurasivat innokkaina naisten vähän naureskellessa hänen maneereilleen. Ei kai meistä kukaan sentään yöaikaan jääkaapille kulje aamutakissa ja meikattuna kameroiden surratessa?

Silti, Nigellan reseptit myös toimivat ja niitä oli tarjolla paljon. Minullakin on pitkä rivi hänen kirjojaan. Niistä on tullut tehtyä yhtä ja toista.

Sitten tuli pitkä tauko Nigella-reseptien käytössä. Lienevätkö syynä olleet hänestä kuuluneet huonot uutiset (avioeroa ja huumekoukkua), oliko hän jo ajastaan jäänyt eli ihan "passée" vai tuliko yksinkertaisesti niin paljon hyviä uusia keittokirjoja, että nuo vanhat unohtuivat alahyllylle?

En tiedä.

Yksi resepti kuitenkin jäi mieleen kummittelemaan Nigellan Kitchen-kirjasta eli kanaa 40 valkosipulinkynnen kanssa. Sitä minun piti kokeilla monta kertaa, mutta aina se jostain syystä jäi. Rakastan valkosipulia, joten tämähän on juuri minua varten.

No nyt löytyi kaapista ylimääräistä valkosipulia seurauksena nettiruokaostosten vikaklikkauksista,.
 Tästä tuli hyvää. Taidan selata tässä muutaman muunkin hänen keittokirjoistaan.



40 valkosipulinkynnen broileria 
(tai ainakin sinnepäin) 

Broilerin reisipaloja
muutama valkosipuli
kevätsipulia
loraus valkoviiniä
timjamia
suolaa ja pippuria

Ruskista broilerinpalat nahkapuolelta pannulla. Asettele valkosipulinkynsiä kuorineen laakean uunipataan pohjalle ja pistä broilerinpalat päälle. Käytä silputut kevätsipulinvarret ja timjami pannulla ja kaada uunipataan. Putsaa pannunpohja lorauksella valkoviiniä ja kaada sekin pataan. Laita kansi päälle.

Pistä pata tunniksi uuniin 175 asteeseen, kunnes broilerinpalat ovat kypsyneet ja valkosipulit hautuneet ihanan pehmeiksi.

Tarjoile seuraksi vaikka kurpitsarisottoa.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Hunaja-sitruunakanaa eli maanantainen pikaruoka

Jääkaapista löytyi kasviksilla höystettyä couscous-jyväseosta ja luomusitruunoita. Kaupasta lähtivät mukaan broilerin paistileikkeet. Niistä koostui puolessa tunnissa herkullinen arki-illan ateria. Siis siinä samalla kun äiti teki töitä koneen vieressä... 

Tällaisia pikaisia sekoituksia meillä on viime aikoina syöty useamminkin. Nopeaa, täyttävää ja hyvän makuista. 


Couscous on helppoakin helpompaa. Miksataan vain suurin piirtein kaikki kasvikset, joita jääkaapista löytyy (kurkkua, kesäkurpitsaa, selleriä, tomaattia purkista, korianteria jne....) vähän öljyä ja suolaa. Couscous kypsennetään kiehuvalla vedellä pakkauksen ohjeen mukaan, mutta sitten viimeiseksi siihen sekoitetaan kasvikset. Annetaan maustua.

Broileri valmistui sekin nopeasti. Ihan ensimmäiseksi pistä uuni lämpiämään vähän yli 200 asteeseen.

Hunaja-sitruunabroileri

Sekoita broilerin paistipaloihin oliiviöljyä, savupaprikajauhetta (dolce), suolaa, pippuria, sitruunamehua ja oreganoa. Asettele uunivuokaan ja valuta päälle vielä hunajaa. Laita sitruunapalat myös vuokaan ja laita päälle myös hieman hunajaa ja suolaa.

Pistä vuoka puoleksi tunniksi uuniin ja tarjoile heti couscousin kanssa. Valuta sitruunapaloista mehu vielä broileripalojen päälle. Tarjoile heti.

perjantai 29. tammikuuta 2016

"Äiti, haluaisitko sä ison pepun?"


Toto 4v : "Äiti, haluaisitko sä ison pepun?"
Äiti: "No, en oikeastaan..."
Toto: "Mä haluun - kun sitten voi mennä että poing, poing, poing.... " - pomppii kuin pomppupallolla

Jep, perjantai.

Eikä poika päässyt vesirokon takia ulos koko päivänä ja äiti yritti tehdä kotona töitä energiaa pursuavan pilkullisen pikkumiehen kanssa. Se on kumma tauti tuo vesirokko. Jollei pilkkuja olisi, en uskoisi pojalla sitä olevankaan.

Tilanne vaati illaksi jotain lämmintä, lämmittävää ja täynnä makua, siis broileria tomaatti-oliivikastikkeessa.
Niin, ja jälkkäriksi äiti kävi hakemassa naapurikaupasta jätskiä - kaksi isoa pakettia. Olimme ne ansainneet.


Tomaattinen broileri-oliivikastike 

Broilerin paistileikkeitä
1 iso keltasipuli
1 sellerinvarsi
3 laakerinlehteä
1tl korianterinsiemeniä
1tl fenkolinsiemeniä
1rkl rosmariininlehtiä silputtuna
pieni pala chiliä
2 valkosipulinkynttä
1rkl tomaattpyreetä
1dl valkoviiniä
1 prk tomaattimurskaa
0,5 kasvis- (tai kana-) fondikuutiota
1 prk oliiveja

Ruskista broilerinpalat nahkapuolelta hyvin öljyn ja voin sekoituksessa pannussa. Sitten toiselta puolelta. Suolaa ja pippuroi ja nosta pois pannulta. Lisää pannulle vähän öljyä (kaada ensin pois ylimääräiset nesteet, jos niitä on kertynyt)

Silppua sipuli ja keltasipuli. Kuullota niitä pannussa. Lisää joukkoon korianterinsiemenet, fenkolinsiemenet, rosmariini, chili ja valkosipuli. Sekoittele pari minuuttia.
Kaada sekaan valkoviini ja kiehauta. Lisää tomaattipyree ja laakerinlehdet. Sekoita.

Kaada pannulle tomaattimurska ja vähän vettä sekä fondikuution puolikas. Sekoita ja jätä pienellä lämmöllä kannen alle poreilemaan puoleksi tunniksi.

Kaada joukkoon oliivit ja anna poreilla vielä toinen puoli tuntia.

Pistä broileripalat takaisin pannulle ja anna poreilla kuumaksi (ja kypsäksi, jos eivät sitä vielä olleet).

Tarjoile riisin , broccolin ja sokeriherneiden kera.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Broileripallerot makua täynnä



Viime ajat on menty vähän pikaisilla sävellyksillä eli tyyliin sekoitetaan, mitä kaapeista löytyy. Nämä broileripallerot olivat maanantain yllätysherkku. Ylätys siis siinä mielessä, että vähän tylsistä ruskeista kasoista räjähti suuhun ihana makujen voima. Sitä se teettää kun sotkee iloisesti sekaisin chiliä ja sitruunaa... Sopi muuten tosi hyvin samaan aikaan väsätyn punajuuri-sinihomejuustovuoan raikastajaksi.

Itämaiset broileripallerot

1 sitruunan kuori
300g broilerin jauhelihaa
1 korianterinipun varret
1/2 chili
1prk ananaspaloja
2rkl kalakastiketta
1tl fariinisokeria

Pistä tehosekoittimineen kaikki ainekset keskenään ja anna palaa. Jätä mössä vähäksi aikaa maustumaan itsekseen. Mitä kauemmin maistuu, sitä vahvempi maku.

Nostele kahdella lusikalla keskilämmöllä olevalle pannulle nokareita ja paina vähän matalammiksi. Ruskista molemmilta puolilta ja nostele uunivuokaan. Anna kypsyä uunissa loppuun. (Vaikka 175 asteisessa punajuurivuoan vieressä).

Nosta seuraksi tarjolle vielä sitruunaa, chiliä ja ne korianterinvarsien lehdet.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kvinoa-pinaatti-sitruuna-kanelisipuli (ja muutaman muun jutun) salaatti nuijilla

Kvinoa on mitä ilmeisemmin tullut meidän ruokapöytäämme jäädäkseen ja juurikin tällaisessa lämpimän salaatin muodossa. Ihanan lämmittävää kosteaan ja viilentyneeseen kevätsäähän. Salaatin voimalla jaksoi myös etsiä keskimmäisen puhelinta (+avainta) pitkin eilistä kavereiden kanssa kuljettua reittiä. Äiti sai iltalenkkinsä ja puhelinkin löytyi... kotiportin lukosta. No, emme me kovin pahasti kierroksellamme kastuneet... Huoh, olisi pitänyt mennä reitti nurinperin. Tosin silloin olisimme tulleet portin toiselta puolelta, emmekä varmaan huomanneet koko puhelinta, joka roikkui kotelossaan avaimesta.


Tämä on taas yksi niitä salaatteja, joista ei tiedä,miten sen oikein nimeäisi. Mikään osa ei dominoi, mutta kaikki ovat tarpeellisia täydelliseen lopputulokseen. Tämä olikin jo aika lähellä täydellistä minun makumieltymyksissäni. Ihanan pehmeä kvinoa sai ripauksen sähäkkyyttää sitruunasta, pyöristyi täyteläisen kanelisesta sipulista, kasvatti voimaa vahvasta valkosipulista ja raikastui pinaateilla ja tomaateilla. Runolliseksi aterian teki sen täydentyminen vielä hunaja-sitruunanuijilla. Lihaa karttava voisi maustaa vielä vaikka Labneh-juustolla tai fetalla tai ehkä jopa tuoreella vuohenjuustolla.


Kvinoaa ja muutamaa muuta juttua salaatissa 

ruokkii neljä vähän isoruokaisempaa ja yhden pikkumiehen

Puoli paketillista kvinoaa - keitä suolavedessä paketin ohjeen mukaan ja valuta

Sekoita 1 sitruunan mehu, saman verran mietoa ruokaöljyä (rypsi, auringonkukka, viinirypäleensiemen...) sekä suolaa ja mustapippuria. Sekoita kvinoaan 2 pienen sitruunan raastetun kuoren kanssa.

Siivuta 2 pientä punasipulia pannulla vähässä öljyssä ja ripauksella suolaa höystettyinä. Anna niiden kuullottua kevyesti ja ripottele päälle n. 1tl kanelia. Raasta joukoon 2 valkosipulinkynttä ja anna niiden pehmetä sipulin sekaan. Lisää 2rkl balsamicoa ja sekoita. Kaada kvinoan sekaan.

Sekoita salaattiin vielä paketillinen (eli noin 5 reipasta kourallista) babypinaatinlehtiä, puolitettuja kirsikkatomaatteja sekä 1 kokonainen avokado.

Nauti lämpöisenä tai haaleana. Voit halutessasi lisätä jotain pehmeä juustoa, mutta meillä laitettiin tällä kertaa seuraksi hunajaisien broilerinuijia.


Hunajaiset broilerinuijat (9 kpl)

1,5 sitruunan mehu
2 tl hunajaa
savustettua paprikajauhetta ( tai tavallista)
tulisempaa savustettua paprikajauhetta (tai Expelette-chiliä tai cayennepippuria)
suolaa

Kiehauta pikkukattilassa ja anna hitusen saostua.

Ruskista nuijat pannulla ja lado uunivuokaan vierekkäin. Levitä päälle kastiketta siveltimellä ja laita uuniin 200 asteeseen, kunnes ne ovat mukavan ruskeita ja kypsiä. Valele nuijia kypsentämisen aikana. (noin puolisen tuntia siinä kai meni).