maanantai 30. maaliskuuta 2015

Rahkasämpylät



Jääkaapissa oli rahkaa, josta piti tehdä jälkkäriä. Purkin kanteen oli ilmestynyt reikä. Kuka tai mikä lie tökännyt, todennäköisesti kauppakassissa kotimatkalla. Jälkkärin tekeminen viivästyi päivästä toiseen, joten päätin käyttää rahkan johonkin muuhun. Leipä oli loppu.

Rahkasämpylät ovat ihanan pehmeitä ja maukkaita, mutta ne pitää syödä pois nopeasti. Tuoreus häviää niistä jo päivässä. Kyllä niitä senkin jälkeen ihan hyvin syö, mutta ihana pehmeys ja kuohkeus on vähentynyt. Hunajalla lempeän makeaksi pyöristetyn kasviskeiton seuraksi nuo sopivat erityisen hyvin, varsinkin sinihomejuustolla terästettyinä.


Rahkasämpylät

1prk maitorahkaa
2,5dl maitoa
3rkl siirappia
runsas puoli desiä oliiviöljyä
2pss kuivahiivaa
pari hyppysellistä suolaa
1 1/2 dl spelttihiutaleita
1dl ruisjauhoja
2dl hiivaleipäjauhoja
5dl vehnäjauhoja

Lämmitä kattilassa rahka, maito ja siirappi. Sekoita kuivat aineet. Vaivaa nesteiden kanssa taikinaksi.
Anna taikinan nousta puolisen tuntia ja leivo sämpylöiksi. Peitä sämpylät leivinliinoilla ja anna nousta vielä 15min. eli sen aikaa, kun uuni lämpiää.
Paista 225asteessa 10-12 min. Nauti lämpiminä ja muutenkin nopeasti.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Pikavisiittiherkuttelua Mikkelissä


Tulipa tässä pikaisesti käytyä Mikkelissäkin. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Silloin kohkasin Bistro Vileestä, jonka hyvä hinta-laatusuhde sai hyrisemään tyytyväisenä. Muutosten tuulet ovat puhaltaneet Savossakin, eikä bistro Vileetä enää ole. Sen sijaan löytyy Vilee kahvila & leipomo. Sinne matka suuntasi junaa odotellessa, eikä tarvinnut pettyä.

Tilana kahvila oli ihanan väljä, muttei kuitenkaan kolkko. Pizzauunit toivat mukavaa lämpöä ja vähän tunnelmaakin. Tosin jätimme ihanalta tuoksuvat pizzat tällä kertaa väliin odottamaan seuraavaa kertaa. Ei ollut tarpeeksi nälkä.


Paahtopaistileipä vei kielen mennessään ja seuralaisen Brie-leivästä riitti juustoa minunkin lautaselleni. Kahvi ansaitsee erikoismaininnan. Latte oli sen verran pehmeän ja täyteläisen makuinen - ilman sokeria. Tiskiltä löytyi pussillinen tummaa herkkua myöskin matkakassiin tuliaisiksi. Kotoa kun oli kahvi sopivasti lopussa...


Niin ja kakut tietysti veivät kielen mennessään. Sitruuna oli sopivasti kirpakkaa ja maitosuklaakakku ihanan täyteläistä. Tämä kahvila on hyvinkin poikkeamisen arvoinen. 


Vilee nimeä kantaa nykyään myös Mikkelin teatterin vähän hienompi ruokapaikka. Sekin on kokeilulistalla seuraavaa visiittiä ajatellen. Paikallinen huhu tiesi kertoa, että ruoka on hyvää, mutta hintataso ehkä Vilee nimelle totuttua korkeammalla tasolla... 


Nälkä lähti Pruuvissa

Yhtenä syynä kevyen kahvilakäynnin riittämiseen iltaruokailuksi oli runsas lounas, jonka nautin Pruuvi-ravintolassa. 

Aika miehisen tunnelmaisessa ravintolassa oli tarjolla perjantaileikettä. Olihan se tuhti ja hurjan kokoinen, mutta varsin maukas.  Kun viereen lastasi ihanan raikkaita salaatteja lounaspöydästä, ei lopputulos ollut rouvamakuunkaan yhtään hullumpi. Nälkä lähti. 

Hämärähkö ja tumma sisustus oli hieman pubimainen, mutta ihan mukavalla tavalla.Vähän joka puolella ravintolasalia näkyi pullojenmuotoisia lasiasetelmia. Ravintola on vanhanaikaisen oloinen, mutta juuri se tuo kivaa tunnelmaa. Onhan se sitäpaitsi toiminut jo 70-luvulta lähtien, joten pieni patina lienee paikallaan. 


torstai 26. maaliskuuta 2015

Sitten tuli spelttitto


1) Muutakin kuin pastaa ja perunaa
2) Uusia tuttavuuksia
3) Jotain ekologisuudesta ja eläintensuojelusta


eli Ruokalistamuutoksia I

Taisin luvata kertoa vähän tarkemminkin, mitä tarkoittavat nuo mainitsemani kolme muutosaluetta ruokatavoissamme. Tässä niistä ensimmäinen.


Muutakin kuin pastaa ja perunaa 

Ensin tuli kuskus (vehnää), sitten kaikenlaiset pavut ja kikherneet, sitten innostuttiin ryyneistä ja erityisesti speltistä ja kvinoasta. Olin lapsesta saakka oppinut, että lautasella pitäisi olla salaattia, perunaa/pastaa ja sitten jokin liha. Poisoppiminen vei aikansa, mutta oli vapauttavaa. Vaihtoehtoja onkin loputtomiin, eikä silti tarvitse nähdä nälkää.

Tämän muutoksen lopputuloksena on pöydässämme syöty viime vuosina esim. seuraavia ruokalistalla vakipaikan valloittaneita herkkuja :


Salaatit, joilla nälkä lähtee 

Johtuu varmaan ihan omasta päästä, mutta pelkistä kasviksista kootun salaatin jälkeen tuntuu nälkä tulevan takaisin tosi nopeasti entistä kovempana. Joukkoon voi toki lisätä juustoja ja lihaa, mutta siinä usein menettää sitten nopeasti sen salaatilla haetun keveyden. Olen huomannut erilaisten ryynien auttavan. Perinteisten pasta- ja riisisalaattien rinnalle tuli ensin kuskus ja nyt viime aikoina sitten spelttiryynit ja kvinoa. Kylmällä kelilläkin saa lämpöä vatsaan, kun laittaa salaattipohjaksi jotain lämmintä.

Nyt viimeksi syötiin kvinoa-salaattia, joka varmasti palaa pöytään useamminkin.



Toki kuskus on pitänyt pintansa pöydässä, vaikka uusiakin herkkuja löytyy. Edelleen olen heikkona tabbouleh- tyyliseen salaattiin ja tämä kana-kesäkurpitsa-herkku on lastenkin toivelistalla usein.




Papuja on niin kovin monenlaisia, että salaateissakin on valinnanvaraa loputtomiin. Kikherneitä toki käytetään, mutta erityisen suosituksi ovat meillä osoittaneet valkoiset pavut. Niihin kun laittaa vähän kirpakan kastikkeen, niin lopputulos käy salaatista tai lisukkeesta nirsommallekin.
Tässä pavut ovat salaatintapaisesti, mutta yhdistettynä vähän muuhunkin. Lopputulos vei kielen mennessään, eikä oikeasti edes tarvitse mitään lihaa seurakseen.





Sitten tuli Spelttitto

Speltti on meillä ollut leivonnassa ahkerassa käytössä jo useamman vuoden ajan. Siitä kun saa sellaisen ihanan vähän pähkinäisen maun leipiin. Samoin risottoa meillä on syöty eri versioina iät ja ajat.

Ohrattoa kokeiltiin muutaman kerran, mutta sen maku ei mennyt lapsilla läpi, vaikka vanhemmat kovasti tykkäsivätkin. Onhan se vähän sellainen suljettu ja toisten mielestä turhankin viljainen, peräti tympeähkö. Minä tykkään, mutta kun ruokapöydässämme istuu aika monta muutakin.

Sitten tuli spelttitto ja tuli jäädäkseen...  Tajusin jossain vaiheessa, että on olemassa eri kokoisia spelttiryynejä, joita vaihtelemalla saa miedon makuiset, mutta mukavan täyteläiset lisukkeet vaikka mihin. Alla muutama esimerkki...











Useimmissa näissä resepteissä on mukana myös lihaa tai kalaa eli puhtaasti kasviksilla ei mennä. Olen kuitenkin huomannut, että herkullisen lisukkeen seuraksi noita tarvitaan huomattavasti vähemmän kuin ennen eikä silti edes kasvavilla pojilla ole "vajaaksi jäänyttä" oloa ateriasta. Ryynit ja pavut ovat myös huomattavasti lihaa halvempaa lautasentäytettä. Lompakkokin tykkää.


Unohdimmeko jotain ? 

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Melkein kasvissyöjä ja muita muutoksia


Kaikenlainen kasvisruoka, vegaanisuus ja raakaruoka ovat nyt trendien huipulla. Syitä löytyy tietysti sekä ekologisuudesta - se hiilijalanjälki kasvisten tuottamisessa kun tosissaan on pienempi kuin lihatuotannossa - että terveellisen ruokavalion edistämisestä. On ollut mielenkiintoista seurata myös Blogistanian muutosta trendien mukaan. Pidemmän ajan suosikeista on moni selvästi "kasvistanut" tarjontaansa ja uusien tuttujen joukossa on paljon kasviksiin, raakaruokaan tai vegaansuuteen keskittyvää blogia.

Minä vierasta kaikenlaisia ääripäitä ja intohimoja kaikissa uskomuksissa ja uskonnoissa. Kukin saa minun puolestani tehdä, miten haluaa, mutta meille sopii kultainen keskitie. Sama koskee kohdallani myös perheen ruokavaliota. Se ei tietenkään, eikä varsinkaan, estä ottamasta käyttöön itse hyväksi havaitsemiani kokeiluja ja ennen kaikkea herkullisia raaka-aineita ja reseptejä.

Kaikenlaisia rehuja


Viime vuosia leimaakin muutos 

Emme ole ottaneet käyttöön kasvisruokapäivää, mutta kasvisten osuus perheen ruokapöydässä on silti kasvanut eksponentiaalisesti. Kyseessä ei ole varsinaisesti tietoinen valinta. Vastaan vain on tullut kaikkia ihania uusia raaka-aineita ja reseptejä, joissa on sattunut olemaan vahva kasvispainotus. Vauhtia kasvisten syönnin kasvuun antoi toki myös isännän viimesyksyinen terveystarkastus, jossa terveydenhoitaja piti saarnan kolesterolin vaaroista ja punainen liha joutui osittain pannaan.

Näin taaksepäin katsoessa voi viimeisen kolmen vuoden muutokset listata varmaan jotenkin seuraavasti.

1) Muutakin kuin pastaa ja perunaa
2) Uusia tuttavuuksia
3) Jotain ekologisuudesta ja eläintesuojelusta

Palataan näihin vielä joku toinen päivä.


Nyt haluaisin kysyä, millaisia muutoksia teidän perheenne ruokavaliossa on viime vuosina tapahtunut? Seuraatteko trendejä? Käskikö lääkäri? Miltä nyt tuntuu? 


Pienempiin lautasiin

Noiden yllälistattujen muutosten lisäksi on vielä yksi, nimittäin lautasten koko. Tosin se on vaikuttanut ihan eri tavoin eri perheenjäsenten kohdalla.

Oma lautaseni on pienentynyt (onneksi). Huomasin tuossa jossain vaiheessa, etten ollenkaan tarvitse niin paljon ruokaa kuin olin tottunut suustani sisään ajamaan. Lautasen pienentymisen seurauksena kilojen kasvu on suurin piirtein pysähtynyt, vaikkei kääntynyt laskuun. Johtunee liikunnan puutteesta, mutta se onkin sitten ihan toinen tarina.

Kahdella vanhimmalla pojalla (12v ja 10v) puolestaan lautasen koko näyttää kasvaneen viime vuosina eksponentiaalisesti. Kyllähän sitä kasvavat nuoret miehet paljon ruokaa tarvitsevatkin, mutta kasvisten määrän kasvu ja siitä miltei automaattisesti seuraava ruokavalion keventyminen lienee heidän kohdallaankin hyvä juttu. Molemmat ovat myös alkaneet aika kiltisti pistelemään kaikenlaisia rehujakin, joista aiemmin kuului pahemmanlaatuista mutinaa. Hyvä pojat!

Ei ehkä kaikkei pienin lautasista...

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Oi ihana lauantai



Rakastan lapsiani. Kaikki kolme ovat mahtavia poikia, joita en vaihtaisi pois. Se ei tarkoita sitä, etteikö viikonloppu ilman kahta vanhinta tuntuisi lomalta. Oi, sitä hiljaisuutta ja rauhaa. Kiitolliset ajatukset (ja pieni myötätunnon ailahdus) kiitävät sen kaverin vanhemmille, jotka ystävällisesti ottivat meidän mesoajamme yökylään. Kuopuskin on ollut paljon rauhallisempi, kun ei tarvitse pitää koko ajan puoliaan ja hakea isompien huomiota. Tosin tuossa jo vähän kyselikin isoveljien perään... 

Ruoanlaittokin tuntui helpommalta. Ei tarvinnut ajatella kaiken maailman ainesvierastuksia ja yökkäyksiä. Sen kun tehtiin, mitä mieli teki. Näin kevään edetessä onkin mieli tehnyt yhä useammin salaattia. Ei vielä sellaisia vihreitä ja kevyitä, vaan lämpimiä ja täyteläisiä. Tätä versiota tullaan tekemään meillä useamminkin. Tuo hyvää vaihtelua tähän, johon isäntä tykästyi jo melkein minun kyllästymiseeni saakka. 

Kyllä ruokalehtien selaaminen kannattaa. Pitkästä aikaa ehdin istahtaa sohvalle katselemaan pinoa Delicious- ja Glorian ruoka ja viini -lehtiä. Aika monessa kevät toi mukanaan pientä poltetta ja sitruksen kirpakkuutta. Tässäkin reseptissä Chili-limemarinoitu broileri yllättää piristävästi. 




Kvinoa-kanasalaatti 

4 broilerin paistisanaa (reisiä siis) luuttomina
2rkl oliiviöljyä
2rkl chipotle-kastiketta (meillä oli tällä kertaa Heinzin chipotle-valkosipulikastiketta, kun muuta ei kaupasta löytynyt) 
1 limen kuori raastettuna ja mehu 

Sekoita marinadi ja laita broileripalat marinoitumaan muutamaksi tunniki. 

200g kvinoaa
2 kypsää avokadoa
muutama lime
paketillinen beibipinaattia
kevätsipulia (tai muuta miedohkoa sipulis) 
puolikas nippu korianteria
1rkl balsamicoa
oliiviöljyä 
paketillinen kirsikkatomaatteja

Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi ja laita uunipannlle. Valuta päälle oliiviöljyä, ripottele suokaa ja pippuria ja haluamaasi yrttiä. Laita uunin 30min 150 asteeseen, sammuta uuni ja anna jäähtyä jättäen tomaatit uuniin. Lopputuloksena saat ihania makeita ja samalla pikkuisen kirpakoita puolikuivia tomaatteja. 

Paahda kvinoaa hetki pannulla ja laita sitten kattilaan, Peitä vedellä ja kiehuta hiljalleen n,15min. 

Kuivaa kanapalat ja paahda niitä kuumalla grillipannulla 2min kummaltakin puolelta kovalla lämmöllä ja laske sitten lämpöä ja anna kypsyä vielä viitisen minuuttia käännellen aina välillä. 

Leikkaa avokado palasiksi, pese pinaatti, sippua sipuli ja korianteri. 

Ripottele kvinoaan suolaa, pippuria ja hiukan oliiviöljyä sekä balsamiviinietikkaa ja limemehua, Maistele, että saat makusi mukaan. 

Sekoita kaikki salaatin ainekset kvinoaan ja tarjoile. 

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Arkistojen kätköistä - aina yhtä ihanat mantelikorput

Ranskalaisesta lehdestä joskus aikoinaan bongattu herkku eli cantuccini-tyyppinen korppukeksi. Ihan sikahyvää teen kanssa ja vähintään yhtä hyvää kahvin kera. Niin, ja taivaallista makeaan jälkiruokaviiniin kastettuna. Kaikki kokeiltu ja mausteita vähän varioitu. Tällä kertaa pistettiin osaan taikinaan appelsiininkuoren lisäksi myöskin hiukan kuivattuja laventelinkukkia. Ei pahaa ollenkaan. 

Taikina oli vähän tarttuvaisempaa kuin muistinkaan, mutta lisäjauhottelulla siitäkin selvittiin. Lopputulos on juuri niin rapsakka kuin pitääkin. 

Croquants aux amandes

350g jauhoja
200g manteleita tai mantelilastuja
2 kananmunaa + 2 keltuaista
225g sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 appelsiinin kuori
hyppysellinen suolaa


Paahda mantelit kullanruskeiksi. Jos käytät kokonaisia manteleita, pilko niitä pienemmiksi paloiksi. Pese appelsiini ja raasta siitä kuori. Sekoita kuori kulhossa jauhojen, leivinjauheen ja suolan kanssa.
Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Vatkaa munat ja sokeri sekaisin. Sekoita joukkoon jauhot vähitellen ja lopuksi mantelit.

Pyöritä takina kahdeksi 3 cm paksuiseksi tangoksi. Litistä pikkuisen ja paista uunipellillä 18-20min, kunnes ne ovat pikkuisen ruskistuneita.

Ota tangot uunista ja leikkaa sentin siivuiksi. Levitä siivut  pellille ja laita vielä uuniin 5-10 minuutiksi. Ota pois uunista ja anna jäähtyä pellillä.

Nämä kahvihetken sulostuttajat säilyvät hyvin kannellisessa purkissa. 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Trendikästä ja keskiaikaa - visiitillä Tallinnassa



UUTTA JA TRENDIKÄSTÄ 

Tallinnan ravintolakulttuurin kehityksestä on saanut lukea monella suunnalla ylistäviä toteamuksia ja arvioita. Matkan suuntautuessa tuohon suuntaan tällä viikolla, pääsin tekemään pikakurkistuksen. Sokos Hotel Estorian aamupala on sen verran runsas (ja vapaapäivänä myös rauhallinen), että mitään suurenpaa lounasta ei edes tee mieli, mutta sitten illalla...

Työpäivän päätteeksi päädyimme kollegojen suosituksesta vasta muutama viikko sitten avattuun The Farm -ravintolaan. "Hyvin tehtyä ruokaa, pienellä twistillä - mielenkiintoinen miljöö - ehkä alkuharjoituksesta hieman hidas palvelu." Siinä oli meille annettu speksi, joka houkutteli varaamaan pöydän.

Speksi myös piti paikkansa. Heti ulko-ovella vastassa olivat täytetyt eläimet. Kansansadunomainen ikkuna-asetelma lienee erikoisin tähän asti näkemäni ravintola-aula. Onneksi ravintolan sisällä ei tarvinnut kuolleita eläimiä ihailla seinällä, vaikka niitä siellä täällä olikin. The Farm -nimenä ei minulla oikein assosioidu metsästysmajatyyliin, mutta tunnelmassa oltiin kyllä lähenpänä jälkimmäistä. Kauniit harmaan sävyt toistuivat miljöössä, katossa roikkuivat kynttiläkruunut ja nauhalta soi musiikin sijaan linnunlaulua. Kyllä siellä viihtyi oikein hyvin.



Onneksi viihtyi, sillä palvelu oli varoituksen mukaisesti vähän hitaammanpuoleista. Me olimme aika aikaiseen paikalla ja saimme pääruokamme ihan kohtuunopeasti, mutta vähän myöhemmin tulleet leidit viereisessä pöydässä kyllä odottivat melkoisen tovin. Varoitettu tosin lienee heitäkin, jo takkeja jättäessä kerrottiin, että odotusaika ruoalle on sitten melkoisen pitkä "koska kaikki tehdään alusta asti paikan päällä..." Leideille tosin odotusaika oli tehty mukavammaksikin kuin meille. Me saimme alkunaposteltavaksi tarkoitetut leivät vasta pääruoan jo tultua pöytään.

Ruoka oli odotuksen väärtti. Meillä ei työpäivän päätteeksi ollut hurja nälkä, joten tyydyimme kahden ruokalajin herkutteluun. Kuhaa palsternakkapyreellä ja Hollandaise-kastikkeelle vei kielen mennessään. Ruusukaali, lehtikaali ja parsa kruunasivat muutenkin raikkaan annoksen. Pientä miinusta pitää antaa fileistä löytyneistä ruodoista, mutta niitähän tietysti pitää aina varoa kalaa syödessä.



Potin räjäytti kuitenkin jälkiruoka. Ruismallaskreemi marjoilla ja keksimuruilla oli erikoinen, mutta herkullinen yhdistelmä. Maltaan hieman hiivamainen maku taittui herkullisella makeudella ja marjojen ihanalla kirpeydellä. Jälkiruoka ravitsi niin mieltä kuin vatsaakin. Myös ruokaseuralaisen tyrnihyytelöllä kruunattu kermavanukas spelttikekseineen oli herkullinen.



Jos siis etsii trendikästä, vähän erilaista ravintolakokemusta Tallinnassa, on The Farm tutustumisen arvoinen paikka. Sitäpaitsi, se on huippuhyvällä ja helpolla paikalla matkailijan kannalta. Siitä vaan vanhankaupungin portista sisään ja toisesta kadunkulmasta lasi-seinien vierestä oikealle. Kannattaa varata pöytä etukäteen.



LASTEN KANSSA




Toisena iltana sain sitten perheen seurakseni. Kaksi aikuista ja kolme poikaa 3-12v. Mihin luulette meidän suunnanneen?

No, tietysti keskiaikatyyliseen ravintolaan, jossa oli illan aikana luvassa miekkataistelu! The Peppersack vastasi tarpeitamme täydellisesti. Olin jo etukäteen varannut meille pöydän, varoittanut lapsiasiakkaista ja pyytänyt rauhallisen kulman. Saimme juuri mitä pyysimme ja kuitenkin siitä ison salin vierestä, jolloin pääsimme muutamalla askeleella oikein aitiopaikalle seuraamaan, miten kaksi kosijaa taisteli neidon suosiosta. Pojat olivat ihan täpinössään.

Palvelu oli ystävällistä, vaikka ehkä pikkuisen hidasta tuollakin. Tarjoilijan huomion saaminen oli välillä vähän työn takana, mutta erityismaininta täytyy antaa viesteistä pöydän varaamisen yhteydessä. Saimme täysin personoidun vastauksen netin kautta tehtyyn varaukseen ja vielä vastauksen lapsitarkennukseen. Viestissä annettu lupaus myös pidettiin, kuten yllä kuvasin!

Ruoka oli tyyliltään mukavan keskiaikaista. Otimme alkuun kahden hengen kalalautasen ja samanlaisen lihaherkuilla. Kaikki oli hyvää, vaikkakin keskiaikaiseen tapaan vähän suolaista, mutta erityismaininnan ansaitsevat veripalttu, jota olisin syönyt loputtominn ja ihanan kirpakat silakkapihvit.

Tarjotinten jälkeen ei enää ollut kova nälkä, mutta olimme kuitenkin tilanneet myös pääruoat. Naudanlihakastike kirsikkakastikkeella oli herkullista, vaikkakin kastike aika tulisesti maustettua. Uuniperuna tasoitti tulisuutta ja pikkelöidyt vihannekset raikastivat mukavasti. Hyvää siis. Jälkiruoaksi lapset saivat jäätelöä. Äiti nautti crème bruléen mansikkakastikkeella - kuinkas muuten. Esikoinen ilmoitti syöneensä yhden elämänsä parhaista aterioista, eikä nälkäiseksi jäänyt kukaan.





Tänne kannattaa mennä perheen kanssa, jos lapset eivät vierasta voimakkaita makuja tai pelkää hämäriä saleja. Meillä oli ensi vaikeuksia saada vähän arka kuopus ovesta sisään, mutta tarjoilijan tuomat värityskuvat ja puuvärit auttoivat kummasti asiaa. Paavo Pesusieni näyttää olevan rauhoittavan tuttu hahmo keskiaikaisessa ympäristössäkin. Moderni keskiaika-tyyli piti loppuun asti. Miljöö, henkilökunnan asut, ohjelma, ruoan tyyli ja jopa kauniit keraamiset astiat olivat linjassa teeman kanssa.


keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Olisiko tässä uusi suosikkini?

Jenni Höijer, Hanna Löfgren: Sokerileipurin salaisuudet 
Luettavaksi ja leivottavaksi Gummerukselta 



Muutama vuosi sitten leivoin sitruunapiirakoita oikein urakalla. Etsin suosikkiani ja löysin sen lemoncurd -tyyppisen täytteen omaavasta, marengilla hunnutetusta, murotaikinapiirakasta, mutta nyt...

Nyt minun pitää vakavasti harkita suosikkityyppiäni uudelleen. Satuin nimittäin kokeilemaan sitruunapiirakan reseptiä Jenni Höijerin Sokerileipurin salaisuudet kirjasta. Oi nam...

Täytteessä on rutkasti sitruunaa ja se on ihanan kirpakka. Siitä löytyy myös kermaa, joka muutamassa muussa reseptissä on taittanut sitruunan vähän liiankin pliisuksi, mutta ei tässä. Kananmunalla täydennetty perusmurotaikina on helppo leipoa ja maistuu ihanalta. Kaiken lisäksi ohje on kirjoitettu niin, että se tuntui helpolta leipoa.
Ainoa pieni ihmetyksen aihe minulle oli, että jotenkin kuvittelin lukeneeni ainesten riittävän vähän vain vähän pienempään piirakkaan (tein 24cmn irtopohjavuoassa) ja sitten niitä jäikin reilusti yli...

Kaikkiaan kirja on täynnä toinen toistaan herkullisempia reseptejä ja Mikaela Holmbergin kuvat houkuttelevat kokeilemaan. Useimman reseptit ovat ihan perinteisiä, mutta niissä on jotain...
Nutellasydän suklaakekseissä, vadelmakastike marengeissa, laventelikreemiä kuppikakuissa, monta pientä twistiä.

Kirjan lopussa on valikoima täytteitä ja taikinoita, joiden avulla vaihtelu lieneen melko loputonta yhdistettynä omaan mielikuvitukseen. Tämä kirja taitaa löytää tiensä keittiön pöydälle vielä uudestaankin. Seuraavaksi tekisi mieli kokeilla bébé-leivoksia, vaikka onhan tuo kakkuhaastekin vielä pahasti vaiheessa...

Kuvittelenko muuten vain, vai onko musta jotenkin trendiväri keittokirjoissa? Tuntuu, että siihen törmää suhteellisen usein nykyään ja onhan se tyylikäs. Varsinkin leivonnaiset oikein loistavat tummalta pohjalta.



Kirja on saatu luettavaksi ja leivottavaksi Gummerukselta 

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Sellerin uusi elämä ja mitäs muuta?



Mihin juuriselleriä käytetään? Minulle perinteisesti tulevat mieleen lähinnä padanpohjat, keitot ja se koulussa tarjoiltu vähemmän hyvä porkkana-selleriraaste. Kyseessä on kuitenkin huiman paljon monipuolisempi herkku, jonka olen näin vanhemmiten löytänyt uudelleen viime vuosien juuresbuumin myötä.

Tällä kertaa selleristä tehtiin lisuke minuuttipihveille, eikä mikään liene helpompaa. Puolikas iso juuriselleri vain pilkottiin pieniksi kuutioiksi, kieriteltiin ja kuullotettiin oliiviöljyssä padan pohjalla ja maustettiin Provencen yrteillä (kuivatuilla tällä kertaa), suolalla ja pippurilla ja jätettiin hautumaan ihanan pehmeäksi. Aikaa kannattaa varata ja pohjalle lorauttaa pikkuisen vettä palamisen estämiseksi jos näyttää liikaa kuivuvan. Lopputuloksena on maukas ja ihanan pehmeä herkku. Se vähän rautainen raa'an sellerin maku pyöristyy ihanasti.

Mitäs muuta selleristä saa tehtyä? Joku puhui jostain selleripihveistä? Vinkkejä? 

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Isäntä hemmottelee : Chorizo-kampasimpukkalinssejä lauantaiksi



Jep, oikein arvasitte. En tänäänkään tehnyt keittiössä mitään. Nautin täysin rinnoin luksuksesta nimeltä "kokkaava aviomies". Tänään minua (ja lapsia tietysti kanssa) hemmoteltiin chorizo-kampasimpukkalinsseillä. Hyvää ja noista väreistä tykkää varmasti krantumpikin.
Ainoa muutos, josta puhuttiin oli chorizon leikkaaminen palasiksi ja kunnon ruskistaminen pannulla. Loppuun voisi vaikka glaseerata portolla. Seuraavalla kerralla sitten.


Chorizo-kampasimpukkalinssejä 

Siivuta pari porkkanaa ja kypsennä pienessä määrää kiehuvaa vettä.
Laita pikkusen vettä ja kanafondia uunikulhon pohjalle. Kaada joukkoon pari purkkia linssejä.
Kuullota pannulla 1 silputtu punasipuli ja pistetyt chorizot. Kun alkaa tiristä niin lisää pieni loraus portoa. Laske lämpöä pienemmälle ja anna hautua.

Sekoita linssit, chorizot ja porkkana uunivuoassa. Laita uuniin 180-200 asteeseen kymmeneksi minuutiksi ja ruskista sillä aikaa kampasimpukat. Laita pannulle suolaa ja Espelette-chilijauhetta. Käytä kapasimpukat nopeasti, jotta pinnat ruskistuvat. Kaada ne uunivuokaan.

Tarjoile salaatin kera tai sellaisenaan.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Vedenjakajaviikonlopun herkut

Joulusta lähtien meillä on hajonnut leivänpaahdin, mikroaaltouuni, höyrykeitin, vedenkeitin ja nyt viimeksi pyykkien kuivausrumpu... Tähän kun iskee jumalattoman työkiireen. yhden uhmaikäisen, yhden esiteinin ja jotain epämääräistä suhjukeliä muistuttavan talvisään, niin valmiina on vähemmän hyvältä maistuva soppa. Kaiken lisäksi esiteini meni hyppäämään lumikasasta (ilmeisesti tehdäkseen vaikutuksen johonkin tyttöön - joko se alkaa?) ja kulkee pari viikkoa keppien kera. 

Nyt viikonloppuna kuitenkin päätimme, että maaliskuussa alkaa uusi elämä. Töissä saatiin asioita valmiiksi ja projektia alkuun, pesutorni on tilattu ja muitakin tarvikkeita hankittu, joten nyt pitäisi homman olla taas ruodussa ja ajankäytön hallinnassa. Varasimme pienen yhden yön yli perhereissun maaliskuulle ja toisen huhtikuulle ja muutenkin kirjasimme aikataulut valmiiksi. Kyllä se tästä tasoittuu taas.

Niin, ja sitten söimme hyvin. Lauantaina mässäiltiin juustofonduella, laitoimme verhot kiinni ja kuvittelimme ulos valkeat hanget. Ihanaa! Varsinkin itävaltalaisen Rieslingin kera (aikuisille).

Tomme de Savoie, Beaufort ja Comté höystettynä lorauksella valkoviiniä, valkosipulinkynnellä ja tilkalla sherryä. Taivaallisen pehmeää ja hyvällä tavalla voimakkaan makuista herkkua.

Fondue tosin on sen verran tuhtia tavaraa, ettei sitä kovin moneen kertaan vuodessa tohdi nauttia. Yleensä odottelemme ihanan talvista ja kylmää talvipäivää. Tänä vuonna odottelu oli turhaa, joten otimme mielikuvituksen avuksi. Hyvin toimi.

Näin sunnuntaina sitten oltiin taas vähäsen järkevämpiä, joskaan ei yhtään vähempää herkkusuita. Isäntä loihti pöytään itämaistyylisiä lemppareitani inkiväärinyhtöpossun seuraksi. Kookosriisi tarjosi pehmeän alustan. Sehän syntyy helppoakin helpommin keittämällä riisi kookosmaidon ja veden sekoituksessa kypsäksi. Kasviswok oli viime aikojen suuri suosikkini eli paksoita ja kavereita runsaan sipulin ja Hoisin-kastikkeen kera. Nyhtöpossu taas... No, nyhtöpossuhan on herkkua ihan aina, mutta jotenkin tällä kertaa maku oli vielä ihanampi. Tiedä sitten johtuiko se pienestä nyhtöpossutauosta vai sekaan laittamastani inkivääriraasteesta.


Inkivääristä nyhtöpossua

possun kassleria, kylkeä tai ulkofilettä rasvareunalla (noin 1-1,5kg)
sipuleita (punasipulia, keltasipulia, echalottea ja valkosipulia) sekalaisesti ja pilkottuina
mustapippuria
suolaa (paitsi, jos liha on valmiiksi suolattua)
Espelette-chilijauhetta
hunajaa
inkivääriä raastettuna tai purkista pari teelusikallista

Päivällä : Pistä sipulipalat padan pohjalle hetkeksi kuullottumaan ja mausta liha pippurilla, (suolalla) ja chilijauheella. Nosta liha rasvapuoli edellä pataan ruskistumaan. Nosta pois, pinoa sipulit padan keskelle ja nosta lihapala rasvapuoli ylöspäin sipuleiden päälle. Valuta päälle pari ruokalusikallista hunajaa. Pistä kansi päälle ja nosta pata 120-asteiseen uuniin 2,5 tunniksi hautumaan. Nosta pata pois uunista ja sekoita pohjalle tulleeseen nesteeseen inkivääriä. Laita takaisin uuniin  ja laita uuni pois päältä.

Illalla: tee kaikki muut lisukkeet pöytää varten ja laita uuni uudelleen päälle 150 asteeseen noin puoleksi tunniksi tai kunnes liha on taas kuumaa.
Herkuttele ja nauti ajatuksesta seuraavan päivän työlounaasta...