maanantai 29. helmikuuta 2016

Hunaja-sitruunakanaa eli maanantainen pikaruoka

Jääkaapista löytyi kasviksilla höystettyä couscous-jyväseosta ja luomusitruunoita. Kaupasta lähtivät mukaan broilerin paistileikkeet. Niistä koostui puolessa tunnissa herkullinen arki-illan ateria. Siis siinä samalla kun äiti teki töitä koneen vieressä... 

Tällaisia pikaisia sekoituksia meillä on viime aikoina syöty useamminkin. Nopeaa, täyttävää ja hyvän makuista. 


Couscous on helppoakin helpompaa. Miksataan vain suurin piirtein kaikki kasvikset, joita jääkaapista löytyy (kurkkua, kesäkurpitsaa, selleriä, tomaattia purkista, korianteria jne....) vähän öljyä ja suolaa. Couscous kypsennetään kiehuvalla vedellä pakkauksen ohjeen mukaan, mutta sitten viimeiseksi siihen sekoitetaan kasvikset. Annetaan maustua.

Broileri valmistui sekin nopeasti. Ihan ensimmäiseksi pistä uuni lämpiämään vähän yli 200 asteeseen.

Hunaja-sitruunabroileri

Sekoita broilerin paistipaloihin oliiviöljyä, savupaprikajauhetta (dolce), suolaa, pippuria, sitruunamehua ja oreganoa. Asettele uunivuokaan ja valuta päälle vielä hunajaa. Laita sitruunapalat myös vuokaan ja laita päälle myös hieman hunajaa ja suolaa.

Pistä vuoka puoleksi tunniksi uuniin ja tarjoile heti couscousin kanssa. Valuta sitruunapaloista mehu vielä broileripalojen päälle. Tarjoile heti.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Kesärakkaus

Se on kuulkaas nyt sitten yksi koulutusmatka vedetty Pietarin suuntaan ja projektin iso järjestelmän käyttöönottoviikko seuraavana edessä. Että ihan kamalasti ei sitten kannata tässä lähiaikoina tältä blogilta odottaa mitään uutta tai edes vanhan toistoa. Tai ei sitä tiedä, tänään annoin muutaman tunnin testirupeaman jälkeen puhepaineen purkautua tajunnanvirtana kahviautomaatilla sillä tuloksella, että projektipäällikkö vilkaisi minuun päin ja väitti hyperaktiiviseksi...

Mutta ei minun oikeastaan pitänyt Pietarista tai edes työkiireistä puhua. Eikä reissusta mukaan jäänytkään kuin kaksi kuvaa, joissa toisessa kaunis kabinetin ruokapöytä hotellikierrokselta ja toisessa Kievin kanaa.

Tarkoituksenani oli kertoa edellisen viikon illasta, jolloin bongasin kesärakkauteni. Ei, edessä ei ole kesäleskeyttä tai kesäkollia, vaan grilli... mutta millainen grilli!?

Jo jonkin aikaa on isäntä haaveillut  uudesta ruoanlaittopisteestä monia vuosia (vai jokohan se on vuosikymmeniä?) palvelleen pallogrillin tilalle. Minä olen aina torpannut ajatuksen. Vierastan sellaista isoa ja kulmikasta romiskoa pihannurkassa. Mihin sen talvellakin sitten oikein tunkisi? Siispä olemme edelleen selvinneet hyvällä tahdolla ja kärsivällisyydellä pienen pallomme kanssa, mutta nyt...



Mustang Grillin Kamado vei sydämeni. Olin mukana TammerTukun järjestämässä bloggaajatilaisuudessa ja rakastuin.

Kompakti munanmuotoinen rakennelma ei vie ylenpalttisesti tilaa, mutta kahden tason ritilälle mahtuisivat grilliherkut kerralla jopa meidän suursyömäreillemme. Keraaminen rakenne miellyttää silmää ja kuori on jo valmiiksi halkaistu, jolloin talvisäilytyskin onnistuu ilman riskiä rikkoutumisesta. Pressu vaan kuulemma päälle, niin hyvin menee.

Idea grilliin ei ole varsinaisesti uusi. Samanlaisella ovat kokanneet kiinalaiset jo parituhatta vuotta sitten ja kokkaavat kai vieläkin. Testattu konsepti siis. Vempele toimii sekä uunina, grillinä että savustimena.

Oijoi, tuollaisen kun saisi pihalleen edes vähäksi aikaa kokeiluun. Luulenpa, että meillä grillattaisiin harva se päivä. Hintaa tälle taitaa kertyä sen verran, että joudun investointia vähän miettimään, mutta ehkä sitä jossain vaiheessa...


Oli ilta toki mukava muutenkin, kuten kuvista näkee... Käsihoitoa, Aleksi Herlevin herkkuja ja ihania tavaroita katseltavana. Kesäinen tunnelma kaiken kaikkiaan, varsinkin tuossa kalakuosissa.

Kiitokset Tammer-Tukulle kutsusta! 


maanantai 22. helmikuuta 2016

Pähkinämania ja kikkakolmonen


Jostain lehdestä, taisi olla Pirkan ruokalehti, jäi mieleen maininta vohveliraudan sopivuudesta myös quesadillojen paistamiseen. Ihan pakko oli tuota kikkakolmosta kokeilla. Matkan varrella kokeiluinto tosin vähän harmittikin, kun juustoa valui pitkin vohveliraudan reunoja, mutta kuka käskee pistää niin valuvaista cheddaria. Vähän vähemmän teollista (eli enemmän kumimaista) juustoa niin hyvä tulee. Oli se meinaan aika kätsy kikka. Ihan nättejäkin noista tuli, vai mitä?

Sisään tungettiin tosiaan tänään niitä teollistatkin teollisempia erillisinä muoviin pakattuja cheddar-siivuja. Tämä kai sopisi siihen "salainen keittiöpahe"-haasteeseen, jota ruokabloggarit ovat viime viikkoina pyörittäneet, mutta menköön nyt muuten vain näin julkisena tunnustuksena. Ainan välillä ei jakseta olla ollenkaan terveellisiä eikä edes ekologisia.

Toinen illan kikka oli pähkinät. Siis minähän tungen pähkinöitä nykyään vähän joka paikkaan, mutta tänään löysin tarjouksesta pussit, joita en ole aiemmin huomannutkaan ja hyvin kelpasivat salaatin höysteeksi. Toinen on miedosti maustettu chilillä ja toinen hunajalla.

Yleensä vältän valmiiksi maustettuja ja paahdan ihan sellaisenaan manteleita, cashew-pähkinöitä, hasselpähkinöitä, saksanpähkinöitä ja tietysti myös maapähkinöitä. Myös savumantelit ovat meillä tuttu juttu ruokapöydässä. Tässä nyt tuli lisää vaihtoehtoja.

Kuten huomaatte, niin kyseessä ei ole sponssi, kun paketitkin on leikattu auki keskeltä logoa. Oli vaan tosi ärsyttävä avausmekanismi. Luulin sen olevan sellaista uudelleensuljettavaa sorttia, mutta ei se varmaan ollut. Tai ainakaan en saanut sitä edes auki ennen kuin kiukuspäissäni vetäisin sitten saksilla koko pussit komeasti ammolleen,

Ainakin päästiin pähkinöihin käsiksi. Eivätkä nuo taida meillä niin kauan kestää, että ehtisivät pahenemaan.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kitkerää kaalia, lempeää possua

Ei, en ole vielä ehtinyt lukemaan Campasimpukan kirjoja ruokakuvauksesta ;-)

Haudutin nimittäin punakaalia pannulla lisukkeeksi lapsille ja lastenvahdille, kun isäntä viiletti Tukholmassa työmatkalla ja äiti livahti viikolla bloggari-tilaisuuteen. Punakaalisiivut suolattiin, joukkoon ripoteltiin vähän sokeria, neilikkaa ja lorautettiin reilusti punaviiniä ja vettä. Lisäksi pilkoin vielä kaksi pientä omenaa, jotka sekoitin myös kaaliin. Sitten vaan kansi päälle ja annettiin muhia miedolla lämmöllä.

Parin tunnin päästä maistoin muutaman siivun ja irvistin. Kitkerää... Miksi ihmeessä tästä ei ole tullut sellaista kuin kaikki muut maistamani haudutetut punakaalit pyöreine, makeine ja herkullisine vivahteineen? Ihan tein mielestäni ohjeen mukaan. No, lisäsin sitten vaan vähän suolaa ja vähän enemmän sokeria ja annoin muhia pari tuntia lisää. Silloin kaalista tuli syötävää, mutta ei se vieläkään mitään varsinaista herkkua ollut.

Loppupäätelmäni on, että jos punakaali on heti alkuunsa ytyä tavaraa, ei se välttämättä luonteeltaan pehmene pitkälläkään hauduttamisella. Tämä kaali ei ollut luontaisesti kovinkaan makea, liekö jotain eri lajiketta kuin useimmiten marketista löytyvät. Raakanakaan en välttämättä salaatissa tuosta oikein innostuisi ja näyttikin jopa hieman erilaiselta. Pitänee siis testata resepti uusiksi muulla lajikkeella. Vaan mitäpä teen sille toiselle jääkaapissa istuvalle tämän kaverille?

Onneksi possupihvit olivat hyviä ja kelpasivat seuraavana päivänä kaalin kaveriksi (lue: pojat söivät pihvit ja jättivät kaalin). Herkkusienet taas vaan vetäistiin pannulla ruskeiksi, suolattiin ja pippuroitiin ja pistettiin lautaselle. Ne ovat aina hyviä.

Possun filepihvit serranokinkulla ja fetalla 

Nuiji possun ulkofilepihvit ohuiksi. Levitä niille ohut kerros sinappia tai Savoraa. Suolaa, pippuroi ja lisää haluamasi yrtit. Ripottele pinnalle vielä fetamuruja ja peitä ne Serrano-kinkkusiivulla.

Paista pihvit pannulla keskilämmöllä öljyssä ensin muutama minuutti kinkkupuoli alaspäin ja sitten toisinpäin. Laita vielä hetkeksi lämpimään uuniin tai tarjoile heti.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Pennyllä lounasta

Olipas kiva lounas. 
Campasimpukka tyhjentää hyllyjään Kontikin ohjeiden mukaisesti ja meitä hamstereita oli tietysti innokkaasti odottamassa hänen poistoon pistämiään kirjoja. Flunssakausi ja kiireet vähän karsivat osallistujia, mutta kolmellakin saa aikaiseksi mini-blogimiitin ja tällä kertaa trendikkäästi yhdessä Helsingin uusimmista ravintoloista. 


Vajaat kaksi viikkoa sitten avattu piskuinen ravintola Penny kuvaa tyylinsä juurien olevan Amerikan itärannikon suunnalla. Kapea menu, äyriäiset ja muut merenelävät sekä yksinkertainen sisustus jazzahtavalla äänimaailmalla vievätkin ajatukset jonnekin Suomenlahtea kauemmas.

Pidän lyhyistä menuista. Liian moni vaihtoehto aiheuttaa stressiä valinnanvaikeudellaan. KISS (keep it simple stupid) toimii ravintolakonseptoinnissa siinä missä muidenkin yritysten toimintamallimäärityksissä. Pennyn pääruuista olisin voinut valita vaikka kaikki kolme, mutta päädyin kalaan.

Hyvää oli. Menun mukaisesti olisi kalan seuraksi tarjoiltu Duchesse-perunoita, mutta ne eivät kuulemma olleet vielä valmiita (??). Tilalle sain raikasta salaattia eikä se ollut ollenkaan huono vaihtoehto.

Soppasirkus-blogin Salla nappasi tyylikkäästi alkuruoaksi osterin ja menun alkuruuista äyriäischowderin sai pyytämällä tuunattua pääruoan kokoiseksi. Oli kuulemma hyvää. Samoin Campasimpukka kehuskeli tatti-gnocchejaan, joiden annoskoko oli vähintäänkin riittävä.

Jälkkäreistä juustokakku aiheutti pientä mutinaa. Siihen kaivattiin vähän lisää makeutta sekä silkkisyyttä, vaikka ei se toki huonoa ollut noinkaan. Jälkiruoaksi olisi voinut valita myös jonkin kivan coctailin, mutta alun Bourbon sour teki minulle sen, että minimoin alkoholin sen jälkeen. Eihän sitä lounaalla sovi hihittelemään ruveta, vaikka drinkki olisi miten hyvä (ja hyvä se oli).

Pennyn miljöö on miellyttävän rauhallinen ja paikalla on aivan omanlaisensa tunnelma. Yksinkertainen ja tyylikäs sisustus on huolellisesti ajateltuja yksityiskotia täynnä. Esimerkiksi lampputankoon kiinnitettävät vesikannut olivat pikantti detalji.

Kaikkiaan lounaskokemus vastasi esittelytekstin luomia odotuksiani täysin, sillä teema oli rohkeasti viety loppuun saakka. Kokonaisuus oli hienostuneen hillitty ja ruoka maukasta ja musiikki loi pisteen i:n päälle. Se ei ollut häiritsevän kovalla, mutta vei ajatukset muuhun miljööseen yhdistettynä keveästi jonnekin Scott Fitzgeraldin Kultahatun sivuille.

Kiitokset myös mukavalle lounasseuralle. Otetaan joskus uusiksi! 

torstai 18. helmikuuta 2016

Pientä pohdintaa pavuista ja siitä, ohjaako elämä blogia vai blogi elämää

Kyllä näillä väreillä herää!

Pavut ovat ihania. Ne ovat jotenkin lohdullista syötävää, sellaista miedon makuista, joka kelpaa kaikille. Toki ne voivat joskus maistua vähän tylsällekin, mutta siitähän pääsee maustamalla eikös vaan?

Nämä papupihvit maistuivat mukavan miedolle, saivat lievää happamuutta smetananokareesta ja ytyä riisiviinietikalla ja suolalla pikapikkelöidystä punakaalista. Kaaleissakin on muuten eroa. Tämä oli niin terävän makuinen, että etikka oli melkein liikaa, mutta lopulta kuitenkin ihan sopivasti papupihveihin yhdistettynä.

Seuraksi tehtiin vielä salaatti, jonka värit piristivät iltaväsymyksessä. Kyseessä on yksinkertainen sekoitus babypinaatinlehtiä, tomaattteja ja sitten kurkunpaloja kevyesti maustettuna mirinillä ja seesaminsiemenillä.

Ruoka kelpasi kaikille muille paitsi Totolle, joka ei suostunut edes maistamaan. Lisäksi (note to myself) Mirin ei todellakaan kelvannut ja seesamisiemenet hän sylki lautaselle. Toisaalta taas Kirppu veteli salaatin loppuun hyvällä halulla ja kehuskeli tykkäävänsä Mirinin makeudesta. Niin ne maut vaihtelevat lapsesta toiseen.

Kommenttia toki tuli aterian aikana. Tällä kertaa ihmettelevään tyyliin siitä, miksi minä aina kokeilen jotain uutta ja outoa lapsilla testattavaksi. Niin, miksi? Jäin oikein miettimään.

Vastaus on ehkä oma uteliaisuuteni - tekee mieli maistaa, enkä tosiaankaan suostu tekemään eri syöjille eri ruokaa samalle aterialle. Toisaalta painetta kokeiluihin tulee ehkä yksinkertaisesti tästä bloginpitämisestäkin. Pitää löytää vaihtelevaa kirjoitettavaa. Ei sitä kovin kauan jaksaisi vuorotella artikkeleita lihapullista ja makaronilaatikosta (kaikki kunnia hyville resepteille), ettekä tekään niistä varmaan jaksaisi lukeakaan. Vaikka sitten kehuisinkin esikoisen köksänläksymakaronilaatikkoa, joka muuten katosi vuoasta kerralla - taitaa joutua tekemään vielä toiseenkin kertaan.

Tuosta bloggauksen vaikutuksesta kokkausintoon juteltiin muutama sana tänään myös Tammer Tukun blogi-illassa. Tuntuu olevan samansuuntaista pohdintaa muuallakin kuin meillä, eikä tuo kai mikään ihme olekaan. Kaikkihan me bloggaajat kai välillä ihmettelemme, ohjaako elämä kirjoittamista vai blogin kirjoittaminen elämää, vai mitä?

Illan aikana löysin myös kesärakkauteni, mutta siitä lisää sitten joskus myöhemmin...

Ei niin kovin mustia kuitenkaan
Mustapapupihvit 

Ota puoli pussillista kuivia mustapapuja, liota ja keitä pussin ohjeen mukaan (tai sitten vastaava määrä eli 2-3 purkillista säilöttyjä papuja)

1 kananmuna
oreganoa
espelette-chilijauhetta
suolaa
pippuria
muita yrttejä ja mausteita maun mukaan
sitruunamehua
loraus öljyä

smetanaa

punakaalia, riisiviinietikkaa, suolaa

Muussaa pavut monitoimikoneessa tai muuten. Lisää joukkoon mausteet ja kananmuna ja surraa sileäksi.

Paista pannulla pienessä öljyssä, kunnes pinta hivenen ruskistuu ja pihvit tuntuvat kokonaisilta. Noin yleisesti ottaen kannattaa olla tarkkana ja antaa pinnan ruskistua kunnolla (3-4min keskilämmöllä) ennen kuin rupeaa kääntelemään, sillä nämä murenevat aika helposti).

Tarjoile heti salaatin, kaalin ja smetanan kanssa. Ei mitään maailman kauneinta ruokaa, mutta varsin maukasta,

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kurinpalautus näkyvissä...

Jaa-a, aina välillä minusta tuntuu, että selviämme aika tarkalla markalla. Toisinaan taas tuntuu tuhlaavaiselta. Helmikuun ruokabudjettiseurannan tarkoituksena  oli tarkistaa, missä mennään, mutta näiden kahden viikon perusteella taitaa olla edessä kova kurinpalautus. Voi kauhistus sentään...

Ihan huomaamatta ovat ruokamenot kasvaneet eeppisiin mittoihin. Tiedän, pojatkin ovat kasvaneet ja syövät enemmän, mutta eivät sentään ihan näin paljon. Toki kyseessä saattaa olla sattuma ja tietyille viikoille osuneet lisämenot (niin kuin nyt ihana oliiviöljy ja valkoinen balsamico ekalla seurantaviikolla), mutta silti.

Kahden ensimmäisen viikon aikana olemme pistäneet rahaa ruokaan melkein yhtä paljon kuin edellisen seurannan aikaan koko kuukautena. Mistä ihmeestä moinen voi johtua?

Pikaisella vilkaisulla huomasin ainakin pari seikkaa.

(1) Ensinnäkin ostamme valmista ihan liikaa. Menossa on kiireinen kausi, jolloin houkutus (ja toisinaan välttämättömyys) ajaa mäkkärin jonoon. Kuten nyt vaikka perjantaina, kun melkein suoraan töistä kiidettiin pojan konserttiin. Sen loppuessa oli kaikilla kiljuva nälkä eikä kotona mitään valmiina. Matkan varrella vilkku päälle ja paperikassit mukaan. Tämä on ihan ok aina joskus, mutta että kahtena viikkona peräkkäin? Enkä edes muista sitä toista tekosyytä. Lisäksi on äiti poikennut pariin kertaan kaupungilla viipottaessaan lounaalle. Vaikka se ei maksaisi kuin kympin, on se kuitenkin enemmän kuin kotona tehty.

(2) Toinen syy on selvästi äidin hamstrausinto. Nettikauppaostokset ovat vähän riistäytyneet käsistä ja jo mukavan väljältä näyttäneet kaapit pullistelevat taas. Niinpä seuraavina viikkoina nyt sitten keskitytään taas tyhjentämään noita varkain täyttyneitä kaappeja.

Että sellaista. Nyt skarpataan. Vielä kaksi viikkoa seurantaa jäljellä. Saa nähdä onnistuuko pihistely ollenkaan tässä menovauhdissa...


lauantai 13. helmikuuta 2016

Lauantai

Copycatin oli ihan pakko tehdä Nutella mutakakku, kun sellaisen bongasi

Lauantait ovat mukavia päiviä, vaikka yleensä vähän juostaankin. Isommat pojat käyvät isänsä kanssa pelaamassa sulkapalloa, minä vien kuopuksen rakastamalleen tanssitunnille ja lounas kuitataan usein joko perjantain jämillä tai Subwaylla. Kuopuksen osalta useimmiten Subwaylla sillä hän kieltäytyy syömästä tuolloin mitään muuta. Syy tähän on ollut Star Wars-kampanja, jonka aikana lasten pakettiin sai mukaan pienen valomiekan! Erehdyimme kerran kiireessä poikkeamaan ja se oli sitten menoa. Onneksi kampanja on nyt loppu ja aloitamme Subway-vieroituksen.

Tänään oli jämälounas ja sitten siirryin esikoisen kanssa Hesan keskustaan. Suuntana oli kummallakin sama kampaaja/parturi. Teinillä on pieniä vaikeuksia sopeutua lyhentyneisiin hiuksiinsa (jotka meistä muista näyttävät tosi hyviltä), mutta minä tykkään toispuolisesti kynitystä pehkostani. Tuli oikein nuori olo!



Parasta oli kuitenkin uusi teekuppini, jonka seesteiset iltalaulu-värit ja kaunis kuva tulevat varmasti sulostuttamaan aamujani. Sitä paitsi Arabian 24h on ainoa sarja, josta tähän mennessä olen löytänyt tarpeeksi ison kupin.Puoli litraa teetä on aamulla minimi, pienemmästä kupista tulen pahalle tuulelle. Sama koskee maitokahviaamuja.

Kotiin palatessa oli kivaa, kun ei keittiövuoro odottanutkaan. Pojat ovat aina välillä opetelleen isänsä opastuksella sushin tekoa. Itse tehden tulee ainakin tarpeeksi ja niihin voidaan kääriä juuri omia herkkuja. Aika isot tarjoilulautaset saivatkin kolmestaan aikaiseksi, mutta aterian päätteeksi ei kyllä näkynyt enää riisinmuruakaan.



Illan päätteeksi Copycat iski pitkästä aikaa. Oli ihan pakko kokeilla Beach House Kitchenin Nutella mutakakkua... melkein jouduin taistelemaan palastani. Sen verran pojat tykkäsivät. Täydellinen päätös kivalle päivälle.

torstai 11. helmikuuta 2016

Ohimennen


Ihan ohimennen tuli laitettua härkäpavuista hummusta, kun niitä nyt kerran sattui kaapista löytymään. Syntyi uusi suosikkini,

Olen kovasti tykästynyt näihin Verson kypsennettyihin härkäpapuihin salaatissakin, mutta hummuksen ne nostivat ihan uusiin sfääreihin. Poikien mukaan nuo ovat välillä vähän jauhoisen makuisia, mutta hyvin näytti maistuvan niin salaatissa kuin keitossa...

Hummustahna on jotenkin pehmeämpi ja maukkaampi kuin kikherneistä tehty vastaava. Hyvää toki sekin, mutta nyt taidetaan vähän aikaa levittää tällaista leivän päälle.


Härkäpapuhummus 

puoli pakettia esikypsennettyjä härkäpapuja
sitruunamehua
1rkl tahinia
1/2  kynsi valkosipulia raastettuna
ripaus savupaprikajauhetta
oliiviöljyä

Pistä ainekset koneeseen ja anna pyöriä sileäksi tahnaksi. Herkku vaikka ruisnachojen päällä, mutta käy muidenkin leipien sulostuttajaksi.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Talven vihreää - koitan muistaa


Miten minä aina unohdankin pakasteet? Talvella sitä aina välillä katselee toivottoman tylsää ja vähän nahistuneenkin näköistä hevi-tiskiä ja tuskailee ruokamailien määrän ja mielikuvituksen puutteen kanssa, Silloin kannattaisi katse kääntää pakastealtaan suuntaan. Ei, kaikki siellä ei ole hyvää, mutta esimerkiksi herneet eivät pakkasesta pelästy ja tuovan ihanan kesäistä makeuttaan keskellä pimeää alkuvuotta. Lupaan muistaa,

Uunilohen kanssa herne, sipuli, pinaatti sekoitus oli omiaan. Varsinkin sitruunalla höystettynä.



Uunilohi ja sen kaverit

Perunat täydentämään: 
Laita perunat kiehumaan tai höyrykeittimeen. Muista laittaa ajoissa, että ovat kypsiä samaan aikaan lohen ja sen kavereiden kanssa.

Lohi: 
Pistä loraus oliiviöljyä uunivuoan pohjalle. Laita päälle lohifile. Suolaa, pippuroi ja tiputtele päälle tilliä, chilipaloja, kirsikkatomaatteja ja sitruunansiivuja, Sitten vielä muutama nokare voita ja vähän öljyä.

Pistä vuoka uuniin 200 asteeseen kunnes kypsää (n.30min fileen suuruudesta ja paksuudesta riippuen -niin ja siitä, miten kypsänä kalasi haluat).

Kaverit tehdään, kun lohi on melkein valmista:
Kuullota sipulia pannussa öljyssä ja lisää joukkoon herneet (2pss). Sekoita ja anna kuumentua. Ripottele joukkoon 1 sitruunan kuori ja puolet sen mehusta, hyppysellinen suolaa ja muutama kierros pippurimyllystä. Lopuksi kääntele joukkoon vielä tuoretta pinaattia ja tilliä, ja anna kuumentua, mutta älä varsinaisesti kypsennä.

Kiehauta sokeriherneet vedessä, valuta nopeasti ja kuullota voissa pannulla. Ripottele päälle hiukan suolaa ja pippuria,

Nostele lopuksi nopeasti tarjolle. Kesä tuli ja räntäsateet unohtuvat - ainakin seuraavan aamun töihinlähtöön saakka.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Rocky Road viikonlopun kulkua tasoittamaan


Tuossa viikolla oli Kirpun koulukioski. Opettajan kysyessä, mitä kukin sitten toisi myytäväksi, oli poika omalla kohdallaan reippaasti todennut "Rocky Road". Mikäs siinä.

Kysyin sankarilta, tietääkö hän, mitä Rocky Road sitten oikein on. Ei kuulemma tiennyt. "Jotain hyvää varmaan", kuului vastaus.

Onhan se. Eikä kyseessä onneksi ole mikään kamalan vaikea tai työläs toteutus. Sen verran opastin, että seuraavalla kerralla voisi sitten luvata jotain sellaista, josta tietää edes lopputuloksen ulkonäön. Äidin tiedot ja taidot, kun saattavat jossain kohtaa osoittautua riittämättömiksi pojan suuresta luottamuksesta huolimatta.

Viikon Rocky Road lähti kouluun ilman, että murustakaan oli maistettu kotona. Pelkkiä herkkuja oli joukkoon sekoitettu, joten ei se kovin pahaa voinut olla. Hyvin olikin tehnyt kuulemma kauppansa.

Koska en itse ole aikaisemmin kyseistä reseptiä kokeillut, oli ihan pakko tehdä uusi satsi viikonlopun herkuksi. Toista en taida ihan heti sitten tehdäkään. Tätä makeaa herkkua nimittäin tulee ihan vahingossakin syötyä ihan liikaa, vaikka onhan siinä tietysti popcornia "keventämässä"...

Rocky Road 

Tee popcorneja kattilallinen.

2x200g levyä Fazerin sinistä
500g Valrhonan tummaa suklaata
120g voita

Vaahtokarkkeja, murokeksejä (+ pähkinöitä, karkkeja tai muuta haluamaasi herkkua...)

Sulata suklaat ja voi tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon muutama kourallinen popcorneja, vaahtokarkkipaloja, murokeksipaloja jne...  ihan mielesi mukaan.

Sekoita ja levitä leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Laita jääkaappiin jähmettymään.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Lapsuuden ruokatraumoja parantamassa


Lapsena äidin tekemät etikkapunajuuret olivat suurta herkkuani eikä minulla muutenkaan ollut mitään punaisia juuria vastaan (oi, rosolli - ikuinen rakkauteni). Olikin järkytys todeta sitten koulussa, että borssikeitto oli kamalaa, etovaa ja kertakaikkisen yököttävää. Kaiken lisäksi sääntöjen mukaan oli pakko syödä. Borssikeittopäivinä vietin ruokavälituntini lautasen vieressä katkeria kyyneliä vuodattaen ja kirjaimellisesti yökkien. En voinut sille mitään. Punainen keitto ei vain kertakaikkiaan mennyt alas.

Toinen vähän vastaava koetus olivat kaikki kypsennettyä kaalia sisältävät ruokalajit. Kaalilaatikko, kaalikeitto, kaalikääryleet - jo ruokalasta tuleva haj... anteeksi, tuoksu... sai minut huonovointiseksi. Niitä tosin sain sentään nieltyä, väkisin. Pahin kaalikammo oli vasta edessä, eikä ole oikein kadonnut vieläkään.

Sain siis elinkäisen trauman borssikeitosta ja välttelin punajuuria (paitsi rosollissa) vuosia ja taas vuosia. Sitten vähitellen huomasin pitäväni punajuurista monella muulla tavalla valmistettuina ja olen innolla kokeillut erilaisia punajuurireseptejä... paitsi keittoa. No, poikkeuksena silloin kerran, kun tehtiin punajuurivuohenjuustokeittoa pojan Halloween-synttäreille. Se kuvasi osuvasti kamalaa Draculan soppaa... ja punajuuret oli sen verran hyvin hukutettu vuohenjuustoon, ettei niiden mausta ollut tietoakaan.

Tällä viikolla sitten päätin, että nyt saa riittää. En minä vielä borssikeittoa uskaltanut valmistaa, mutta punajuurikeittoa kuitenkin. Ja tiedättekö mitä? Se oli ihan sikahyvää. Enkä minä edes lisännyt sen paremmin kermaa kuin juustoakaan (kovin paljon). Punajuuria ja vain vähän muita aineksia. Lopputuloksena oli herkullinen, jännästi makeahko keitto, josta pidin kovasti. Toivoa siis on ehkä borssinkin suhteen.

Punajuurikeitto 

2 isoa punajuurta
1 sipuli
1 sellerinvarsi
2 valkosipulinkynttä
kasvislientä (fondikuutiosta)
suolaa ja pippuria
rosmariininoksia pari
pieni nokare vuohen tuorejuustoa

Kuori ja kuutioi punajuuret, sipuli ja sellerinvarsi. Laita kattilanpohjalle kevyesti kuullottumaan. Lisää valkosipuli ja rosmariini, sekoita. Lisää kasvislientä niin, että kasvikset peittyvät kunnolla ja jätä hiljalleen poreilemaan, kunnes punajuuret ovat kunnolla pehmenneet. Tarkista suola ja lisää pippuria.

Vedä keitto blenderissä ihan sileäksi.

Nauti piparjuurella höystetyn smetanan ( ja vaikkapa juuresvohveleiden) kera.

torstai 4. helmikuuta 2016

Helmikuu on vohvelikuu vaan ei maitoa, ei vehnäjauhoja...


Helmikuu on vohvelikuu ja lettukuu ja kai vielä blinikuukin... ainakin, jos on lehtiä uskominen. Niin paljon on silmiin osunut pannarinsukuisia kuvia. Ei siinä mitään, meillä tykätään noista kaikista. Lettuja vaan ovat pojat tehneet sen verran paljon viime aikoina, että maito-jauhot-muna yhdistelmä ei nyt oikein iskenyt, vaikka vohveleita teki mieli. Siispä juureksia... sellainen vähän kevyempi kasvisversio - niin, ja muuten gluteenitonkin.

Näistä tuli herkkua. Maistuivat yllättävän makealta eli käyvät sekä alkuruokaa, pääruokaan kuin itse asiassa jälkkäriksikin, mutta piparjuurismetana toi juuri sopivasti ytyä mukaan. Tehdään toistekin. Sopi hyvin myös yhden lapsuudentrauman parannuskeiton kylkeen, mutta siitä sitten lisää joskus myöhemmin.

Niin, sen verran piti vielä sanoa, että nämä vohvelit kelpasivat kaikille, melkein loppuivat kesken eli kannattaa varautua tupla-annoksella, jos on enemmän kuin pari syöjää...


Meidän linssilude...
Juuresblinit 
(kannattaa tuplata)

1 pkt Pirkka juuressosetta (500g)
1,5dl kaurahiutaleita
0,5dl perunajauhoja
1 punasipuli silputtuna
2 kananmunaa
0,5dl öljyä
1tl leivinjauhetta
yrttejä
suolaa + pippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja jätä vähäksi aikaa turpoamaan. Paista vohveliraudalla ja nauti.
Höysteeksi voi laittaa mieleisiään juttuja, kuten vaikka nyt piparjuurismetanaa, tai maustettua jugurttia tai savulohta tai... no, mitä nyt mieli sattuu tekemään.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Laskiaispullat euroissa - tarkka emäntä (tai isäntä) tekee itse alle neljäsosalla valmiiden hinnasta


Sisälle pelmahti Kirppu kavereineen.
"Äiti! Onko meillä lettuja? tai jotain muuta?"

No, ei ollut lettuja. Eikä tuolle susilaumalle olisi ehditty tekemäänkään, mutta tarjolle löytyikin jotain paljon parempaa... LASKIAISPULLIA!
Silmät kirkastuivat ja pojat menivät mukisematta pesemään kätensä ennen jonoon asettumista. Pullat katosivat alta aikayksikön.

Onneksi oli pullapussi pöydällä valmiina ja kermavaahtoa jääkaapissa.  Edellisenä iltana herkuteltiin omalla porukalla ja kun itse tekee, niin erästä riittää vähän pidemmälle. Valmiina ostettuja en ikinä olisi raaskinut samaa määrää.

Tarkkana nyt!
Katselin nimittäin tuossa kaupassa laskiaispullien hintoja. Jos meidän poppoolle ostaisi tarpeeksi yhdelle kerralle (eli isoille miehille kullekin 2 - kuopukselle ja minulle yhden) niin hintaa kertyisi 4*3,80-4,50€ eli 15-18€ (hinta vaihtelee kaupoittain)

Kun ostaa ainekset itse tehtäviin laskiaispulliin, näyttävät summat suurin piirtein seuraavilta. Ohjeeksi käytin yksinkertaisesti jauhopussin kyljestä löytyvää. :

Erikoisvehnäjauhot (4-5 erää) - 1,99€pkt (se kallein) eli 0,50€
  • Maito (2 erää) - 0,89€ eli 0,45€
  • luomumunat (10 erää) - 4,69€ eli 0,70€
  • Sokeri tarjouksessa (5 erää) - 1€ eli 0,20€
  • kardemumma (5 erää) - 2,29pss eli 0,50€ pyöristettynä
  • kuivahiiva (5 erää) - 2,49€ eli 0,50€

Koko erän hinnaksi siis vajaat 3€

Pullia tästä tuli yli 20 kpl (huom. suhteellisen isoja) eli meidän ahmateille meni vajaa puolet.

1) Pyöristetään pullaerän kustannukseksi 1,5€

Meillä tykätään runsaasta kermasta. Flora Vispi-purkillinen menee kevyesti kerralla (niihin 8 pullaan)

2) Flora Vispi-purkin hinta 1,59€

Väliin vielä mantelimassaa  (2-4 erää paketista) eli 2,69€/4 rai sitten hlloa -
Hillo tosin oli mummin omenahilloa, joten sille en nyt suostu laskemaan hintaa. Oman pihan omenoista tehtyä.

3) mantelimassaa 70snt- 1€ 

Kaikkiaan erälle laskiaispullia (8-10kpl) voisi  siis hinnan laskea seuraavasti:
1,50€+1,59€+0,70€ => 3,80€ 


Kannattaa leipoa itse. Jokainen saa tarpeekseen haluamansa kaltaisia laskiaispullia hillolla, mantelilla tai ilman eikä kukkaro kevene edes yhden 2kpl paketin hinnalla!

Pullan perään malttoivat vähän istuakin... 

maanantai 1. helmikuuta 2016

Pihistelyä helmikuussa eli paljonko rahaa oikeasti kuluu ruokaan?

Pelkkää purkkiruokaa?
Minun piti tehdä tämä jo tammikuussa, mutten saanut laiskuuttani aikaiseksi. Sen parempi, nyt pääsen hyvään seuraan laskemaan ruokalaskuja helmikuulta. Suolaa ja hunajaa -blogin Jonna nimittäin haastoi bloggaajia yleisemminkin laskemaan ruokamenojaan. Hauska nähdä, miten käy. Meillä kokataan paljon yksinkertaisia ja helppoja reseptejä (joiden aineksetkaan eivät ole huisin kalliita) - ihan lapsiperheen kotiruokaa siis. Hauska verrata meidän menojamme todellisiin ruokahifistelijöihin.

Olen pari kertaa aiemminkin tehnyt vastaavia laskelmia ihan julkisestikin eli 2014 ja 2012. Viimeksi mietin, miten viikottaiset ruokamenot ovat voineet laskea, vaikka ruoka oli kallistunut. Nyt kun halpuuttamisesta on puhuttu paljon ja ilmeisen tosissaan, pitäisi laskun siis entisestään olla pienentynyt.

Sen verran täytyy mainita muutoksista jo etukäteen, että olemme taas molemmat vanhemmat palkkatöissä, lapsia on edelleen kolme, mutta kaksi vanhinta poikaa syövät miehen annoksia näin teini-ikää kolkutellessa (11v ja 13v) ja kuopuksellekin ruoka maistuu (4v). Näillä muuttujilla saattaa siis olla vaikutusta lopputulokseen.

Katsotaan miten käy

Tuossa alla vielä heti alkuunsa vuoden 2014 viikottaiset ruokamenot. Yhteensä kuukausi päättyi noin 860 euroon. Siinä siis alun vertailukohta.

Näin vuonna 2014

Edellisen kerran piirsin oikein käppyröitä vuonna 2014 eli vielä toisen blogin puolella. Sieltä löytyvät myös vuoden 2012 vastaavat pohdinnat.