Näytetään tekstit, joissa on tunniste lammas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lammas. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Feta-lammaslihapullat



Kesällä syödään enimmäkseen kasviksia ja muutenkin kevyesti, mutta aina välillä tekee mieli jotain tuhdimpaa, ja erityisesti jotain suolaista. Jännä ilmiö, jonka olen huomannut esiintyvän erityisesti hellepäivinä. Ehkä siksi grillaaminenkin on niin suosiossa? Siis, sen lisäksi, että ulkokokkaus on kesäkelillä astetta, paria mukavampaa.

Piti ostaa oikein pihvit, mutta paketin hinta vähän kauhistutti ja päädyinkin lammasjauhelihaan. Kun on taas tottunut ostamaan sesonkikasviksia ja hakemaan pihalta täydennystä, niin isompi lasku hirvittää. Onneksi lihapullat kelpaavat aina ja niitä on helppo tuunata.

Tällä kertaa tuunaustarpeetkin löytyivät läheltä. Jääkaapissa oli vajaa paketti fetajuustoa, pihalla minttua, persiljaa ja kiinansipulia. Päälle vähän cheddar-raastetta pussista. Kelpasivat.
Höysteeksi pikaiseen pannulla sipulia ja kesäkurpitsaa sitruunaraasteella ja valkosipulilla maustettuna. Takuuvarma hitti niin talvella kuin kesällä.


Feta-lammaspullat 

500g lammasjauhelihaa
1/3 pakettia fetaa murustettuna
suolaa, pippuria
kourallinen mintunlehtiä, persiljaa ja kiinansipulia hienonnettuina

Sekoitetaan taikinaksi. Annetaan vähän aikaa seistä ja paistetaan melkein kypsiksi pulliksi.

Laitetaan uunivuokaan ja ripotellaan päälle cheddar-raastetta.
Uuniin 200 asteeseen, kunnes juusto on sulanut.


keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Ruskea, ruskeampi, herkullinen... ja uusi tuttavuus Panko

No oli siellä vähän sentään vihreitä herneitä. Muuten mentiin aika maanläheisillä sävyillä. Tylsää ehkä, mutta ihan hurjan hyvää. Menossa on pyhien jälkeinen kaappityhjennys, jollette vielä ole arvanneet.

Tässä varsinaisia tähteitä edustivat pääsiäisestä jääneestä kypsästä karitsankareesta leikatut "tikkarit" ja niihin liittyy myös uusi tuttavuus.

Löysin nimittäin lähimarketista panko-korppujauhoja. Nämä japanilaiset korppujauhot ovat vilahdelleet reseptissä jos toisessakin vuosien varrella ja niitä on kehuttu rapsakan pinnan luojiksi. Näin yhden kokeilun perusteella voin todeta jutut tosiksi. Panko-korppujauhot ovat paljon karkeampia kuin kotimaiset vastineensa ja samalla myös jotenkin sellaisia kevyitä ja höytyväisiä. Karitsatikkarien pinta tuli öljyssä paistettuna todella maukkaaksi. Pitää vain muistaa laittaa tarpeeksi öljyä sillä paahtamalla ei tuosta tule mitään. (Tulipa sekin todettua, kun tekee vauhdilla ja miettimättä).

Noin muuten mentiin vanhoilla tutuilla. Jääkaapissa vuoroaan jo jonkin aikaa odottanut munakoiso päätyi kastikkeeksi vanhalla suosikkireseptillä, mutta paloittelun sijasta vedin puolikkaiden sisustan lusikalla pannulle.

Tokyokanista pakkaseen vuoroaan odottamaan hankitut tofutaskut taas saivat riisitäytteen ja katosivat pöydästä parempiin suihin. Sitä ainoaa väripilkkua edustivat herneet punasipulin kera pannussa kypsennettyinä. Riisi on tavallista marketista ostettua sushiriisiä.


tiistai 17. marraskuuta 2015

Lihapiirakan lempparitaikina eli rahkavoitaikina speltillä


Voitaikina ja lehtitaikina ovat herkkua joulutortuissa ja sen semmoisissa. Jostain syystä kuitenkin vierastan niitä suolaisten (ja makeidenkin) piirakoiden pohjina. Niissä on jotenkin liikaa... liikaa kerroksia, liikaa volyymiä, liikaa kaikkea. Sitä vastoin rahkavoitaikina on aina ollut suosikkini varsinkin suolaisten piirakoden pohjana.

Nyt kun koko ajan "terveellistetään" reseptejä niin tulin laittaneeni tähän taikinaan puolet täysjyväspelttijauhoja...

Menittekö halpaan? Tässä on silti voita 250g vaikka kuinka jauhoihin korvattaisiin täysjyvää eli eipä resepti ainakaan keveäksi muuttunut Ravintoarvo ehkä koheni speltin ja täysjyvän myötä. Itse asiassa lisäsin spelttijauhoja ihan eri (siitä parhaasta) syystä eli maun vuoksi. Speltistä tulee sellainen ihana vähän pähkinäinen maku, joka sopi tähän kuin nappi silmään. Speltti ei myöskään vaikeuttanut laisinkaan leipomista, vaikka niin välillä varoitellaan. Rahkavoitaikina on pienen jääkaappivisiitin jälkeen aina yllättävän helposti kaulittavaa, niin tässäkin.

Piirakkaan täytteeksi lykkäsin lammaspadan jämiä. Isäntä innostui tekemään viikonloppuna hedelmäistä lammaspataa (lampaanpotkia, kuivattuja hedelmiä, sipulia, juureksia, manteleita jne...), joka oli herkkua couscousryynien kanssa, mutta joka hienonnettuna sopi kyllä varsin hyvin myös piirakkaan. Varsinkin kun päälle ripoteltiin vielä vuohenjuustoa ja parmesaania ennen kannen asettelua. Kyllä tätä vihersalaatin ja granaattiomenansiementen kanssa nautti mielellään iltapalaksi.

Spelttirahkavoitaikina lihapadan kääreeksi 

250g voita
2,5-3dl vehnäjauhoja + hyppysellinen leivontaan
3dl täysjyväspelttijauhoja
1tl leivinjauhetta
rippunen suolaa
250g rahkaa

Nypi voi ja kuivat aineet murusiksi ja sekoita rahka joukkoon nopeasti. Lisää jauhoja, jos taikina tuntuu liian kostealta. Ilmakin vaikuttaa tarpeeseen.

Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Hienonna haluamasi lihapata tai kypsennä ryynejä ja jauhelihaa lempimausteidesi kera tai keksi jokin muu täyte - ei sen aina tarvitse olla lihaa.  Sitä tarvitaan noin 2cm kerros piiraaseen.

Kauli 1/2 taikinasta leivinpaperin päällä levyksi ja laita piirakkavuokaan. Levitä täyte päälle. Ripottele vielä juustoja niin halutessasi.

Kauli 1/3 taikinasta levyksi ja nosta täytteen päälle. Käytä lopputaikina koristeluun (tai säästä pikkupiiraita varten) Taikinan tarve riippuu tietenkin vuokasi suuruudesta tai siitä laitatko yksinkertaisesti pellille. Minä käytin suurin piirtein mainitsemani määrät sellaiseen lasiseen Pyrex-piirakkavuokaan.

Voitele piirakka kananmunalla ja pistele haarukalla. Paista  n-25min 200 asteessa. Voi kestää muutaman minuutin kauemminkin. Anna jäähtyä hetki ja nauti raikkaan salaatin kera.


maanantai 28. syyskuuta 2015

Lohturuoka-aika

Ulkona viilenee, vaikka päivät ovatkin vielä hellineet auringolla. Illan tullen on ihana asettua perheen kanssa pöydän ympärille ja upottaa lusikka johonkin pehmeään ja lohdulliseen. Tällä kertaa "lammaspaimenen piirasta" nautittiin meillä sunnuntai-iltana, eikä pienin lohdun aihe suinkaan ollut äidille seuraavaksi päiväksi lämmitettäväksi jääneet vuoanloput. On meinaan sen verran tuhtia tavaraa, ettei edes meidän poppoomme syönyt kaikkea kerralla. Vaan on se hyvää... 

Jälkkäriksikin oli syksyinen hedelmä-kaurapaistos. Lohturuokaa sekin. Pohjalle levitettiin nektariinieja, omenaa ja mustikoita. Päälle ripoteltiin murusia seoksesta, johon sotkettiin kauraryynejä, voita, sokeria, vaniljasokeria, hiukan jauhoja ja reilu kourallinen saksanpähkinöitä, Sitten vaan 200 asteeseen uuniin kunnes näyttää valmiin ruskealta. Vaniljakastikkeen kanssa erityisen herkullista. Kuvaakaan ei edes keritty siitä ottamaan. 

Shepherd's Pie

2 punasipulia
600g karitsan jauhelihaa
3 valkosipulinkynttä
1rkl paprikajauhetta
puoli tölkkiä tomaattimurskaa (400g purkista) 
Knorr vahva lihaliemi fondikuutio
suolaa & pippuria maun mukaan
loraus punaviiniä

10 jauhoista perunaa
iso nokare voita
kuumaa maitoa 1-1,5dl 
suolaa & pippuria

Silppua sipuli ja kuullota sitä pannulla öljyssä muutama minuutti. Ruskista jauheliha ja sekoita lopuksi sipulit, valkosipuli, suola, pippuri ja paprikajauhe. Kaada punaviiniloraus sekaan, sitten fondikuutio, tomaattimurska ja sen verran vettä, että seos ei liikaa kuivu. Anna poreilla hiljalleen 30min - 2h. Mitä kauemmin annat poreilla, sitä syvempi maku. Meillä oli vähän kiire, kun kukaan ei jaksanut kokata iltapäivällä, joten tällä kertaa mentiin vähän nopeammalla tahdilla. 

Sillä aikaa kun kastike poreilee, keitä perunat pehmeiksi ja tee niistä muusi perunalumi-vehkeellä, josta muuten on tullut meillä ihan välttämätön keittiötarvike. Sekoita suolaa, pippuria, voita ja maito kuumaan perunalumeen. 

Lopuksi levitä jauhelihaseos pohjalle ja muusi päälle. Ripottele pinnalle vielä vähän pieniä voinokareita ja pistä 175 asteeseen uuniin kunnes pinta hivenen ruskistuu. 

Tarjoile raikkaan salaatin kera sillä tämä on tosissaan tuhtia. 

perjantai 11. syyskuuta 2015

Marrakesh Madness Homestyle

Kun oli ensin katsottu mallia Sandron brunssista, teki mieli samantyyppistä herkkua vielä kotonakin. Brunssi tosin korvaantui myöhäisellä lounaalla, mutta hyvää oli kuitenkin. Jutun jujuhan on muutamissa mausteissa, kasviksissa ja maukkaassa kastikevalikoimassa. Koska kasvikset ovat toisinaan lasten kanssa vähän hankala juttu, eikä kukaan jaksanut edes miettiä kinaamista, piilotettiin niitä huikea määrä couscousiin. Lammaskebakoista ei sitten tarvinnutkaan kinata, ne katosivat alta aikayksikön.



Ateria kannattaa aloittaa kastikkeista. Itse asiassa ne voi tehdä valmiiksi jo edellisenä iltana, jos haluaa oikein päästä helpolla. Tällä kertaa pöydästä löytyi hummusta, munakoisotahnaa ja paprikakastiketta.

Hummus syntyy tuttuun tapaan purkillisesta (tai kahdesta) kikherneitä sekoitettuna pariin runsaaseen ruokalusikalliseen tahinia, desiin sitruunamehua ja yhteen raastettuun valkosipuliin. Lisäksi valutetaan joukkoon oliivitahnaa, jotta seos saadaan sopivan löysäksi.

Munakoisotahnaan puolestaan paahdettiin uunissa munakoisopuolikkaita grillivastuksen alla. Sitten kaavittiin sisus sekoittimeen ja sotkettiin sekaan jugurttia, espelette-chiliä , toiveyrttejä ja vielä vähän oliiviöljyä.

Paprikakastikkeen ohje löytyi viimeisimmästä Maku-lehdestä. Paahdettua paprikaa ja savupaprikajauhetta ja muutamaa muuta ainesta. Ihan hyvän makuista, mutta vähän turhan löysää.



Lammaskebakot olivat yksinkertaistakin yksinkertaisempia. Lampaan jauhelihaa, suolaa ja pippuria. Sitten vaan muotoiltiin tikkujen ympärille kebakoiksi ja laitettiin uuniin vähän päälle 200 asteeseen, kunnes kebakot olivat ruskeita ja herkullisia.



Kasviscouscous puolestaan on meillä vakio. Siihen saa upotettua sellaisia kasviksia kuin haluaa, kunhan pitää huolen, että nestettä riittää.
Paprikaa, tomaattia, kuivattuja tomaatteja, kesäkurpitsaa, sipulia, kurkkua, yrttejä surrattiin oliiviöljytilkan kanssa kastikkeeksi. Sitten vaan pistetään kastike couscousryynien kanssa sekaisin ja päälle kaadetaan kiehuvaa vettä niin, että seos peittyy. Lopuksi päälle nostetaan reilu nokari (tai pari) voita ja sekoitellaan, kunnes se on sulanut. Helppoa kuin heinänteko ja sikahyvää.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Harissajugurttia lammaslihapullilla

Siis yleensähän jugurttikastike on se lisuke, mutta minun täyty myöntää, että tuota tuli ahnehdittua isompikin kasa lautaselle.
Harissaa voisi toki laittaa tomaattikastikkeeseenkin mausteeksi, mutta näin oli vähän helpompi säätää tuota tulisuutta lasten lautasilla.
Niin, ja mukana oli sitten vielä riisiäkin.

Lammaslihapullat, tomaattikastike ja harissajugurtti

500g lampaan jauhelihaa
suolaa, pippuria
1tl savustettua paprikajauhetta
0,5tl jeeraa

oliiviöljyä
1 sipuli silputtuna
3 valkosipulinkynttä murskattuina
1prk tomaattimurskaa
1tl murskattuja korianterinsiemeniä
muutamasta timjaminoksasta riivityt lehdet
suolaa & pippuria
0,5rkl sokeria
1rkl punaviinietikkaa

Jugurttia ja harissatahnaa purkista yhteen sekoitettuina kastikkeeksi.  Korianterinlehtiä mausteeksi ja koristeeksi.

Harissa on Pohjois-Afrikassa paljon käytettyä chilitahnaa, josta löytyy merkin mukaan erilaisia mausteita, kuten kuminaa, valkosipulia, korianteria jne... . Joissain on jopa ruusuvettä mausteena. Tahnan voi toki tehdä ihan itsekin, mutta mille on kelvannut kaupan versiokin ihan hyvin.

Lihapullat
Anna jauhelihan lämmetä huoneenlämpöiseksi, mausta ja muotoile pieniksi lihapulliksi öljyttyyn uunipannuun kypsymään. Uuni 200 astetta ja kypsymisaika riippuu lihapullien koosta. Tuollaiset aika pienet kypsyivät noin 20minuutissa. Voi toki paistaa pannullakin tai kypsentää tuossa tomaattikastikkeessa.

Tomaattikastike
Kuullota sipuli pannulla öljyssä ja lisää valkosipuli, tomaattimurska, korianterinsiemenet, timjami, suolaa ja pippuria. Anna poreilla hiljalleen puolisen tuntia. Lisää sokeria ja sekoita. Maista ja mausta. Kaada lopuksi joukkoon loraus punaviinietikkaa ja tarjoile.

Lisukkeeksi voit keittää riisiä pakkauksen ohjeen mukaan.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Pieni koira ja sen menu

Hedelmäinen punaviini, joka tuhoa ruokabudjettia. Sitäpaitsi, sillä on kiva nimi!


Menu

La Griotte

Karitsan ulkofilee ja sinihome-pähkinä-päärynät
Juomana Le Petit Longue-Dog (de Languedoc - huomaattehan sanaleikin?)

Marsipaaniuuniomena  


Ennen se oli sunnuntai-lounas, nyt se on lauantaipäivällinen. Siis se ateria, jota eniten suunnitellaan ja mietitään, ja jonka eteen nähdään vaivaa. Vaikka eipä tämäkään ateria nyt taas työmäärältään ollut ollenkaan ylenmääräinen.  Ehdin päivällä jopa päiväunille, mikä oli ihana ja vähän välttämätönkin juttu viikon rikkonaisten unien jälkeen. 

Tämän illan alkuruoka oli ihan vain pieni lasillinen kirsikkaviiniä aperitiiviksi. La Griotte oli löytö rasnkalaisen kylän viinikellarista kesällä. Ensi kesänä sinne palataan ja tuodaan pulloja useampikin. On se sen verran hyvää. 

Iltapäivällä ennen päiväunia 

Kaada kulhoon yhden sitruunan mehu ja saman verran oliiviöljyä. Pilko sekaan puolikas sitruuna ja pari valkosipulinkynttä. Murskaa kymmenkunta korianterin siementä ja tipauta kulhoon. Ripauta suolaa ja pippuria. Silppua kourallinen persiljanlehtiä ja saman verran tuoretta timjamia. Sekoita kaikki yhteen. 

Lisää kulhoon pari karitsan ulkofilettä ja sekoita niin, että marinadi peittää ne joka puolelta. Laita kansi kiinni, kulho jääkaappiin ja painele päiväunille. 

Ruoka-aika -1h

Nosta liha pois jääkaapista. 

Siivuta kymmenkunta jauhoista perunaa ja pari päärynää. Sekoita perunapaloihin 1tl savupaprikaa ja ripaus Espelette-chilijauhetta. Sekoita vielä joukkoon oliiviöljyä ja timjaminlehtiä. 
Valuta päärynöiden päälle hiukan sitruunamehua ja muutama pilkottu saksanpähkinä. 

Laita uuniin ja uuni kiertoilmalle 150 asteeseen 15-20minuutiksi. 

Valmistele uuniomenat. 



Ruoka-aika -30min

Nosta uunin lämpö 200 asteeseen. 

Pyyhi marinadi lihan pinnasta ja ruskista ne pannulla. Laita uunivuokaan ja nosta marinadin sitruunapalat lihan päälle. 

Jos käytät uunin lihan lämpömittaria, aseta se 58 asteeseen. Nosta liha uuniin. Se ei kaipaa kuin 5-10min, riippuen siitä, kuinka paljon ruskistit sitä pannulla 

Lisää haluamasi määrä sinihomejuustoa päärynöiden päälle uunivuokaan.

Valmista halutessasi vihreä salaatti aterialle. 

Nosta liha pois uunista ja peitä se 10min vetäytymään. 

Tarkista perunoiden kypsyys ja nosta ne pois uunista, jos ovat valmiita. 


Ruoka-aika-5min

Leikkaa liha siivuiksi ja nosta tarjolle perunoiden ja päärynöiden kanssa. Voit valuttaa päälle halutessasi saksanpähkinäöljyä vahvistamaan päärynöiden pähkinäisyyttä.

Laita omenat uuniin. Ne ehtivät kypsyä sillä aikaa, kun syödään. Vatkaa vaniljakastike valmiista purkista, jos et ole viitsinyt tehdä sitä aiemmin iltapäivällä valmiiksi. 


torstai 1. toukokuuta 2014

Aprikoosilammasta

Tämä on taas näitä "kerran vuodessa" - vakkareita. Yleensä se ilmestyy lautaselle keväällä, pääsiäisen tienoilla. Tänä vuonna pääsiäinen on niin myöhään, että otettiin pieni varaslähtö.

Aprikoosilammasta

3 karitsan paahtopaistia pilkottuina 
marinadi : 2 valkosipulin kynttä, suolaa & pippuria, sitruunamehua tai granaattiomena melassia, öljyä, raastettua inkivääriä

1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
3 kourallista kuivattuja aprikooseja silputtuina
1-2 rkl öljyä
2 dl vettä
1/2 tl suolaa
1tl raastettua inkivääriä
ripaus kanelia ja kardemummaa
1,5dl jugurttia 


Pinnalle :
paahdettuja manteleita pilkottuina
tuoretta minttua tai timjamia hienonnettuna

Lisäksi Basmati -riisiä

Laita lihasuikaleet marinadiin pari tuntia ennen kuin ryhdyt kypsentämään. 

Leikkaa sipuli viipaleiksi. Hienonna valkosipulinkynnet ja leikkaa aprikoosit suikaleiksi. Paahda mantelilastut kevyesti kuumassa pannussa.
Ruskista lihasuikaleet. Siirrä lautaselle. Kiehauta öljyssä sipulit. Lisää joukkoon aprikoosit ja lihasuikaleet.
Kaada joukkoon vesi. Mausta suolalla, inkiväärillä sekä ripauksella kanelia ja kardemummaa. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla 10-15 min. 
Sekoita kastikkeeseen jogurtti. Hauduta edelleen muutama minutti. Ripottele kastikkeen pinnalle hienonnettua minttua ja paahdettua mantelia.