Näytetään tekstit, joissa on tunniste parmesaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parmesaani. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Pizzaperjantai lauantaina
Pizza on meillä perinteisesti perjantaiherkku. Työpäivän jälkeinen pizzailu onnistuu, kun tekee taikinan valmiiksi jääkaappiin jo torstaina. Sitten ei tarvitse kuin kaulia, täyttää ja paistaa... Nyt meni minulla torstai-ilta murhaavissa merkeissä ja perjantaina laiskotti muuten vaan, joten sain taikinan aikaiseksi vasta lauantain puolella. Hyvin toimi näinkin ja pizzaähky oli taattu. Tein nimittäin taas tuplamäärän taikinaa, jotta pieniä pizzamaistiaisia jäisi sunnuntain rennolle aamupalallekin. Paljon ei kuitenkaan jäänyt. Se on hurjaa, miten paljon pizzaa uppoaa kasvaviin nuoriin miehiin.
Pizzataikinaan sekoitin tällä kertaa neljäsosan verran täysjyväspelttijauhoja. Lopputulos oli aivan yhtä kaulittava ja sitkas kuin aiemminkin huolimatta speltin vähemmän "pizzamaisista" ominaisuuksista. Seuraavaksi sitten vielä enemmän spelttiä sekaan.
Olen myös vaihtanut politiikkaa täytteiden osalta. Enää en tunge kaikkea pohjan päälle, peitä juustolla ja pistä uuniin. Juusto on välillä täytteiden alla ja iso osa täytteistä ripotellaan päälle vasta uunin jälkeen. Lopputuloksena on raikkaampi ja mauiltaan monipuolisempi luksuspizza.
Yön yli pizzataikina
Ohje on hyvin yksinkertainen.
Laitetaan kulhoon 8dl lämmintä vettä ja ripotellaan pinnalle 1/2 pussia kuivahiivaa. Sekoitetaan joukkoon 1rkj merisuolahiutaleita, hyppysellinen sokeria ja vajaat 12dl vehnäjauhoja ja 4dl täysjyväspelttijauhoja.
Vaivataan taikina kiinteäksi ja lisätään jauoja tarpeen mukaan. Lisää vielä loraus oliiviöljyä ja vaivataan pikkuisen lisää. Laitetaan kulhoon kansi päälle ja nostetaan yöksi jääkaappiin tai ainakin useammaksi tunniksi.
Seuraavana päivänä siellä odottaa helposti kaulittava taikina, josta saa ohuenrapeita tai hitusen paksumpia pohjia ihan toiveiden mukaan.
Kaulitaan, täytetään ja paistetaan uunissa 220 asteessa.
Äidin lempparitäyte
Tällä hetkellä lempparini on valkoinen pizza punajuuri- tai keltajuuritäytteellä.
Kypsennä keltajuuria uunissa tunnin verran 200 asteessa folioon paketoituna. Mausteeksi yrttejä, suolaa, pippuria ja balsamicoa. Siivuta juuret.
Sekoita 2prk crème fraîchea, sitruunan kuori ja mehu. Tämä riittää kahteen melkein pellin kokoiseen pizzaan.
Kauli pizzapohja ja laita se uuniin 5min ajaksi. Levitä kuumalle pohjalle crème fraîchea ja punajuuripaloja. Raasta päälle parmesaania ja ripottele nokareita tuoretta vuohenjuustoa. Levitä vielä parmankinkkusiivuja (tai muuta ilmakuivattua kinkkua) ja laita uuniin toiset 5min.
Ota pizza pois uunista ja levitä päälle rucolaa sekä paahdettuja pinjansiemeniä. Tällä kertaa lisäsin myös etikassa marinoituja punasipulisiivuja (punaviinietikkaa, suolaa ja pippuria) ja oli kyllä ihan ylihyvää.
maanantai 13. heinäkuuta 2015
Kesävakioita - erilainen makaronilaatikko ja chili-sitruunapastaa
On tiettyjä reseptejä, joita tulee tehtyä kesälomalla aina. Itse asiassa, vanhetessa sitä kohta käy niin, ettei lomalla tarvitse pahemmin ruokalehtiä selailla (ihan toinen juttu onkin sitten se, että se on tosi kivaa). Sen kun vain toistaa vakionsa ja, hups, loma loppui.
Tässä siis pari vakiota, joita meillä on nytkin jo maisteltu, eikä lomastani ole kulunut vielä kuin ensimmäinen viikko...
Tämä tuunattu makaronilaatikko on meillä pelastanut useammin kuin kerran, kun on äidin mielikuvitus pettänyt ja lapset ruokittava. Alunperin resepti on bongattu Jamies Dinners-kirjasta vuosia sitten, vielä se kulkee mukana ja toistuu säännöllisesti. Tällä viikolla se pelasti myös päivän, äidin pahantuulisuuden (loma + siivouspäivä - ymmärrättehän... ) haihtuessa basilikan, timjamin ja mintun tuoksujen myötä ilmaan.
Kesäisin jopa suomalaisissa tomaateissa on jonkin verran makua, mutta silti olen vaihtanut tomaattien ja kerman välistä suhdetta. Enemmän punaista ja vähemmän valkoista. Lisäbonuksena reseptikin kevenee...
Toinenkin resepti on pastaa. Se nyt ei tietysti ole ollenkaan yllättävää. Ainakin meillä pasta on varmin tapa saada myös lapset iloisina ruokapöytään. Eikä vanhempienkaan suu pastasta mutruun mene. Paitsi ehkä tämän reseptin sitruunasta, mutta se on sellainen iloinen mutru suupielet oikeinpäin. Chilin määrää voi säädellä vielä lautasella, joten kelpaa herkemmillekin makunystyröille ja on pahemman kerran addiktoivaa, kuten poppoomme voi asian todistaa jo vuosien kokemuksella.
Tomaatti-yrtti mac'n cheese
paketti pieniä simpukkamakaroneja
muutama siivu kuivaa leipää
12 kypsää tomaattia
2 valkosipulinkynttä
nippu basilikaa
iso kourallinen mintunlehtiä
muutama aurinkokuivattu tomaatti
3 sardellifileetä
suolaa ja pippuria
muutama iso kourallinen parmesaaniraastetta
3dl kermaa
punaviinietikkaa
muskottipähkinää
muutama mozzarella
timjamia
oliiviöljyä
Keitä pastat melkein kypsiksi.
Sekoita tehosekoittimessa leipä murusiksi timjamin kanssa ja laita sivuun odottamaan.
Surraa tomaatit, basilika, valkosipuli, minttu, aurinkokuivatut tomaatit, sardellit, hyppysellinen suolaa ja pippuria. Lisää parmesaania 2/3 raasteesta, kerma, etikka ja muskotti. Sekoita.
Lisää tomaattiseokseen vielä kauhallinen pastan keitinvettä ja valutetut pastat.
Kaada pastaseos vuokaan (tai kahteen), revi päälle mozzarella palasiksi. Ripottele leipämuruset pinnalle ja sitten vielä loput parmesaanista. Valuta vielä päällimmäiseksi oliiviöljyä.
Laita 200 asteiseen uuniin 15-20 minuutiksi. Malta vielä kymmenisen minuuttia, että vuoka lakkaa kiehumasta - Sitten herkutellaan.
Aina uudelleen chili-sitruunapastaa
Laita pastavesi kiehumaan ja kypsennä spagettia tarpeen mukainen määrä (jos teet spagettia enemmän kuin neljän suht pieniruokaisen ihmisen tarpeisiin, niin lisää kastikkeen aineksia samassa suhteessa).
Lorauta pannulle muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä. Leikkaa paketillinen kirsikkatomaatteja puoliksi ja lisää pannulle. Raasta yhden sitruunan kuori ja purista mehu pannulle. Ripottele noin puoli teelusikallista kuivattuja chilihiutaleita pannulle (maun ja syöjien sietokyvyn mukaan - meillä isäntä lisää vielä lautaselle). Anna kuumentua hiljaisella lämmöllä saman aikaa kuin spagetti kypsyy.
Valuta spagetista vähän keitinlientä pannulle ja lisää spagetit. Sekoita. Lisää muutama kourallinen rucolaa ja sekoita taas. Nakkaa päälle vielä parmankinkkusiivuja maun ja syöjien mieltymysten mukainen määrä. Meillä menee yleensä vähintään paketti kerralla eli pari siivua per nuppi (4 nuppia).
Addiktoivaa.
Lopuksi vielä kerrottakoon, että Rillette de maquereaux teki myös encoren viikonloppuna. Purkki on jo tyhjä. Onneksi pakkasessa on vielä muutama makrillifile seuraavaa satsia varten.
tiistai 23. syyskuuta 2014
Aubergine parmigiana
Tämä on sitten niin öljyistä, että laihduttajat älkööt vaivautuko. Seuraavalla kerralla testaan munakoisosiivujen kypsennystä uunissa öljyssä tiristelyn sijaan. Tosin se saattaa vaikuttaa makuun ja ainakin suutuntumaan, sillä jauhotettujen munakoisosiivujen öljyssä rapsakaksi paistunut pinta on herkkua. Hyvää tämä oli heti uunista otettuna ja vielä parempaa seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä.
Monta viikkoa minä tätä reseptiä Delicious lehdessä katselin ja mieli teki. Viikonloppuna sitten sain viimein aikaiseksi. Tämän blogin reseptiksi tämä on ehkä vähän työläs, mutta ihan kivaa viikonlopputekemistä kuitenkin.
Aubergine parmigiana
Tomaattikastike :
Silppua 1 punasipuli
murskaa kolme valkosipulinkynttä
2x400g tomaattimurskaa tai kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
basilikaa kuivattuna tai tuoreena
suolaa ja pippuria
Kuullota sipuli ja valkospuli oliiviöljyssä kattilassa tai laakeassa pannussa. Lisää tomaatti ja hiukan vettä. Anna poreilla hiljalleen 45-60min, kunnes palat hajoavat kastikkeeseen. Sekoittele aina välillä, ettei kastike ota kiinni pohjaan. Lisää suolaa, pippuria ja basilikaa.
3 munakoisoa
parmesaania
basilikaa
Siivuta munakoisot pitkittäin ohuiksi siivuiksi.
Ripottele niille suolaa ja jätä tunniksi valumaan (en nyt kyllä tiedä, onko tämä oikeasti tarpeellista)
Pyyhi munakoisot. Jauhota siivut. Kuumenna 2-3cm öljyä pannun pohjalla 180 asteiseksi (täytyy olla tarpeeksi kuumaa, etteivät munakoisosiivut ime itseensä liikaa öljyä). Ruskista munakoisosiivuja 1-2 min per puoli ja nosta talouspaperille valumaan.
Kaada uunivuoan pohjalle hiukan tomaattikastiketta ja asettele kerros munakoisosiivuja. Lisää päälle kastiketta, raasta parmesaania ja ripottele muutama basilikanlehti. Jatka kerroksia, kunnes munakoisot ovat loppu ja saat päällimmäiseksi vielä tomaattikastiketta ja runsaasti parmesaania.
Laita uuniin 200 asteeseen (kiertoilma 180) 30-40 minuutiksi eli kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. Nosta pois uunista, anna asettua hetken ajan ja ripottele päälle basilikanlehtiä.
lauantai 9. elokuuta 2014
Ei niin kaunista, mutta ehdottoman syötävää...
Kaikki pastavuoat ja padat yleensä ovat vaikeita kuvattavia. Tuloksena näyttää olevan aina epämääräinen mössö. Siltä ruoka tietysti näyttää todellisuudessakin, mutta makuja lienee yhtä monta kuin ainessekoituksiakin. Tämä on yksi meidän ehdottomista suosikeistamme. Jamie Oliverin kirjasta joskus bongattu tuunattu macaroni cheese. Kesäinen tomaattiversio, jota tomaattien sesonkina kannattaa ehdottomasti tehdä.
Kesämakaroonivuoka
paketti makarooneja
pari kourallista korppujauhoja
vajaa kilo kypsiä tomaatteja
2 valkosipulinkynttä
2 isoa kourallista basilikaa (tai muuta yrttiä. Meillä tehtiin tällä kertaa persiljasta ja mintusta, kun ei ollut kaupassa basilikaa ja noita löytyi omasta pihalaatikosta)
pieni kourallinen aurinkokuivattuja tomaatteja
2 sardellifilettä
suolaaja pippuria
3 kourallista raastettua parmesaania
5dl kermaa
2rkl punaviinietikkaa
hyppysellinen muskottipähkinää
1 mozzarellapallo
muutama oksa timjamia
oliiviöljyä
Keitä makaroonit paketin ohjeen mukaan.
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Sekoita tehosekoittimessa pilkotut tomaatit, valkosipuli, basilika (tai muut yrtit), aurinkokuivatut tomaatit, sardellifileet kunnolla soosiksi. Lisää suolaa, pippuria, 2 kourallista parmesaania, kerma, muskotti ja viinietikka, ja sekoita taas.
Kaada kypsät makaroonit ja hiukan keitinvettä kulhoon. Sekoita joukkoon tomaattikastike ja kaada koko komeus uunivuokaan.
Palastele mozzarella ja levitä palat makarooniseoksen päälle. Ripottele pinnalle korppujauhoa ja timjamia sekä loput parmesaaniraasteesta. Valuta lopuksi päälle oliiviöljyä, se auttaa pintaa ruskistumaan rapeaksi.
Laita komeus uuniin ja kypsennä 15min (tai kunnes pinta on kauniisti ruskistunut ja soosi kiehuu ihanasti.
Nosta pois uunista ja anna tasaantua 15min.
Tarjoile vihreän salaatin ja päälle ripoteltavan lisäparmesaanin kera. Muuta ei tarvita.
torstai 7. elokuuta 2014
Ukkoskuuron lohturuokaa eli tomaattirisottoa
Nyt on saatavilla edullisia ja ihanan punaisia tomaatteja. Kun löytää oikein tuoksuvia ja kauniita, mutta pikkuisen liian kypsiä ja pehmeitä salaattiin, ovat ne omiaan tomaattirisottoon!
Tomaatin makea hapokkuus, parmesaanin terävä suolaisuus ja riisin valuva pehmeys ovat syynä siihen, että tätä kannattaa tehdä kerralla kunnon padallinen. Risottoa tulee aina syötyä yllättävän paljon kerralla.
Ukkoskuuron jälkeisessä raikkaudessa on risotto omiaan iltaruoaksi. Tästä tulee hyvä mieli. Eikä muuten tänään edes kastuttu matkalla kotiin (rannalta :-). Sadepisaroita alkoi hiljalleen tippumaan, kun avasimme pihaportin.
Tomaattirisotto
60g voita
1 iso sipuli hienonnettuna
9dl kasvislientä
500g kypsiä tomaatteja
350g risottoriisiä (Carnaroli, Arborio...)
timjamia tai 1 rosmariininoksa
suolaa + pippuria, hitunen chilijauhetta
1,5dl valkoviiniä (esim. Pinot Noir)
parmesaania
Sulata puolet voista ja sekoita joukkoon sipuli. Kuullota hiljalleen 10min.
Kuumenna kasvisliemi.
Kalttaa ja kuori tomaatit. Valuta siemenistä mehu siivilän läpi kulhoon ja leikkaa hedelmäliha mehun joukkoon pieniksi kuutioiksi.
Sekoita tomaatti ja mehu sipulin kanssa ja kypsennä 8min, kunnes saat paksun tahnan. Mausta ja lisää riisi ja rosmariini/timjami. Sekoita pari minuuttia ja lisää sitten viini. Kiehauta. Lisää kasvislientä vähitellen tasaisesti sekoitellen. Anna risoton poreilla koko ajan, mutta maltillisesti.
Jatka kunnes kaikki liemi on imeytynyt (n.20min) ja riisi on kypsää, mutta siinä on vielä pikkuisen purutuntumaa.
Nosta pannu hellalta ja sekoita joukkoon parmesaania ja loppu voista. Peitä 1-2min kannella, sekoita ja tarjoile lisäparmesaanin kera.
tiistai 13. toukokuuta 2014
Yksi parhaista uunitomaattiohjeista
Tässä taas yksi meidän perheen vakioreseptejä. Yleensä näitä syödään kesällä tomaattien ollessa parhaimmillaan, kun sadepäivä yllättää ja tekee mieli jotain lämmintä.
Nyt ei ole vielä kesä, mutta satoi ja teki mieli jotain edes hiukan kesästä muistuttavaa. Sitä paitsi, nämä ovat erinomaisia possun ulkofilejämien kanssa ja kuivasta leivästä tehtyjä leivänmurujakin oli vielä jäljellä...
Parmesaanikuorrutteiset valkosipulitomaatit
Sekoita pari kourallista leivänmuruja ja saman verran parmesaaniraastetta. Lisää kuivattua timjamia (basilikaa tai oreganoa), suolaa ja pippuria. Sekoita hyvin.
Leikkaa tomaatit puoliksi poikittain ja kaiverra lusikalla siemenet pois. Siivuta valkosipulista paperinohuita pikkusiivuja tomaattien "kuoppiin". Ripottele päälle parmesaani-leivänmurusekoitusta ja asettele uunivuokaan. Valuta päälle vielä oliiviöljyä ja paista uunissa 175 asteessa 10-15min. Riippuen siitä, miten pehmeät tomaatit haluat.
Nyt ei ole vielä kesä, mutta satoi ja teki mieli jotain edes hiukan kesästä muistuttavaa. Sitä paitsi, nämä ovat erinomaisia possun ulkofilejämien kanssa ja kuivasta leivästä tehtyjä leivänmurujakin oli vielä jäljellä...
Parmesaanikuorrutteiset valkosipulitomaatit
Sekoita pari kourallista leivänmuruja ja saman verran parmesaaniraastetta. Lisää kuivattua timjamia (basilikaa tai oreganoa), suolaa ja pippuria. Sekoita hyvin.
Leikkaa tomaatit puoliksi poikittain ja kaiverra lusikalla siemenet pois. Siivuta valkosipulista paperinohuita pikkusiivuja tomaattien "kuoppiin". Ripottele päälle parmesaani-leivänmurusekoitusta ja asettele uunivuokaan. Valuta päälle vielä oliiviöljyä ja paista uunissa 175 asteessa 10-15min. Riippuen siitä, miten pehmeät tomaatit haluat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)