Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehtikaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehtikaali. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. tammikuuta 2015

Katkarapusipsirätinää ja muuta melusaastetta



Syötiin siis katkarapusipsejä, poppadumeja, riisiä, satay-kastiketta, hoisin-lehtikaalia ja kanaa. Om, nom,nam ja sen sellaista.

Nuo katkarapusipsit ja poppadumit ovat hauskaa tavaraa. Ne ostetaan sellaisina läpikuultavina ohuina levyinä, pistetään kuumaan öljyyn ja poimitaan muutaman sekunnin kuluttua paisuneina, kipristyneinä ja herkullisen rapeina pois.

Minun piti tehdä teillekin esimerkiksi pieni video, mutta tuntuu olevan tässä huushollissa täysin ylivoimaista. "Äiti, äiti, äitiiiiiii....!! Kuului puolessa yrityksiä keskellä 5 sekunnin operaatiota. Lopuissa sitten kolmevuotias uhmaikäinen esittelee muuten vaan nopeaa reaktiokykyään (huuto) tai sitten isoveljet kavereineen onnistuvat ratkaisevalla hetkellä juoksemaan keittiön oven takaa (huutaen).  Noin kahdestakymmenestä videopätkästä löytyi vain yksi jotenkin käyttökelpoinen ja siinäkin alkaa konsertti viimeisellä sekunnilla. Jäin oikein ihmettelemään, onko meidän poppoo jotenkin erityisen äänekästä (tod.näk.) vai kuuluuko muilla yhtä pahaa melusaastetta KOKO AJAN?

Tässä se yksi ja ainoa - nopeita ovat, tuossa todiste. 


Sinänsä menu oli varsin sopiva perjantai-illan väsymystilaan. Tuota öljyssä kypsennystä lukuunottamatta mentiin helpolla. 

1) Satay-kastikkeen pikaohjeen näkee täältä. 

2) Basmati-riisi keitettiin tutulla ohjeella eli 1/3 riisiä, 2/3 kuumaa vettä, hyppysellinen suolaa. Laitetaan kannen alla pienellä lämmöllä poreilemaan, kunnes vesi on melkein imeytynyt (10-20min määristä riippuen) ja sitten vielä annetaan höyryn haihtua ilman kantta vajaat kymmenen minuuttia. Näin tulee sopivan tahmaista riisiä. 

3) Kanapalat vaan ruskistettiin pienessä öljyssä pannulla

4) Punasipuli ja lehtikaali kuullotettiin pannulla pienessä öljyssä ja lopuksi kaadettiin päälle hoisin-kastiketta. 

Siinä se. Kaveriksi sitten noita katkarapusipsejä, korianterinlehtiä ja poppadumeja... 


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Höyrytetyt kookosleivät eli sisälukutaito hakusessa


Jottei elämä menisi ihan kakuiksi...

Neljäs kerta toden sanoo. Olin jo kirjoittamassa ärsyyntynyttä blogikirjoitusta aiheesta: "Miksi leivät eivät nouse", kun tulin lukeneeksi ylöskirjoittamani perusreseptin vielä kertaalleen. "Laita leivinjauhe, ruokasooda ja HIIVA taikinaan". Joopa joo, olin onnistuneesti lukenut reseptin ainakin 10 kertaa siinä ihmetellessäni ja onnistunut hyppäämään hiivan yli sekä aineslistassa että reseptissä. Jep,jep... Edelleenkin kuitenkin ihmettelen, miksi taikinaan laitetaan kaikkia kolmea nostatusainetta?

Osaisiko joku viisaampi kertoa, onko nostatusaineiden yhdistelmällä jokin oikea funktiokin? 

Tällä kertaa sitten tein oikeasti Jamie Oliverilta bongatun perusohjeen tapaan. Vähän mukaellen - tietysti. Lopputulos oli aivan toisenlainen, kun muistin hiivan. Nyt voimme unohtaa ne kolme edellistä testikertaa, joista kahdella kerralla tuli ihan syötäviä ja yhdellä suoraan bioroskikseen päätyviä versioita.

Tarkoituksena siis on saada ihanan pehmeitä ja höttöisiä leipiä täytettäväksi kunkin oman makunsa mukaan valitsemilla herkuilla. Teimme leivät tällä kertaa kookosmaitoon ja jauhoista kolmannes oli spelttiä. Hyvää tuli.

Tämä on ihan huippuresepti siinäkin mielessä, että leipien kypsennykseen ei tarvita uunia. Me käytimme höyrykeitintä, mutta tokihan kypsennys onnistuu myös pannulla sellaisen höyrytyskorin avulla. Niitä saa ostettua etnokaupoista suhteellisen edullisesti. Pidetään siis muistissa kesän mökki- ja leirintäaluekokkailuja silmällä pitäen...



Höyrytetyt kookosleivät lohitäytteellä

1 tlk kookosmaitoa (4dl nestettä)
600g vaaleita jauhoja (200g spelttiä ja 400g vehnää)
50g voita (laktoositonta) - ensi kerralla koitan korvata öljyllä
1rkl sokeria
1pss kuivahiivaa
1 runsas tl leivinjauhetta
1 runsas tl ruokasoodaa

Täytteeksi:
porkkanasuikaleita, kurkkusuikaleita, sipulia, punakaalisuikaleita
yrttejä (minttua)
ituja

Lohta pieniksi paloiksi leikattuna
spelttitalkkunajauhoja (mausta sumakilla, suolalla, pippurilla - eli makusi mukaan)

Sipulia, valkosipulinkynsiä ja lehtikaalisuikaleita

Hastikkeiksi Hoisin-kastiketta (valmis purkki), jugurttia, wasabia jne... mitä mieli tekee ja suu hyväksi maistaa


Sitten hommiin: 

Sekoita leipäainekset taikinaksi ja vaivaa kymmenisen minuuttia. Lisää joukkoon vettä, jos on liian kuivaa. Nostata liinan alla tunnin verran. Vaivaa taikinaa hetki ja leikkaa taikinapalloiksi. Jätä odottamaan vielä peitettynä tunniksi.

Kauli taikinapallot littanoiksi ympyröiksi ja taita puolikuiksi. Asettele puolikuut leivinpaperipalojen päälle ja nostele yhteen kerrokseen höyrykeittimeen. Höyrytä 15min. per erä ja nosta pöytään samantien.

Odotellessasi ensimmäisten leipäerien kypsymistä. Leikkaa kasvikset valmiiksi suikaleiksi. Sekoittele lohipalat maustetuissa talkkunajouhoissa ja paista ne oliivyöljyssä pannulla pinnalta rapeiksi.

Kuullota lehtikaaliseosta varten sipulia öljyssä pannulla muutaman minuutin ajan, lisää valkosipuli ja lehtikaali ja sekoittele hetki eli niin kauan, että kaali on kuumentunut. Ripottele joukkoon hiukan suolaa ja pippuria.

Anna jokaisen avata leipänsä ja täyttää se haluamillaan herkuilla.

Taikinasta tuli meillä 30-40 leipää, joista jäi melkein puolet vielä seuraavaa ateriaa varten. Syöjiä oli kaksi aikuista, kaksi melkein teiniä ja yksi 3v pikkumies, joka kyllä söi leipiä yhtä monta kuin äitinsä (eli 2)