Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaakao. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaakao. Näytä kaikki tekstit
perjantai 3. huhtikuuta 2015
Laventelimokkatiikerit
Sisko puhui puhelimessa tiikerikakusta. Oli leiponut sellaisen, mutta kaukana täältä. Arvannette seurauksen? Tosin minä en tietenkään voinut tehdä ihan tavallista, vaan piti kokeilla. Keittiöstä löytyi vielä kuivattua laventelia...
Kaapissa oli myös Prismasta löytämiäni pienia pahvisia kakkuvuokia, joita teki mieli testata. Niistä tulikin suloisia pieniä kakkusia.
Laventeli maistui varsin vienona eli sitä voisi halutessaan laittaa vielä enemmän maitoseokseen. Toki makua saa lisää myös kukkia koristeeksi ripottelemalla.
Laventelimokkatiikerit
150g voita
1rkl kuivattuja laventelinkukkia
kuivattua vaniljaa raastettuna
2dl kuohukermaa
3 kananmunaa
2,5dl sokeria
3,5dl jauhoja
1tl leivinjauhetta
1rkl kaakaojauhetta
1tl instant espressojauhetta
Sulata voi kattilassa. Ripottele joukkoon laventelinkukat ja vanilja. Lisää kerma ja kiehauta. Anna jäähtyä. Siivilöi.
Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoja ja voi-kermaseosta vuorotellen munavaahtoon ja sekoita nopesti taikinaksi.
Jaa taikina kahteen kulhoon ja sekoita toiseen kahvi ja kaakao.
Kaada vuoat 2/3 täyteen puoliksi vaaleaa ja tummaa taikinaa. Kiepauta pari kertaa lusikalla sekaisin kuvioiksi.
Kypsennä uunissa 15-20min. Anna jäähtyä.
Kuorrutus
50g huoneenlämpöistä voita
300g tomusokeria
125g tuorejuustoa (Philadelphia)
Hiero voi ja sokeri yhteen ja vatkaa sitten hetken aikaa koneella juusto sekaan. Kuorrutteen tulee olla pehmeän ja kuohkean oloista.
Pursota kakkusten päälle ja koristele haluamasi teeman mukaan.
lauantai 24. toukokuuta 2014
Äiti opetteli matikkaa munattomilla ja maidottomilla kaakaomuffinsseilla
Tämä on tosi outo muffinssiohje. Siksi sitä ei pidäkään kokeilla väsyneenä, kuten karvaasti koin aamulla. Tokkuraisena eivät mittojen muunnokset millilitroista desilitroiksi oikein suju - puolesta desistä tuli puoli litraa ja öljyä vielä kaiken lisäksi. Suoraa tietä bioroskikseen... Ei kerrota meidän kolmasluokkalaiselle, joka näitä juuri koulussa opetteli. Menisi äidin maine.
Ihan kaikkea syytä en niskoilleni ota, sillä muuten aivan fantastisen hyvässä kirjassa oli käynyt sellainen virhe, että ohjeessa tarvittava vesi oli pudonnut pois aineslistalta. Se luki kyllä itse ohjeessa, mutta kuka sitä nyt aamulla joka riviä tulisi lukeneeksi?
Kaakomuffinssin ohje siis on sekä munaton että maidoton, eikä siinä ole leivinjauhetta vaan ruokasoodaa. Oli ihan pakko kokeilla, toimiiko. No, toimii. Ihanan pehmä, tumma muffinssi.
Tuo kuvan keltainen mössö puolestaan on eilen tekemääni raparpericurdia. Lykkäsin uuniin mennessä ruokalusikallisen jokaiseen muffinssiin ihan vain testatakseni. Toimii sekin. Vaikka ensi kerralla taidan laittaa enemmän väliin kuin päälle... Kreemin tekemisessä oli omat haasteensa, joten palataan siihen tässä kesän aikana vielä uudestaan.
Munattomat ja maidottomat kaakaomuffinssit (raparperikreemillä)
2,5dl jauhoja
1,5dl sokeria
2rkl kaakaojauhetta
0,5tl ruokasoodaa
0,5dl ruokaöljyä
1rkl valkoviinietikkaa
vajaat 1,5dl vettä
vaniljaa myllystä
Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita nesteet keskenään. Sekoita kaikki keskenään tasaiseksi taikinaksi. Onnistuu helpoiten jollain sähköisellä.
Lusikoi muffinssivuokiin (11-12kpl).
Lisää halutessasi jokaiseen ruokalusikallinene dellisenä päivänä tehtyä raparperikreemiä (2 kananmunaa + 1 keltuainen, 1 rapaperi, 2dl sokeria, 75g voita ).
Paista 170 asteessa n.20min.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)