- luettavaksi ja kokattavaksi kustantajalta
Jo Marin ensimmäinen keittokirja oli kaunista katseltavaa, mutta tässä toisessa ovat kuvat nousseet taas yhtä tasoa ylemmäksi. Kirjan sivut hehkuvat värejä. Välillä ajatukset siirtyvät jo melkein fantasian puolelle ja mieleen nousee satumetsä.
Sitä parempi soppa ei kuitenkaan ole tarkoitettu vain katseltavaksi.
Tällä kertaa kirjan kantavana teemana ovat kesäiset reseptit ja sitä myöten painopiste on suomalaisesta luonnosta löytyvissa herkuissa. Sienet, kuusenkerkkä ja nokkonen saavat omat sivunsa ja reseptinsä, samoin kuin monet muut metsien ja vesien antimet.
Eniten pidän kuitenkin Marin ruokafilosofiasta. Vaikka painopiste on kotimaisissa herkuissa, ei se estä käyttämästä myös muualta tuotuja herkkuja. Tarkoituksena on kokata terveellisesti, mutta ihanan vaihtelevasti. Välillä grillataan pihvejä ja sitten syödään portobelloranskalaisia. Usein niin "ismiksi" muuttuva raakaruokakin on Marilla vain osana vaihtelevaa ja kiinnostavaa repertuaaria. Whole food lienee terminä aika kuvaava. Maukasta ruokaa prosessoimattomista raaka-aineista ja myös ainesten omaa perusluonnetta kunnioittaen. Tämä tuntuu minustakin omimmalta, vaikka myönnän auliisti olevani tavoitteesta vielä kaukana ja perheen ruokavalion olevan iloinen sekoitus aivan kaikkea.
Kirjasta valikoitui kokeiltavakseni itsestäänselvästi Suklaaraakakku, johon ihastuin jo julkkareissa. Siis ihan oikeasti, ENSIMMÄINEN maistamani "virallinen" raakakakku, josta tykkäsin ihan hirveästi. Eihän siinä ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä jotain samanlaista vappupöytään.
Resepti onkin raakakakkumaisen helppo, sillä ainekset vain sekoitetaan tehosekoittimessa. Kakku kuitenkin myös vaatii raakaruokatyyliin suhteellisen paljon esivalmisteluja cashew-voin ja taatelisiirapin valmistuksen muodossa. Kaiken kaikkiaan sen tekemiseen kuluva aika on kuitenkin varmaan aika lähellä ihan normikakun tekoaikaa, eikä paistamista tietenkään tarvita. Sen kun törkkäisee pakastimeen odottamaan tarjoilua.
Ihan niin kauniiksi en kakkua saanut kuin Marilla. Täytteen levittäminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Se oli sen verran tahmaista ja tarttuvaa. Minulla ei myöskään kaapista löytynyt pekaanipähkinöitä, joten tuunasin pohjan saksanpähkinöiksi ja manteleiksi (ja täytyy myöntää, että kaakaokin loppui vähän kesken, joten jouduin käyttämään osaksi sellaista vähän sokerisempaa - niin meidän perheen tapaista)
Silti, kakku oli (ja on) tosi hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun aina kommenteista!