Vielä hetki lomalla eli joulu Nizzassa

Eilen palasimme mustaan (kyllä, kirjaimellisesti) Suomeen, mutta muisto auringosta kantoi ainakin tämän päivän. Ensimmäinen loman jälkeinen työpäiväkään ei tuntunut yhtään pahalta, eikä hymy hävinnyt minnekään. Onhan sentään perjantai.

Nizza jäi mieleen kaupunkina, jonne varmasti palaamme joskus. Vaikka se ei varsinaisesti pieni kai olekaan, oli siellä leppoisa tunnelma. Kesän kauhunhetket eivät tuntuneet suuremmin painavan ja niin sen kuuluu ollakin. Elämä jatkuu, eikä terroristeille anneta periksi. Kukkia näkyi tapahtumapaikalla eli emmehän unohda, mutta mitään ei muuteta.

 Joulu toi katukuvaan tietysti omat lisänsä. Mekin kävimme joulumarkkinoilla sekä tietysti pyörähtämässä suuressa maailmanpyörässä. Sieltä olikin mahtavat maisemat.

Jouluruokia oli talo täynnä sen verran, että emme käyneet ulkona syömässä kuin tasan kerran viimeisenä päivänä lounaalla, Brasserie oopperan vieressä osoittautui varsin perinteiseksi paikaksi. Harmillisesti nälkä oli niin kova, ettei tullut kuvattua sen paremmin paikkaa kuin ruokaakaan. Todettakoon siis, että pizzat olivat varsin hyviä ja hampurilainen bistrotapaan minulle sopiva eli pohja ja kansi erikseen.

Puistossa tuli kierreltyä huvipuiston lisäksi muutenkin. Ihan keskustassa oli mahtavan isot leikkialueet, joilla kuopuksen myötä viihdyttiin suhteellisen kauan. Isommat vähän jo valittivat, mutta rannasta tykkäsivät hekin - eikä ihme. Oli se aika tunnelmallinen paikka.

Itse pidin ehkä eniten torin seudusta. Ensimmäisellä kierroksella se oli kirpputorina, toisella taas paikalla olivat paikalliset kauppiaat erinäisine tuore- ja turistituotteineen. Laventelisaippuoita oli siis ihan pakko ostaa ja männynpihkakarkkeja isännälle.

Arvaatteko, mitä muuten ostin itselleni tuliaisiksi niiden saippuoiden lisäksi? Annan vinkin.
Se kiiltää, se sopii uudenvuodenpöytään ja liittyy ruoanlaittoon... (Vastaus löytyy ihan lopusta)


Mutta sitä ennen toivotan vielä kaikille mukavaa juhlaviikonloppua, jota meilläkin nyt ryhdytään kohta valmistelemaan ja viettämään.

Niin, ja tietysti myös...

SUPERHYVÄÄ UUTTA VUOTTA

Ja se vastaus tuliaiskysymykseen.... 

Kullanväristä sinappia ja pippuria uudenvuodenpöytään

Jouluherkuista voi lukea täältä ja muita reissutunnelmia täältä  

Kolilla kutomassa?

Joo, tiedän. Puikoilla neulotaan ja kangaspuilla kudotaan. Jotain sentään jäi kouluajoista minullakin mieleen. Aikanaan tein enemmänkin villapaitoja, mutta sitten sanoivat ranteet työsopimuksensa irti. Silti, aina kun näen jossain puikkoja ja lankaa, alkaa sormia syyhyttämään. Break Sokos Hotel Kolin aulassa pääsi sentään vähäsen taas silmukoiden kanssa tekemiseen. Siellä kun vieraat saavat halunsa mukaan istahtaa keinutuoliin antamaan puikkojen suhista. Sitä en sitten tiedä kenelle lopputuloksena syntyvä kaulaliina on tarkoitettu. Yritin ehdottaa talviunilta heräävää karhua, mutta se ei oikein herättänyt respan tytöissä innostusta.

Mitä sitten neulomisjuttu tekee ruokablogissa? No, ei yhtään mitään. Kunhan toimii johdatuksena viikonloppureissun hehkuttamiseen.

Oltiin nimittäin perheen kanssa Kolilla ja oli tosi kivaa. Hotelli on kodikas, seutu upeaa ja kerrankin aikaa rauhalliseen yhdessäoloon. Mitäpä sitä muuta kaipaisi?

Vaikkei hotelli ehkä ole kaikkein modernein ja pistorasioitakin sai vähän etsiä, oli olo tervetullut ja palvelu ystävällistä. Jotenkin tällaiseen luontolomailuun myös sopii pieni vanhanaikaisuus. Pääsi hyvin mukaan rentoon tunnelmaan ja saattoi kuvitella, miten eri aikoina ovat ihmiset kiertäneet polkuja ihailemassa Suomen kansallismaisemaa.

Toki reissulla myös syötiin. Hotellin Grill it! ja Kahpitza (kahvia ja pizzaa) todettiin ihan kelvollisiksi.

Perjantai-illan Voice of Finland pizzatarjoilun kera omassa huoneessa oli ihan napakymppi vauhdikkaan päivän päätteeksi.

Pariin otteeseen istuttiin vähän pidemmän kaavan mukaan. Lauantaina ihan kirjaimellisesti sillä ravintolan ollessa täynnään isompia seurueita, kesti palvelu vähän luvattoman kauan. Alkuruokaa odottelimme yli puoli tuntia ja pääruoan saimme eteen pöydän varausajankohdasta puolentoista tunnin kuluttua...

Onneksi ruoka oli sentään hyvää. Jakamamme alkuruoka pikkelöityine kasviksineen kylmäsavulohen kera suorastaan suli suussa ja perunalastujen päälle kasattu härkätartar oli herkullinen.

Pääruoaksi nauttimani kuha oli juuri sopivan kevyesti paneroitua ja todella herkullista. Herraseurani puolestaan söi hampurilaisensa kerrankin nurisematta yhtään mistään.

Niin, ja sitten se jälkiruoka. Söin paahdettua valkosuklaamoussea karamelisoidulla pistaasipähkinöillä torstaina ja söin sitä myös lauantaina... itse asiassa suunnittelin sitä jälkiruoaksi koko lauantaipäivän.

Aamiaistarjoilustakin jokainen löysi haluamansa. Suklaasuihkulähde oli kovassa käytössä.

Sen totesimme, että ensi kerralla otamme omia eväitä vielä vähän enemmän mukaan. Pitsavatsallanikin on rajansa. Itse tehdyt leivät maistuivat mahtavilta aktiivisen aamupäivän jälkeen, eikä niiden syömisessä kulunut kauan. Odottelu ravintolassa olisi siinä tilanteessa voinut olla vähän liikaa niin pienille kuin isoillekin.

Kauppaan on hotellilta muutama kilometri, sellainen autolla kuljettava matka kauppakassien kera noilla korkeuseroilla. Eikä meidän ainakaan tehnyt mieli lähteä yhtään mihinkään muualle kuin metsäpoluille tai ehkä kylpylään.

Kylpylä on lapsilta kielletty neljän jälkeen iltapäivällä. Sen ei ole suuren suuri ja tarkoituksena on rentouttaa eikä vetää raivolla altaanmittoja. Kylpylän vieressä on myös kauneushoitola ja kivihieronta rentoutti ihanasti.

Parasta Kolilla ovat kuitenkin maisemat ja mahdollisuus kulkea metsässä. Näin vähän sesonkien välissä ei poluilla ollut minkäänlaista ruuhkaa, vaikkemme hotellista kauaksi lähteneetkään.

Tällaisissa maisemissa sielu lepää ja nuorisokin rauhoittuu. 

Lisää Kolin reissusta voi lukea toisen blogini puolelta 

Ja täältä näkee, miksi ei haitannut yhtään vaikka rinteet oli jo tältä talvelta suljettu.

Syötiin Tukholmassa

Kaksi päivää Tukholmassa miehen kanssa ja arvatkaapa mitä teimme? Kävelimme, kävelimme ja kävelimme vähän lisää, jotta jaksaisimme syödä. Niin, ja nukuimme varmaan enemmän kuin koko jouluna yhteensä. 

Teemana meillä oli rentous, rustiikki ja lämpö- Viimeksimainittu tosin katosi joulukuun viimaan. Aurinko paistoi, mutta ensimmäisen päivän palelin koko ajan. 

Veto ja viileys oli myös ainoa haittapuoli Östermalmin kauppahallin Lisa Elmqvist ravintolassa. Meriantura sitruunavoilla, punajuurella ja pienillä uusilla perunoilla oli yksi elämäni parhaista. 

Enhän minä tietysti merianturaa ole kamalan monta kertaa syönytkään, mutta tämä oli kyllä uskomattoman hyvää... ja se voi, melkein lusikoin sitä ihan sellaisenaan, mutta kun oli vai veitsi ja haarukka. Tyydyin vain murskaamaan perunat joukkoon... 

Muutenkin kauppahallissa oli herkkuja tarjolla, juurikin sellaiseen vähän torimaiseen husmanskost-tyyliin. Kaikki näytti hyvältä, mutta tällä kertaa halusimme istua kunnolla pöydän viereen. 

Kauppahallista kulku kävi Gamla Stanin puolelle. Sieltä löytyy kahviloita rivissä. Ensimmäinen oli hauskan luolamainen (takaseinä oli kuin olikin kiveä). Kahvi oli kuumaa ja kanelipulla kunnon bullaa. 

Illalla jouduimme tyytymään Opera Bariin Opera Källarin sijasta. Jälkimmäinen oli joulun välipäivinä kiinni. No, söimme ihan hyvin ja liikaa. 

Raputoast majoneesilla oli maukas, mutta ihan liian suuri. Unohdin sanoa tarjoilijalle haluavani puolikkaan annoksen. Häränposki oli pehmeää, mutta harmillisen mautonta. Teki mieli muistuttaa keittiömestaria vahvan keittoliemen ja suolan olemassaolosta, mutta ainakin tuo täytti vatsan. Oskarin-leivos oli juuri niin voinen kuin pitikin, vaikkakin vähän turhan kylmä. 

Nälkää emme siis nähneet, mutta päivän kauppahalli-ihanuuden jälkeen tämä oli pieni mahalasku. Miljöö tosin jatkui upeana art deco-tyylillään. 

Niin hyvin kyllä vatsa täyttyi, että ruokaa ei tarvinnut etsiä ennen seuraavan päivän brunssia. Ei siitä sen enempää, kahvi oli ok ja kakku syötävää, bagel vähän sinnepäin. Valitettavasti Gamla Stanissa taitaa huomata pienen turistivivahteen myös tarjonnassa. Miljöö, taas kerran, oli kerrassaan mahtava. 

Koko matkan ajan tunsin olevani keskellä elokuvaa. Tukholma on mahtava kaikkine historiallisine rakennuksineen ja tunnelma on jotenkin kiehtovan "vanhanaikainen" vaikka teknologiaa näkyykin kaikkialla (mm. kahvilan ovikoodisysteemi kahvassa oli jännä :-)

Silti mieleeni jäi sellainen vnnhemman ranskalaisen elokuvan tunnelma... jotain tällaista. Ehkä se alkoi noista kauppahallin ruutuliinoista. 

p.s. Kuvia kävelyltä myös täällä

Menisitkö tuonne ravintolaan ? Kannattaisi...

Minä itse asiassa kieltäydyin jo kertaalleen kävelemästä kujaa pitkin. Sillä hetkellä siellä ei näkynyt yhtään ihmistä ja ovien edustat olivat täynnä roskapusseja eikä lopussa näkynyt enää edes katulamppuja... 

Isäntä oli kuitenkin tehnyt varauksen jo kuukausia aikaisemmin, joten kiersimme vähän vilkkaampia katuja toiselle puolelle ja vihdoin löysimme oven, jossa diskreetisti luki : Tast-ller 15 Loft. Osuvaa. Olimmehan 15v-hääpäivän kunniaksi viikonloppumatkalla Barcelonassa. 

Hyvä oli, että vähän nähtiin vaivaa. Pienellä lisäkävelyllä saimme nälän kasvamaan edessä olevan koitoksen mittakaavan mukaiseksi. Olisi myös ollut sääli jättää väliin yksi elämäni parhaista ravintolaelämyksistä. 

Tast-ller 15 Loft -ravintolaan pitää pöytä varata vähintään kolme kuukautta etukäteen. Kun ottaa huomioon, että koko ravintolassa on pöytiä vain 4-5, ymmärtää varausajan. Mekin saimme paikan aivan yksityisestä kulmasta alakerrassa. Loput asiakkaat istuivat pienellä parvella huoneiston keskellä olevan keittiön yläpuolella. Oli mahtavaa seurata annosten kokoamista samalla kun nautti herkkuja annoksen toisensa jälkeen.

Jo ovella tuli selväksi ravintolan tyyli. Chef oli itse avaamassa ovea, kätteli vieraat ja toivotti tervetulleeksi, vietti pienen hetken juttelemassa ja kyselemässä, mistä vieraat ovatkaan kotoisin. Sama rento jutustelu jatkui jokaisen ruokalajin kohdalla sisältäen houkuttelevan esittelyn lautasella olevista herkuista. 

Ruoan teemana ovat mielenkiintoiset, toisinaan jopa melkein oudot makuyhdistelmät, mutta aina lopputuloksena on tajunnan räjäyttävä elämys. Kampasimpukka kookosmajoneesin ja mangochutneyn kanssa oli mahtavaa, mutta mustekalan musteella värjätty aioli ehkä hieman turhan vahvaa. Siinä olikin sitten ainoa pieni särö makunystyröiden nautinnossa minun kohdallani koko aterian aikana. Se on aikamoinen saavutus näin pitkän kaavan kohdalla.

Seesamikastikkeella höystetyt cheddar-palat mansikoilla ja vahvoilla yrteillä oli upea yhdistelmä. Samoin ensimmäisenä varsinaisena ruokalajina tarjoiltu perinteinen valkopapuja ja turskaa. Aineksissa maistui myös tuoreus. Se ei olekaan mikään ihme, kun tietää chefin ostavan tuotteensa joka aamu Barcelonan La Boqueria -halleilta. 

Myös vaalea kala karamelisoidulla sipulilla vei kielen mennessään ja yhdistelmä pihviä ja "japanilaisia sieniä" oli uskomattoman onnistunut. 

Lopullisesti potin veivät kuitenkin jälkiruoat. Valikoima suklaaherkkuja - kiisseli, tryffeli ja mansikkajugurttipipetillä varustettu fondant olivat aivan mahtavia. Vadelmainen juustokakku ja -vaahto veivät kielen mennessään, mutta lopullisesti minut hurmasivat koeputki ja hammastahna. Ai että mitäs minä nyt höpisen? No, kuinkahan moni ravintola teettää itselleen karamellituubeja ja piilottaa nestemäisen jälkiruoan koeputkeen. Hauskoja yksityiskohtia, jotka vielä maistuivat mahtavan hyvältä. Itse asiassa tuubista löytynyt mehu myös toi kotikulmat kummasti mieleen. Se kun muistutti erehdyttävästi mummin mustaherukkamehua vähän jollain vahvistettuna.

Jos aterialle pitäisi päätellä jokin teema makuleikittelyn lisäksi, siksi voisi ehkä valikoitua "perinteisestä moderniin". Alun hanhenmaksa ja turskapavut veivät ajatukset klassisiin annoksiin, lopun tuubit ja pipetit jo miltei molekyylikeittiön liepeille. 

Viinit olivat paikallisia ja sopivat annoksiin.Varsinkin punaviini oli ihanan robustia, muttei kuitenkaan peittänyt ruoan aromeja. Alun Cava palveli niin alkudrinkkinä kuin jälkiruoan seuralaisena. Kala- ja äyriäisruokien kaverina ollut valkoinenkaan ei ollut hullumpaa. Minä en edes nähnyt etikettejä, kun viinit tarjoiltiin pyyheliinoihin käärittyinä. Isäntä sitten niitä vähän vilkuili ja nyökytteli. 

Jos siis suunnittelette matkaa Barcelonan suunnalle, varatkaa kipin kapin paikkanne Tast-ller 15 Loft illalliselle. Se kannattaa, eikä muuten syö matkabudjetistakaan kuin ihan kohtuullisen osan. Tänne mekin vielä palaamme, jos suinkin saamme itsemme Barcelonaan uudelleen vähän nopeammin kuin mitä tämän matkan suunnitteluun kului (22v... mutta se tarina sitten joskus myöhemmin - EDIT: löytyy täältä).

MUCHAS GRACIAS Tast-ller 15 Loft !

Marskin illallisilla Mikkelin Klubilla

Elämyksellinen ruokailu on parasta ruokailua. Mikkelin Klubilla Marski illallisseurana oli meille tarjolla aikamatka, jonka muistaa pitkään. Eläytyminen sotien ajan illalliskulttuuriin oli kokonaisvaltaista, eikä vähiten aikakauteen sopivan ruoan puolesta. Mikkelin klubi pani parastaan Marskin ryypyistä alkaen ja tunnelmasta pitivät heti ensimäisestä minuutista lähtien huolen aikakauden aidot huonekalut ja tyyliin sopivat astiastot (ne aidot alkuperäiset olivat yksityisklubin puolella kuulemma vitriineissä - ja sinnehän ei klubin ulkopuolisilla ja varsinkaan naisilla ole mitään asiaa). Olihan siinä hauska spekuloida, kenen tuolissa Marski kenties oli aikoinaan aterioistaan nautiskellut.

Menu vain korosti tunnelmaa 

Lammasvorschmack ja Marskin arinaleipää 

Kuhaa Walewska

Suklaamarkiisi 

ja kaiken kruununa tietysti Marskin ryypyt, jotka olivat sen verran tujua tavaraa, että minulta jäivät tällä kertaa viinit kokonaan maistamatta. Ryypyt pitää nauttia kurinalaisesti ja juuri oikealla tavalla. Mekin teimme niin. (täältä voit lukea, mitä se tarkoitti) 

Pitkään haudutettu vorschmack tarjoiltiin punajuurien ja suolakurkkujen kera. Rukiinen jälkiuunileipä taittoi ihanasti vorschmakin vähän tuhtia makua ja lisukkeet piristivät kirpakoina. 

Kuha on ehkä kalaa, mutta mistään kevyestä kalaruoasta ei tässä ole kyse. Kermainen kastike ja pommes duchesses ovat herkullisia mutta täyttäviä. Sienet ja katkaravut taas tekevät ruokalajista juuri sen klassikon, joka on elänyt ajasta toiseen. 

Suklaamarkiisi taas marjoineen maistui herkulliselta, niin kuin aina. 

Ruoan jälkeen tiesi syöneensä. Ihan tosissaan piti ihmetellä, miten Marski (ja muut aikalaisensa) pysyivät edes suurin piirtein timmissä kunnossa, jos söivät usein voilla ja kermalla höystettyä ruokaa. Nykyihmisestä se kuulostaa aikamoiselta saavutukselta. Todennäköisesti elämäntapa noin muuten oli sen verran liikkuvaisempi, että kaloreitakin kului. Eikä sotilasjohdolle kai ollut ollenkaan pahitteeksi saada rankkojen päivärupeamien päätteeksi herkkuja eteensä, vaikka eivät kai tällaiset ateriat kai heillekään ihan jokapäiväisiä sentään olleet... varsinkaan kuumimpina taistelukausina. 

Muistoihin jäi siis aivan mahtava aikahyppy ja testilistalla vahvistuivat pari siellä jo aiemmin keikkunutta herkkua. Nyt on sitten esikuvatkin maistettu. 

Aikamatkoja tarjoaa Mikkelin Klubi ryhmille tilauksesta. Osallistukaa ihmeessä, jos suinkin saatte mahdollisuuden. 

p.s. tämä ei ollut blogiyhteistyötä, vaan pääsin mukaan ihan toisessa kontekstissa. Elämyksestä lisää voit lukea vielä täältä

Pikavisiittiherkuttelua Mikkelissä

Tulipa tässä pikaisesti käytyä Mikkelissäkin. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Silloin kohkasin Bistro Vileestä, jonka hyvä hinta-laatusuhde sai hyrisemään tyytyväisenä. Muutosten tuulet ovat puhaltaneet Savossakin, eikä bistro Vileetä enää ole. Sen sijaan löytyy Vilee kahvila & leipomo. Sinne matka suuntasi junaa odotellessa, eikä tarvinnut pettyä.

Tilana kahvila oli ihanan väljä, muttei kuitenkaan kolkko. Pizzauunit toivat mukavaa lämpöä ja vähän tunnelmaakin. Tosin jätimme ihanalta tuoksuvat pizzat tällä kertaa väliin odottamaan seuraavaa kertaa. Ei ollut tarpeeksi nälkä.

Paahtopaistileipä vei kielen mennessään ja seuralaisen Brie-leivästä riitti juustoa minunkin lautaselleni. Kahvi ansaitsee erikoismaininnan. Latte oli sen verran pehmeän ja täyteläisen makuinen - ilman sokeria. Tiskiltä löytyi pussillinen tummaa herkkua myöskin matkakassiin tuliaisiksi. Kotoa kun oli kahvi sopivasti lopussa...

Niin ja kakut tietysti veivät kielen mennessään. Sitruuna oli sopivasti kirpakkaa ja maitosuklaakakku ihanan täyteläistä. Tämä kahvila on hyvinkin poikkeamisen arvoinen. 

Vilee nimeä kantaa nykyään myös Mikkelin teatterin vähän hienompi ruokapaikka. Sekin on kokeilulistalla seuraavaa visiittiä ajatellen. Paikallinen huhu tiesi kertoa, että ruoka on hyvää, mutta hintataso ehkä Vilee nimelle totuttua korkeammalla tasolla... 

Nälkä lähti Pruuvissa

Yhtenä syynä kevyen kahvilakäynnin riittämiseen iltaruokailuksi oli runsas lounas, jonka nautin Pruuvi-ravintolassa. 

Aika miehisen tunnelmaisessa ravintolassa oli tarjolla perjantaileikettä. Olihan se tuhti ja hurjan kokoinen, mutta varsin maukas.  Kun viereen lastasi ihanan raikkaita salaatteja lounaspöydästä, ei lopputulos ollut rouvamakuunkaan yhtään hullumpi. Nälkä lähti. 

Hämärähkö ja tumma sisustus oli hieman pubimainen, mutta ihan mukavalla tavalla.Vähän joka puolella ravintolasalia näkyi pullojenmuotoisia lasiasetelmia. Ravintola on vanhanaikaisen oloinen, mutta juuri se tuo kivaa tunnelmaa. Onhan se sitäpaitsi toiminut jo 70-luvulta lähtien, joten pieni patina lienee paikallaan. 

Trendikästä ja keskiaikaa - visiitillä Tallinnassa

UUTTA JA TRENDIKÄSTÄ 

Tallinnan ravintolakulttuurin kehityksestä on saanut lukea monella suunnalla ylistäviä toteamuksia ja arvioita. Matkan suuntautuessa tuohon suuntaan tällä viikolla, pääsin tekemään pikakurkistuksen. Sokos Hotel Estorian aamupala on sen verran runsas (ja vapaapäivänä myös rauhallinen), että mitään suurenpaa lounasta ei edes tee mieli, mutta sitten illalla...

Työpäivän päätteeksi päädyimme kollegojen suosituksesta vasta muutama viikko sitten avattuun The Farm -ravintolaan. "Hyvin tehtyä ruokaa, pienellä twistillä - mielenkiintoinen miljöö - ehkä alkuharjoituksesta hieman hidas palvelu." Siinä oli meille annettu speksi, joka houkutteli varaamaan pöydän.

Speksi myös piti paikkansa. Heti ulko-ovella vastassa olivat täytetyt eläimet. Kansansadunomainen ikkuna-asetelma lienee erikoisin tähän asti näkemäni ravintola-aula. Onneksi ravintolan sisällä ei tarvinnut kuolleita eläimiä ihailla seinällä, vaikka niitä siellä täällä olikin. The Farm -nimenä ei minulla oikein assosioidu metsästysmajatyyliin, mutta tunnelmassa oltiin kyllä lähenpänä jälkimmäistä. Kauniit harmaan sävyt toistuivat miljöössä, katossa roikkuivat kynttiläkruunut ja nauhalta soi musiikin sijaan linnunlaulua. Kyllä siellä viihtyi oikein hyvin.

Onneksi viihtyi, sillä palvelu oli varoituksen mukaisesti vähän hitaammanpuoleista. Me olimme aika aikaiseen paikalla ja saimme pääruokamme ihan kohtuunopeasti, mutta vähän myöhemmin tulleet leidit viereisessä pöydässä kyllä odottivat melkoisen tovin. Varoitettu tosin lienee heitäkin, jo takkeja jättäessä kerrottiin, että odotusaika ruoalle on sitten melkoisen pitkä "koska kaikki tehdään alusta asti paikan päällä..." Leideille tosin odotusaika oli tehty mukavammaksikin kuin meille. Me saimme alkunaposteltavaksi tarkoitetut leivät vasta pääruoan jo tultua pöytään.

Ruoka oli odotuksen väärtti. Meillä ei työpäivän päätteeksi ollut hurja nälkä, joten tyydyimme kahden ruokalajin herkutteluun. Kuhaa palsternakkapyreellä ja Hollandaise-kastikkeelle vei kielen mennessään. Ruusukaali, lehtikaali ja parsa kruunasivat muutenkin raikkaan annoksen. Pientä miinusta pitää antaa fileistä löytyneistä ruodoista, mutta niitähän tietysti pitää aina varoa kalaa syödessä.

Potin räjäytti kuitenkin jälkiruoka. Ruismallaskreemi marjoilla ja keksimuruilla oli erikoinen, mutta herkullinen yhdistelmä. Maltaan hieman hiivamainen maku taittui herkullisella makeudella ja marjojen ihanalla kirpeydellä. Jälkiruoka ravitsi niin mieltä kuin vatsaakin. Myös ruokaseuralaisen tyrnihyytelöllä kruunattu kermavanukas spelttikekseineen oli herkullinen.

Jos siis etsii trendikästä, vähän erilaista ravintolakokemusta Tallinnassa, on The Farm tutustumisen arvoinen paikka. Sitäpaitsi, se on huippuhyvällä ja helpolla paikalla matkailijan kannalta. Siitä vaan vanhankaupungin portista sisään ja toisesta kadunkulmasta lasi-seinien vierestä oikealle. Kannattaa varata pöytä etukäteen.



LASTEN KANSSA

Toisena iltana sain sitten perheen seurakseni. Kaksi aikuista ja kolme poikaa 3-12v. Mihin luulette meidän suunnanneen?

No, tietysti keskiaikatyyliseen ravintolaan, jossa oli illan aikana luvassa miekkataistelu! The Peppersack vastasi tarpeitamme täydellisesti. Olin jo etukäteen varannut meille pöydän, varoittanut lapsiasiakkaista ja pyytänyt rauhallisen kulman. Saimme juuri mitä pyysimme ja kuitenkin siitä ison salin vierestä, jolloin pääsimme muutamalla askeleella oikein aitiopaikalle seuraamaan, miten kaksi kosijaa taisteli neidon suosiosta. Pojat olivat ihan täpinössään.

Palvelu oli ystävällistä, vaikka ehkä pikkuisen hidasta tuollakin. Tarjoilijan huomion saaminen oli välillä vähän työn takana, mutta erityismaininta täytyy antaa viesteistä pöydän varaamisen yhteydessä. Saimme täysin personoidun vastauksen netin kautta tehtyyn varaukseen ja vielä vastauksen lapsitarkennukseen. Viestissä annettu lupaus myös pidettiin, kuten yllä kuvasin!

Ruoka oli tyyliltään mukavan keskiaikaista. Otimme alkuun kahden hengen kalalautasen ja samanlaisen lihaherkuilla. Kaikki oli hyvää, vaikkakin keskiaikaiseen tapaan vähän suolaista, mutta erityismaininnan ansaitsevat veripalttu, jota olisin syönyt loputtominn ja ihanan kirpakat silakkapihvit.

Tarjotinten jälkeen ei enää ollut kova nälkä, mutta olimme kuitenkin tilanneet myös pääruoat. Naudanlihakastike kirsikkakastikkeella oli herkullista, vaikkakin kastike aika tulisesti maustettua. Uuniperuna tasoitti tulisuutta ja pikkelöidyt vihannekset raikastivat mukavasti. Hyvää siis. Jälkiruoaksi lapset saivat jäätelöä. Äiti nautti crème bruléen mansikkakastikkeella - kuinkas muuten. Esikoinen ilmoitti syöneensä yhden elämänsä parhaista aterioista, eikä nälkäiseksi jäänyt kukaan.

Tänne kannattaa mennä perheen kanssa, jos lapset eivät vierasta voimakkaita makuja tai pelkää hämäriä saleja. Meillä oli ensi vaikeuksia saada vähän arka kuopus ovesta sisään, mutta tarjoilijan tuomat värityskuvat ja puuvärit auttoivat kummasti asiaa. Paavo Pesusieni näyttää olevan rauhoittavan tuttu hahmo keskiaikaisessa ympäristössäkin. Moderni keskiaika-tyyli piti loppuun asti. Miljöö, henkilökunnan asut, ohjelma, ruoan tyyli ja jopa kauniit keraamiset astiat olivat linjassa teeman kanssa.

Tähtien seurassa Turunmaalla

Tähdet, tähdet... Tuorlan planetaariossa tai jos ollaan ihan tarkkoja, planeettoihinhan me tutustuimme.  Tuorlan observatorion vieressä on pieni ja sympaattinen planetaario, jonka kupolikatosta seurasimme kaksi vajaan puolen tunnin elokuvaa. Ensimmäinen vei meidät tutustumaan aurinkokuntamme planeettoihin ja toisessa tutustuttiin veteen ja siihen liittyvään tutkimukseen. Pojat (12 ja 10) jaksoivat hyvin seurata ja taisivat jopa oppiakin jotain.

Kummitäti: "Mikäs se Pluto nyt sitten onkaan? "
Kirppu: "Planeetta"
Kummitäti: "Ei kai se nyt ihan niin ole. Eikös juuri ollut tutkittu, että... "
Kirppu: "No onpas...KÄÄPIÖplaneetta" 

Ja niinhän siinä filmissä tosiaan taidettiin sanoa.

Pääsi äiti sentään vähän sitten siskon kanssa nostalgiakierrokselle ilman lapsiakin. Kävimme kiertelemässä Turun hienoa kaupunginkirjastoa ja se on kyllä oikeasti aikas hieno paikka. Kirjasto on malliesimerkki siitä, miten uutta ja vanhaa on saatu yhdistettyä kauniisti ja kunnioittaen. Lapsuuden kirjastokäyntien taianomainen tunnelma on tallella, mutta siihen on tullut lisää vielä kutsuvaa lämpöä. Tilat houkuttelevat tarttumaan luettavaan ja istahtamaan rauhassa sen pariin.

Jokiranta on muutenkin muuttunut huimasti edukseen. Siellähän on nykyään rivissä tosi monta houkuttelevan näköistä viini- ja ruokapaikkaa. Ilmeisen suosittujakin ovat, Yritimme päästä syömään sekä Torgetille että Tintåseen, mutta ei onnistunut. Täyteen buukattuja olivat molemmat!

E.Ekblomille sitten pääsimme, vaikka kuulemma täyteen varattua oli sielläkin. Olimme onneksi sen verran ajoissa, että ehdimme ennen suurinta varausruuhkaa.

E.Ekblom oli mutkattoman oloinen paikka, jonka kellarikerros on viihtyisän sokkeloinen ja tunnelmallinen kaarikattoineen. Palvelu oli rentoa ja ystävällistä, Hieman jouduimme odottelemaan, mikä hämmästytti senkin takia, kun meille erityisesti mainittiin saavamme välin ennen varauksen alkamista. Olisi luullut, että meidät olisi hoidettu ripeästi pihalle. Ei silti, että meillä mitenkään varsinaisen kiire oli.

Menu ei ollut suuren suuri, mutta useampikin vaihtoehto houkutteli. Minä kaipasin jotain lämmittävää, muttei liian raskasta. Katkrapu-kookoskeitto ajoi asian vallan mainiosti. Toisinaan kookosliemi on vähän äklön oloista muutaman lusikallisen jälkeen, mutta tämän suurehkon kulhon jaksoi vallan mainiosti. Talon oma foccaccia oli erinomaista.

Pöytäkaverin hampurilaisen lisukkeet olivat erinomaisia, mutta pihvi vähän epätasaisesti maustettu. Tuli tujuja pippurikohtia vastaan aina välillä. Leipä oli paahdettu ehkä hiukan liiankin tummaksi. Kokonaisuus oli kuulemma maukas, mutta pikkuisen kuiva. Lisää herkullista aiolia, coleslawta ja tomaattilisuketta!

Minun teki mieleni vielä raikasta jälkkäriä ja passiomousse appelsiinisorbetilla ja mantelikeksillä oli vallan mainio kaveri katkarapu-kookoskeitolle.

Mukava nostalgiareissu siis. Turussa toki käydään muutenkin säännöllisesti (Viimeksi myös täällä), mutta harvemmin tulee mentyä ihan jokirantaan saakka. Kannatti ja kesällä pitää ehdottomasti palata tsekkaamaan kaikki ne ihanat terassit, joita sinne varmasti ilmaantuu.

Pähkinäinen suklaakaramellipiirakka

Kesällä St.Jeanin kylässä tuli maisteltua monenlaisia herkkuja. Yksi parhaiten mieleen jääneistä oli saksanpähkinäpiirakka. Tosi äklöä - sillä siinä todella maistuvat vain karamelli ja pähkinät- mutta voi, miten hyvää.

Saksanpähkinöitä alueella tuotetaan enemmänkin ja olemmekin tuliaisistamme nauttineet ehkä eniten saksanpähkinäöljystä. Sitä on tullut lorauteltua niin salaatteihin kuin pastan sekaan.

Samalla reissulla tuli myös hankittua kotikirjastoon keittokirja Les Carnets de Julie. Se perustuu tv-sarjaan, jossa Julie kiertää Ranskan eri alueita ja maistelee erilaisia perinteisiä herkkuja. Kirjasta löytyvät monet sarjan aikana Julien mustaan vihkoon päätyneistä resepteistä.

Vercorsin alueen osuudessa on listattuna - yllätys, yllätys! - saksanpähkinäpiirakka. Tosin pienellä suklaisella täytetwistillä. Sitähän piti tietysti kokeilla.

Eikä tuo pahaa ollutkaan. Vähän ehkä vähemmän äklöä kuin peruskaramelliin tehty, mutta tuhtia tavaraa tämäkin. Pieni pala riittää pahemmallekin sokerihiirelle.


Saksanpähkinäpiirakka suklaakaramellitäytteellä

pohja :
250g jauhoja
125g sokeria
125voita
1 kananmuna ja yksi keltuainen
ripaus suolaa

Murusta jauhot, sokeri ja kylmä voi hiekaksi. Sekoita kananmunat ja suola nopeasti sekaa ja muotoile taikinapalloksi. Kääri pallo kelmuun ja laita jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.
Kauli taikina leivinpaperi päällä ohueksi levyksi ja nosta paperin kanssa piirakkavuokaan. Paista 180 asteessa vajaat puoli tuntia. (tai levitä päälle leivinpaperi ja täytä kuivatuilla herneillä ja paista 25min + vielä 5min ilman herneitä ja paperia.
Anna jäähtyä.

Täyte :
4rkl maitoa
150g sokeria
30g tummaa suklaata
50g hunajaa
200g crème fraîchea
250g saksanpähkinöitä
20g voita

Sekoita kattilassa maito, sokeri, suklaa ja hunaja. Kuumenna hiljaisella lämmöllä kunnes suklaa on sulanut ja sokeri liuennut (n.5min). Lisää crème fraîche ja sekoita. Anna pulpahdella hiljalleen kunnes seos paksunee (n.15min). Lisää pähkinät ja sekoita. Kypsennä vielä 5min.
Nosta kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon kyllmä voi. Kaada piirakkapohjan päälle ja jäähdytä.

Odotellessa voi vaikka muistella lisää kesän lomamatkoja. Täälläkin käytiin Julien ohjelman inspiroimina :-)