Joulun herkut Ranskanmaalla

Yksi asia on tismalleen samanlainen sekä Suomessa että Ranskassa. Molemmissa maissa jouluna syödään ylenmääräisen paljon. Ranskassa ruokailu myös kestää vielä pidempään kuin Suomessa. Ensin on aperitiivi, sitten on alkupalat, sitten pääruoka, (sitten elokuva - no ei vaiskaan, se nyt vaan sattui noin tänä vuonna), sitten juustot ja sitten, jos vielä mahtuu jotain, jotain jälkiruokaa.

Alkuruokavalikoima muistuttaa kummasti suomalaistakin joulupöytää, eikös vain? Siianmäti ja oeufs de lompe (rasvakalan mäti) endiivinlehdillä ja kylmäsavustetut kalasiivut. Tosin savukala oli tällä kertaa taimenta eikä lohta.
Sitten ilmaantuvat erot. Vuoden lopun juhlia ei kai Ranskassa voi viettää ilman hanhenmaksa-toasteja ja pientä tilkkaa Sauternens-viiniä. Muuten juomana olikin Moët Champagne läpi aterian.

Isännän oli ihan pakko saada ostereita,

Kaikki tosin eivät ihan heti niistä innostuneet... söivät kuitenkin :-) 

Pääruoaksi Isännän sisko toi anoppinsa maankuuluja kanoja, Kyseessä on uudelleen henkiin herätetty rotu La Grise de Vercors, joka on uskomattoman maukas. Tästä herkusta kirjoittelin jo aiemmin ranskalaisten maalaishäiden yhteydessä, eivät olleet joulumenussa yhtään huonompia.  Kaksi yli kahden kilon lintua paistuivat oliivien kera padassa ihanan maukkaiksi ja meheviksi. Joka pala juhlan arvoista.

Mistäköhän Suomesta (ja koskakohan) löytäisi vapaasti kasvatettuja maalaiskanoja, jotka ovat tuon kokoisia ja samaa makuluokkaa? Ostaisin ihan heti.

Kanan seuraksi syötiin perinteistä lisuketta eli gratinoituja kardonin (sellainen artisokan sukuinen kasvi) varsia ja päälle valeltiin tietysti paistinlientä. Varret on kesän aikaan pilkottu ja säilötty ja nyt ne vain gratinoitiin voimakkaan Emmentalin kaverina. Herkullista!

Koska joulumme ei ollut millään tasolla virallinen, päätimme näiden herkkujen jälkeen siirtyä hetkeksi olohuoneen puolelle katsomaan esikoisen joululahjaelokuvaa. (Brice de Nice - myönnän, torkuin sen ajan. Ei ihan minun elokuvani) 

Elokuvan jälkeen sitten herkuteltiin suomalaisilla pipareilla ja sinihomejuustolla ja halukkaille oli lisäjälkkäriksi suklaata, suklaata ja vähän vielä suklaata. Lasten suosikkeja täällä ovat "papillotes" eli paperiin käärityt suklaamakeiset. Niiden sisältämiä pieniä paukkupanoksia sitten hätkähdettiin milloin missäkin, kunnes aikuiset laativat säännön - "vain pihaterassilla". Säästyttiin pahemmilta sydänkohtauksilta. 

Joulupäivä mentiinkin sitten suomalaisittain, sillä pääruokana oli poronkäristystä ja perunamuusia! Kelpasi ranskalaisillekin herkkusuille. 

Muutakin reissusta löytyy täältä 

Ja Instagrammissa myös eli @minna_vuocho 

Muille maille jouluksi

Olemme perinteisesti aina olleet joulun Suomessa, muutamaa seurustelun alkuaikoihin osunutta poikkeusta lukuunottamatta. Itse asiassa pojat eivät ole koskaan olleet jouluna Ranskassa ja esikoinen on sentään jo neljätoista. Syy on minun ja ranskalaisten lakkoiluinnon. Olemme nimittäin erinäisiä kertoja odotelleet junaa tai muuta kuljetusta lakkojen sotkettua kaikki aikataulut, Lakkoja on myös aina joulunpyhinä, kesälomakautena tai muuten, kun tiedetään isojen ihmismassojen olevan liikkeellä.

Ihmismassoihin liittyy myös elämäni säikähdys, joka lopulta katkaisi kamelin selän ja sai minut kategorisesti kieltäytymään kaikesta julkisesta liikenteestä Ranskassa pyhien aikaan. Jouduimme nimittäin lakon takia ihmisiä täyteen ahtautuneelle Gare de Lyonille ja etelään päin suuntautuva juna kuulutettiin ennen kuin ehdimme ovesta ulos. Tilanne oli vähintäänkin pelottava vauvaa rintarepussa kantaneelle äidille, joka joutui miehestään eroon koko pakkautuneen massan lähtiessä liikkelle laituria kohti.

Ei tilanteessa varsinaisesti paniikkia ollut, mutta todettakoon sen verran, että käsivarsien mustelmista päätellen en tiedä, mitä vauvan päälle olisi tapahtunut, jollei kaksi miestä olisi tullut muuriksi eteeni meidän ja joka suuntaan liikkeessä olevien matkalaukkujen väliin. Sen jälkeen ei meidän muksuja ole Ranskan maassa junissa kuljeteltu,

Kunhan pääsee perille... 

Nyt sitten tajusimme, että Airbnb tarjoaa mahdollisuuden vuokrata tarpeeksi iso talo koko jouluseurueelle ja lentokone lentää Helsingistä suoraan Nizzan kentälle. Ei muuta kuin menoksi ja jouluksi Ranskaan.

Nizza on meille aivan uusi tuttavuus, sillä yleensä suuntaamme muutaman tunnin ajomatkan verran lännen suuntaan ja hitusen pohjoiseen.

Ensi vaikutelma ajomatkasta talolle oli erittäinkin sekava.Yksisuuntaisia katuja joka puolella, superkapeat tiet ja parkkeeraus ranskalaiseen tyyliin joka kohdassa sekä kaikista pienistä tienhaaroista sekaisin menevä navigaattori (+ kuski) aiheuttivat kirjaimellisesti pieniä mutkia matkaan. Vihdoin umpikujasta peruuttamalla selvittyämme päätimme pitää autolla ajelun minimissään.

Kannattaa siis varautua sekä puhelimen karttapalvelulla että hyvällä navigaattorilla, jos aikoo Nizzassa kulkea yhtään autolla. Emme vielä kertaakaan ole päässeet edes lähimpään supermarkettiin kääntymättä ainakin kerran väärään suuntaan.
Tosin julkinen liikennekin toimii tosi hyvin, Keskustavierailu oli käytännöllistä hoitaa bussilla ja raideliikenteellä ihan kukkulan laeltakin.

Kyllä kelpaa... 

Talo itsessään edustaa ihanaa perinteistä rakennustyyliä. Kesäisin tämä olisi aivan mahtava rakennus viileänä pysyvine sisätiloineen. Näin joulukuussa... no, tämä on edelleen aivan mahtava talo, mutta villapaidalle ja paksuille villasukille on tarvetta kiviseinien sisäpuolella. Silti, tosi hieno paikka.

Maisemat ikkunoista kaupungin yli merelle ovat henkeäsalpaavat ja ison pihan tila pingispöytineen takaavat myös jälkikasvulle tarpeeksi puuhaa.

Eikä kelissäkään ole valittamista. Tähän saakka on joka päivä paistanut aurinko ja lämpötila keikkunut 15 asteen yläpuolella. Ihanaa terapiaa Suomen lumettomaan ja mustanmärkään keliin viime aikoina tottuneelle.

Uima-altaan vesi tosin osoittautui sen verran viileäksi, että minulta jäi Nizzalainen traditio joulukastautumisesta kokeilematta. Tosin se pitäisi kai muutenkin tehdä meressä eikä uima-altaassa, muta ei nyt olla turhantarkkoja.

Joulu tietysti vietetään perheen parissa ja onkin mukavaa kerrankin kokoontua myös Ranskan suvun kanssa yhteen. Tarpeeksi iso talo poistaa tarpeen edestakaisin ajelusta pyhien aikana, jotan siinäkin mielessä tämä on rento ja mukava ratkaisu.

Ja mitä sitten kuuluu ranskalaiseen jouluun? 

No, ruokaa ja lahjoja ja iloista yhdessäoloa. Ihan niin kuin Suomessakin. Iloinen sekoitus perinteitä Euroopan kahdelta laidalta saa kaikkien silmät loistamaan ja luo muistoja tuleviin aikoihin.

Yleensä joulupukki käy Ranskassa vasta yön aikana, mutta teimme pienen myönnytyksen Suomen tavoille ja lahjat jaettiin jo aattona. Saivat aikuiset rauhan niin aattoillan pitkään päivälliseen kuin joulupäivän levollekin. Samoin toimme Suomesta pipareita ja koristetuubeja - saatiin jälkikasvu hetkeksi rauhoittumaan siihenkin puuhaan.

Mikäs tässä on joulua viettäessä.

Ihanaa joulunajan jatkoa kaikille! 

Minä palaan nyt herkkujen ääreen. Niistä lisää sitten jokus myöhemmin. (EDIT; täällä kuvia ja selostusta)

Makaronitehdas eli pastaa perheelle

Viikonloppuna juhlimme jo vähän etukäteen esikoisen synttäreitä ja testasimme Iso Omenan Makaronitehdas-avintolan. Tosin vähältä piti, että olisimme suunnanneet jonnekin ihan muualle. Kun ravintola ei ota lauantain lounasaikaan varausta 6 hengen pöytäseurueelle, on riski odotus-/jonotusajalle vähän liian suuri noin lapsiperheen näkökulmasta. Päätimme kuitenkin kokeilla onneamme ja lähdimme paikalle aikaiseen. Saimme viimeisen tarpeeksi ison pöydän.

Meidät otettiin vastaan hymyillen ja mielellämme nostimme maljan synttärisankarille Makaronitehtaan kuulemma maailmalla palkitulla samppanjalla. (R&L Legras)  Sampanjan pienet ja tiiviit kuplat miellyttivätkin seurueemme kolmea aikuista. Lapset kilistelivät sitten mehulla ja kokiksella.

Miljöönä Makaronitehdas on mukavan rauhallinen. Ei ollenkaan ajattelisi olevansa oikeasti vilkkaassa kauppakeskuksessa. Paikka oli myös lauantaina selkeästi lapsiperheiden suosiossa sillä laskimme lähipöydistä ainakin 6 alle kolmevuotiasta. Onneksi olivat hyväntuulisia, eivätkä minua lasten äänet yleensä häiritsekään. Kolmen pojan huushollissa niihin tottuu.

Oli myös mukava seurata keittiön touhuja lasin takaa, vaikka kuopus välillä ihmettelikin kuuluivatko korkeat liekit asiaan. En ollut ihan varma, mitä vastata...

Sitten se pääasia eli pasta. Menusta löytyi kiinnostava vaihtoehto kaikille. Isäntä maistoi pilipiliä ja kaipasi lusikkaa kastikkeen loppuun. Kuopuksen pastaa Alfredo oli kuulemma "Hyvää" - painokkaasti lausuttuna. Pisteet myös sille, että pasta-annos oli merkitty puolikkaaksi jo ennen kuin ehdin asiasta erikseen mainitsemaan.

Isommat pojat söivät Carbonaraa, kummitäti Puttanescaa ja minä Makkarapastaa. Näiden kohdalla osasta kuului pientä mutinaa. Pojat olivat sitä mieltä, että kotona tehty Carbonara on parempaa (me laitamme yleensä tilkan kermaa sitomaan, vaikkei kai oikeasti kuuluisi.) Annos koettiin myös ihan liian suolaiseksi ja sitä samaa kommenttia hieman nyökytteli isäntäkin.

Minä taas hämmästyin annokseni tulisuudesta. Jotenkin olin onnistunut rekisteröimään yrtit, mutten chiliä menukuvauksesta. Lisäksi minusta kastike oli chilipitoisuudeltaan tosiaan hieman turhan hallitsevaa. Makkara oli tosi hyvää, kun kastike ei peittänyt sen makua. Pientä tasapainoistamista siis kaipaisi tuo annos. Sisko taas harmitteli pastan syömisen vaikeutta. Jäykähkö ja paksuhko pasta kun oli juuri sen mittaista, ettei sitä saanut kunnolla kierrettyä haarukkaan, mutta kastikkeet sillä sai erinomaisesti roiskittua rinnuksille.

Sen muuten voi Makaronitehtaan annoksista sanoa, että nälkä ei mutinoista huolimatta jäänyt kenellekään. Minua olisi tiramisu-uunijäätelö houkuttanut, mutta ei vaan pystynyt. Myös pojat halusivat jättää jälkkärin väliin, mitä ei kyllä kovin usein tapahdu. Vatsat olivat kuulemma ihan liian piukassa.

Kaikkiaan Makaronitehdas oli paikkana mukavan rauhoittava ostosten keskellä. Saattaa kuitenkin olla, että meillä syödään jatkossakin pastaa pääasiassa kotona. Taitavat omat tavat ja maut olla jo muksuillakin kovin vahvassa lempiruokien osalta.

Synttärisankarin toiveiden mutakakku

Esikoinen täyttää neljätoista. Katsoessani jo perheen pisimmäksi venähtänyttä teiniä, tulevat mieleeni kaikki mahdolliset kliseet lasten kasvamisen nopeudesta. Vastahan tuo oli sellainen pieni nyytti, äidin kainaloinen ja nyt en ylety oikein edes halaamaan. Nyyh...

Mutta ei minun pitänyt täällä ruveta ajan kulumista itkemään vaan riemuita viimeinkin onnistuneesta mutakakun kypsennyksestä. Tähän saakka olen nimittäin saanut pauhua joka kerran liian kypsästä kakusta. Nyt tein sitten varman päälle ja otin kakun jo vartin kuluttua ulos ja samantien myös pois vuoasta. Lopputuloksena oli juuri sopivan mutainen kakku, joka katosi sellaista tahtia, että alkoi jo hirvittämään poikien vatsan hyinvoinnin puolesta. Tuhaan kai huolehdin. Eivätkös teinimahat yleensä kestä aika hyvin makeaa?

Kehuja sai myös viime hetken ajatus laittaa valkosuklaapaloja paahtumaan viimeisiksi 5 minuutiksi. Säväytti kuulemma mukavasti.

Suklainen mutakakku 

Laita ensimmäiseksi uuni lämpiämään 200 asteeseen ja vuoraa irtopohjavuoan pohja (halkaisija 26cm) leivinpaperilla, reunat voidellaan.

200g tummaa suklaata (Valrhona Manjari)
200g voita

Sulatetaan yhteen ja annetaan jäähtyä suurin piirtein kädenlämpöiseksi

4 kananmunaa
2dl sokeria

Vatkataan tuhdiksi vaahdoksi, johon sitten varovasti sekoitetaan voi-suklaaseos.

2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Sekoitetaan ja sihdataan taikinakulhoon. Nostellaan tasaisesti taikina sekaisin ja kaadetaan kakkuvuokaan.

Paistetaan kakkua 10min uunissa ja ripotellaan sitten nopeasti päälle valkosuklaahippuja. Laitetaan takaisin uuniin 5-6minuutiksi.

Nostetaan kakku uunista. Odotetaan pari minuuttia ja otetaan pois vuoasta.

Vatkataan Vispi-vaahtoa tai kermavaahtoa, joka maustetaan runsaalla vaniljalla.

Kolme teiniä, yksi  5v ja äiti... Tämä jäi.

Viesti menneisyydestä? Viisituhatta vuotta vanha kädenjälki

Kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitä, kun kuvittelin ihmistä 5000 vuotta sitten painamassa kädenjälkensä kallioon. Aika harvoin saa viestejä niin kaukaa menneisyydestä.

Historiapitoinen Mikkelinreissumme huipentui iltapäiväristeilyyn Astuvansalmen kalliomaalauksille. Lähtö oli puoliltapäivin ja takaisin palattiin ennen neljää. Matkan varrelle mahtui upeita järvimaisemia, vauhdin hurmaa ja mykistävä maalausten kallio.

Astuvansalmen kalliomaalaukset on kohde, jonne ehdottomasti kannattaa mennä, jos vähänkään tuolla suunnalla sattuu kulkemaan. Erityisen mukava reissu oli veneellä, jolloin pääsi tarkastelemaan kokonaisuutta veden suunnalta.

Järveltä lähestyttäessä ymmärtää hyvin, miksi muinaiset ihmiset pitivät paikkaa pyhänä. Löydätkö sinä kuvasta jumalan kasvot?

Kasvot näkyvät selkeinä aika monesta suunnasta, vain ilme muuttuu. Voi vain kuvitella, millainen olo on ollut modernia tietämystä vailla olevalla palvojalla hänen lähestyessään suuria kivikasvoja.

Erityisen mielenkiintoiseksi kalliokuvan tekee sen täysi luonnonmukaisuus. Kasvoissa ei ole ihmisen kädenjälkeä, vaan kaikki on luonnon muovaamaa. Tuhansia vuosia vanhat kivikasvot saavat nykyihmisenkin hiljaiseksi.


Kalliomaalaukset löydettiin virallisesti 60-luvun lopulla, vaikka toki niistä tiedettiin paikallisesti jo ennen sitä. Paikka on tehty turistiystävälliseksi mukavalla tavalla, rikkomatta tunnelmaa. Perille pääsee veneellä, kanootilla tai vaikkapa muutaman kilometrin verran metsäpolkua pitkin parkkipaikalta kävellen.

Kalliomaalauksia on paljon ja niiden joukosta löytää hirviä, ihmisenkuvia ja kämmenten tai tassujenjälkiä. Minä yllätyin siitä, miten selkeästi kuvia vielä näkyi. Onhan ne sentään tehty aika kauan sitten.

Kallion laelle pääsee kiipeämään rannasta portaita pitkin. Yksi asia on syytä muistaa: Paikka on pyhä. Sieltä ei pidä ottaa mukaan pientä kivensiruakaan, jollei halua joutua kirouksen uhriksi. Paikalta kivinäytteitä varoituksista huolimatta keränneen geologin esimerkiksi tiedetään joutuneen putoamisonnettomuuteen pian käyntinsä jälkeen ja muitakin vastaavia tapauksia tunnetaan. Näin kertoi tarinoiva kipparimme.

Maisemat olivat huikeat niin kalliolta kuin koko matkan ajan. Kuvittelin Saimaan olevan kokonaisuudessaan vilkkaasti liikennöity, mutta kovin montaa venettä ei tullut vastaan matkan aikana.

Mökkejä sitten näkyi rannoilla sitäkin enemmän. Joka niemeen ja notkelmaan oli rakennettu jonkinlainen torppa ja usein erittäin lähelle vesirajaa. Torppa tietysti on vähän huono ilmaisu kuvaamaan osaa lomapaikoista, jopa mökkikin kuulostaa turhan vaatimattomalta.

Matkan varrella mahtui niin kapeikkoja, kanaali kuin aavaa järvenselkääkin. Kanaalin kohdalla saimme ihailla myös höyrylaiva-aikojen palomuureja. Ne olivat ihan konkreettisesti kanavan varrelle rakennettuja kivimuureja, joiden tehtävänä oli estää höyrylaivojen lähettämistä kipinöistä helposti alkavia metsäpaloja.

Aavalla sitten mentiin vähän lujempaa, mikä ilahdutti nuorisoa... No, myönnetään. Istuin minäkin paluumatkalla ylimmillä tuoleilla nauttimassa vauhdin hurmasta.

Vauhti olikin tarpeen, sillä päivän sää oli varsin epävakainen. Meillä tosin kävi tuuri - koko iltapäivän aikana kohdalle osui vain muutama vesipisara. Kotiin sitten ajettiin kilpaa tummien pilvien kanssa. Me voitimme tällä kertaa.

M/S Kuutin risteilyt lähtevät Anttolanhovin laiturista ja kestävät noin 4h. Ainakin meidän kokemuksemme reitistä ja matkaohjelmasta olivat erittäin positiiviset. Kipparikin oli mukavan rento ja hyväntuulinen ja tarinoi matkalla näkyvistä seuduista ja niiden historiasta. Vahva suositus siis, jos haluaa viettää rennon iltapäivän ja muutaman kilometrin kävely suuntaansa tuntuu pienimpien osallistujien kannalta vähän turhan pitkältä.

Meille jäi Mikkelinreissusta mukava mieli.
Muuta historiaa samalta reissulta täällä ja täällä.

p.s. venematkalla syötiin eväitä eli ihan vain uunissa paistettuja valmiita pakastepasteijoita. Ei ollenkaan huonoja.

Mitäs Mikkelissä?

Kartta poikineen (ja pullot- tiätty aikakauden mukaan) 

No, Mikkelissä satoi - ja paistoi - ja satoi - ja paistoi... enimmäkseen kuitenkin satoi. Siis sen ensimmäisen päivän aikana. Sadepisarat kuitenkin sanelivat tekemisiämme ja Naisvuorelle vohvelille kiipeäminen vaihtuikin Päämajamuseoon ja shoppailuun... Ruokailu hoidettiin luottopaikassa eli Mikkelin Rossossa. Siellä ei tarvitse lapsia patistella valitsemaan (pizzaa) ja itselle löytyy sitten jotain muuta (pihvi tällä kertaa).

Päämajamuseo ja Lokki viestikeskus osoittautuivat erittäin hyväksi vierailukohteeksi. Uittohistoriaan tutustumisen jälkeen saatiin siis annos tietoa Suomen talvisodan ja jatkosodan tapahtumista ja henkilöistä.

Kuvittelimme selviävämme Päämaja-museosta suhteellisen nopeasti, mutta paikka oli itse asiassa niin mielenkiintoinen, että tuli melkein kiire ehtiä Lokki-viestikeskukseen ennen sulkemisaikaa viideltä.

Varsinkin Kirppua kiehtoivat erilaiset kuvaukset sekä sotien tapahtumista, että erityisesti aikakauden varusteet ja aseet. Iso plussa museon suunnittelijalle siitä, että näytillä ei ollut vain vanhoja esineitä ja tekstejä, vaan interaktiivisuus vei nuorison mukanaan. Videoita, kolmiulotteisia junamalleja, kosketusnäytöllä valittavaa materiaalia. Siinä meni hetki jos toinenkin mielenkiintoisten aiheiden parissa.

Mitä ihmettä Hitler teki Mannerheimin synttäreillä? 

Päämaja-museohan on koulurakennuksessa, jossa sijaitsi Mannerheimin sodanaikainen komentokeskus 1039-1945 välisenä aikana. Sieltä on ohjattu Suomen joukkoja ja lähetetty Ylikomentajan päiväkäskyt. Minulle mieleenpainuvimmat huoneet olivatkin juuri Mannerheimin työhuone sekä ylimmässä kuvassa näkyvä komentokeskus. Sitä voi melkein mielessään nähdä hyörinän huoneessa, kun karttoja tutkittiin ja joukkojen liikkeitä merkittiin niihin seurattavaksi. Kirppua taisivat eniten kiinnostaa kuvaukset kalustosta, Mannerheimin junavaunun kolmiulotteinen mallinnus sekä aikakauden uutisnauhat esim. Hitlerin ei niin toivotusta vierailusta Mannerheimin syntymäpäivillä.

Museo on kiinnostava, vaikkei varsinaisesti sotahistoriaa harrastaisikaan. Onhan kyseessä kuitenkin ratkaiseva osa Suomen historiaa. Visiitti ei myöskään pakota rikkomaan säästöpossua. Aikuisen yhteislippu Päämajamuseoon ja Lokki-viestikeskukseen kustansi peräti 7€ ja alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.


Lokki-viestikeskukseen pääsimme siirtymään vasta vähän ennen viittä. Onneksi kuitenkin ehdimme. Luoliin louhittu keskus sisältää aikakauden viestintäteknologiaa sekä kertomuksia keskuksen toiminnasta. Siinä riitti kännykkäkansalla ihmeteltävää vaihdekeskuksen vieressä. Tyhjilleen jätetyssä luolanosassa emme kauan viihtyneet - aika pelottava paikka.

Kaikkiaa iltapäivä sujui mielenkiintoisten aiheiden parissa. Sade ei haitannut eikä aika käynyt pitkäksi. Opintomatkan vastapainoksi sitten tipautimme nuoremman väen hotellille isännän hoteisiin ja siirryimme siskon kanssa ostoksille...

Hotellina oli tälläkin kertaa Original Sokos Hotel Vaakuna. Se on sopivasti siinä keskustassa, melkein torin kulmalla. Mukava perushotelli. Huoneet ovat siistit ja viihtyisät.

Kesän ajaksi neuvottelutiloihin siirretty leikkihuone viihdytti monenikäisiä lapsia. Minibiljardissa hävisin kaikki matsit, vastustajan ikään katsomatta. Siellä ilta sujui rattoisasti ja matka oli lyhyt nukkumaan.

Hotellissa majoittuminen oli muuten varsin rentouttavaa, mutta aamupalalla punnittiin kärsivällisyys. Muutkin lomalaiset olivat päättäneet käydä syömässä vasta viimeisen tunnin aikana ja ruuhka oli harmittavainen. Jo vapaiden pöytäpaikkojen löytyminen vaati useamman hakukierroksen. Täytyy myöntää, että hieman ihmetyttivät pöytien vieressä istuskelevat (poikkeuksetta vanhemmanpuoleiset) pariskunnat, joilla ei ollut aamupalaa edessään vaan aikaa kulutettiin juttelemalla tai lehteä lukemalla. Kyllä minä ainakin seurueeni siirtäisin vaikka aulan sohville jatkamaan keskustelua, jos näkisin useampia perheitä kiertelemässä salissa etsimässä lapsille istumapaikkaa.

No, aamupala saatiin ja siitä jatkettiin matkaa seuraavalle etapille, eli laivalaiturille!

Matkalla Mikkeliin - Miekankosken uittomuseo

Suomi on täynnä ihania pysähdyspaikkoja ja tutustumisen arvoisia pikkumuseoita. Yksi niistä on Miekankosken uittomuseo Mäntyharjulla, johon poikkeaminen vitostieltä ei tee montaa minuuttia ylimääräistä kierrosta.

Pysähdykseen toki kannattaa varata minuuttia enemmän aikaa. Pienellä saarella sijaitsevat rakennukset ovat oikeasti uiton ajalta peräisin ja muutenkin tukkilaismiljöö on tutustumisen arvoinen.

Pienellä alueella riittää paljon katseltavaa ja maisteltavaa. Pääasiassa itse leivotut herkut vitriinissä saivat veden herahtamaan kielelle, enkä voinutkaan vastustaa itse leivottua munkkirinkeliäl. Ihan mahtava herkku, jonka nautiskelu aurinkoisella terassilla piristi mukavasti!

Lasten leikkipaikka ulkona puolestaan viihdytti kuopusta samalla kun sain pidettyä historiantunnin koululaisille. Pysähdyspaikalta löytyy uittomuseo, jonka sisällä oli jos jonkinlaista työkalua ja uittoon liittyvää esinettä. Vähän harmillisesti suurimmassa osassa ei ollut mitään merkintää, joten väkisinkin jäi oppitunti nyt vähän yleiselle tasolle, kun ei opettajakaan tunnistanut kuin ihan pari juttua... Kuvatauluista sentään sai luettua paikan historiaa ja muuten äiti muisteli Suomi-filmejä ja omia kouluaikojaan sekä niitä paria aiempaa visiittiä uittopaikoille. Kaipa siinä jotain jäi nuorison päähänkin.

Mihin se oikein meni? 

 Parhaiten taisi nuorison mieleen kuitenkin paikasta jäädä se suuren suuri kala, joka hyppäsi korkealla juuri kun kävelimme autosta kahvilan suuntaan. Tovi jos toinenkin kului laiturilla tähystellen sen perään... Onneksi oli kuopukselle se leikkipaikka...

Keinutkin löytyivät, mutta paras oli tämä ulkokeittiö! 

Äiti innostui käsityövajasta. Sieltä löytyi kymmenen paikallisen käsityöläisen tuotoksia. Oli ihan pakko osta kirjoneulelapaset (itselleni!) syksyä varten ja samoin pojat saivat taatusti uniikit pehmeät heijastimet. Jopa teini ilmoitti ihan mielellään sellaisen kiinnittävänsä vähintään reppuun.

Ihan lyhyeksi tauoksi suunniteltu visiitti vähän venähti, mutta yhtään ei harmittanut. Mielenkiintoista katsottavaa, herkkuja lautaselle ja kauniita maisemia. Mikäs siinä oli nautiskellessa. Varsinkin, kun tauon kohdalle osui yksi päivän harvoja todella aurinkoisia ja lämpimiä hetkiä.

Voiko tie enää suomalaisemmalta näyttää? 

Tauon jälkeen jatkettiin matkaa uusin voimin. Jopa takapenkin kahina hiljeni hetkeksi. 

Kesän paras eväsleipä

Ensimmäinen kesäreissu plakkarissa! Vielä ei olla kesälomalla, mutta harjoiteltiin su-ma lomailua huvipuistomeiningillä. Mentiin nimittäin koko konkkaronkka junalla Tampereelle ja juostiin kaksi päivää Särkänniemessä.

Juna osoittautuikin tällä kertaa oivaksi kulkuvälineeksi, sillä hotellimme oli Solo Sokos Hotel Torni siinä aseman vieressä. Oli rentouttavaa, kun ei tarvinnut miettiä ajamista tai auton parkkeerausta. Asemalaiturilta vaan tunnelia pitkin hotellille, tavarat säilöön ja bussilla hurvittelemaan. VR on myös kummasti tullut alaspäin hinnoissa, en muista, että aiemmin olisin voinut saada viiden hengen perheelle liput alta satasella...

Eväitä ei hotellille vaiheessa enää ollut jäljellä yhtään. Äidin valmistamat eväsleivät katosivat vauhdilla junamatkan aikana ja kirvoittivat matkaajilta haltioituneita kommentteja. Herkkua ne olivatkin, vaikka itse sanonkin - itse asiassa saattaa olla, että onnistuin tekemään kesän parhaat eväsleivät jo juhannukseen mennessä.

Kesän parhaat eväsleivät 

Tallinnan työreissulla mukaani tarttui Saarenmaan leppäsavulla höystettyä juustoa. Sitä oli ihan pakko kokeilla kanan kanssa.

Kolme broilerin rintafilettä leikattuna "auki" eli ensin yläreunasta yhteen suuntaan ja sitten leikkauskohdasta toisin päin.
2 kevätsipulia silputtuna, suolaa, pippuria ja savujuustoa palasina aseteltiin broilerilevylle ja sitten vaan rullattiin.

Rullat asettelin uunipannulle kevätsipulin varsien päälle. Ripottelin pippuria ja paprikajauhetta pinnalle ja törkkäisiin 200 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi.

Broilerirullat olivat herkkua näinkin, mutta tällä kertaa annettiin jäähtyä sandwicheja varten.

Ohueksi siivutettujen broilerifilerullien lisäksi leipiin tarvittiin:

Paahtoleipää
majoneesia
ketsuppia
rucolaa
Muutama tomaatti leikattuna ohuiksi siivuiksi

Sitten vaan koottiin leivät, painettiin tiiviiksi, leikattiin kolmioiksi niille, jotka kolmioita halusivat.

Pakkasin eväsleivät ensimmäistä kertaa Sagan eväslepäpusseihin ja täytyy sanoa, että ovat käteviä.

Ei sitä pelkillä leivillä jaksanut koko päivää, joten jätskitankkaus oli paikallaan. Jumbotuutti oli melkein yhtä iso kuin syöjänsä, mutta lasten jätskivatsa on mitä ilmeisimmin täysin pohjaton. Onneksi kelikin suosi ja muuttui päivän loppua kohden yhä aurinkoisemmaksi. Jätski oli siis ehdottomasti paikallaan.

Illalla oltiin kaikki sen verran väsyjä, ettemme lähteneet edes yrittämään ravintolailtaa. Burger King oli onneksi aika lähellä...

Mikäs siinä oli hotellihuoneessa vatsan vieressä köllötellessä. Solo Sokos Hotel Tornin yläkerroksissa on jänniä huoneita ja hyvät maisemat.

Huoneet on suunniteltu niin, että kylpyhuoneesta lavuaari on itse asiassa "makkarin puolella". Itse suihku ja wc ovat toki oven takana, mutta noin muuten koko huone on avointa tilaa.

Minä pidin väliverhon ja seinän puuttumisen tuomasta kivasta väljyyden tunnelmasta. Myös puna-musta väritys ja junateemaiset kuviot toivat huoneeseen mukavan tunnelman.

Kun valot oli saatu testattua, istahti kuopus ikkunalaudalle. 21.  kerros tarjosi huikeat näkymät eikä poika väsynyt radan junaliikenteen seuraamiseen... Väsymys tuli ihan jostain muualta eli vauhdikkaasta päivästä Angry Birds -kiipeilypuiston ja muiden hupilaitteiden parissa.

Kelpasi siinä isännän ja isoveljien istua toisessa huoneessa jalkapallomatsia katsomassa, kun äiti ja pikkuveli simahtivat unten maille - vaan arvatkaapa, ketkä jaksoivat eniten juosta paikasta toiseen sitten toisena päivänä?

Musiikkia, teatteria ja...

Tätä odotellessa... sunnuntaina!

Tämä viikko on täysi, hyvässä mielessä. On keskimmäisen bändikerhoiltamaa (Final Countdown - jee!), vanhempien ilta teatterissa ja vielä on edessä esikoisen April Jazz debyytti musiikkiopiston bändin kanssa. Harjoituksiakin siis on riittänyt. Ihanaa, mutta kieltämättä ihan pikkuisen hektistä. Voi olla, että ensi viikon vappu on meillä tällä kertaa sellainen rauhallisempi perhejuhla, kun kukaan ei vaan jaksa muuta.

Ruoka on tässä pyörityksessä ollut sellaista arkista, nopeaa, mutta ihan sikahyvää.

• Maanantaina herkuteltiin sunnuntaista jääneellä macaroni cheesellä ja vihersalaatilla
• Tiistaina jatkettiin tomaatti-peperoni-sitruuna-tuorepastalla (ja oli siinä vähän vuonankaaliakin)
• Keskiviikkona  - kauheaa, ihan hirveä muistikatkos. Ei, ei minulla mitenkään kiire ole. Muuten vaan valuvat näköjään aivoissa jo liiat reunojen yli. Todennäköisesti siis jotain tähteitä. 
• Torstaina hoitivat isoveljet kuopuksenkin ruokailun - tomaatti-fetamunakas oli maistunut ja jälkkäriksi jätskit, tietty.  (Kuka sitä äitiä keittiöön enää tarvitsee?) 
• Tänään vedettiin kehiin taas vakkariresepti vuosien ajalta... 

Tämä maistuu aina ja kaikille eri variaatioina eli

Perunat & kaverit uunissa

Pilkotaan perunoita ja kanan rintafileitä ja pyöritellään ne oliiviöljyssä, savupaprikassa ja paprikajauheessa (tai muussa mieluisassa mausteessa). Sitten sekoitetaan joukkoon 1 luomusitruuna pilkottuna, kourallinen lehtipersiljaa silputtuna sekä fetaa. Viimeiseksi päälle vielä muutama varsi terttutomaatteja.

Laitetaan 200 asteiseen uuniin noin 40 minuutiksi. Lopuksi voi joukkoon ripotella hitusen suolaa, jos kokee sitä tarvitsevansa (me emme lisänneet) sekä lisää persiljaa ja fetajuustoa.

Kolilla kutomassa?

Joo, tiedän. Puikoilla neulotaan ja kangaspuilla kudotaan. Jotain sentään jäi kouluajoista minullakin mieleen. Aikanaan tein enemmänkin villapaitoja, mutta sitten sanoivat ranteet työsopimuksensa irti. Silti, aina kun näen jossain puikkoja ja lankaa, alkaa sormia syyhyttämään. Break Sokos Hotel Kolin aulassa pääsi sentään vähäsen taas silmukoiden kanssa tekemiseen. Siellä kun vieraat saavat halunsa mukaan istahtaa keinutuoliin antamaan puikkojen suhista. Sitä en sitten tiedä kenelle lopputuloksena syntyvä kaulaliina on tarkoitettu. Yritin ehdottaa talviunilta heräävää karhua, mutta se ei oikein herättänyt respan tytöissä innostusta.

Mitä sitten neulomisjuttu tekee ruokablogissa? No, ei yhtään mitään. Kunhan toimii johdatuksena viikonloppureissun hehkuttamiseen.

Oltiin nimittäin perheen kanssa Kolilla ja oli tosi kivaa. Hotelli on kodikas, seutu upeaa ja kerrankin aikaa rauhalliseen yhdessäoloon. Mitäpä sitä muuta kaipaisi?

Vaikkei hotelli ehkä ole kaikkein modernein ja pistorasioitakin sai vähän etsiä, oli olo tervetullut ja palvelu ystävällistä. Jotenkin tällaiseen luontolomailuun myös sopii pieni vanhanaikaisuus. Pääsi hyvin mukaan rentoon tunnelmaan ja saattoi kuvitella, miten eri aikoina ovat ihmiset kiertäneet polkuja ihailemassa Suomen kansallismaisemaa.

Toki reissulla myös syötiin. Hotellin Grill it! ja Kahpitza (kahvia ja pizzaa) todettiin ihan kelvollisiksi.

Perjantai-illan Voice of Finland pizzatarjoilun kera omassa huoneessa oli ihan napakymppi vauhdikkaan päivän päätteeksi.

Pariin otteeseen istuttiin vähän pidemmän kaavan mukaan. Lauantaina ihan kirjaimellisesti sillä ravintolan ollessa täynnään isompia seurueita, kesti palvelu vähän luvattoman kauan. Alkuruokaa odottelimme yli puoli tuntia ja pääruoan saimme eteen pöydän varausajankohdasta puolentoista tunnin kuluttua...

Onneksi ruoka oli sentään hyvää. Jakamamme alkuruoka pikkelöityine kasviksineen kylmäsavulohen kera suorastaan suli suussa ja perunalastujen päälle kasattu härkätartar oli herkullinen.

Pääruoaksi nauttimani kuha oli juuri sopivan kevyesti paneroitua ja todella herkullista. Herraseurani puolestaan söi hampurilaisensa kerrankin nurisematta yhtään mistään.

Niin, ja sitten se jälkiruoka. Söin paahdettua valkosuklaamoussea karamelisoidulla pistaasipähkinöillä torstaina ja söin sitä myös lauantaina... itse asiassa suunnittelin sitä jälkiruoaksi koko lauantaipäivän.

Aamiaistarjoilustakin jokainen löysi haluamansa. Suklaasuihkulähde oli kovassa käytössä.

Sen totesimme, että ensi kerralla otamme omia eväitä vielä vähän enemmän mukaan. Pitsavatsallanikin on rajansa. Itse tehdyt leivät maistuivat mahtavilta aktiivisen aamupäivän jälkeen, eikä niiden syömisessä kulunut kauan. Odottelu ravintolassa olisi siinä tilanteessa voinut olla vähän liikaa niin pienille kuin isoillekin.

Kauppaan on hotellilta muutama kilometri, sellainen autolla kuljettava matka kauppakassien kera noilla korkeuseroilla. Eikä meidän ainakaan tehnyt mieli lähteä yhtään mihinkään muualle kuin metsäpoluille tai ehkä kylpylään.

Kylpylä on lapsilta kielletty neljän jälkeen iltapäivällä. Sen ei ole suuren suuri ja tarkoituksena on rentouttaa eikä vetää raivolla altaanmittoja. Kylpylän vieressä on myös kauneushoitola ja kivihieronta rentoutti ihanasti.

Parasta Kolilla ovat kuitenkin maisemat ja mahdollisuus kulkea metsässä. Näin vähän sesonkien välissä ei poluilla ollut minkäänlaista ruuhkaa, vaikkemme hotellista kauaksi lähteneetkään.

Tällaisissa maisemissa sielu lepää ja nuorisokin rauhoittuu. 

Lisää Kolin reissusta voi lukea toisen blogini puolelta 

Ja täältä näkee, miksi ei haitannut yhtään vaikka rinteet oli jo tältä talvelta suljettu.

"Hei! Sieltä tulee karkkeja...!" eli Toton Pinata-kakku

Ne ovat sitten taas yhdet synttärit takanapäin. Toto on virallisesti 5v ja isoa poikaa juhlittiin 5 kaverin voimin.

Vanhasta kokemuksesta tiesimme välttää sokeria. Juomaksi ei siis tarjoiltu limonadia, vaan vissyllä kuplivaksi laimennettua mansikkamehua tai sitten vaan mehua kuplia inhoaville pienille miehille.

Ensin vatsat täytettiin popcorneilla, nakeilla ja kasvisdipeillä ja sitten vasta oli tarjolla pullaa. Karkkeja ei pöydästä löytynyt ollenkaan...

Kunnes kakusta leikattiin ensimmäinen pala.

Oli se sen arvoista. Toton englantilaisesta leivontalehdestä bongaama pinata-kakku vähän hirvitti äitiä, mutta oli kuitenkin ulkonäköään helpompi toteuttaa. Vaivan korvasivat moninkertaisesti pöydän ympärillä hämmästyksestä pyöristyvät silmät.

"Hei! Sieltä tulee karkkeja...!"

Arvasitten oikein. Osalta lapsista jäi kakkua vähän syömättä (niin kuin käy aina). Karkkeja ei lautasilta löytynyt ainuttakaan.

Toton Pinata-kakku

Kakku on yhdistelmä voipohjaista kaakao-suklaakakkua. Perinteinen kuivakakkuresepti on ehkä pikkuisen kova ja kuiva, varsinkin kun en hurjasti uskaltanut kostuttaa, mutta ainakin sokeripäällysteiset karkit pysyivät sen sisällä priimakunnossa.

Pohja:
350g voita huoneenlämpöisenä
350g sokeria
225g jauhoja
2tl leivinjauhetta
100g kaakaojauhetta
6 kananmunaa
loraus maitoa

Hiero voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakao keskenään.

Lisää kananmunat yksitellen voi-sokeriseokseen ja vatkaa jokaisen jälkeen voimakkaasti.
Sekoita joukkoon kuivat ainekset ja loraus maitoa.

Laita leivinpaperiympyrä kahden 20cm pyöreän silikonivuoan pohjalle ja jaa taikina tasan vuokiin.

Kypsennä 175 asteessa noin 30min. Anna jäähtyä hetki vuoissa ennen kuin kippaat. Anna jäähtyä.

Tee kuorrute:
250g philadelphia- tuorejuustoa
100g voita huoneenlämpöisenä
600g tomusokeria

Vatkaa ensin tomusokeri ja voi tasaiseksi. Lisää juusto ja vatkaa kunnolla kuorrutteeksi. Voit lisätä tomusokeria, jos kuorrute vaikuttaa liian löysältä.

Kokoa kakku:
2 pussia M&M-karkkeja (tai muita haluamiasi)

Leikkaa kakkupohjat kahtia. Aseta 1 pohjaksi. Leikkaa vielä kahteen keskelle ympyrän muotoinen reikä.

Levitä kuorrutusta pohjalle ja laita yksi rei'itetty rengaspohja päälle. Levitä kuorrutetta renkaalle ja laita toinen rengas päälle. Täytä kolo karkeilla.

Levitä kuorrutusta vielä renkaan päälle ja aseta kokonainen pohja kanneksi. Levitä kuorrutusta päälle ja ihan hiukan sivuille. Tarkoituksena oli tehdän jonkunmoinen "naked cake".  (Lue kuorrutusta ei riittänyt tarpeeksi reunoille)

Ripottele pinnalle strösseleitä tai koristele muuten haluamallasi tavalla. Meillä koristelun hoiti itse päivänsankari.

Pohjaa olisi varmasti voinut kostuttaa kokoamisvaiheessa, jotta se olisi ollut mehukkaampi. Esim. vaniljamaito tai aikuisille kahvi olisi ollut hyvää. En uskaltanut, kun pelkäsin karkkien kostuvan myös, mutta luulen että olisivat kestäneet vähän kosteammankin odotuksen.