perjantai 12. syyskuuta 2014

Hävikistä herkuksi


Se on kansallinen hävikkiviikko parhaillaan menossa. Kuulostaa ihan kamalalta, että esim. 5 hengen perhe (kuten me) heittää vuoden aikana keskimäärin yli 100 kiloa syömäkelpoista ruokaa roskiin! Se tarkoittaa satojen eurojen paiskaamista jätelaatikkoon.

Jäin oikein miettimään, miten paljon meiltä kotona hävikkiä syntyy keittiössä. Ilokseni voin sanoa, että nykyään ei valmiita ruokia heitetä pois juuri koskaan ja ruoka-aineksiakin menee bioroskikseen harvoin. Petraukseen tosin ei taida olla niinkään syynä se, että olisimme jotenkin muuttuneet paremmiksi. Ennemminkin on kyse vanhempien poikien ja heidän ruokahalunsa kasvamisesta. Ruokakipot ja kulhot ovat tätä nykyä kuin nuoltua ruokailun jäljiltä ja olenkin vaivihkaa yrittänyt etsiä mm. isompaa lasagnevuokaa...

Parantamisen varaa toki löytyy. Ainakin seuraavia juttuja olen mietiskellyt.

  • Naatteja voisi käyttää tehokkaammin eli erityisesti liemiä saisi keitellä useammin. Toki näin aina välillä teenkin ja esim. rapupäivällisen jäljiltä kerättiin kuoret visusti talteen. Niistä sai superherkullisen liemen risottoon! 
  • Samoin juustojen kuoret (siis ei niitä muovisia vaan esim.perusparmesaanin kuori sen jälkeen, kun itse juusto on raastettu loppuun) ovat kuulemma erityisen hyviä keittojen ja patojen maustajia. Täytyy myöntää, että meillä ovat kantit jääneet tähän saakka käyttämättä. 
Siinä sitä tavoitetta seuraavaksi ja samalla toki pitää jatkaa ruoankulutuksen tarkkailua. 
Niin, ja keksiä käyttöä noille lopuille omenoille... etteivät vaan mene hukkaan. 

Alla muuten on esimerkki äidin työlounaasta. Leivänpalan päälle levitetään Savoraa (tai jotain muuta herkkutahnaa), sitten hiukan nyhtöpossuksi kypsennettyä possupaistin loppua, juustosiivu ja päälle edellisenpäivän kasvislisuketta. Ei yhtään hullumpaa ja tehokasta hävikkiminimointia. Tosin täytyy myöntää, että lounasta varten yleensä laitetaan osa ruoasta syrjään jo ennen kuin se kannetaan pöytään. Näin varmistetaan, että sitä lounasta yleensä jää...



keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Vieläkin omenaa eli omena-inkiväärihillo


Omenahillo on ihanaa, mutta senkin syömisessä tulevat rajat vastaan. Pohtiessani vaihtoehtoja perushillon mausteiksi mielessä kävivät rosmariini (pitää vielä kokeilla), chili (käytetty jo chutneyssä), minttu (jotenkin ei kuulosta omenan kaverilta) ja muutama muu. Lopulta päädyin inkivääriin, koska

a) se on tarpeeksi vahvan makuista muuttaakseen omenahillon oikeasti toisenlaiseksi
b) inkivääri on hyvää

Lopputulos?
No, inkivääriltä maistuva omenahillo. Se ei ole liian makeaa, eikä myöskään polttele inkiväärin lailla. Varsin onnistunut yhdistelmä siis, joka sopii niin paahtoleivän päälle kuin juustotarjottimelle.


Omena-ikiväärihillo

runsas puoli kiloa omenoita kuorittuna ja paloina
hillosokeria paketin osoittama määrä
3 kukkurallista teelusikallista raastettua inkivääriä (tosin tällä kertaa purkista)
noin 0,5dl sitruunamehua

Laita muut ainekset kuin sitruunamehu kattilaan ja keitä pehmeäksi (noin 20min) hiljaisesti poreillen.
Kaada sitruunamehu sekaan ja surraa tehosekoittimessa sileäksi.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Omenapossua padassa


Omenoiden määrä ei tunnu yhtään vähenevän, vaikka tungen niitä joka paikkaan. Hillo, chutney, kakku ja loputon määrä omenapaloja lapsille on tehty. Viimeksi tungin monta omenaa myös padan pohjalle possupaistia makeuttamaan. Se ei ollutkaan yhtään hullumpi idea.


Omenainen kasslerpaisti

1,5kg possun kassleria

sipulia
omenoita
valkosipulia
laakerilehtiä
timjamia
1rkl fenkolin siemeniä

suolaa, pippuria, chilijauhetta
vanhanajan sinappia (sitä, missä siemenet ovat vielä kokonaisina)

1,5dl valkoviiniä

perunoita ja porkkanoita paloina

Hiero possupaistin pintaan suolaa, pippuria ja chilijauhetta. Kaada uunipadan pohjalle loraus oliiviöljyä ja sulata iso nokare voita. Ruskista paisti padassa ja nosta se odottamaan.

Leikkaa sipulit ja omenat paloiksi ja peitä niillä padan pohja. Lisää kourallinen valkosipulinkynsiä, nippu timjamia, fenkolinsiemeniä ja pari laakerinlehteä. Levitä tasainen kerros sinappia paistin päälle ja laita se pataan.

Lorauta joukkoon valkoviini ja laita kansi päälle. Anna muhia 150 asteisessa uunissa pari tuntia, jos haluat syödä lihan siivuina ja 3-4 tuntia, jos haluat nyhtöpossua.

Laita perunat ja porkkanapalat pataan ja anna kypsyä uunissa vielä noin puoli tuntia.


maanantai 8. syyskuuta 2014

Suklainen pähkinä-omenakakku


Kun nyt kerran on noita omenoita...

Eihän tähän kakkuun omenoita nyt niin hurjaa määrää uppoa, mutta piti kokeilla myös voin korvaamista rypsiöljyllä. Ihan hyvin onnistui - paitsi, että kakku oli aika murenevainen ja takertui vuokaan.. Se taas johtunee ennemminkin silikonivuoasta kuin öljystä.

Olen aiemminkin joskus ihmetellyt, miten välillä silikonivuoka toimii niin hurjan hyvin ja toisinaan taas jättää leivonnaiset liian kosteiksi. Varsinkin tuo Tuppervaaran paksua silikonia oleva vuoka on vähän arvaamaton. Taidan kokeilla seuraavaksi ihan perusmetallista vuokaa.

Hyvää tämä on... ihan liian hyvää. Nimim. kesällä jo tuli kolme kiloa ylimääräistä.

Suklainen omena-pähkinäkakku

150g (n.2dl) rypsiöljyä
2 kananmunaa
140g demerara-sokeria
2-3 omenaa kuorittuina ja pieninä kuutioina
1rkl kanelia
2-3 rkl mansikka-raparperihilloa (tai jotain muuta hilloa)
140g jauhoja
1 rkl leivinjauhetta
100g saksanpähkinöitä rouhittuina
50g tummaa suklaata rouhittuna

Sekoita kaikki ainekset kulhossa keskenään ja laita leipävuokaan. (Jos se ei ole silikonia, niin voitele ja jauhota).

Paista 170 asteessa 50-60min tai kunnes tikkutesti on puhdas.
Anna jäähtyä vähän ja kumoa vuoasta.

Tämä on superherkkua jälkkärinä lämpimänä, mutta maistuu ihanalta myös seuraavana päivänä.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Ämpärillisiä omenoita


Aurinko paistaa ja tuntuu ihan kesältä. Syksyn tietää kuitenkin tulleen heti vilkaistessaan omenapuun suuntaan. Oksat taipuvat painon alla melkein maahan saakka. Puun juurella saa varoa kuhmuja aiheuttavia pyöreitä pommeja, joita muksahtelee nurmikolle koko ajan.

Ämpäreitä, kasseja ja pahvilaatikoita on rivissä terassin reunalla. Pienet kädet kantavat itse tikkailta kurkotettuja keltaisia aarteita, isommat sohivat poimimisvarrella latvaan. Ne kauneimmat ja muhkeimmat omenat ovat tietysti ihan ylhäällä, siellä missä aurinko on päässyt ne kypsyttämään ilman lehtien varjoa.

Äitiä melkein hirvittää. Montakohan kiloa noista päätyy vielä omaan autoon. Ihania, mutta samalla paniikki hiipii mieleen. Valkeakuulas ei säily. Se pitää käyttää heti! Mitään ei saa tietenkään mennä hukkaan. Hilloa, sipuli-chili-chutneytä, toista hilloa, ainakin paria piirakkaa, omenamuffinsseja, uuniomenoita - tuoreena joka aamu omena mieheen. Ehkä sillä vältetään flunssakauden pahemmat haasteet. Vasta yksi on antibioottikuurilla.

Vaan on niitä silti tosi paljon...


Apua siis tarvittaneen - mikä on oma suosikkireseptisi omenalle? Saisiko Copycat kokeilla?





lauantai 6. syyskuuta 2014

Arkistojen aarteita : Karibialainen omenahillo

Taas arkistosta omenakauden iloksi. Tämä pitää ehdottomasti ottaa työlistalle ja tuplata määrä viime vuodesta.

  
Copycat on huono tekemään hilloja - varsinkin omenasta. Omenahilloa kun tuppaa tulemaan mummilta sen verran paljon, että enempää ei yhteen viiden hengen perheeseen enää saa uppoamaan. Nyt sitten kuitenkin osui silmiin sekä Pumpkin Jamin että Kokit ja Potit - blogin versiot uunissa tehdystä omenahillosta ja sitä ohjettahan piti tietysti päästä kokeilemaan.

Tosin keittiövaaka ei toimi, ilmeisesti patterin väsähtämisen vuoksi, joten sokerien määrä meni vähän arvailuksi. Olettaisin kuitenkin, että painon suhteen mennään noin suurin piirtein kopioitujen reseptien linjoilla eli 2 osaa omenoita ja 1 osa sokeria.

Omenoihin ja sokerin määrään copycat sitten tällä kertaa taisikin jättää uskollisen reseptin seuraamisen ja törkkäisi sekaan vähän omia juttuja. Hillosokerikin itseasiassa muuttui puoliksi muscovadoksi. Lisäksi kaneli sai kaverikseen vaniljaa. Ja kun tumma sokeri + vanilja tuo auttamatta mieleen Karibialaisen tunnelman, niin hilloon tempaistiin vielä kunnon loraus rommia. Kesäistä tunnelmaa talteen talveksi siis !

Lopputuloksena on melkein musta hillo. Pikkuisen rommin terävyyttä sisältävää, ei yltiömakeaa hilloa tullaan varmasti maistelemaan ainakin juustojen seurana. Myös jouluisten kakkujen kumppanina tämä lienee varsin herkullista. 

Kesän karibialaisin omenahillo 

1kg omenoita
500g hillosokeria (puolet hillosokeria ja puolet muscovadoa - tämä hillo ei välttämättä säily ilman pakastinta koko vuotta...)
2 kanelitankoa
1 tl jauhettua vaniljaa
iso loraus rommia
sitruunamehua 

Laita ainekset sitruunamehua lukuunottamatta uunivuokaan ja laita 150 asteiseen uuniin 1-1/2 tunniksi. Minä laitoin ilman kantta - tiedä sitten, onko se oikeaoppista. Ota pois uunista, vetäise sileäksi sauvasekoittimella tai blenderissä ja sekoita joukkoon tilkka sitruunamehua, jos siltä tuntuu. Purkita puhtaisiin purkkeihin.

Arkistojen aarteita : Someron mamman omenapiirakka

Arkistojen aarteita viime vuodelta :

Sain vieläkin ison ämpärillisen omenoita vanhemmiltani. Onneksi sain, sillä olin ihan kokonaan unohtanut tämän jokaisen syksyn vakioreseptini. Meidän mamman aikoinaan jostain bongaama ohje, jossa pehmeän kakun päällä on niin ikään pehmeitä omenoita. Tämä kuuluu ehdottomasti hämärien syysaamujen teekupin seuraksi, tai hämärien syysiltapäivien teekupin seuraksi - ihan miten vain kullekin sopii.

Someron mamman omenapiirakka 

5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 dl sulatettua voita
2 dl kermamaitoa
1 muna
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria 

omenoita lohkoina, kanelia ja sokeria

Sekoita maito ja sokeri sekä kananmuna. LIsää pieni osa rasvasta ja sekoita. Lisää osa jauhoista leivinjauheen ja vaniljasokerin kera. Sekoita. Jatka rasva ja jauhot vuorotellen loppuun.
Voitele piirakkavuoka ja levitä taikina vuokaan.
Viipaloi omenoita ja peitä piirakka. Ripottele päälle kanelia ja sokeria.

Paista 180 asteessa noin 20-30min, kunnes pinta ja reunat ovat kauniin ruskeat.

Maistuu ihanalta ihan sellaisenaan, mutta sopii myös vaniljakastikkeen kaveriksi.

torstai 4. syyskuuta 2014

Omena-sipuli-chili-chutneytä tehdään tänäkin syksynä

Arkistoja tuli taas pengottua, kun etsin omenareseptejä.


Syksyisin saan omenoita vanhempieni puista. Viikonloppuna mennään taas auttamaan omenoiden poimimisessa. Pojat saavat kiivetä ja äiti miettii käyttöä. Omena päivässä per nuppi pitää tietysti lääkärin loitolla, mutta aina tulee silti kiire käyttää kaikki ennen kuin pahenevat. Varsinkin valkeakuulas vaatii vipinää. Onneksi juuri valkeakuulaista tulee ihanan pehmeä chutney, joten siihen niitä saa uppoamaan jonkin verran. Kuvassa viime syksyn purkkeja, ensi viikolla tehdään tämän vuoden eka satsi.

Resepti on bongattu vuosia sitten jostain - todennäköisesti Glorian ruoka ja viini - lehdestä.

Omena-chili-sipuli-chutney

14 omenaa (n.1kg) kuorittuna ja pilkottuna
2 dl omenaviinietikkaa
2dl hillosokeria
2 chiliä
4 pientä punasipulia (2 isompaa riittää)
2tl suolaa 

Laita kaikki ainekset kattilaan ja anna kiehua miedolla lämmöllä vartin verran. Laita puhtaisiin (ja kuumennettuihin) purkkeihin. Anna jäähtyä ja pistä jääkaappiin odottamaan käyttöä.

Chutney on herkkua kaikenlaisten vaaleiden lihojen kanssa.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Mielenkiintoista kahvittelua - tämän palvelun kehitystä pitää seurata


Armas ja konstailematon pikaruoka 

Eksyinpä tässä lounaalle Kluuviin keittiön ja viinintuvan yhdistelmäksi itseään tituleeraavaan Armas-ravintolaan. Kotimaista pikaruokaa, maukasta ja konstailematonta on perusperiaatteena ja sitähän sieltä saa.

Lounaan hitaastikypsytetystä possusta, salaatista ja leivästä koottu possukebab oli oikein maukas - tosin rieska (?) oli salaatin ja possun alla päässyt vähän kostumaan ja muhentumaan, mutta makua tuo ei haitannut. Myöskään kassalta vähän varoiteltuakin tulisuutta en possusta lievää jälkipoltetta lukuunottamatta löytänyt. Minulle olisi hyvin kelvannut mausteisempikin versio.

Miljöönä penkeillä ja puupöydillä varustettu sali on mukavan raikas tunnelmaltaan, mutta jotenkin äänekäs. Toki ihmisiä täynnä oleva tila on täynnä puheensorinaa, mutta ehkäpä puupinnat vielä vähän lisäsivät volyymiä.

Tai sitten korvissani soi. Olin juuri ennen lounasta viettänyt muutaman tunnin Ateneumin Tove Janssonin juhlanäyttelyssä Kirpun luokan (ja muutaman sadan muun koululaisen ja päiväkotilaisen) kanssa.


Blendaa oma kahvisi - paikan päällä tai netissä

Lounaan mielenkiintoisin tuttavuus oli kuitenkin Kluuvikadun kahvipaahtimo, joka sijaitsee Armas-ravintolan tiloissa. Siellä voi eri kahvilajeista sekoittamalla ja paahtoasteen valitsemalla saada mukaan oman nimikkokahvinsa. Minä olen kaukana kahvihifistelijästä, mutta täytyy myöntää maistelemani kokeilusekoituksen (Etiopialaista kahvia ja jotain muuta) marjaisan maun saaneen uteliaisuuteni heräämään. Mitä jos sekoitan kahvilajeja eri puolilta maailmaa? Mixaisi marjaisia ja sitruksen makuja tupakkamaisiin sävyihin?

Pitänee joskus kokeilla Kluuvissa, mutta palvelu on tarjolla myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville asiakkaille. Oman sekoituksensa voi nimittäin tehdä ja tilata myös netissä osoitteessa: www.kluuvinpaahtimo.fi

Toki palvelu (erityisesti netissä) on vielä vähän lapsenkengissään, mutta tämän kehitystä on seurattava. Sekä kahvikiinnostuksesta että ammatillisessa mielessä - kaikki nettipalvelut, kun ovat minusta mielenkiintoisia.


maanantai 1. syyskuuta 2014

Tarttis jottai uutta - kuis kvinoa?


Tarttis taas jottai uutta...

Olen viime aikoina pahasti lipsahtanut joko toisten määrittelemien reseptien kokkaamiseen tai vanhojen tuttujen kierrättämiseen. Tuli sellainen olo, että jotain uutta olisi keksittävä.

Mari Moilasen oivassa keittokirjassa "Sitä parempi soppa, mitä yhdessä kokataan"  kehuttiin kovasti kvinoaa ja kun kirjan mukana julkkareissa tuli myös paketillinen kyseisiä ihmeryynejä (SunSpelt luomukvinoaa) niin siitä lähdettiin. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin olen minä kvinoasta jotain tehnyt joskus aikaisemminkin, mutta lopputulos oli niin tiukasti sitruunalle maistuva, että kokeilu jäi sillä erää sitten siihen.

Uusi yritys. Keitin kvinoan ihan pakkauksen ohjeiden mukaan, mutta taisi alun huuhtelu jäädä vähän turhan vähäiselle, kun lopputuloksena ei ollutkaan sellaiset ihanan irralliset, vähän läpikuultavat ja helmiäiselle vivahtavat pikkukuulat. Lautasella oli jotain vähän epämääräisen puuromaista.

Tosin ei se suutuntuma sitten lopulta niin kovin puuromainen ollutkaan. Tätä tehdään varmasti meillä vielä lisää. Ehkä seuraavalla kerralla jonkin Marin testaaman ohjeen mukaan ja vähän keskittyneemmin ryynien valmistusmetodin osalta. Ja onhan tämä sentään aikamoista terveysruokaa (ks. alta).


Kvinoaa uunitomaattien, savukalan ja vuohenjuuston kera

2 dl kypsentämätöntä kvinoaa

Kypsennä kvinoa paketin ohjeen mukaan ja sekoita joukkoon suolaa, pippuria, loraus oliiviöljyä sekä pieni kourallinen silputtua lehtipersiljaa.

Uunitomaatteja
hiilinieriää palasina
pinjansiemeniä paahdettuina
vuohen tuorejuustoa sekoitettuna sitruunamehutilkan, suolan ja pippurin kanssa

Levitä loput ainekset hiukan jäähtyneen, kypsän kvinoan päälle ja syö heti.
Ilman kalaa tämä maistunee ihan kasvisversionakin.


"Kvinoa : Luontaisesti gluteeniton. Sisältää kaikkia ihmisen tarvitsemia välttämättömiä aminohappoja oikeassa suhteessa, mikä on harvinaista kasvikunnan tuotteissa. Kvinoassa on enemmän proteiinia kuin riisissä tai muissa viljoissa ja se sisältää paljon ravintokuitua, fosforia, rautaa ja magnesiumia." Sanoo Wikipedia,