Äiti nuorallatanssijana - tai jotain sinnepäin eli pojan synttärit

I believe I can fly ja sitten muksahdettiin sahanpuruihin

Kun ostaa lapsen kaverisynttäreiden ohjelman ja tarjoilun ulkopuoliselta, niin pääsee äitikin helpolla - eikös vain? Paitsi, jos lupautuu mukaan synttäriohjelmaan.

Ei, kyseessä ei ole lentonäytös tai äiti nuorallatanssijana, vaikkei kovin kaukana oltukaan. Veimme keskimmäisen muutaman kaverinsa kanssa Leppävaaraan Seikkailupuisto Huipun puihin kiipeilemään, ja menimme itse mukana - minä ja sisko. Isäntä vetosi muutamaan tikkiin päälaellaan ja hikiseen päivään. Hän vietti ajan meille naureskellen ja kuvaten (kuvakulmat ovat todella vähemmän imartelevia - tiesinhän minä lihoneeni, mutta että takamukseni on NIIN leveä...)

Ei, tässä kuvassa en ole minä, mutta huomaattehan tuon korkeuden! Korkeimmat radat keikkuvat siellä 18 metrin korkeudessa ja alempanakin pääsee helpolla 12 metriin. 

Männyn latvassa, oksien alla... 

Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta, mutta onneksi kypärä päässä suojasi suurimmalta paahteelta samoin kuin metsän puut. Hiki tuossa silti tuli, vaikken ole ihan varma johtuiko se enemmän kelistä vai pienestä jännityksestä. Tällainen peruskuntoinen äiti-ihminen, jonka liikunta on jäänyt sinne aikomuksen tasolla viime aikoina, selvisi ihan ok sinisistä ja vihreistä radoista. Vaikka synttärivieraat kyllä ensimmäisen kierroksen jälkeen pitivät visusti huolen siitä, että ehtivät radalle ennen minua (sen jälkeen sitten näinkin heitä vain vilaukselta aina jossain yläilmoissa). 

Minä en korkeita paikkoja ole koskaan pelännyt, mutta kieltämättä oli vähän hutera oli köysien varassa keikkuvilla puulevyillä. Eihän siinä  mitään todellista vaaraa ollut. Koko rata kuljetaan turvavaljaissa ja tiukkaan vaijereihin kiinnitettyinä, mutta olisi se ehkä ottanut ylpeyden päälle, jos olisivat jollain nosturilla joutuneet pelastamaan pelkän turvavaijerin varaan jouduttuani. 

Pojat sitten menivätkin keikkuen radasta kuin radasta, mustaa myöten. Parin tunnin kiipeilyaika hurahti vauhdilla ja sitten istahdettiin kekkereille pöydän viereen aurinkoon (tällä kelillä auringonvarjo olisi kyllä ollut kova sana). 

I'm a cool man... mihinkäs tuo vaijeri sitten vie? 

Tarjoilut olivat peruskamaa. Mansikkakakun palaset,maissisipsejä ja karkkeja. Juotavaksi limsaa, mehua ja vettä. Hyvin näytti kiipeilyjen jälkeen maistuvan, eikä se kakkupala minunkaan lautasellani vanhenemaan päässyt. 

Palvelu toimi ihan mukavasti tarjoilujen osalta. Pöytä oli valmis juuri silloin kun pyydettiin ja mehua tuotiin pöytään limsojen loppuessa ennen kuin ehdin pyytämään. Varaukset sujuvat jouhevasti, mutta alussa jouduimme kyllä odottamaan rajattu synttäriaika huomioon ottaen vähän luvattoman kauan radalle pääsyä. Muutenkin palvelu oli pienessä ruuhkassa vähän sekavaa, mutta toki ystävällistä.  Radalla kulkeminen on perussääntöjen opettelun jälkeen yksinkertaista ja olo on niin turvallinen kuin se nyt korkeuksissa keikkuessa voi yleensä olla. 

Tänne kannattaa mennä kokeilemaan omia rajojaan, jos etsii jotain uutta ja erilaista - ainakin meidän seurueemme poikia (10-12v) näytti tämä puuha miellyttävän suuresti. 

Että sellainen viikonloppua. Lauantaina Suomenlinnan kesäteatterissa, sunnuntaina puiden latvojen tasolla Leppävaarassa - nyt tarvitsisin vielä pari päivää aktiviteeteisa toipumiseen, mutta kaipa sitä pitää vaan huomenna lähteä taas töihin.

p.s. Kiitokset vieraille. Oli kivaa - Ja siskoseni, lupaan kertoa ensi kerralla etukäteen tarkemmin, mistä on kyse, kunhan lupaat tulla mukaan, vaikka olisi kyse mistä... 

Mielenkiintoista kahvittelua - tämän palvelun kehitystä pitää seurata

Armas ja konstailematon pikaruoka 

Eksyinpä tässä lounaalle Kluuviin keittiön ja viinintuvan yhdistelmäksi itseään tituleeraavaan Armas-ravintolaan. Kotimaista pikaruokaa, maukasta ja konstailematonta on perusperiaatteena ja sitähän sieltä saa.

Lounaan hitaastikypsytetystä possusta, salaatista ja leivästä koottu possukebab oli oikein maukas - tosin rieska (?) oli salaatin ja possun alla päässyt vähän kostumaan ja muhentumaan, mutta makua tuo ei haitannut. Myöskään kassalta vähän varoiteltuakin tulisuutta en possusta lievää jälkipoltetta lukuunottamatta löytänyt. Minulle olisi hyvin kelvannut mausteisempikin versio.

Miljöönä penkeillä ja puupöydillä varustettu sali on mukavan raikas tunnelmaltaan, mutta jotenkin äänekäs. Toki ihmisiä täynnä oleva tila on täynnä puheensorinaa, mutta ehkäpä puupinnat vielä vähän lisäsivät volyymiä.

Tai sitten korvissani soi. Olin juuri ennen lounasta viettänyt muutaman tunnin Ateneumin Tove Janssonin juhlanäyttelyssä Kirpun luokan (ja muutaman sadan muun koululaisen ja päiväkotilaisen) kanssa.


Blendaa oma kahvisi - paikan päällä tai netissä

Lounaan mielenkiintoisin tuttavuus oli kuitenkin Kluuvikadun kahvipaahtimo, joka sijaitsee Armas-ravintolan tiloissa. Siellä voi eri kahvilajeista sekoittamalla ja paahtoasteen valitsemalla saada mukaan oman nimikkokahvinsa. Minä olen kaukana kahvihifistelijästä, mutta täytyy myöntää maistelemani kokeilusekoituksen (Etiopialaista kahvia ja jotain muuta) marjaisan maun saaneen uteliaisuuteni heräämään. Mitä jos sekoitan kahvilajeja eri puolilta maailmaa? Mixaisi marjaisia ja sitruksen makuja tupakkamaisiin sävyihin?

Pitänee joskus kokeilla Kluuvissa, mutta palvelu on tarjolla myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville asiakkaille. Oman sekoituksensa voi nimittäin tehdä ja tilata myös netissä osoitteessa: www.kluuvinpaahtimo.fi

Toki palvelu (erityisesti netissä) on vielä vähän lapsenkengissään, mutta tämän kehitystä on seurattava. Sekä kahvikiinnostuksesta että ammatillisessa mielessä - kaikki nettipalvelut, kun ovat minusta mielenkiintoisia.