maanantai 1. syyskuuta 2014

Tarttis jottai uutta - kuis kvinoa?


Tarttis taas jottai uutta...

Olen viime aikoina pahasti lipsahtanut joko toisten määrittelemien reseptien kokkaamiseen tai vanhojen tuttujen kierrättämiseen. Tuli sellainen olo, että jotain uutta olisi keksittävä.

Mari Moilasen oivassa keittokirjassa "Sitä parempi soppa, mitä yhdessä kokataan"  kehuttiin kovasti kvinoaa ja kun kirjan mukana julkkareissa tuli myös paketillinen kyseisiä ihmeryynejä (SunSpelt luomukvinoaa) niin siitä lähdettiin. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin olen minä kvinoasta jotain tehnyt joskus aikaisemminkin, mutta lopputulos oli niin tiukasti sitruunalle maistuva, että kokeilu jäi sillä erää sitten siihen.

Uusi yritys. Keitin kvinoan ihan pakkauksen ohjeiden mukaan, mutta taisi alun huuhtelu jäädä vähän turhan vähäiselle, kun lopputuloksena ei ollutkaan sellaiset ihanan irralliset, vähän läpikuultavat ja helmiäiselle vivahtavat pikkukuulat. Lautasella oli jotain vähän epämääräisen puuromaista.

Tosin ei se suutuntuma sitten lopulta niin kovin puuromainen ollutkaan. Tätä tehdään varmasti meillä vielä lisää. Ehkä seuraavalla kerralla jonkin Marin testaaman ohjeen mukaan ja vähän keskittyneemmin ryynien valmistusmetodin osalta. Ja onhan tämä sentään aikamoista terveysruokaa (ks. alta).


Kvinoaa uunitomaattien, savukalan ja vuohenjuuston kera

2 dl kypsentämätöntä kvinoaa

Kypsennä kvinoa paketin ohjeen mukaan ja sekoita joukkoon suolaa, pippuria, loraus oliiviöljyä sekä pieni kourallinen silputtua lehtipersiljaa.

Uunitomaatteja
hiilinieriää palasina
pinjansiemeniä paahdettuina
vuohen tuorejuustoa sekoitettuna sitruunamehutilkan, suolan ja pippurin kanssa

Levitä loput ainekset hiukan jäähtyneen, kypsän kvinoan päälle ja syö heti.
Ilman kalaa tämä maistunee ihan kasvisversionakin.


"Kvinoa : Luontaisesti gluteeniton. Sisältää kaikkia ihmisen tarvitsemia välttämättömiä aminohappoja oikeassa suhteessa, mikä on harvinaista kasvikunnan tuotteissa. Kvinoassa on enemmän proteiinia kuin riisissä tai muissa viljoissa ja se sisältää paljon ravintokuitua, fosforia, rautaa ja magnesiumia." Sanoo Wikipedia, 

4 kommenttia:

  1. Meillä on tuo kvinoa oikeinkin suosittu aines. Valitettavasti käyttelen enimmäkseen ulkomaalaisia, kun tuosta kotimaisesta ei saa irtonaista millään. Toivotaan, että tämä uusi sato olisi erilaista. Annan sille vielä mahdollisuuden. Vaikka pihveihinhän se mössöytyväkin sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, että kyseessä olisikin ollut tuote eikä minun keittotapani? Voihan se tietysti niinkin olla. Pitää kokeilla :-) Maku oli hyvä, mutta vähän tuo puuromaisuus häiritsi.

      Poista
  2. Kvinoa on ihanaa,ja usein sitä tuleekin käytettyä (kuten blogista huomaa..) .Ensimmäisen kerran söin kvinoaa Perussa v.2005,ja ihastuin:)











































    Kvinoa on ihanaa ja omassa keittiössä sitä tulee useinkin käytettyä (kuten blogista huomaa...)


    VastaaPoista

Ilahdun aina kommenteista!