maanantai 30. maaliskuuta 2015

Rahkasämpylät



Jääkaapissa oli rahkaa, josta piti tehdä jälkkäriä. Purkin kanteen oli ilmestynyt reikä. Kuka tai mikä lie tökännyt, todennäköisesti kauppakassissa kotimatkalla. Jälkkärin tekeminen viivästyi päivästä toiseen, joten päätin käyttää rahkan johonkin muuhun. Leipä oli loppu.

Rahkasämpylät ovat ihanan pehmeitä ja maukkaita, mutta ne pitää syödä pois nopeasti. Tuoreus häviää niistä jo päivässä. Kyllä niitä senkin jälkeen ihan hyvin syö, mutta ihana pehmeys ja kuohkeus on vähentynyt. Hunajalla lempeän makeaksi pyöristetyn kasviskeiton seuraksi nuo sopivat erityisen hyvin, varsinkin sinihomejuustolla terästettyinä.


Rahkasämpylät

1prk maitorahkaa
2,5dl maitoa
3rkl siirappia
runsas puoli desiä oliiviöljyä
2pss kuivahiivaa
pari hyppysellistä suolaa
1 1/2 dl spelttihiutaleita
1dl ruisjauhoja
2dl hiivaleipäjauhoja
5dl vehnäjauhoja

Lämmitä kattilassa rahka, maito ja siirappi. Sekoita kuivat aineet. Vaivaa nesteiden kanssa taikinaksi.
Anna taikinan nousta puolisen tuntia ja leivo sämpylöiksi. Peitä sämpylät leivinliinoilla ja anna nousta vielä 15min. eli sen aikaa, kun uuni lämpiää.
Paista 225asteessa 10-12 min. Nauti lämpiminä ja muutenkin nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!