Äiti sai joululahjansa etuajassa eli dominopeliä

Kamera tuli hankittua ja olen yrittänyt opetella sen hienouksia. Vähän epätoivoista puuhaa, kun aikaa on löytynyt noin 10min pätkä iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Joulujännitys tuntuu muksuissa, varsinkin Toto (4v) on ihan pitelemätön, kiusaa isoveljiään eikä suostu nukkumaan iltaisin. Suurin syy ajanpuutteeseen ei kuitenkaan ole joulun läheisyys- Ne hommat ovat käytännössä aloittamatta lahjojen hankkimista lukuunottamatta (paketointi onkin sitten hankalampaa... se lasten joulujännitys... ) Viime aikoina aikaa on erityisesti varastanut kodin dominopeli.

Tiedättehän sen pelin, jossa yhtä palaa tönäisemällä saa kymmenen muuta vuorotellen liikkeelle? Me pelaamme sitä vähän isommalla mittakaavalla. Ensin piti myydä saunakamarin sohva, sitten maalata ja tehdä kaappi, ostaa sänky, muuttaa vanhemmat. Sitten siirtyy esikoinen meidän makkariin, Kirppu esikoisen paikalle ja Toto... arvannette?

Ennen kuin piiri pieni pyörähtää loppuun saakka tosin täytyisi vielä myydä yksi parvisanky (tarvetta kellään? Unipuun laadukas sänky, jonka omistaja kolautteli päätään kattoon kasvupyrähdyksen päätteeksi ja muutti siksi alemmas).

Olemme siis vähän jumahtaneet, mutta paljon on jo saatu aikaiseksikin. Me vanhemmat muutimme eilen upouuteen makuuhuoneeseemme. Paljon on järjesteltävää kaappiin ja vaaleille seinillekin voisi laittaa jotain silmänruokaa, mutta ensimmäinen yö sentään jo nukuttiin uudessa sängyssä.

Olen huoneeseen tosi tyytyväinen. Siellä on kivan raikas tunnelma, eivätkä pienen huoneen seinät kaadu päälle, vaikka ensin vähän pelkäsin niin tapahtuvan. Eihän sinne mahdu kuin vähän säilytystilaa ja sänky, mutta mitäpä sitä makkarissa muuta tekisi kuin nukkuisi ja... no, avioparista kyse sentään. Lisäksi olemme nyt saunan kyljessä, joten meillä on vähän niin kuin oma kylppäri. Helpottanee aamun kylppärivuorojen hallintaa (talossa teini, kohta kaksi,,,).

Erityisen ylpeä olen kaapista, vaikken kyllä sen hyväksi itse tehnyt mitään muuta kuin valitsin verhot oviksi. Ensin meidän piti hankkia kokonaan uusi kaappi peililiukuovilla, mutta se olisi pitänyt teettää mittatilauksena ja tällä hetkellä ei budjetti antanut periksi (dominopeliin liittyy yllättävän paljon pieniä ja vähän isompia kuluja). Isäntä ja isommat pojat laittoivat töpinäksi ja yhteistyönä syntyi varsin käytännöllinen (ja minusta kaunis) kaappi, jonka ovina tällä hetkellä vain verhot. Hyvin toimii.

Ensin vanha kaappi purettiin pois tielttä. Siitä säilytettiin yksi sivuseinä sekä kapeampi hyllykaappi.
Sitten seinä ja kaappiosat maalattiin. Sivuseinä kiinnitettiin kulmaraudoilla ja kaappiosa painettiin takaisin paikoilleen.


Lopuksi viritettiin verhovaijeri yläreunaan ja kiinnitettiin Vallilan Kiuru valmisverhot. Verhot kaipaavat vielä lisätyötä, jotta yläreuna on siistimmän näköinen (eli teen sinne vaijerikujan...), mutta toimii tuo noinkin.

Tankopuolen sisustaksi löytyi Ikeasta naulakko viidellätoista eurolla. Toimii.

Kaikkiaan kaappi maksoi alle 150€... Tuon verran voin investoida vaikka väliaikaiseenkin ratkaisuun. Työtä ja muutama ärräpää kului vähän kokemattomilta remontoijilta matkan varrella, mutta tekemällä oppii.

Ja äiti sai joululahjansa jo vähän etukäteen :-)

Perjantain perhepäivällinen Kappelissa

Me olemme käyneet todella harvoin koko porukalla ravintolassa syömässä. Osasyynä on tietysti budjetti (5 henkeä - ei ihan halpaa vähänkään paremmissa paikoissa) ja sitten on tietysti tuo kuopus, jonka kyky istua paikoillaan on tähän saakka ollut noin viiden minuutin luokkaa. Nyt kuitenkin halusimme tarjota pojillekin uuden kokemuksen perinteitä huokuvassa paikassa ja suuntasimme perjantai-iltana (Yle Areenan puhelinsovelluksen Ryhmä Haulla varustettuina) Kappeliin perhepäivälliselle.

Paikka on täynnä historiaa. Siellä ovat istuneet niin Eino Leino L.Onerva kuin Sibeliuskin ja nyt sitten myös me. Tiedä sitten oliko kyseessä historian havina vai ilmastoinnin vaikutus, mutta Kappeliin kannattaa varustautua vähän lämpimämmillä vaatteilla. Siellä melkein tuulee. Meitä onneksi isäntä varoitti etukäteen, joten kenellekään ei tullut kylmä.

Olimme saapuessamme hivenen varauksesta etuajassa, eikä pöytä ollut valmis, joten istahdimme kahvilan puolelle odottelemaan ja katselemaan iltavilinää. Ihmisiä tuntuikin olevan paljon liikkeellä. Jos olisimme olleet vain aikuisporukalla, olisimme varmaan myös istahtaneet baarin puolelle. Se näytti viihtyisältä, mutta lasten kanssa tyydyimme kahvilaan - eikä meillä tietysti pitkä odotus ollutkaan. Sen verran, että kuopus ehti bongata (Neekerin)pusu-suklaat jälkkärikseen. Lapsuudesta tuttu nimi tulee väkisinkin niistä mieleen, vaikkei se enää olekaan poliittisesti korrekti. Enkä osaa sitä nytkään ajatella jotenkin pahana, ei siihen lapsella mitään asenteita liittynyt, Nimi kuin nimi - pääasia oli suklaa.

Kappelin listojen kohdalla iski melkein runsaudenpula. Oli tavallista listaa ja lasten listaa ja taidemenulistaa. Vähempikin ehkä olisi riittänyt, mutta ainakin kaikille löytyi mieluista syötävää. Itse kallistuin osin laiskuuttani taidemenun puolelle. Vähemmän vaihtoehtoja ihmeteltävänä, Sitä paitsi, karitsapatee ja rapurisotto kuulostivat varsin maukkailta vaihtoehdoilta.

Sitä ne myös olivat. Alkuruoka-annokseni leipä oli mahtavan rapeaksi paahdettua ja sopi mainiosti pateen seuraksi. Pistelin annokseni hyvällä halulla. Isännän kylmäsavustettu peura puolestaan katosi nopeasti kuopuksen suuhun pienen maistiaispalan jälkeen kun kuului vaativa: "Lisää..." No, isäntä söi sitten kuopuksen kasvistikut, joista pikkuherra ei oikein innostunut. Esikoinen puolestaan huokaili "suomalaisten alkupalojensa" herkullisuutta.

Esikoinen ei myöskään valittanut nälkää enää pääruokansa jälkeen, Peuralihapullat olivat sen verran tuhti annos, että jopa keskellä kasvupyrähdystä kärvistelevä teini sai vatsansa täyteen. Minäkin tykkäsin rapurisotostani, vaikka siinä ehkä suhteessa olikin vartaassa aika paljon ravunpyrstöjä verrattuna riisin määrään. Ihan hyvää kuitenkin, vaikkei varsinaisia huokailuja aiheuttanutkaan, Taisi olla jonkinlaista krassia ja fenkolia tuo salaatti. Ihanan raikasta kevyen kastikkeensa kera ja itse asiassa annoksen paras osa.

Jälkkäriksi pöydässämme valittiin lakritsivanukasta ananasjäätelöllä sekä tietysti niitä jo alussa bongattuja pusuja. Jäätelö oli ihanan raikasta, mutta vanukasta oli selkeästi liikaa. Vain minä söin annokseni loppuun, mutta olenkin siitä tunnettu, etti mistään makeaa muistuttavasta jää lautaselleni todistusaineistoa. Ihan tyypillistä lakritsivanukasta, ehkä hivenen turhankin tymäkkää. Olisi uponnut vielä paremmin hivenen vaahtomaisempana.

Palvelu oli ystävällistä koko ruokailun ajan. Vähän ihmetytti varaukseen merkitty aika. Varaus kestäisi kuulemma 2h, mutta palvelu ei kyllä ollut niin nopeaa, että tuossa ajassa enemmän seurusteluun kuin ruokaan keskittyvä seurue selviäisi loppuun saakka. Me emme kukaan halunneet kahvia ja laskunkin otimme jälkkärin kanssa (enemmän tosin kuopuksen liikkumistarpeen kuin varausajan vuoksi), mutta pidemmällä kaavalla olisi tarjoilijoille saattanut nousta pieni tuskanhiki seuraavien odottaessa pöytää. Mikään kiire ei kuitenkaan häirinnyt tarjoilijoiden hymyä ja koko porukka lapsia myöten tunsi olonsa tervetulleeksi.

Kaikkiaan kokemus siis oli oikein miellyttävä ja otetaan varmasti uusiksi. Miljöössä riitti pientä ihmettelemistä, ruoka maistui sen olematta mitenkään erityisen brassailevaa tai erikoista.

Vaan miten ihmeessä lasten kanssa ruokailu onnistui ennen aikaa puhelinsovellusten? Meidät pelasti Ryhmä Hau. Aina kun kuopus siirtyi tuolin reunalle, hänelle lykättiin käteen puhelin lastenohjelmineen. Toimii...

p.s. Taidemenu tarkoittaa sitä, että kaupanpäällisiksi saa liput Ateneumiin Henri Cartier-Bresson -näyttelyyn. Kulturelli lisäkokemus siis tiedossa vielä ennen tammikuun loppua...