Taustapeili 2016

Vuoden lopussa tai seuraavan ihan alussa sitä kai pitää pysähtyä, pohtia hetki mennyttä ja suunnitella tulevaa. Uudenvuodenlupauksia en ole tehnyt enää vuosiin, sillä koskaan en niitä pystynyt pitämään.

Ne taitavat olla samanlaisia kuin dieetit.  Kun jotain kieltää edes hetkeksi, niin juuri sitä sitten tekee mieli. Siksi en koskaan ole myöskään dieetillä.

Ei pelkkää makeaa

Kun nyt katson vuotta taaksepäin, tulevat suomalaisen tapaan ensiksi mieleen ikävät asiat eli syyskuusta lähtien kiukutellut selkä. Minulla on todella harvoin ollut ongelmia terveyteni kanssa pieniä prakaamisia lukuunottamatta, joten sänkyyn sitova välilevyn pullistuma oli aikamoinen shokki. Varsinkin kun yläselästä kipu siirtyi sitten (vähän vaimeampana) ristiselkään ja sen jälkeen ryhtyi polvi kiukuttelemaan.

Nyt sitä vasta tajuaa, miten arvokasta kivuton terveys onkaan. Teen siis tapojeni vastaisesti lupauksen ja vannon jatkavani joogaa, jos suinkin mahdollista. Selkä kiittää venytyksistä.


Uutta töissä ja blogeissa 

Muuten takana on hyvä vuosi. Vaihdoin syksyllä työpaikkaa, yhdestä tosi hyvästä paikasta toiseen ihan yhtä mahtavaan, vaikkakin erilaiseen. Olen saanut tehdä mielenkiintoisia töitä koko vuoden ja lisäksi myös bloggaaminen on pitänyt kiireisenä sekä kirjablogin puolelta (teatteria ja tietysti yli sata ihanaa kirjaa!) että täällä ruokablogin puolella.

Vuoden 2015 lopulla liityin Nelkytplusbloggaajien joukkoon ja hauskaa on ollut. On siinä sellainen porukka, että nauru raikaa ja juttua riittää, kun yhteen osutaan. Kaikenlaista kivaa olen heidän kanssaan päässytkin vuoden aikana tekemään. Kävimme mm. tutustumassa kriketinpeluuseen, opettelemassa kahvinkeittoa, testaamassa uuden Salve-ravintolan, kokeilemassa Rosson talvimenun.

Siis KIITOS kaikille Nelkytplusbloggaajille mahtavasta seurasta! Toivottavasti tavataan taas pian!

Matkojakin 

Lasten kanssa listasimme yhdessä tekemiämme matkoja (äidin työmatkoja ei kuulemma lasketa, vaikka oli San Franciscokin mielenkiintoinen paikka). Mitään hurjan pitkää matkaa emme tänä(kään) vuonna perheen kanssa tehneet, mutta meillä on ollut tosi kivaa ja läheltäkin löytyy paljon mielenkiintoista katsottavaa.

Koli vei meidät lähelle luontoa. Varsinkin esikoinen rakastui kävelyretkiin ja on toivonut niitä siitä lähtien joka reissussa. Tampere oli meille yhtä huvipuistoa. Kaksi päivää Särkänniemessä väsytti vanhemmat ja riemastutti lapsia. Mikkelissä mentiin historia edellä ja käytiin tutustumassa kalliomaalauksiin ja Päämajamuseeon. Niin, ja ihan lähiseutumatkailukin toimii. Käytiin nimittäin Pokemon-jahdissa Suomenlinnassa - kai sekin lasketaan? Pokemon oli muutenkin kesäkauden teemana, niin kuin varmasti aika monessa muussakin perheessä. Niitä jahdatessa tuli täällä lähimaastossakin käytyä ihan uusilla kulmilla.

Vuoden päätti joulu Nizzassa, josta kai olette jo lukeneetkin kyllästymiseen saakka... Ihana, ihana matka, jonka muisto jäänee elämään yhtenä parhaista jouluista ikinä.

Ruokaa tietysti vatsan täydeltä niin menneenä kuin tulevana vuotena

Kaikkiaan 2016 on ollut ihan mahtava vuosi. Ruokaakin on tullut syötyä koko ajan kuten blogin pitkästä artikkelilistasta voi käydä kurkkimassa. Vähän enemmänkin kuin ehkä pitäisi on  herkuteltu, mutta mitäs siitä, Mieluummin muutama lisäkilo kuin myrtynyt mieli.

Vuodesta 2017 näyttää tulevan vähintäänkin yhtä jännittävä. Tiedossa ovat ainakin yhdet rippijuhlat, paljon mielenkiintoisia juttuja työn ja blogin myötä sekä tietysti teemajuttuja Suomen 100-vuotisjuhlavuoden tiimoilta. Niin, ja tietysti ruokaa.

KIITOS KAIKILLE MUKANA KULKENEILLE! 

NOKKA KOHTI TULEVAA!

MIELENKIINTOISTA, MAKOISAA JA MUUTENKIN IHANAA VUOTTA 2017!

Salve ja historian havinaa

Illallisen nelkytplusblogilaisille tarjosi HOK/Elanto 

Matka elintarvikkeiden kioskimyynnistä (1897) merimieskapakan kautta taiteilijoiden suosimaksi kortteliravintolaksi on ollut pitkä. Sen myös aistii niin seinillä olevista tauluista kuin katosta roikkuvista laivoista. Ravintola Salve muutti juuri kadun toiselle puolelle ja aloitti taas uuden vaiheen elämässään, vähän entistä suurempana (70 asiakaspaikkaa muuttui 130:ksi), mutta edelleen arvojaan ja perinteitään kunnioittaen

Menneisyyttä ei todellakaan unohdettu. Asiakkaiden lahjoittama taide ja koriste-esineet seurasivat mukana ja kanta-asiakkaat pääsivät itse valitsemaan vakiopöytänsä paikan. Eihän sitä nyt voi huomiotta jättää hahmoja, jotka ovat vaikka perjantaisin löytyneet samasta lounaspöydästä jo vuosikymmenien ajan. Kaikkein pitkäaikaisin "kantis" on muuttanut Salven kanssa edelliseen taloon samaan aikaan eli 1927... Tarina ei kerro kyseisen asiakkaan reaktiota muuttoon.

Kaikkiaan muutto on kuitenkin kuulemma otettu vastaan hyvin ja sen kyllä uskoi, kun perjantaina Nelkytplusblogilaisten kanssa pääsimme mekin kutsusta istumaan Salveen iltaa pöydän ympärille. Tupa oli täynnä ja iloinen puheensorina vallitsi tunnelmaa.

Me napostelimme ensin valkosipuliruisleipiä ja perään eteemme kannettiin vaikuttavan kokoinen annos kirkasta lohikeittoa. Vielä vaikuttavammaksi annos muuttui, kun meille kerrottiin kyseessä olevan sen "pienen" annoksen. Salvesta ei kuulemma kukaan lähde nälkäisenä pois, Sen uskon.

Molemmat annokset muistuttivat yksinkertaisuuden kauneudesta. Ruisleipätikut katosivat vauhdilla ja olivat ihanan valkosipulisia. Mitä sitä pihistelemään? Kun kaikki pöydässä syövät samaa, ei valkosipulin aromeilla ole hengityksessäkään niin väliä.

Minä en ole lohen ystävä yleensä ollenkaan, mutta tämä keittoi maistui hyvältä. Eikä hintakaan ole päätähuimaava. Vatsan saa taatusti täyteen jo pienellä keitolla, joka menun mukaan kustantaa 13 euroa.

Tyylillisesti Salve onkin enemmän sellaista rustiikkia ja perinteistä "työväen" ruokaa. Menu ei ole liiemmin muuttunut kolmeenkymmeneen vuoteen. Miksikäs sitä hyvää vaihtaisi? Enää siihen ei tietenkään voisi oikein koskeakaan sillä, kun asiakas tulee jo kolmannessa polvessa syömään "niitä silakoita" on "niitä" sitten tosiaan parempi myös olla tarjolla.

Jälkiruoaksi nautimme herkullista vadelmasorbettia ja jatkoimme sitten keskustelua kylläisinä niin ateriasta kuin monista kuulemistamme tarinoista. Niitä nimittäin Salvesta riittää.

Vai mitä sanotte siitä kerrasta, kun navigaatiolaitteita Suomeen rakentamaan tulleet insinöörit tykästyivät Salveen niin, että se kuuleman mukaan pääsi myös laitteen määrityksiin mukaan? Tarinan mukaan lopputuloksena syntyneet laivan navigaatiolaitteet kyllä näyttivät eteenpäin ihan niin kuin pitikin, mutta taakse katsottaessa olivat kuvan kiintopisteinä Lontoo ja Salve...

Tai siitä tarinasta, kun korealainen yritysjohtaja sai hirmuista innostusta aiheuttavan Karhu-tuopin kokoelmiinsa? Tuosta opimme, mitä tulee tarjota miehelle, jolla on jo kaikkea päästäkseen hänen kanssaan valokuvaan ja taatakseen alaisillekin mukavan illan hyväntuulisen pomon seurassa?

Salve myös löytyy myös eräästä John Irvingin kirjastakin - ihan noin kirjabloggaajakollegoille tiedoksi... Tunnistatteko mistä? Siinä asutaan hotelli Tornissa ja syödään Salvessa... 

Minusta on ihana syödä paikassa, jolla on sielu ja historia. Salve vastaa näihin kriteereihin erinomaisesti. Menkääpä kokeilemaan, jollette vielä ole ehtineet ja samoja asioita ruokapaikaltanne vaaditte.

Niin, ja mistä tietää pöydässä istuvan ruokabloggaajia?

Illallisen nelkytplusblogilaisille tarjosi HOK / Elanto  

Bloggarin perjantai

Bloggaajien arkea monet luulevat yhdeksi juhlaksi. Ei se sitä ole. Eikä varsinkaan tällaisen työssäkäyvän bloggaajan, joka hätäpäissään kirjoittaa milloin mistäkin lapsille melkein kelvanneesta ruokatekeleestä. Arki on läsnä vahvasti, vaikka bloggaaminen kivaa onkin.

Aina välillä sitten poikkeus vahvistaa säännön. Oli kyllä mahtava lomaviikon perjantai, kun sopivasti osui kohdalle peräti kaksi tosi kivaa tilaisuutta.

Viinejä ja hyvää seuraa 

Iltapäivän aloitti mukavasti Viinilinna. Minut houkuttelivat paikalle englantilaiset kuohuviinit, joita ihan uteliaisuudesta halusin maistaa. Siskoni asui useamman vuoden Englannissa ja muutenkin vanhalla englanninopiskelijalla on pieni nurkka sydämestä aina varattu saarivaltiolle (Brexitistä huolimatta...). Kaikuja viininviljelyn kehittymisestä Englannissa oli kiirinyt korviini jo aikaisemmin, mutta maistamani valkoviinit eivät oikein olleet sytyttäneet.

Nyt oli toisin. Ihastuin ikihyviksi Hattingley Valley Classiciin, joka kuohuviininä ei itse asiassa jäänyt kauas edes suosikkishamppanjoistani. Mahtava tuttavuus, jota pitänee maistaa vielä uudelleen. Saman tuottajan rosé puolestaan yllätti. Ensimmäisenä suussa maistui häivähdys ruusua, joka vei heti ajatukset kesään ja ruusuvedellä maustettuihin marenkeihin tai syllabubiin (alkoholilla maustettua kermavaahtoa - very English indeed).

Ehkä me tosiaankin toteutamme jossain vaiheessa ideatasolla pyörineen yhdistetyn viini - Shakespeare - Englannin maaseutumatkan...

Hardy's puolestaan oli jo vanha tuttu, vaikka Hardy's Crest Sparkling Chardonnay Pinot Noiria en ollutkaan ennen maistanut. Sopi muuten vallan mainosti illan vihreän curryn kanssa.

Uusiseelantilainen Vicarage Lane oli minulle aivan uusi tuttavuus, mutta varsin mielenkiintoinen. Erityisesti tietysti koska tilaa isännöivät suomalainen Satu Lappalainen ja hänen rallissa kartturina toimiva miehensä John Kennard. Eikä maistamani Rieslingään ollut yhtään hullumpaa.

Vastaanotto oli lämmin ja esittelyt tietysti mielenkiintoisia. Kiitokset!

Oman lisänsä hauskuuteen tietysti toivat sitten mukana olleet muutkin nelkytplusbloggaajat Naurua riitti :-) . Oli tosi kiva nähdä taas! 

Syksyn odotetuin keittokirja

Eikä se hauskuus viiniinmaisteluun loppunut. Edessä oli vielä todella paljon odottamani keittokirjan julkkarit VnVin - viinibaarissa. Mari Moilasen aikaisemmat kaksi kirjaa ovat olleet aivan mahtavia, eikä tämä uusinkaan tee poikkeusta.

Itse tehdyt lahjat ovat arvostettuja. Niissä on takana sekä ajatusta että yritystä. Antaja on ollut valmis uhraamaan taitojaan ja aikaansa lahjan valmistamiseen. Syötävistä lahjoista ei myöskään jää ryönää nurkkiin, mikä ilahduttaa tavarapaljouden keskellä kärvistelevää nykyihmistä. Tietysti ruokalahjoihin on myös helppo yhdistää kierrätystavaraa esim. kirppariastioita tai askarrella itse kaunis paketti.

Syötäviä vietäviä on varmasti kirja, jota meillä käytetään ahkerasti. Ovathan ruokalahjat toivottuja ja niitä mielellään vie - kunhan keksii mitä kulloinkin tekisi. Tämän kirjan avulla ideat eivät lopu heti alkuunsa. Kirjaan palataan myös blogissa, kunhan tässä ehdin vähän testailemaankin.

Ihan vinkkinä muuten julkkareissa yksimielisesti julistettu totuus: Ruokaharrastajat (ja myös ruoka-ammattilaiset) ihaltuvat erityisesti ruokalahjoista. Rimakauhu yli laidan sillä tokihan päivät päästään ruokaa laittava tykkää saada kotiruokarumbaa auttavia juttuja lahjaksi! 

VinVin oli paikkana varsin tunnelmallinen ja sopivakin pienimuotoisiin julkkareihin, Kiitos Mari ja Kirjapaja! Niin kirjasta kuin kivasta tilaisuudesta.

Hardy's viinit + kriketti = mahtava kesäilta!

Kaupallinen yhteistyö 40+ blogit / Hardy's

Tyylikkäästi pukeutuneet naiset lierihatuissaan lojuvat kansituoleilla hienostuneesti viiniään siemaillen samalla, kun valkopukuiset pelaajat kopsauttelevat mailoillaan kovaa palloa.  Ääni taustalta huutaa pistelukuja. Kolmas pelipäivä menossa. 

Kylän krikettijoukkueen komea kapteeni kävelee paikalle lausumaan kohteliaisuuksia ja keskustelemaan säästä. Kurkkusandwichit katoavat tarjottimilta. Aurinko paahtaa kuumasti mehiläisten suristessa raukean keskustelun lomassa. Sitten jostain kuuluu kirkaisu.... 

Heräsin. Ei tämä ollutkaan brittidekkaria.

Tosielämässä kuuntelimme bussin ikkunaan ropisevaa sadetta samalla kun (toki tyylikkäät) bloggarit kumisaappaissaan valmistautuivat kokeilemaan kovaa palloa ja puista mailaa ennen kuin pääsisivät Hardy's viinien ja ihanien iltapäiväteepöydän antimien kimppuun.

Me emme ole sokerista ja sadekin taukosi. Ihastelimme varusteita ja kuuntelimme, kun Suomen Krikettiliiton puheenjohtaja Andy ja toiminnanjohtaja Maija kertoivat ensimmäisten krikettisääntöjen löytyneen noin 1700-luvulta. Saimme myös tietää, ettei meidän ehkä sittenkään tarvitsisi pelata krikettiä päivätolkulla, sillä Suomessa pelataan pääasiassa 20 vuoron krikettiä ja nuo pitkät ottelut taas kriketin varsinaisissa kotimaissa.

Vielä maltoimme hetken kuunnella kriketin sääntöjä pelaajan polttamisesta ja siitä, miten pitää pyrkiä vaihtamaan paikkaa pelikaverin kanssa. Pisteidenlaskua Andy ja Maija eivät viisaasti edes yrittäneet meille opettaa.


Sitten päästiin asiaan...

Katsoimme mallia ja kuulimme ohjeita ennen kuin itse kokeilimme. Voitteko kuvitella, JOKAINEN bloggaaja osui palloon! Yleensä useammin kuin kerran. Siinä tuli itsellekin jo pieniä paineita - varsinkin kun olin unohtanut silmälasini toiseen laukkuun. Yrittäkää itse osua palloon, kun näette vain sellaisen hämärän valkoisen varjon lähestyvän itseänne. No, vanhat pesäpallotaidot tulivat hätiin ja sain pallon vastakkaiseen suuntaan liikkeelle muutamaan kertaan minäkin (lopulta sentään),.

Kauan emme malttaneet kentällä pyöriä, sillä jokaisen mielessä väikkyivät jo herkulliset sandwichit ja kakut ja ennen kaikkea illan maistiaiset Hardy's viinejä.

Suomen Krikettiliiton luottokokki Claire oli loihtinut meille jos jonkinlaisia englantilaishenkisiä herkkuja. Kaikki oli hyvää, mutta tuna-mayonnaise sandwich ja lemon drizzle cake olivat erityisesti minun mieleeni. Vielä minä tuon sitruunakakun opettelen, vaikkei Claire salaisuuttaan paljastanutkaan. Eikä pidä unohtaa skonsseja! Ne suorastaan sulivat suussa.

Herkut katosivat pikavauhtia eikä kaloreita laskettu. Olimmehan juuri sentään osallistuneet urheilulliseen toimintaan...

Sandwichejä ja skonsseja on yleensä totuttu syömään iltapäiväteellä, mutta Hardy'sin VR viinit kyllä sopivat seuraan vallan mainiosti. Ne ovat tarpeeksi keveitä, jotta ruoan maut eivät peity vaan saavat viinistä mukavan pohjan ja raikastuksen. Helposti juotavia viinejä, kuten valmistajan omakin luonnehdinta kertoo. On helppo kuvitella itsensä kentän laidalle krikettimatsia seuraamaan viileä lasi kädessään - se lierihattu auringolta suojaamassa.


Mukaamme saimme lisää maisteltavaa ja tässä kohtaa tarina siirtyy välillä kriketistä jalkapalloon.

Isäntä nimittäin tykästyi hanapakkauksen Chardonnayhin, josta riitti miellyttävä lasillinen useammankin jalkapallomatsin seuraamiseen. Avatussakin pakkauksessa viini säilyy juotavana kauemmin kuin uskoisikaan, kunhan penkkiurheilija pysyy kohtuudessa. Arvostamme.

Toinen pakkauksiin liittyvä oivallus ovat muoviset pullot, joiden kevyestä painosta ja särkymättömyydestä tullaan meillä varmasti riemuitsemaan kesän piknikeillä. Niistä viineistä siis lisää myöhemmin.

Hardy's Wines on Suomen krikettiliiton sponsori 

Kiitos Hardysin Tiialle ja Maijastinalle kutsusta mahtavaan illanviettoon. Kiitos Suomen Krikettiliiton pelaajille ja valmentajille siitä, että teitte pikavisiitistämme ikimuistoisen. Kiitos Clairelle mahtavista tarjoiluista!

Kiitokset myös mukavasta seurasta 
Beachhouse Kitchen 
Marjon matkassa 
Dioriina
Kristallinhohtoa
Kulinaari 

HUOM! Ollakseni kaikkien säädösten mukainen, joudun tapojeni vastaisesti sensuroimaan kommentteja. Huomaattehan siis, että kommentit koskien alkoholipitoisia juomia joudun valitettavasti poistamaan. Muuten sana on vapaa ja kommentit suotavia!

Kaupallinen yhteistyö 40+ blogit/Hardys

Kahvinkeitto on taitolaji (ja melkein tiedettä)

Minun kahvinjuontini on aina ollut vähän satunnaista, mutta toki hyvän päälle jotain ymmärrän. Kun siis tarjoutui mahdollisuus päästä kokeilemaan Kaffa Roasteryn Helsinki School of Coffeen pikakurssia, niin olin heti valmis kuin partiolainen. 

Pari tuntia sujahtikin kuin siivillä mielenkiintoisen aiheen parissa (ja hyvässä seurassa - kiitos Kaffa Roastery ja Nelkytplusbloggaajat) 

Kaffa Roasteryn kahvit paahdetaan Punavuoressa kuvassa näkyvällä pienellä koneella. Kahvipavut tulevat agenttien kautta useimmiten pienillä tiloilla kasvatettuina. Luomu- tai Reilun Kaupan sertifikaattia ei yleensä ole, mutta usein tärkeämpää onkin tuntea toimitusketju kuin luottaa pienille tuottajille usein liian kalliisiin ja byrokraattisiin leimoihin. Ne ovat sinänsä hyvä juttu, mutta usein varsinkin pientuottajien ulottumattomissa.

Paahtimo on pieni ja tuotantomäärät tietysti sen mukaiset. Kahvi paahdetaan tilauksen mukaan, joten lopputulos on tuore ja herkullinen. Paahtaminen itsessään on pitkälti manuaalista hommaa, vaikka kone onkin käytössä ja lopputulos riippuu paahtajan ammattitaidosta. Se on kuulkaas tosi tarkkaa lämpötilan ja paahtoajan kanssa, siinä ei paljon muita juttuja mietiskellä.

Tarkkaa tuntuu kahvin keittäminen olevan noin muutenkin. Minusta ei taitaisi ammattibaristaksi ollakaan, sillä tällainen vanhemmiten vähän suurpiirteinen kahvinkeittäjä ei yleensä paljon sekunteja laske eikä grammoja mittaile.Silmät pyöreinä seurasin kouluttajamme tarkkuutta. Parikin grammaa ylimääräistä jauhettua kahvia lusikoitiin pois ja vesikin mitattiin grammoina.

Tiesin jo aiemmin, että kahvia voi tehdä todella monella eri tavalla, mutta itse tunsin lähinnä suodatinkahvin, pressopannun ja kapselikeittimen. Siispä olikin mielenkiintoista päästä katsomaan muitakin systeemeitä.

Chemex oli näistiä metodeista kaunein. Sulavasti muotoiltu lasi kannu ja kahvin kukkanen, tekivät kahvin keitosta paitsi terapeuttista (siis sille joka sen osaa) myös esteettisesti miellyttävää. Eikä se kahvikaan ollut yhtään hullumpaa.

Itse asiassa se oli tosi hyvää. Minä en yleensä oikein saa juotua kahvia muuta kuin maidon kanssa, mutta nämä kaikki menivät alas oikein mielellään. Sen toki huomasin, että oma makuni viiraa aika vankasti sinne tummemman paahdon puolelle, mutta hyviä olivat nämä vaaleammatkin.

Sifoni-kahvinkeitin vastasi osastosta: "Hullut tiedemiehet kahvinkeitossa". Olihan tuokin kaunista, mutta minä taitaisin stressata niin liekin tarkkailusta kuin räjähtämisvaarasta. Ei meillä tietysti mitään hätää ollut ja helposti poksahduksen saa vältettyä (metalliketju kunnolla pohjaan saakka!), mutta pientä jännitystä oli ilmassa havaittavissa.

Sifonlla saa myös näyttävän ohjelmanumeron kotipäivällisille. Vesi pohjalle, liekki päälle, vesti nousee ja kahvi laskee. Siinä riittää seurattavaa ja yleisö tuijottaa lumoutuneena. Siis meidänkin porukkamme oli hetken ihan hiljaa - sitä on vaikea kuvitella.  Lisäpointseja saa, jos lopussa vielä jäähdyttelee kahvia tarpeeksi korkealla kaatokaarella.

Jos kaapeissa olisi yhtään tilaa vielä yhdelle välineelle, niin tämä olisi ostoslistalla.

Viimeisenä vaan ei suinkaan vähäisimpänä pääsimme ihan itsekin testaamaan aeropressiä. Se on näistä metodeista ehkä nopein, vaikkei välttämättä yksinkertaisin.

Ideana on luoda putkeen paine, joka uuttaa kahvista vielä enemmän makua. Tarkkana saa olla tälläkin metodilla.

1) Laitan suodatinpaperi, kierrä kansi / pohja kiinni ja kostuta

2) Lisää 17g vähän suodatinkarkeutta hienompaa kahvia

3) Kaada vesi (250g - mielellään 95asteista) päälle ja sekoita

4) Pyöräytä mäntä kiinni runkoon ja anna uuttua 1min20s (laskettuna siitä, kun vettä alettiin kaataa)

5) Paina mäntä rauhallisesti alas ja nauti. Kaikkiaan pitäisi aikaa kulua 2min ja mäntä on tarpeeksi alhaalla, kun aeropress sihahtaa.

Hyvää tuli!

Saimme myös aeropressit kotiin kokeiltavaksi ja muutaman kerran olen sillä jo kahvia keitellytkin. Meillä juodaan usein vain kuppi kerrallaan, joten tuollaisen pienemmän määrän tekeminen sopii oikein hyvin.

Joka kerran kahvi on ollut herkullista, vaikka ihan rehellisesti täytyy myöntää, että grammat ja sekunnit ovat näistä kerroista olleet paikallaan ehkä yhdessä... Milloin olen unohtanut painaa sekuntimittaria, milloin vaa'an taaraus ei ole mennytkään läpi ja sitten olen ihmetellyt, miten ihmeessä yksi mitallinen kahvia voi äkkiä painaa yli 400g... No, silmäämääräisestikin tehtynä on kahvi tullut joka kerta juotua hyvällä halulla ja sitkeästi jatkan harjoittelua.

Koulutuksen lopuksi pääsimme vielä kaunistumaan... arvaatteko millä Kaffa Roasteryn erikoisuudella?

Tuota pitää vielä kokeilla jossain reseptissäkin (ja tyhjyyttään kumisevaa baarikaappia täydentää kahvidrinkkikokeiluja silmällä pitäen).

Kiitoset koulutuksesta, aeropressistä ja kahvista Kaffa Roasterylle. Oli tosi kivaa ja taas nousi minunkin kahviymmärrykseni ja keittotaitoni ihan uudelle tasolle. 

Kylmää loppiaista ja Galette des rois 2016

Kuninkaankakku vuosiversio 2016

Joka loppiainen isäntä pistää parastaan ja vuosi vuodelta Galette des rois on entistä maukkaampi. Tänä vuonna mentiin ohuen ohuella taikinalla ja vähennetyllä sokerilla. Manteli maistui vahvana ja siitähän minä tykkään.

Kakkuun on piilotettu yksi kokonainen manteli kuninkaan löytymiseksi. Vielä ei kukaan sitä ole löytänyt eli toinen kierros kakkua tiedossa vielä tälle päivälle :-)

Galettes des rois 2016

Voitaikina valmiina kaupasta - kaulittiin vielä ohuemmaksi

Täytefrangipaani:
400g mantelijauhetta
150g sokeria
2tl vaniljasokeria
80g voita huoneenlämpöisenä
4 keltuaista + 1 kokonainen muna
Marsala viiniä kunnon loraus

Voitele piirakkavuoka ja vuoraa taikinalla. Sekoita täytteen ainekset tasaiseksi massaksi. Levitä täyte piirakkapohjalle ja laita kansi päälle.

Koristele haluamallasi tavalla.
Voitele munalla tai voilla. Paista uunssa 175 asteessa kauniin ruskeaksi. Anna jäähtyä haaleaksi tai kylmäksi ennen tarjoilua.

2015 versio


Kylmää, kylmää

Ulkona pakkanen vaan kiristyy. Nyt mennään jo melkein 20 pakkasasteen tuntumassa. Ulos ei pahemmin ole tehnyt mieli, vaikka kyse tietysti on pukeutumisesta enemmän kuin mistään muusta. Tällaisella Etelä-Suomen eläjällä ei vaan oikein ole tarpeeksi noita pakkasvarusteita. Pitänee kaivaa vielä vaatekaapin pohjia lisää.

Ruokailu menee tietysti kelin mukaan. Ennen kuninkaallisiksi ryhtymistä nautittiin raclettea. Mikäpä sitä talvikeliin paremmin sopisikaan? Paitsi ehkä fondue... sitä lienee luvassa lähiaikoina.

Äiti sai joululahjansa etuajassa eli dominopeliä

Kamera tuli hankittua ja olen yrittänyt opetella sen hienouksia. Vähän epätoivoista puuhaa, kun aikaa on löytynyt noin 10min pätkä iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Joulujännitys tuntuu muksuissa, varsinkin Toto (4v) on ihan pitelemätön, kiusaa isoveljiään eikä suostu nukkumaan iltaisin. Suurin syy ajanpuutteeseen ei kuitenkaan ole joulun läheisyys- Ne hommat ovat käytännössä aloittamatta lahjojen hankkimista lukuunottamatta (paketointi onkin sitten hankalampaa... se lasten joulujännitys... ) Viime aikoina aikaa on erityisesti varastanut kodin dominopeli.

Tiedättehän sen pelin, jossa yhtä palaa tönäisemällä saa kymmenen muuta vuorotellen liikkeelle? Me pelaamme sitä vähän isommalla mittakaavalla. Ensin piti myydä saunakamarin sohva, sitten maalata ja tehdä kaappi, ostaa sänky, muuttaa vanhemmat. Sitten siirtyy esikoinen meidän makkariin, Kirppu esikoisen paikalle ja Toto... arvannette?

Ennen kuin piiri pieni pyörähtää loppuun saakka tosin täytyisi vielä myydä yksi parvisanky (tarvetta kellään? Unipuun laadukas sänky, jonka omistaja kolautteli päätään kattoon kasvupyrähdyksen päätteeksi ja muutti siksi alemmas).

Olemme siis vähän jumahtaneet, mutta paljon on jo saatu aikaiseksikin. Me vanhemmat muutimme eilen upouuteen makuuhuoneeseemme. Paljon on järjesteltävää kaappiin ja vaaleille seinillekin voisi laittaa jotain silmänruokaa, mutta ensimmäinen yö sentään jo nukuttiin uudessa sängyssä.

Olen huoneeseen tosi tyytyväinen. Siellä on kivan raikas tunnelma, eivätkä pienen huoneen seinät kaadu päälle, vaikka ensin vähän pelkäsin niin tapahtuvan. Eihän sinne mahdu kuin vähän säilytystilaa ja sänky, mutta mitäpä sitä makkarissa muuta tekisi kuin nukkuisi ja... no, avioparista kyse sentään. Lisäksi olemme nyt saunan kyljessä, joten meillä on vähän niin kuin oma kylppäri. Helpottanee aamun kylppärivuorojen hallintaa (talossa teini, kohta kaksi,,,).

Erityisen ylpeä olen kaapista, vaikken kyllä sen hyväksi itse tehnyt mitään muuta kuin valitsin verhot oviksi. Ensin meidän piti hankkia kokonaan uusi kaappi peililiukuovilla, mutta se olisi pitänyt teettää mittatilauksena ja tällä hetkellä ei budjetti antanut periksi (dominopeliin liittyy yllättävän paljon pieniä ja vähän isompia kuluja). Isäntä ja isommat pojat laittoivat töpinäksi ja yhteistyönä syntyi varsin käytännöllinen (ja minusta kaunis) kaappi, jonka ovina tällä hetkellä vain verhot. Hyvin toimii.

Ensin vanha kaappi purettiin pois tielttä. Siitä säilytettiin yksi sivuseinä sekä kapeampi hyllykaappi.
Sitten seinä ja kaappiosat maalattiin. Sivuseinä kiinnitettiin kulmaraudoilla ja kaappiosa painettiin takaisin paikoilleen.


Lopuksi viritettiin verhovaijeri yläreunaan ja kiinnitettiin Vallilan Kiuru valmisverhot. Verhot kaipaavat vielä lisätyötä, jotta yläreuna on siistimmän näköinen (eli teen sinne vaijerikujan...), mutta toimii tuo noinkin.

Tankopuolen sisustaksi löytyi Ikeasta naulakko viidellätoista eurolla. Toimii.

Kaikkiaan kaappi maksoi alle 150€... Tuon verran voin investoida vaikka väliaikaiseenkin ratkaisuun. Työtä ja muutama ärräpää kului vähän kokemattomilta remontoijilta matkan varrella, mutta tekemällä oppii.

Ja äiti sai joululahjansa jo vähän etukäteen :-)