Perjantain perhepäivällinen Kappelissa

Me olemme käyneet todella harvoin koko porukalla ravintolassa syömässä. Osasyynä on tietysti budjetti (5 henkeä - ei ihan halpaa vähänkään paremmissa paikoissa) ja sitten on tietysti tuo kuopus, jonka kyky istua paikoillaan on tähän saakka ollut noin viiden minuutin luokkaa. Nyt kuitenkin halusimme tarjota pojillekin uuden kokemuksen perinteitä huokuvassa paikassa ja suuntasimme perjantai-iltana (Yle Areenan puhelinsovelluksen Ryhmä Haulla varustettuina) Kappeliin perhepäivälliselle.

Paikka on täynnä historiaa. Siellä ovat istuneet niin Eino Leino L.Onerva kuin Sibeliuskin ja nyt sitten myös me. Tiedä sitten oliko kyseessä historian havina vai ilmastoinnin vaikutus, mutta Kappeliin kannattaa varustautua vähän lämpimämmillä vaatteilla. Siellä melkein tuulee. Meitä onneksi isäntä varoitti etukäteen, joten kenellekään ei tullut kylmä.

Olimme saapuessamme hivenen varauksesta etuajassa, eikä pöytä ollut valmis, joten istahdimme kahvilan puolelle odottelemaan ja katselemaan iltavilinää. Ihmisiä tuntuikin olevan paljon liikkeellä. Jos olisimme olleet vain aikuisporukalla, olisimme varmaan myös istahtaneet baarin puolelle. Se näytti viihtyisältä, mutta lasten kanssa tyydyimme kahvilaan - eikä meillä tietysti pitkä odotus ollutkaan. Sen verran, että kuopus ehti bongata (Neekerin)pusu-suklaat jälkkärikseen. Lapsuudesta tuttu nimi tulee väkisinkin niistä mieleen, vaikkei se enää olekaan poliittisesti korrekti. Enkä osaa sitä nytkään ajatella jotenkin pahana, ei siihen lapsella mitään asenteita liittynyt, Nimi kuin nimi - pääasia oli suklaa.

Kappelin listojen kohdalla iski melkein runsaudenpula. Oli tavallista listaa ja lasten listaa ja taidemenulistaa. Vähempikin ehkä olisi riittänyt, mutta ainakin kaikille löytyi mieluista syötävää. Itse kallistuin osin laiskuuttani taidemenun puolelle. Vähemmän vaihtoehtoja ihmeteltävänä, Sitä paitsi, karitsapatee ja rapurisotto kuulostivat varsin maukkailta vaihtoehdoilta.

Sitä ne myös olivat. Alkuruoka-annokseni leipä oli mahtavan rapeaksi paahdettua ja sopi mainiosti pateen seuraksi. Pistelin annokseni hyvällä halulla. Isännän kylmäsavustettu peura puolestaan katosi nopeasti kuopuksen suuhun pienen maistiaispalan jälkeen kun kuului vaativa: "Lisää..." No, isäntä söi sitten kuopuksen kasvistikut, joista pikkuherra ei oikein innostunut. Esikoinen puolestaan huokaili "suomalaisten alkupalojensa" herkullisuutta.

Esikoinen ei myöskään valittanut nälkää enää pääruokansa jälkeen, Peuralihapullat olivat sen verran tuhti annos, että jopa keskellä kasvupyrähdystä kärvistelevä teini sai vatsansa täyteen. Minäkin tykkäsin rapurisotostani, vaikka siinä ehkä suhteessa olikin vartaassa aika paljon ravunpyrstöjä verrattuna riisin määrään. Ihan hyvää kuitenkin, vaikkei varsinaisia huokailuja aiheuttanutkaan, Taisi olla jonkinlaista krassia ja fenkolia tuo salaatti. Ihanan raikasta kevyen kastikkeensa kera ja itse asiassa annoksen paras osa.

Jälkkäriksi pöydässämme valittiin lakritsivanukasta ananasjäätelöllä sekä tietysti niitä jo alussa bongattuja pusuja. Jäätelö oli ihanan raikasta, mutta vanukasta oli selkeästi liikaa. Vain minä söin annokseni loppuun, mutta olenkin siitä tunnettu, etti mistään makeaa muistuttavasta jää lautaselleni todistusaineistoa. Ihan tyypillistä lakritsivanukasta, ehkä hivenen turhankin tymäkkää. Olisi uponnut vielä paremmin hivenen vaahtomaisempana.

Palvelu oli ystävällistä koko ruokailun ajan. Vähän ihmetytti varaukseen merkitty aika. Varaus kestäisi kuulemma 2h, mutta palvelu ei kyllä ollut niin nopeaa, että tuossa ajassa enemmän seurusteluun kuin ruokaan keskittyvä seurue selviäisi loppuun saakka. Me emme kukaan halunneet kahvia ja laskunkin otimme jälkkärin kanssa (enemmän tosin kuopuksen liikkumistarpeen kuin varausajan vuoksi), mutta pidemmällä kaavalla olisi tarjoilijoille saattanut nousta pieni tuskanhiki seuraavien odottaessa pöytää. Mikään kiire ei kuitenkaan häirinnyt tarjoilijoiden hymyä ja koko porukka lapsia myöten tunsi olonsa tervetulleeksi.

Kaikkiaan kokemus siis oli oikein miellyttävä ja otetaan varmasti uusiksi. Miljöössä riitti pientä ihmettelemistä, ruoka maistui sen olematta mitenkään erityisen brassailevaa tai erikoista.

Vaan miten ihmeessä lasten kanssa ruokailu onnistui ennen aikaa puhelinsovellusten? Meidät pelasti Ryhmä Hau. Aina kun kuopus siirtyi tuolin reunalle, hänelle lykättiin käteen puhelin lastenohjelmineen. Toimii...

p.s. Taidemenu tarkoittaa sitä, että kaupanpäällisiksi saa liput Ateneumiin Henri Cartier-Bresson -näyttelyyn. Kulturelli lisäkokemus siis tiedossa vielä ennen tammikuun loppua...