lauantai 19. joulukuuta 2015

Äiti sai joululahjansa etuajassa eli dominopeliä


Kamera tuli hankittua ja olen yrittänyt opetella sen hienouksia. Vähän epätoivoista puuhaa, kun aikaa on löytynyt noin 10min pätkä iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Joulujännitys tuntuu muksuissa, varsinkin Toto (4v) on ihan pitelemätön, kiusaa isoveljiään eikä suostu nukkumaan iltaisin. Suurin syy ajanpuutteeseen ei kuitenkaan ole joulun läheisyys- Ne hommat ovat käytännössä aloittamatta lahjojen hankkimista lukuunottamatta (paketointi onkin sitten hankalampaa... se lasten joulujännitys... ) Viime aikoina aikaa on erityisesti varastanut kodin dominopeli.

Tiedättehän sen pelin, jossa yhtä palaa tönäisemällä saa kymmenen muuta vuorotellen liikkeelle? Me pelaamme sitä vähän isommalla mittakaavalla. Ensin piti myydä saunakamarin sohva, sitten maalata ja tehdä kaappi, ostaa sänky, muuttaa vanhemmat. Sitten siirtyy esikoinen meidän makkariin, Kirppu esikoisen paikalle ja Toto... arvannette?

Ennen kuin piiri pieni pyörähtää loppuun saakka tosin täytyisi vielä myydä yksi parvisanky (tarvetta kellään? Unipuun laadukas sänky, jonka omistaja kolautteli päätään kattoon kasvupyrähdyksen päätteeksi ja muutti siksi alemmas).

Olemme siis vähän jumahtaneet, mutta paljon on jo saatu aikaiseksikin. Me vanhemmat muutimme eilen upouuteen makuuhuoneeseemme. Paljon on järjesteltävää kaappiin ja vaaleille seinillekin voisi laittaa jotain silmänruokaa, mutta ensimmäinen yö sentään jo nukuttiin uudessa sängyssä.

Olen huoneeseen tosi tyytyväinen. Siellä on kivan raikas tunnelma, eivätkä pienen huoneen seinät kaadu päälle, vaikka ensin vähän pelkäsin niin tapahtuvan. Eihän sinne mahdu kuin vähän säilytystilaa ja sänky, mutta mitäpä sitä makkarissa muuta tekisi kuin nukkuisi ja... no, avioparista kyse sentään. Lisäksi olemme nyt saunan kyljessä, joten meillä on vähän niin kuin oma kylppäri. Helpottanee aamun kylppärivuorojen hallintaa (talossa teini, kohta kaksi,,,).

Erityisen ylpeä olen kaapista, vaikken kyllä sen hyväksi itse tehnyt mitään muuta kuin valitsin verhot oviksi. Ensin meidän piti hankkia kokonaan uusi kaappi peililiukuovilla, mutta se olisi pitänyt teettää mittatilauksena ja tällä hetkellä ei budjetti antanut periksi (dominopeliin liittyy yllättävän paljon pieniä ja vähän isompia kuluja). Isäntä ja isommat pojat laittoivat töpinäksi ja yhteistyönä syntyi varsin käytännöllinen (ja minusta kaunis) kaappi, jonka ovina tällä hetkellä vain verhot. Hyvin toimii.

Ensin vanha kaappi purettiin pois tielttä. Siitä säilytettiin yksi sivuseinä sekä kapeampi hyllykaappi.
Sitten seinä ja kaappiosat maalattiin. Sivuseinä kiinnitettiin kulmaraudoilla ja kaappiosa painettiin takaisin paikoilleen.


Lopuksi viritettiin verhovaijeri yläreunaan ja kiinnitettiin Vallilan Kiuru valmisverhot. Verhot kaipaavat vielä lisätyötä, jotta yläreuna on siistimmän näköinen (eli teen sinne vaijerikujan...), mutta toimii tuo noinkin.

Tankopuolen sisustaksi löytyi Ikeasta naulakko viidellätoista eurolla. Toimii.

Kaikkiaan kaappi maksoi alle 150€... Tuon verran voin investoida vaikka väliaikaiseenkin ratkaisuun. Työtä ja muutama ärräpää kului vähän kokemattomilta remontoijilta matkan varrella, mutta tekemällä oppii.

Ja äiti sai joululahjansa jo vähän etukäteen :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!