tiistai 21. lokakuuta 2014

Jotain lämmintä ja mausteista


Ei siellä ulkona nyt niin kamalan kylmä ole, mutta kosteaa ja vaatteista viis veisaava, läpitunkeva tuulenvire. Kyseessä ei siis ole kunnollinen tuuli, Tämä ei saa edes lehtiä kahisemaan, mutta silti tuntui iholla asti. Ruoaksi siis jotain lämmintä kiitos, ja mausteista.

Pari numeroa vanhassa Delicious-lehdessä oli Setsuanin munakoisoksi nimetty resepti. Kerkesin jo harmittelemaan, kun en edelleenkään ole kyseisen maakunnan pippuria saanut kotiin hankittua. Sitten luin reseptin, eikä siinä sellaista edes tarvittu. Ilmeisesti resepti vain pohjautuu paikalliseen vitsikkääseen ohjeeseen, jonka nimi on Setsuanin kalaa, vaikkei ruoasta kalaa löydä hakemallakaan. Siinä vaan kuulemma käytetään paikallisesti kalaruoissa yleensä suosittuja mausteita.

Oli miten oli, hyvää tuli, ja lämmitti mukavasti. Alla taas niin kuin meillä tehtiin eli vielä varmaan alkuperäisestä vähän kaukaisempi versio, mutta kun en sitä ole koskaan maistanut niin antaa mennä vaan.

Setsuanin munakoiso Espoolaiseen tapaan
(2 aikuista)

2 munakoisoa
oliiviöljyä
muutama valkosipunlinkynsi
rypsiöljyä
puolikas iso tai 1 pieni punasipuli
1rkl raastettua inkivääriä
pakastettua chiliä raastettuna noin 1/3 chili (maistelkaa makunne mukaan ja chilinne voimakkuuden mukaan)
1tl seesamiöljyä
2rkl soijakastiketta
2rkl tomaattipyreetä
1rkl sokeria
seesaminsiemeniä (paahdettuina) ja persiljaa (tai korianteria) koristeeksi

riisiä seuraksi

Halkaise munakoisot pitkittäin. Vedä muutama viilto ja laita niihin valkosipulin siivu kuhunkin. Valuta päälle oliiviöljyä ja laita uunivuoassa 200-asteiseen uuniin noin 40 minuutiksi. Anna jäähtyä.

Leikkaa munakoisot siivuiksi.

Kuullota silputtua sipulia, valkosipulia, inkivääriä ja chiliä muutama minuutti. Lisää munakoisopalat, seesamiöljy, soija, tomaattipyree ja sokeri.

Minä halusin nämä vähän tällaisina paistettuina tällä kertaa, mutta toinen vaihtoehto olisi lisätä noin 1,5dl vettä ja antaa poreilla hiljalleen, kunnes vesi on haihtunut ja tuloksena kiiltävä munakoisoseos.

Laita tarjolle riisin kera ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä ja persiljaa. Korianteri tietysti olisi tyyliin sopivampaa, mutta kun ei naapurikaupassa ollut ja pihalta lötyy vielä persiljaa.

Ohjeen mukaan tätä voisi syödä ihan kylmänäkin, vaikka seuraavan päivän lounaana, mutta meillä ei kyllä jäänyt murustakaan aikuisten jäljiltä. Lapsille ei edes yritetty, kun munakoiso tuntuu tällä hetkellä tuottavan epämukavia väristyksiä perheen nuorisolle.


2 kommenttia:

  1. Tuo on ihana ruoka,olen sitä itsekin tehnyt aina välillä.Munakoiso on niin hyvää myös aasialaisissa ruuissa:) Mutta tuota Setsuanin pippuria saa kai ViiVoanista,muistaakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakoiso tuntuu olevan hyvää ihan missä vaan. Harmi, etteivät lapset oikein innostu siitä. Olen huono käymään kauempana kaupassa ja silloin kerran ViiVoanista oli loppu... kyllä minä vielä joskus sitä käsiini saan :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!