lauantai 27. syyskuuta 2014
Lauantain syyssalaatti
Curryjauheet menivät jossain kohtaa keittiöharrastajilla vähän pannaan. Johtuen siis siitä, että ne ovat sekoituksia ja niiden laatu vähän vaihtelee valmistajasta riippuen. Minäkin vähän unohdin tämän lapsuudesta tutun "eksotiikan yleismausteen" muutamaksi vuodeksi, mutta nyt se on taas noussut meillä esille ihan Lidlistä hankitun perussekoituksen ansiosta. Maistuu nimittäin hyvältä, ihan omilta lapsuusmuistoilta, ja kelpaa omille muksuillekin.
Yksi vakioista onkin nykyään helppoakin helpompi kanan uunifile. Rintafilepalojen päälle vaan ripotellaan curryjauhetta ja sitten laitetaan oliiviöljyiselle uunivuoalle ja uuniin 200 asteeseen puoleksi tunniksi. Tältä pohjalta on sitten hyvä tehdä kastikkeita pastalle ja riisille, tai vaikkapa sekoittaa lounassalaatti niin kuin tänään. Curry nimittäin sopii erityisen hyvin omenoiden kaveriksi.
Tämän salaatin voi toki tehdä myös vaikka ihan ilman kanaa. Se maistuu hyvältä niinkin.
Syyssalaatti currykanasta
Currykanafilettä siivuina
Tammenlehväsalaattia
kotimaisia omenoita paloiteltuna (3 tällä kertaa)
puolikas kurkku paloiteltuna
pari kourallista saksanpähkinöitä lievästi paahdettuina
Brie-juustoa
Sekoita salaatin ainekset keskenään ja tarjoile. Vinegretin voi joko sekoittaa valmiiksi salaatinlehtiin, omenoihin ja kurkkuun, mutta meillä tykätään enemmän laittaa oman maun mukaan lautaselle.
Omena-hunajavinegretti
Sekoita kukkurallinen teelusikallinen Dijon-sinappia, 2rkl omenaviinietikkaa ja 2tl hunajaa. Valuta joukkoon hitaasti oliiviöljyä, kunnes kastike on haluamasi vahvuista. Ripottele joukkoon hyppysellinen suolaa ja sekoita. Mustapippurin voit laittaa kastikkeeseen tai jauhaa myllystä suoraan salaattiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana salaatti. Curryjauhe tuo kyllä mieleen lapsuuden, se kun oli suolan lisäksi niitä harvoja mausteita mitä ainakaan meidän maustekaapista löytyi...
VastaaPoistaJuuri tuosta samasta syystä minullakin curryjauhe tuo lapsuuden mieleen - maustepippurin lisäksi ;-) Niin, ja kanelin...
PoistaOnpa kiva salaatti, kauniit syksyn väritkin kun kana on saanut currysta kellertävän pinnan.
VastaaPoistaItse muistin curryjauheen olemassaolon vasta kun sain currylla maistettua siskonmakkarasoppaa viime vuonna - olipa hyvää pitkästä aikaa :)
Kiitos. Nuo omenat houkuttelivat tekemään syksyisen sävyjä muuhunkin. Se on jännä, miten sitä vasta näin vanhetessaan on ruvennut palaamaan takaisin lapsuuden ruokakaapille. Minäkin unohdin curryjauheen vuosikausiksi.
Poista