sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kapinegalleria : Spiromaatti ja naurispasta


Tästä olen blogannut ennenkin Vihreä Pöytä -kirjan yhteydessä. Kyseinen resepti jäi niin tiukaan mieleeni, etten kertakaikkiaan päässyt ohitse kun kauppaan ilmestyivät tämän kevään uudet naurisniput...

Siispä spiromaatti (eli vihannessorvi) kaivettiin taas esiin ja pistettiin tohinaksi. Pitäisi käyttääkin sitä useammin, sillä naurisnippu muuttui houkuttelevan näköiseksi spagetiksi muutamassa minuutissa. Saman tempun voisi tehdä muillekin juureksille.

Sitten vaan kaadettiin naurisspagein päälle kiehuvaa vettä ja jätettiin jäähtymään. Lopuksi valutettiin ja kiepautettiin runsaassa voissa pannulla. Päälle vielä parmesaaniraastetta, suolaa ja pippuria sekä voissa rapeaksi paistettuja salvianlehtiä.

Helppoa, nopeaa ja herkullista.

No, myönnetään, ei mennyt läpi ihan suoraan lapsilla. Söivät jonkin verran, mutta sitten töksähti. Kuopus alkoi vaatimaan kovaan ääneen pastaa. Sinänsä hupaisaa, kun raakana olisi naurista syönyt useammankin spiromaatista jääneen "sienipalan".

Olen tässä käymässä läpi kaappeja. Tarkoituksena on pistää kiertoon muutama turhaksi todettu kapine. Tosin ainakin tämä spiromaatti taitaa palata kaappiin odottamaan seuraavia käyttökertoja, joita varmasti tulee viimeistään seuraavien uusien nauristen kohdalla.

8 kommenttia:

  1. Kaunista spaghettia. Enpä ollut tuollaisesta härvelistä kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kätsy vehje ja nopea käyttää. Pitäisi käyttää useamminkin.

      Poista
  2. Ihan uusi tuttavuus minullekin tämmöinen laite, tuota olisi kyllä hauska päästä kokeilemaan. Tuoreet nauriit on kyllä mahtavia. :)

    VastaaPoista
  3. Minulla on tuollainen laite ollut jo luulenpa 4 vuotta(pitää tarkistaa blogista;D) Sillä saa kyllä tosi kivaa jälkeä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin ihastellut tuota blogissasi jo silloin aikoinaan. Liekö inspiroinut itseänikin hankkimaan.

      Poista
  4. Hei, meilläkin on tuommoinen vempain! olen tehnyt porkkanasta ja kurkusta spiraalia mutta muut kasvikset ja juurekset ovat jääneet kokeilematta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tein kerran perunaspiraalia, mutta muuten ollaan jääty tähän spagettimoodiin. Pitäisi vaan käyttää monipuolisemmin - aika kätsy vehje kuitenkin.

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!