torstai 26. kesäkuuta 2014

Jamievyöryn oireilua


Telkkarissa jossain ohjelmassa tehtiin filotaikinasta herkullisen näköisiä kääröjä, taisi olla joku Jamie Oliverinn juttu. Laskin muuten ohjelmalistasta peräti 4 eri ohjelmaa saman päivän aikana Jamie Oliverilta... siis NELJÄ! Missä kaikki muut kokit ovat ? Onhan Jamie ihan hyvä, ei siinä mitään, mutta rajansa kaikella.

No, joka tapauksessa, alkoi tehdä mieli rapea filotaikinaa ja makeaa karpalodippiä. Tässä meidän versiomme, kun ei telkkarista huomattu sen paremmin kirjata talteen.

Sinihomejuustotäytteiset filorullat ja karpalodippi

Sekoita keskenään tahnaksi pieni kourallinen (5-7kpl) kuorittuja saksanpähkinöitä (siis niitä puolikkaita), 150g sinihomejuustoa ja iso kourallinen persiljaa tai ruohosipulia. Mausteeksi voi laittaa sitruunankuorta, pippuria tai jotain muuta, mitä sattuu tekemään mieli.

Kääri sikariksi filotaikinalevyn sisälle eli taita levy puolikkaaksi ja aseta täytettä toiselle reunalle. Kääri rullaksi ja taita reunat. Levitä päälle vähän oliiviöljyä käsin ja ruskista joka puolelta pannulla keskilämmöllä. Minulla oli käytössä keraaminen pannu, joka nyt puolen vuoden käytön jälkeen on alkanut tarttumaan, joten jouduin laittamaan lopuksi vähäksi aikaa parisataa-asteiseen uuniin.

Dippi : Kiehauta pieni kourallinen kuivattuja karpaloita ja sherryä/portviiniä. Lisää jauhettua inkivääriä, timjamia, chilijauhetta ja hitunen kanelia sekä tilkka vettä, jos näyttää kuivalta. Kaada joukkoon vielä kunnon loraus granaattiomenamelassia. Pyöräytä tehosekoittimessa tahnaksi.

Rapea filo pähkinäisellä juustotäytteellä sopii tosi hyvin makeankirpeän karpalodipin kanssa. Lisäksi vielä kunnon salaatti, niin muuta ei aterialla välttämättä tarvitakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!