Rentouttavaa ruokakassikokeilua

Tiistaina ovikello soi ja sisään kannettiin Anton & Antonin ruokakassi ja pari pussillista muita ruokaostoksia Kauppahalli24-palvelusta. Sitten ei tarvinnut kuin kaivaa Anton&Antonin valmiit reseptit esiin ja miettiä, missä järjestyksessä lohilasagne, sitruunakana maissilla ja kasviskeitto syötäisiin.

Ruokakassi on mielenkiintoinen konsepti. Siinä on valmiiksi mietitty pääruoka kolmelle aterialle ja kassista löytyvät ainekset mukana tuleviin resepteihin tai siis kassista löytyvät pääruoka-ainekset. On lista aineksia, joita oletetaan löytyvän jokaisen keittiöstä. Oletuslista löytyy myös netistä, mutta hiukan jäin kaipaamaan juuri ostamaani kassiin liittyvää listaa. Esimerkiksi valkosipulin kuuluminen kodin perusaineksiin tuli minulle lievänä yllätyksenä. Kyllähän meilläkin valkosipulia käytetään tosi usein ja sitä yleensä kaapista löytyy, mutta niin löytyy sipuleitakin ja sellainen kuitenkin ruokakassista oli.

Sinänsä reseptit olivat helppoja valmistaa ja maukkaita. Oli myös mukavaa, kun joku oli miettinyt määrät kunnolla. Annokset olivat sopivia yhdelle aterialle eikä jäänyt jämäpurkkeja jääkaappiin. Tosin lohta jätin tahallani vähäsen. Se kun on lasten suosikkeja leivän päällä.

Kaikkiaan Ruokakassin tilaaminen Kauppahalli24-palvelusta oli hurjan positiivinen juttu. Vähän yllätyin siitä, miten mielelläni loppupeleissä seurasin jonkun toisen päättämiä reseptejä. Oli itse asiassa rentouttavaa, kun saattoi vain napata paperin käteensä ja nostaa jääkaapissa odottavat ainekset pöydälle.

Osansa ihanuudesta teki tietysti myös kotiinkuljetus. Kauppahalli24-palvelua olen käyttänyt aiemminkin ja kyllä tuohon helppouteen voisi jäädä koukkuun. Oli myös mukava, kun kotikaapista loppumaan päässyt balsamiviinietikka tuli samassa toimituksessa ruokakassin muiden ainesten kanssa, niin ja tietysti hedelmiä ja maitoa. Viimeksimainitun hintakin on Kauppahalli24:ssä kaupungin edullisimpia, mikä kolmen, maitoa urakalla juovan pojan taloudessa on ihan huomionarvoinen juttu.


Käytetäänkö toistekin? 

Kauppahalli24 kuuluu meillä jo vakiokauppoihin. Emme osta sieltä joka viikko, mutta aina välillä ja aina ison kuorman kerrallaan. Näin tulee olemaan jatkossakin.

Ruokakassikin tulee varmasti esiintymään ostoslistalla aina toisinaan. Varsinkin silloin, kun tiedän viikon muuten olevan täynnä paikasta toiseen poukkoilua. Aina eivät kaikki menun vaihtoehdot ehkä houkuttele, mutta varmasti sellaisiakin viikkoja löytyy, kun tietää ruoan kelpaavan kaikille. Tämänkertaisista ruokalajeista en kuullut jälkikasvulta yhtään poikkipuolista sanaa. Vegeversiotakin kassista voisi joskus kokeilla, sillä kasvisreseptit ovat minulla vielä vähän heikko kohta ja inspiraatiota voisi hankkia valmiista setistä.

Haasteena tulee jatkossakin olemaan tuo meidän perheelle vähän vieras suunnitelmallisuus. Meillä kun on ihan hyvä pikkumarketti tuossa muutaman askeleen päässä, niin tuntuu hankalalta suunnitella kovin pitkälle etukäteen. Viikon toimitusaika ruokakassin osalta sai minut jo vähän unohtamaan, mitä oikein olinkaan tilannut. Toisaalta - pakettien avaaminen tuntuikin sitten melkein joululta!

Anton&Anton ruokakassista lisää Kauppahalli24-palvelussa voi lukea TÄÄLTÄ

Kannattaa myös hyödyntää kuljetusetu

Anton&Anton ruokakassin tarjosi puoleen hintaan Kauppahalli24

Ruusu-pistaasikakkua teki mieli jo jonkin aikaa

Eikä siinä sitten muu auttanut. Leivottava se oli.

Tosin pitää (taas) todeta, että perjantai-illan leipomissessio väsyneenä ei ole ehkä maailman paras idea. Tein jotain toisin kuin yleensä ja kakun pinta oli aiempaa kovempi. No, se ei makua haitannut ja siirapillahan tuo pehmenee... Syykin taisi itse asiassa olla enemmänkin vuokavaihdossa (tein silikonisessa tällä kertaa) kuin itse reseptissä. On tuo sentään sen verran helppo sekoittaa.

Alkuperäinen resepti Rachel Allenin kirjasta Bake, mutta ainahan nuo tuppaavat vähän käytössä elämään.

Ruusu-pistaasikakku

3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
75g mantelijauhetta (arvioituna 100g pussista)
runsas 1 dl sokeria
3 kananmunaa
1rkl hunajaa
2,5dl jugurttia
1,5dl rypsiöljyä
1 limen kuori raastettuna
(kourallinen pistaaseja pilkottuna)

siirappiin :
1,5dl vettä
runsas 1 dl sokeria
1 limen  mehu
1-2 rkl ruusuvettä

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen ja vuoraa kakkuvuoka leivinpaperilla.

Sekoita mantelijauhe, jauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri kulhossa. Mielellään siivilän kautta ilmavuuden lisäämiseksi.
Sekoita toisessa kulhossa munat, hunaja, jgurtti, öljy ja limen kuoriraaste. Kaada nesteet kuiviin aineisiin ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Lisää halutessasi pistaasipaloja sattumiksi.

Kaada kakkuvuokaan ja kypsennä vajaat 50min (siis kunnes tikkutesti on puhdas :-)

Kakun ollessaunissa sekoita sokeri ja vesi pienessä kattilassa ja anna kiehua kasaan (noin puolet pienemmäksi). Lisää lime mehu ja kiehauta vielä pari minuuttia. Nosta pois hellalta ja lisää ruusuvesi. Jäähdytä haaleaksi.

Nosta kakku pois uunista ja pistele tikulla reikiä joka puolelle. Valuta siirappi joka puolella ja anna maustua vähän aikaa (ainakin tunti).

Koristele pistaasipähkinöillä, ruusunlehdillä jne. Tarjoile kermavaahdon, jugurtin tai tuoreiden marjojen kanssa.

Jep - taas kurpitsaa eli kalaisa kurpitsalaksa

Juu, tämä on se laksa eli kaikenlaista hyvää sekaisin, joukkoon nuudeleita ja päälle (pakaste)kalaa paistettuna lisäsattumiksi. Kurpitsasta riittää.

Jos ei satu olemaan itse kalastettua kalaa eikä kaupan kalatiskistäkään oikein löydy mitään houkuttelevaa, niin pakastekala on ihan oiva vaihtoehto. Niissä myös on useimmiten hyvin merkittynä, jos tuotteen kalalla on MSC sertifikaatti. Silloin sen ainakin pitäisi olla kestävästi kalastettu.


Kurpitsalaksa

Silppua tehosekoittimessa tahnaksi

1 iso sipuli
puolikas chili (tai enemmän, jos haluat kunnon potkua. Me vähän himmailimme lasten takia) 
korianterinipun varret
2 isoa valkosipulinkynttä
2rkl inkiväärisilppua
2rkl kalakastiketta
1 rkl soijakastiketta
1 limen mehu ja kuori
1 kukkurallinen rkl maapähkinävoita
1rkl seesamiöljyä

Kaada tahna syvään pannuun, jossa on pieni loraus rypsiöljyä. Anna kuullottua hetki. Lisää joukkoon 1/3 myskikurpitsaa silputtuna.
Kaada päälle kalalientä (1 litra) ja anna kiehua noin 20min.
Lisää lopuksi joukkoon purkillinen kookosmaitoa ja reipas kasa silputtuja pinaatinlehtiä (maun mukaan). Anna kiehahtaa.

Sekoita joukkoon vielä paketillinen riisinuudeleita ja anna lämmitä. Tarkista maku ja lisää halutessasi limemehua.

Ripottele kulhoon korianterinlehtiä ja halutessasi kalapaloja.


Lisukekalat

Ota valkoista (MSC sertifioitua) kalaa ja pilko se suupaloiksi. Kierittele palat jauhojen ja viismausteen sekoituksessa ja paista pannulla öljyssä kullanruskeiksi. Ripottele laksan päälle yhdessä korianterinlehtien kanssa.

Syksyinen kurpitsarisotto

Syyskausi alkaa tässä vähitellen ja se tarkoittaa meidän huushollissamme kurpitsaa, ja sitten vielä vähän kurpitsaa. Niitä kasvaa pihallakin muutama, mutta ensin aloitetaan myskikurpitsalla.

Ja mikäs siinä - kurpitsa taipuu moneksi. Nytkin tehtiin yhdestä kurpitsasta ensi laksa ja sitten risotto. Silti on vielä jäljellä vielä sopiva pala myös kurpitsamuffinssien vakioreseptiä varten.

Risotto oli rosmariininen ja herkullinen. Tosin edelleenkin ihmettelen, miksen enää saa aikaiseksi sellaisia ihanan kermaisia risottoja. On vissiin taito kadonnut hyppysistä - tai sitten riisit muuttuneet toisenlaisiksi.

Kurpitsarisotto

1/3 isoa myskikurpitsaa
1 iso punasipuli silppuna
muutama siivu pekonia
2 isoa valkosipulinkynttä
loraus valkoviiniä
2 rosmariininoksaa
isot kouralliset parmesaania
2 kananmunan keltuaista
suolaa ja mustapippuria
voita
risottoriisiä neljälle paketin ohjeen mukainen määrä
kanalientä (keitettiin näistä jämistä)

Laita pekoni palat ja hiukan öljyä kylmään pannuun. Ala lämmittää. Kun pannu on lämmin ja pekoneista vähän irronnut rasvaa, lisää sipuli. Ripottele päälle pikkuisen suolaa ja kuullota.

Sipulien ollessa pehmeitä, lisää rosmariininlehdet silputtuna sekä riisi, valkosipuli ja kurpitsa hienonnettuna. Sekoittele hetki, jotta riisit pikkuisen kuullottuvat nekin. Kaada joukkoon valkoviini ja kiehauta.

Lisää joukkoon kanalientä kauhallinen kerrallaan. Anna porista kuivemmaksi ja lisää lientä tarpeen mukaan. (20-30min).

Sekoita kahteen keltuaiseen iso kourallinen parmesaania ja kaada seos pannuun. Sekoita hyvin ja jaa heti lautasille. Lisää vielä isot nokareet voita, anna sulaa, ripottele mustapippuria ja sekoita. Tarkista suolaisuus ja lisää tarpeen vaatiessa.

Tarjoile heti ja ripottele lautasella vielä lisää parmesaania (ja halutessasi pippuria) risottoannoksiin.

Herkullista sunnuntaielämää

Oi että oli herkullinen sunnuntai. Ensin löytyi uusi lemppariresepti ja sitten pääsin elokuviin katsomaan tarinaa ruoasta ja sen tekijöistä. Onneksi olikin tullut syötyä hyvin ennen elokuvateatterin penkkiin istumista. Ei tullut ihan niin paha nälkä sentään, vaikka vähän olikin jotain naposteltava kotiin palattaessa parin tunnin herkkukavalkadin jälkeen. .

Jos Herkullinen elämä -elokuva on intialaisen keittiön ja ranskalaisen gurmee-ruoan ilotulitusta, niin meillä syötiin sellaista vähän rustiikimpaa herkkua. Palattiin vähän niin kuin (isännän) juurille. Kyseessä on ihan yksinkertainen papupaistos ja sen kanssa sitruuna-rosmariinimarinadissa liotettu broileri.

Että voikin olla hyvää. Osansa herkullisuuteen taitaa olla myös linnun laadulla. Prismasta siivekkään alkuperää kysyessäni vastasi lihatiskin poika, että "Huttula". Kyseessä siis lienee Huttulan Kukko Oy:n Naapurin maalaiskana. Eikä tuo hullumpaa ollutkaan. Kainosti uunivuoassa kököttävä lintu oli leikattu jo valmiiksi perhosmalliin, mikä oli varsin kätevä muoto kypsentää ruoka nopeasti. Pannussa ruskistus ja 30min 200 asteisessa uunissa riittivät oikein hyvin. Lopputulos oli mehukas ja herkullinen.

Papulisäke ei jäänyt jälkeen yhtään. Se on kumma, miten leivänmuruilla saa ryhtiä muuten vähän mössömäiseen ruokaan.

Ennen ruokailua kuului lasten suunnalta vähän mutinaa tyyliin : "Ei me mitään papuja syödä", mutta niin vaan lautaset tyhjenivät ja lopussa myös koko uunivuoka. Vähän turhaan siis paistoin ankanrasvassa muutaman siivutetun perunan vihreän salaatin seuraksi - vaikka katosivat nekin.  Se on kuulkaas hurja juttu tuo kasvavien poikien ruokahalu...


Uunissa kypsennetty maalaiskana ja sen papulisäke

Rosmariinin oksia
1 sitruunan kuori ja mehu
pieni kourallinen persiljaa silputtuna
1tl Espelette -chilijauhetta (voi laittaa enemmänkin)
1 perhosteltu maalaiskana

5 siivua pekonia
2 sipulia silputtuna
2 isoa valkosipulinkynttä
rosmariinin oksia
2prk (à 400g) valkoisia papuja
1,5dl valkoviiniä
pari desiä kanalientä
4 kirsikkatomaattia pilkottuina
3 kourallista tuoreita leivänmuruja
iso kourallinen persiljaa silputtuna

Sekoita edellisenä iltana (tai ainakin pari tuntia ennen) suuressa kulhossa pari oksaa rosmariinia (tai siis lehdet silputtuina), sitruuna, persilja ja chilijauhe. Pudota kana joukkoon ja kääntele marinadi kauttaaltaan sen päälle. Laita jääkaappiin maustumaan.

Leikkaa pekoni pieniksi paloiksi ja ruskista pannulla pienessä öljyssä. Nosta pekonipalat uunivuokaan. Kuullota sipuli ja valkosipuli pannussa. Minä laitan nykyään aina ripauksen suolaa sipulin päälle heti alussa ja lisään valkosipulin vasta ihan lopussa. Näin vältetään sipulin ruskistuminen ja valkosipulin palaminen. Nosta sipulit uunivuokaan.

Lisää uunivuokaan pavut, viini, kanaliemi, tomaatit, pari oksaa rosmariinia (lehdet silputtuina tai oksat kokonaisina). Sekoita ja laita 200 asteeseen 20 minuutiksi ilman kantta.

Nosta kana marinadista ja kuivaa vähän sen pintaa. Ruskista se kauttaaltaan pannussa ja nosta sitten uunivuokaan papujen päälle. Pistä takaisin uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi (tai kunnes se on kypsää ja pistettäessä valuva neste kirkasta).

Nosta vuoka pois uunista, peitä foliolla ja jätä hetkeksi lepäämään.

Ruskista leivänmuruja oliiviöljyssä pannulla ja lisää lopuksi iso kourallinen persiljaa. Sekoita ja ripottele uunivuokaan kanan ja papujen päälle. Nauti. Vieressä tai ennen maistuu raikas salaatti. Tällä kertaa se sekoitettiin vihreästä salaatista, kurkunpalasista, oliiveista ja fetajuustosta. Eikä kaivannut kuulkaas edes kastiketta seuraksi.


Nuo oliivit ovatkin sitten ihan oma lukunsa... En ole koskaan syönyt yhtä ihania kuin nämä pienet italialaiset. "Olive Taggiasche in salamoia" lukee purkin kyljessä... Pitää palata Hakaniemen halliin ihan vain tarkistamaan, mitä nämä taa soikein olivatkaan. 

Pähkinäinen suklaakaramellipiirakka

Kesällä St.Jeanin kylässä tuli maisteltua monenlaisia herkkuja. Yksi parhaiten mieleen jääneistä oli saksanpähkinäpiirakka. Tosi äklöä - sillä siinä todella maistuvat vain karamelli ja pähkinät- mutta voi, miten hyvää.

Saksanpähkinöitä alueella tuotetaan enemmänkin ja olemmekin tuliaisistamme nauttineet ehkä eniten saksanpähkinäöljystä. Sitä on tullut lorauteltua niin salaatteihin kuin pastan sekaan.

Samalla reissulla tuli myös hankittua kotikirjastoon keittokirja Les Carnets de Julie. Se perustuu tv-sarjaan, jossa Julie kiertää Ranskan eri alueita ja maistelee erilaisia perinteisiä herkkuja. Kirjasta löytyvät monet sarjan aikana Julien mustaan vihkoon päätyneistä resepteistä.

Vercorsin alueen osuudessa on listattuna - yllätys, yllätys! - saksanpähkinäpiirakka. Tosin pienellä suklaisella täytetwistillä. Sitähän piti tietysti kokeilla.

Eikä tuo pahaa ollutkaan. Vähän ehkä vähemmän äklöä kuin peruskaramelliin tehty, mutta tuhtia tavaraa tämäkin. Pieni pala riittää pahemmallekin sokerihiirelle.


Saksanpähkinäpiirakka suklaakaramellitäytteellä

pohja :
250g jauhoja
125g sokeria
125voita
1 kananmuna ja yksi keltuainen
ripaus suolaa

Murusta jauhot, sokeri ja kylmä voi hiekaksi. Sekoita kananmunat ja suola nopeasti sekaa ja muotoile taikinapalloksi. Kääri pallo kelmuun ja laita jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.
Kauli taikina leivinpaperi päällä ohueksi levyksi ja nosta paperin kanssa piirakkavuokaan. Paista 180 asteessa vajaat puoli tuntia. (tai levitä päälle leivinpaperi ja täytä kuivatuilla herneillä ja paista 25min + vielä 5min ilman herneitä ja paperia.
Anna jäähtyä.

Täyte :
4rkl maitoa
150g sokeria
30g tummaa suklaata
50g hunajaa
200g crème fraîchea
250g saksanpähkinöitä
20g voita

Sekoita kattilassa maito, sokeri, suklaa ja hunaja. Kuumenna hiljaisella lämmöllä kunnes suklaa on sulanut ja sokeri liuennut (n.5min). Lisää crème fraîche ja sekoita. Anna pulpahdella hiljalleen kunnes seos paksunee (n.15min). Lisää pähkinät ja sekoita. Kypsennä vielä 5min.
Nosta kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon kyllmä voi. Kaada piirakkapohjan päälle ja jäähdytä.

Odotellessa voi vaikka muistella lisää kesän lomamatkoja. Täälläkin käytiin Julien ohjelman inspiroimina :-)

Makeasta mukava mieli - lapsillakin

Tämäkö vaarallista ? 

Kauhulla katselin otsikoita kaupan kassalla. Jotkut vanhemmat haluavat poistaa pannukakut ja kaikki makeat välipalat päiväkodeista. Ei minun pojaltani saa viedä oikeutta herkutella!

Tiedän, pitää syödä terveellisesti ja välttää ylenmääräistä sokeria. Tiedän senkin, että hedelmät ovat hyväksi. Kyllä meilläkin liputetaan kasvisruokien ja muuten terveellisen ruoan puolesta. Toisaalta tiedän ihan omasta kokemuksesta myös sen, että pieni määrä makeaa saa hyvälle tuulelle sekä aikuiset että lapset. Sitä paitsi - kun syö kaikkea vähän, minimoi vahingot...

Tottumuksesta tapaan

Minulle ruoassa on polttoaineen ja ravinnon lisäksi kyse myös herkuttelusta, hyvästä mielestä sekä kulttuuriperinnöstä. Pannukakut olivat osa omaa lapsuuttani ja toivon niistä muodostuvan lapsilleni mukavia muistoja, joita he sitten vuorostaan jakavat jälkeläisilleen eteenpäin. Minun on todella vaikea kuvitella pannarien ja kiisselien olevan lasten ruumiille ja psyykelle niin vaarallisia, että ne pitäisi oikein kieltämällä kieltää. Enemmän olen huolissani yhä nuorempien lasten innosta syödä irtokarkkeja ja juoda energiajuomia.

Meillä ostetaan karkkeja tosi harvoin - yritän saada lapset sisäistämään ajatuksen "hyvästä ruoasta" eli herkuista jälkiruoan tai pienen välipalan muodossa, ei jatkuvasti napsittavina pikkupaloina. Päiväkotien ja koulujen säännölliset ruoka-ajat tukevat tätä ajatusta, mutta pelkät rutiinit ja kellonajat eivät riitä elinikäisten tapojen syntymiseen. Tarvitaan myös se mielihyvä. Jos lapsi oppii yhdistämään hyvän mielen ja herkuttelun normaaliateriaan (eli hyvää ja terveellistä ruokaa ja pieni herkkupala jälkkäriksi) tulee tavasta todennäköisesti kestävämpi kuin laskimen kanssa ravintoarvot kohdalleen osutettuun, mutta tylsään ruokailuun tottuneella.

Lapset nimittäin eivät pysy vanhempien valvonnassa paljonkaan päiväkotia pidempään. Kaupat ovat auki, kavereilla karkkipusseja ja houkutukset siinä silmien edessä. Kumman luulette innostuvan helpommin karkeista, sipseistä, limsoista ja muista oikeasti epäterveellisistä herkuista - tottuneesti herkuttelun ateriointiin yhdistävän vaiko ruoasta terveellistä polttoainetta, mutta naftisti mielihyvää saavan lapsen ?  Minä veikkaisin jälkimmäistä.

Kun äiti oikein rähäsemään joutui...

Myönnetään, kolmen pojan perheessä äiti korottaa ääntään suhteellisen usein. Toisinaan ihan vain senkin takia, ettei sitä kuule muuten metelin yli. Tällä kertaa tosin jouduin puolustamaan oikeuttani saada edes yksi kipollinen suklaavanukasta. Oli meinaan santsaus menossa jo sen verran vauhdikkaasti...

Yleensähän mousse au chocolat tehdään kananmunista ja valkuainen jää raa'aksi. Tämä siis sopii raakoja kananmunia välttävälle. Toisaalta vaahtokarkeissa kai saattaa olla liivatetta, joten mitä nyt sitten kukin välttelee. Meillä ollaan sitä koulukuntaa, että vähän kaikkea minimoi vahingot. Siksi tehdään useammanlaisia suklaamousseja tilanteesta riippuen. Kaikki ovat kelvanneet.

Helppo suklaamousse niin kuin Nigella sen teki

Pari kourallista vaahtokarkkeja
50g voita
250g tummaa suklaata
puoli desiä kuumaa vettä
purkillinen Vispiä vatkattuna
sokeria ja vaniljasokeria Vispi sekaan oman maun mukaan

Laita muut ainekset kuin Vispi pieneen kattilaan ja sulattele miedolla lämmöllä tasaiseksi massaksi usein sekoitellen. Anna jäähtyä haaleaksi.

Vispaa Vispi vaahdoksi sokerin kanssa. Mausta vaniljasokerilla ja sekoita suklaaseokseen.

Jaa annoskuppeihin ja pistä kylmään. Koita ehtiä saamaan edes yksi kuppi itsellesi...

Mikä raastaa?

Vielä vanhoja arkistopäivityksiä

Kuukauden kapine : Mikä raastaa ?

Kasviksia pitää syödä. Salaatit ovat ihania, mutta välillä se pilkkominen ja raastaminen tuntuu kovin työläältä. Kuten niin monessa keittiöhommassa, myös tässä auttavat kunnon välineet, oikeat työkalut oikeaan hommaan. Siispä otin suunnan kohti Chez Mariusta ja ihmettelimme hetken raastimien moninaista valikoimaa.

Se kaikkein tutuin lienee kaikille tuo "anopin" raastin (tai mummin raastin), miten vaan. Se on perinteinen, hoitaa hommansa tehokkaasti eikä tyhjennä lompakkoakaan liikaa.  Nämä ovat omiaan juuri noiden juuresraasteiden tekemiseen, varsinkin isompaa porukkaa ruokkiessa. 

Jokaisella sivulla on oma karkeusasteensa raasteelle. Lastujakin saa aikaiseksi ja jopa sitrushedelmien kuorta voi yrittää saada raastettua.  Minä tosin en ole siinä koskaan kunnolla onnistunut, vaan käytän muuta välinettä, mutta siitä hetken päästä lisää.  Sormia pitää vähän varoa, mutta niinhän pitää aina oltaessa terien kanssa tekemisissä. 

Eikös olekin muuten tuo pikkuraastin suloinen vaikkei ehkä näistä kaikkein tehokkain ? Se lienee ennemminkin omiaan pöytää kaunistuttamassa pastajuuston kaverina.

  

 

 Juuston kavereita ovat nämäkin pikkumyllyt.  Osaan saa oikein vaihtoterätkin. Niistä voi sitten valita isoteräisemmän kermaisemmille juustoille ja pikkuteräisemmän kovemmille juustoille.  Tunnetuin merkki näissä pikkumyllyissä lienee Zyliss.

Minä en tällaista ollut nähnytkään ennen kuin isäntä aikoinaan toi Suomeen muuttaessaan ruokapöytään mukanaan.  Chez Mariuksen Jonna kuitenkin valisti minua, että on näitä käytetty Suomessakin iät ja ajat. Meillä sitä vaan ei ole kutsuttu juustomyllyksi vaan vanhempi sukupolvi tuntee laitteen "mantelimyllynä".  Se kertookin mukavasti näiden toisen käyttötarkoituksen, eli pähkinöiden ja manteleiden raastamisen.  On siinä kyllä saanut hetken veivata, kun leivontaa varten on valmistanut mantelijauhetta. Kätevä vehje kuitenkin

 

Myllyissä jatketaan edelleenkin, mutta vaihdetaan astetta suurempiin. Nämä ovat taas niitä isojen juuresraastekulhojen tekijöille tarkoitettuja. Jos anopinraastimen ranneliike rasittaa liikaa, niin voi vaihtaa myllyn kammen kiertämiseen.  Erona tietysti se, että jos anopinraastinta käyttäessa palojen on hyvä olla aika isoja, niin myllyjä varten ne kannattaa pilkkoa pienemmiksi. Makuasia, kumpi tapa sitten tuntuu paremmalta omassa tekemisessä. Meidän äidillä oli (ja on muuten edelleenkin) tuo kolmijalkainen versio. Sillä olen minäkin erinäiset porkkanat kiertänyt reippaasti raasteeksi keittiöapulaisena touhutessani.

Sitten päästään näihin viime vuosien aikana jokaisen itseään arvostavan kotikokin keittiöön tiensä löytäneisiin raastimiin. 

Microplane oli se aito ja alkuperäinen teollisuuden terävalmistuksesta myös keittiöön toiminta-alueensa laajentaneen yrityksen tuote.  Fiksut yritysjohtajat olivat patentoineet terämateriaalin ja valmistustavan, joten pitkään Microplane ainoa markkinoilta löytyvä. Tuossa muutama vuosi sitten tuo kyseinen patentti vanhentui ja markkinoille ilmestyi jos jonkinlaista jäljittelijää.  Vähitellen ovat jyvät alkaneet erottua akanoista, mutta silti kannattaa olla ostaessa tarkkana välttääkseen pettymystä. Hyvälaatuinen terä kun kestää melkein ikuisesti ja siitä tulee kotikokin lempikaveri juustoja ja VARSINKIN sitruunankuorta raastaessa. Huonolaatuisella haluaa aika nopeasti heittää vesilintua tai se hautautuu keittiölaatikon pohjalle.  

Kannattaa myös muistaa, että asianpesukoneella saa laadukkaankin terän tylsymään - kun käyttää sen puoli minuuttia käsinpesuun, saa pitkäikäisen ystävän. Sitä paitsi, näille on käyttöä sen verran, etteivät ainakaan meillä oikein edes ehdi koneeseen... Samoin pakkauksen mukana tuleva muovisuojus ei ole poisheitettävää pakkausmateriaalia vaan hyödyllinen terien (ja sormien) suojana. 

Teriä on tässäkin kategoriassa tarjolla monilla karkeuksilla. Näillä saa tehtyä lastuja, karkeaa, vähemmän karkeaa tai hienoa raastetta. Tuo pikkuinen kuvassa vasemmalla ei itse asiassa ole enää edes mikroterillä varustettu vaan sellaisilla pienillä nystyröillä. Se on tarkoitettu sitten jo ihan mössön tekemiseen. Sitähän säännöllisesti tarvitsevat valkosipulia ja inkivääriä kokkauksessaan paljon käyttävät. 

Paljon on siis raastimia tarjolla. Nämä ovat kuitenkin sellaisia ihan joka päivä käytettäviä työvälineitä, joten niihin kannattaakin vähän satsata. Minä olen todennut, että ainakin anopinraastin ja Microplane suhteellisen pienellä karkeudella pitää olla ihan omien hermojen säästämiseksi. Loput voi hankkia sitten täydentämään vastaan tulevia muita tarpeita. 

nettikauppaan

Chez Marius Facebookissa

Kirpeän-happaman-tulista eli ankka ja sen kastike

Tällä kertaa ei sade odottanut, vaan tultiin tarhasta lievästi sanottuna vettä valuvina... Oli varsinainen lits, läts, loiskis-kotimatka ja hypittiin ainakin viidessäkymmenessä lätäkössä matkan varrella. Onneksi illaksi oli suunniteilla ruoaksi vähän mausteisempaa ja lämmittävää herkkua eli nuudeleita, pak choita ja seuraksi ankan rintafilettä luumukastikkeessa.

Vaihteeksi siis syötiin jotain kaukaiseen itään viittavaa. Ei ollakaan pitkään aikaan syöty mitään aasialaista. Ei tämäkään varsinaisesti mitään autenttista ollut, mutta hyvää.

Nuudelit vaan kuumennettiin vedessä paketin ohjeen mukaan ja pak choi kypsennettiin pannussa Hoisin-kastikkeen, sitruunamehun ja valkosipulinkynnen kera. Päälle ripoteltiin pannulla paahdettuja cashew-pähkinöitä.

Ankka tehtiin seuraavasti 

5 luumua
2tl raastettua inkivääriä
puolikas pakastettu chili raastettuna
1 tähtianis
2rkl ruokosokeria
0,5dl sitruunamehua

2 ankan rintafilettä
suolaa + kiinalaista viisimaustetta

Puolita luumut, irrota kivi ja leikkaa lohkoiksi. Laita kattilaan muiden kastikeainesten kanssa ja kiehuta hiljalleen varsin verran. Pidä lämpimänä.

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Leikkaa veitsellä ristikko ankan rintafileiden rasvapuolelle. Mausta suolalla ja viismausteella.

Laita fileet kylmään pannuun ja anna kuumentua. Anna tiristä 7 minuuttia ja käännä sitten toisinpäin minuutiksi. Nosta uuniin vielä 6 minuutiksi.
Ota pois uunista ja anna seistä peitettynä kymmenisen minuuttia. Siivuta ja tarjoile kastikkeen kera.