Paras salaatti vuosiin - Suomenlinnan Bar Café Valimossa

Suomenlinnan Bar Café Valimo 

Söin muuten teatterireissulla tänään parasta salaattia moneen vuoteen. Kannatti poiketa Suomenlinnan pääreitiltä lounaalle ennen esitystä.

Rapea ja tuore salaatti, sattumina oliiveja, tomaattia, artisokkaa ja paprikaa. Päällä lämmin sulaneella parmesaanilla kuorrutettu kanan rintafilee. toi ihanan suolaisen kontrastin makeahkoon salaattiin. Ehdottoman herkullista. Varsinkin, kun raikasta kastiketta oli juuri sopivasti ja makeanväkevä balsamico nosti maut uusiin sfääreihin.

Hyviä salaatteja olen saanut muitakin ja kotonakin onnistutaan säännöllisesti, mutta Valimon keittiössä on kyllä joku, joka ihan tosissaan tietää, miten tehdään herkullinen salaatti.

Teatteriseuralaisen feta oli ehkä maultaan vähän mitäänsanomaton, mutta sama salaattipohja maistui aivan yhtä hyvältä. Annokset olivat myös sellaisia, että selvisimme 2h40minuutin Valheista ja viettelyksistä vallan mainiostin ilman jälkiruokaa.

Teatterista kirjoittelen lisää tuonne kirjablogin puolelle jossain vaiheessa, mutta oli ihan pakko hehkuttaa tätä salaattia. Sen taidan muistaa vielä aika kauan (ja tiedän, minne suuntaan seuraavan kerran Suomenlinnaan sattuessani).

2 kertaa pizzalla - pettymys ja myönteinen yllätys

Tässä on viimeisen parin viikon aikana tullut syötyä peräti kaksi kertaa pizzaa jossain muualla kuin kotona. Ensimmäinen kerta oli pettymys, mutta toisella kerralla yllätyin myönteisesti.

Ensin käväisimme lasten kanssa lomanloppumispizzalla Classicissa (Iso Omena). Ennen tykkäsimme heidän pizzoistaan kovasti, mutta nyt jostain syystä ne ovat sellaisia liian ohutpohjaisia, joissa lähinnä maistuu jauho ja joka oli sellainen kuiva ja paikoin kova. Täytteetkin ovat muuttuneet jotenkin mitäänsanomattomiksi. En tiedä onko kyse meidän muuttuneesta maustamme vai kuopuksen saamasta uhmakohtauksesta pizzahetken päätteeksi, mutta... ei siitä sen enempää.

Mukavasta yllätyksestä vastasi Rosso. En tiedä teistä muista, mutta minulle Rosso tuo aina mieleen Turun Kultatalon Rosson.Siellä sai rasvaista kanakoria ja raastesalaattia, jonka joukossa oli säilykepaprikaa. Ei tarvitse kuin sanoa minulle sana Rosso, niin jo maistan suussani sen lievästi epämiellyttävän etikkaisen paprikan. En pitänyt siitä, mutta aina välillä sitä oli saatava.

No, noista muistoista on jonkin verran aikaa. Maailma muuttuu Minnaseni... (vinkki: kurkatkaapa Kansallisteatterin ohjelmistoon). Rosson pizzakin on nykyään myös Pizzla... siis pizzaa ja salaattia eri lisukkeilla. Oli savulohta ja katkarapuja, parmankinkkua ja melonia, kanaa ja mozzarellaa... Aika klassisia yhdistelmiä siis, mutta varsin maukkaita. Työporukan kanssa pizzlaillessa (Ympyrätalon Rossossa) ei kuulunut valituksen sanaa ja täytyy todeta, että minäkin olin positiivisesti yllättynyt. Pohja oli ohut ja sopivan rapsakka (jäähtyi tosin puulautasella vähän turhan nopeasti). Salaatti oli rapsakkaa ja minttujugurtti raikasta. Maut maistuivat, mutteivat olleet liian päällekäyviä. Paitsi ehkä se kumina salaatissa. Minä pidin, mutta voin kuvitella jonkun saavan kakomiskohtauksen.  Kaikkiaan varsin miellyttävä lounaskokemus siis. Taidanpa mennä kokeilemaan joskus vielä uudestaankin.

Sienikeittopeilailua

Pakastimesta löytyi vielä ystäviltä saatu sienipussi. Koska ruuhka kylmään on kova kaikkien ihanien marjojen takia, syötiin eilen keittoa. Kylläpäs tekikin hyvää. Illat ovat kuitenkin jo sen verran viileitä, että keiton mukana vatsaan valuva ja sieltä kaikkialle leviävä lämpö tuntuu jo suorastaan nautinnolliselta. Ihan vielä en salaattikautta suostu sulkemaan ja keittoihin siirtymään, mutta ei se enää kovin kaukanakaan ole.

Sienikeiton salaisuus on siinä, ettei piilota sieniä liian vahvaan liemeen eikä turruta aisteja liialla kermalla. Pari ruokalusikallista crème fraîchea riitti vallan mainosti ja liemeksi kelpasi kanaliemi Knorriin fondikuutiosta. À propos... kävittehän jo äänestämässä suosikkianne tämän kilpailun resepteistä? Siellä on käytetty Knorrin fondia varsin luovasti ja minäkin olen mukana lihapullilla ja raparperikasviskeittoshoteilla. Kipin kapin klikkaamaan, jollette vielä ole ehtineet! Siinä voi voittaa itselleen Sarpanevan padan.


Metsäsienkeitto

litran pussi metsäsieniä pakkasesta
3 pientä punasipulia (noista uusista ihanista nipuista)
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä ja voita melkein ruokalusikallisen kokoinen nokare
2 runsasta ruokalusikallista Balsamico-etikkaa
5 timjaminvarren lehdet riivittyinä
kanalientä  (eli vajaa litra vettä ja 1 Knorr - kanafondikuutio)
2rkl crème fraîchea
(ruskeaa suurustetta)

Silppua sipulit ja valkosipuli ja kuullota niitä hetki oliiviöljyn ja voin sekoituksessa kattilan pohjalla. Lisää sulatetut ja valutetut ja silputut sienet joukkoon ja sekoittele. Suolaa (varovasti) ja pippuroi. Lorauta joukkoon balsamico ja sekoita timjami. Anna etikan vähän haihtua ja lisää kanaliemi. Keitä sopivasti kokoon ja lisää kerma. Anna vielä vähän kiehahtaa ja surraa sauvasekoittimella. Jos haluat keitosta vähän paksumpaa niin suurusta sitä makusi mukaan.

Tämä keitto maistui ihanasti metsältä ja sen pinnasta sai peilattua oman kuvansa.

Kesän paras ja stressaavin aika

Lomat ovat loppu, mutta muuten nyt on kesän paras aika. Pensaat roikkuvat herkkuja ja muutenkin pihaa kiertäessä löytyy yrttejä (persiljaa, minttua, timjamia, tilliä jne...) ja muuta mukavaa. 

Meidän pihallamme kasvaa vain pari pientä vadelmapensasta, mutta voi, miten me niistä nautimmekaan. Vähän ennen iltapesua kierrämme lasten kanssa pensaita ja jokainen saa suun makeaksi. Piirakkaan saakka ei ole tänä vuonna ehtinyt ensimmäistäkään vadelmaa, mutta ei harmita yhtään!

Härkäpavut ovat myös suosikkejani. Ne käyvät kukkapenkin koristeesta kauniine (vähän orkideamaisine) kukkineen ja voi, miten hyvältä ne maistuvatkin salaateissa, nuudelien kera tai leivän päälle muussattuina. Pienemmistä otetaan vain kuoret ja kannat pois, isot voi vielä kuoria ja herkutella ihanalla vihreällä sisustalla.

Ja sitten on vielä muita herkkuja. Mökkimetsän mustikoita on syöty urakalla ja pakastettu talvisten mustikkapiirakoiden varalle. Kummitätini lahjoitti minulle ämpärillisen mustaherukoita, jotka kuuluvat ehdottomasta marjasuosikkieni joukkoon. Tykkään niistä enemmän kuin mansikoista! Ämpärillisestä riittää moneen - herkkuani on mustaherukka-vaniljahillo, mustaherukkahyytelöstä taas saa ihanaa makua kastikkeisiin ja lihapatoihin, pakastetut herukat kirpeyttävät ja raikastava leivonnaisia sekä maistuvat jäisinä palloina rahkan tai jugurtin kera.

Jaa, että mistä se stressi sitten tulee? No siitä, kun pitäisi ehtiä keräämään ja syömään ja pakastamaan ja hilloamaan herkut niiden lyhyen sesogin aikana. Kivaa hommaa, mutta tunnit ovat vähissä. Kun se lomakin loppui jo...

Kotona tuoksuu savu(makrilli)

Ah ja voi ja nam... helppoa kesäruokaa eikä tarvinnut lähteä edes mökille savustamaan. Savustuspussi on kätevä ratkaisu kotisavustukseen. Sitä voi käyttää uunissa tai grillissä ja savun makua tulee ruokaan helposti ja siististi.

Pakkasesta löytyi vielä muutama makrillifile. Rillette on ihanaa, mutta tällä kertaa päätettiin kokeilla savustamista ja salaattia. Sinänsä hauskaa, että makrillista on tulossa minun virallinen lukumaratonevääni. Sillä herkuttelin viimeksi ja taas nyt.

Savustus oli isännän heiniä ja lopputuloksena oli savulta tuoksuva (sillain vienosti) koti ja ihanat kullanruskeat makrillifileet. Leppälastuilla savusta nautti, eikä se hallinnut liikaa sen paremmin kalassa kuin lopulta siinä salaatissakaan.

Koska päätin aika pikaiseen tuosta lukumaratonpätkästäni (lue: en ollut ehtinyt oikein seuraamaan kirjabloggaajien viimeisimpiä maratonsuunnitteluja) niin salaatti noin muuten koostui vähän siitä, mitä kotoa sattui löytymään.

Ihan hyvin löytyikin kaikenlaista.

Keitettyä perunaa, valmista salaatinlehtisekoitusta, uunissa karamelisoitua nektariinia, cheddar-kuutioita, pientä punasipulia siivuina ja pannulla nopeasti kuullotettuina.

Kastikkeeksi sekoitettiin perinteistä sinappia (sitä, missä siemenet näkyvät) ja valkoviinietikkaa ja oliiviöljyä (viimeksimainittua huomattavasti pienemmällä suhteella kuin normivinegretissä), suolaa ja pippuria.

Ei ollut yhtään hullumpaa. Kyllä nyt jaksaa lukea. Varsinkin, kun dopauskin on varsin sopivaa.

Kello onkin jo melkein kahdeksan. Nyt pitää hakea kirja ja pistää toimeksi.

Suvun paras resepti - käykäähän äänestämässä!

Tulipa tuossa osallistuttua Knorrin Suvun paras resepti-kilpailuun... Oikein pohdin, millaisia meidän sukumme parhaat reseptit voisivat olla. Tässä lopputulos.


Resepti I:  RAPARPERIA ATERIAN ALKUUN

Vanhemmillani  on kasvanut kolme isoa raparperia takapihan seinustalla niin kauan kuin voin muistaa. Omalle pihalleni ensimmäisenä lisättiin isäni tuliaisena tuoma raparperinalku. Keväisin tuskin maltamme odottaa varsien kasvamista. Niistä on aina tehty piirakoita, hilloa ja raparperisoppaa, mutta vuodesta toiseen on raparperia kokeiltu eri muodoissa myös suolaisten ruokien höysteenä. Viimeisimpänä kokeiluna on raparperi terästänyt kasviskeiton ihan uusiin sfääreihin. Tämä shotti aterian alussa herättää makunystyrät ja virkistää ruokailijaa.

Resepti II:  PÄÄRUOAKSI LIHAPULLIA 

Meidän perheessämme isä tulee Ranskasta.  Parikymmentä vuotta yhdessä on luonut ruokapöytäämme synteesin suomalaisia ja ranskalaisia vaikutteita. Minun äitini on aina tehnyt lihapullia, isännän kotona erilaiset viinipohjaiset kastikkeet olivat tuttu juttu. Molemmissa ruokakulttuureissa peruna eri muodoissaan on ollut aina kunniapaikalla. Tällä kertaa puettiin perunamuusi vähän fiinimpään asuun ja höystettiin kotoisat lihapullat tuhdilla punaviinikastikkeella.

KUVAT JA RESEPTIT LÖYTYVÄT BLOGIKILPAILUSIVULTA. 

KÄYKÄÄHÄN ÄÄNESTÄMÄSSÄ MIN... öööh... SUOSIKKIANNE! 

Näkyykö kuusinkertainen hintaero jätskitestin tuloksissa?

Kesäloma loppui ja sitten alkoi sääkin parantua - tietysti. Mitä lähemmäs hellettä mittari nousee, sitä suuremmaksi muuttuu meidän perheemme jäätelönkulutus. (niin kuin kaikilla, eikös vaan?)

Tässä eräänä päivänä sitten seisoskelin lähimarketin jätskialtaan vieressä. Mieleni teki jotain lakritsiin viittavaan. Olin kuullut hyvää Kolmen kaverin jäätelöstä ja nimenomaan lakritsiversiosta. Sitten silmiini osui tarjousplakaatti: Ingmannin sitruuna-lakujäätelö alle kaksi euroa litra.

Alkoi epäilyttämään. Jos Kolmen kaverin jäätelö maksaa melkein 6 euroa 500ml ja toista jäätelöä saa litran kolmasosalla tuosta, niin kannattaako kalliimman ostaminen?

Ei siinä sitten muu auttanut. Testiin vaan. Kotoa löytyy hyvä testiryhmä. Kolme poikaa 4v, 10v ja 12v. Tai no, hyvä ja hyvä, kuopus ilmoitti heti kättelyssä, että hän ei sitten tykkää "laksirtsita" - nopeita mielenmuutoksia tuossa iässä, sillä juuri edellisenä päivä lakritsi kelpasi karkkina vallan mainiosti. No, lusikallistakaan ei maistanut.

Jäljelle jäivät siis vanhemmat pojat. En näyttänyt purkkeja, eivätkä itse asiassa tienneet jätskeistä kuin sen verran, että lakritsista olisi kyse. Mitä sanottiin?

Ingman sitruunainen lakritsi :
"Oli ihan hyvää, lakritsi olisi saanut maistua enemmän"
"Ei kovin hyvää"

3kaverin lakritsijäätelö:
"Parempi lakritsi, mutta vain vähän liikaa"
"Pahaa"

Kumpikin suostui ottamaan lusikallisen jälkeen lisää vain Ingmannin halpisversiota. Tänään sai äiti syödä jätskiä yksinään...


Hmmm... mitäs tästä nyt sitten pitäisi ajatella? 

No, ensinnäkin tuli selväksi, että lakritsi mitä ilmeisemmin ei kuulu meidän lasten lempparimakuihin jäätelöissä. Eli alkuperäinen testikysymys ei taida saada kunnon vastausta, sillä hinta-laatusuhteen osalta ei tainnut vastaus olla ihan todenmukainen. Kuitenkin... kyseessä on sentään noin kuusinkertainen hintaero.

Eli, lapsille taidan ostaa jatkossa enemmänkin noita halpisversioita silloin kun jätskiä ostetaan. Ei sentään ole ihan jokapäiväinen juttu. . Eikä kovin hurjaa eroa näyttänyt olevan aineslistassakaan.

Jää sitten äidille enemmän tuota kalliimpaa. Minun nimittäin täytyy myöntää, että se maistui täyteläisemmältä ja lakritsi on tosiaan hurjan paljon vahvempaa. Minun valintani siis osuu 3 kaverin jätskiin, vaikkei tuo Ingmankaan kulhooni jäänyt sulamaan.

Täytyy seuraavaksi testata jotain neutraalimpaa makua, vaikka nougata. Näytti nimittäin pakastealtaasta löytyvän siihen testiin kolmaskin valmistaja, luomumaidosta jätskinsä valmistava Jymy. Se ainakin kuulostaa mielenkiintoiselta.

Kesäisen kevyttä kasviksista ja nuudeleista

Tässä yhtenä iltana kiertelin pihalla ja keräsin ison nipun härkäpapuja. Ne ovat yksi lempikasveistani ja pistelemme lasten kanssa niiden siemeniä eri puolille kukkamaata joka kevät. Minä nimittäin pidän härkäpavuista, melkein yhtä paljon kuin niiden herkistä mustavalkoisista kukista. Kaunista ja hyödyllistä - mikä voisi olla täydellisempää?

Härkäpapuja täydennettiin herneillä ja kesäkurpitsalla. Tuhdimmaksi ateria saatiin udon nuudeleilla. Niitä saimme Saitakulta aikoinaan kokeiltavaksi ja hyviä ovatkin. Tällaista peruskasvislientä olen tehnyt ennenkin monet kerrat erilaisilla nuudeleille, mutta udon-nuudelit taitavat olla yksi herkullisimmista vaihtoehdoista. Ne eivät ole niin hentoja kuin vermisellit ja niissä on enemmän makua kuin perusriisinuudeleissa.

Nämä nuudelit olivat ihan vaaleita, mutta saimme maistettavaksemme myös sobanuudeleita (tattarista tehtyjä käsittääkseni). Niitä sekoitimme "kurkkuspagetin" kanssa ja herkkua oli sekin (kuva alla :-)... Tähänkin ruokaan voisi saada vielä enemmän makua ja täyteläisyyttä käyttämällä sobanuudeleita.

Sanotaan, että lapset usein vierastavat kypsennettyjä kasviksia. Meilläkin muksut ovat niiden suhteen välillä hieman valikoivia, mutta tämä kelpasi ja ottivat vielä lisääkin.


Nuudelit ja niiden kesäinen kasvisliemi
(2 tosi isoruokaiselle tai neljälle vähän pienempiin annoksiin tyytyvälle)

Silppua 1-2 tuoresipulia ohuiksi renkaiksi. Tee sama kahdelle pienehkölle kesäkurpitsalle. Kuumenna tilkka oliiviöljyä pannussa ja laita sipuli ja kesäkurpitsa kuumenemaan. Niiden ei kuulu ruskistua, mutta lämmetä ja pehmetä pikkuisen.

Kaada sipulin ja kesäkurpitsan joukkoon kunnon loraus valkoviiniä (tai puoli desiä sitruunamehua) ja päälle vielä 1,5 litraa kiehuvan kuumaa vettä. Lisää yrttiliemifondi (kuutio). Voit aloittaa puolikkaalla ja lisätä tarpeen mukaan. Lisää iso kourallinen silputtua minttua ja saman verran persiljaa.

Kun vesi poreilee, lisää nuudeleita pakkauksen ohjeen mukainen määrä ja anna kypsyä. Lisää lopuksi muutama kourallinen herneitä ja saman verran härkäpapuja. Anna kuumeta, mutta älä keitä.

Nostele nuudeleita kulhoon kasvisten kanssa ja lisää päälle vielä lientä. Anna ruokailijoiden maustaa annoksensa Espelette-chilijauheella, Mirin- kastikkeella ja tamari-soijalla kunkin maun mukaan.



Ja vielä viimeiseksi

Ja tässä alla vielä kuva sobanuudeleista tehdystä nieriä, kurkkuspagetti-annoksesta. Tilli sopi joukkoon erittäin hyvin ja nuudelit olivat herkullisia. Kurkkuspagettia ei varsinaisesti keitetty, kunhan nopsaan kuumennettiin pannussa ja sekoitettiin sitten tillin kera nuudeleihin. Päälle kaadettiin soijasta, sitruunamehusta, valkosipulista, öljystä, ruskeasta sokerista ja chilijauheesta sekoitettua kastiketta - tai ainakin se oli jotain sinnepäin, sellaista suolaisen kirpeän makeaa... kastikkeen teki isäntä eli yksityiskohtaisen reseptin saaminen ei ei perinteisesti taaskaan onnistunut.

Kiitokset Saitakulle nuudeleista ja Mirin-kastikkeesta. 

Kesäarjen perunasalaatti

Kotiin töistä, kauhea nälkä ja kello vaikka mitä - kuulostaako tutulta? Meillä noin käy aika usein. Tämä perunasalaatti pelasti meidät tässä yhtenä iltana. 

Toki perunoiden keittämiseen menee oma aikansa, mutta äkkiäkös ne pistää kiehumaan. Sillä aikaa voi perata herneet ja leikata avokadon ja sekoittaa jugurttikastikkeen (chipotle-chili hienonnettuna, paprikajauhetta, suolaa, pippuria ja hivenen ketsuppia sekoitetaan jugurttiin maun mukaisella suhteella) - Niin ja paahtaa pinjansiemenet ja silputa pienen sipulin. Jos sattuu omaamaan edellisestä ateriasta jääneitä jo keitettyjä perunoita, niin tämähän on nopeaakin nopeampi.

Seuraksi paistettiin nopeasti myös muutama ohut kalkkunan filepihvi. Ensin ne tietysti maustettiin reippaasti suolalla, pippurilla, paprikajauheella ja Espelette-chilijauheella. 

Sitten on juuri sopivasti vielä aikaa vaihtaa vaatteet, komentaa lapset kattamaan pöytä ja sekoittaa vielä kuumista perunapaloista salaatti muiden ainesten ja jugurttikastikkeen kanssa. 

Tämä ruoka kelpasi aivan kaikille. Tai no, kissalle en edes koittanut. Ja kylmänä perunasalaatti oli vieläkin parempaa. 

Kesävakio: mustikka-juustokakku

Joka kesä teen ainakin yhden juustokakun mustikoilla. Yleensä käytän samaa reseptiä vuodesta toiseen, vaikka tämän suhteen onkin tapahtunut jotain outoa. Ehkä juustojen tai kerman koostumus on Suomessa jotenkin muuttunut, mutta en enää millään saa tästä sellaista ihanan pehmeän silkkistä. Hyvää se on silti, mutta syksyllä lienee edessä uuden parhaan juustokakkureseptin metsästys. Tätä nimittäin voi tehdä myös talvella pakastetuista marjoista.

Mustikat poimin omin kätösin metsästä ja vadelmat hain sunnuntai-aamun iloksi omalta pihalta. Kyllä kesä on ihanaa!


Mustikkainen juustokakku

Murskaa puolikas paketillinen Digestive keksejä Sekoita joukkoon 1 dl (fariini)sokeria ja ripaus suolaa sekä 75g voita sulatettuna. Levitä kostea keksimuru irtopohjavuoan pojalle (laita leivinpaperipyörylä pohjalle ja voitele reunat) ja pistä vuoka jääkaappiin ainakin hetkeksi tai sitten vaikka yöksi odottamaan.

Sekoita 600g tuorejuustoa (esim. Philadelphia), 1-2dl sokeria ja purkillinen (200g) crème fraîchea tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon 3 kananmunaa yksi kerrallaan hyvin sekoittaen ja lisää vimeiseksi loraus vaniljauutetta. Siivilöi sekaan vielä 50g vehnäjauhoja ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Levitä muutama lusikallinen pakastemustikoita (tai jotain suosikkihilloasi) pohjan päälle ja kaada täyte vuokaan. Ripottele lisää mustikoita päälle. 

Kypsennä kakkua 160 aseisessa (kiertoilma) uunissa 45-60 min. Kun kakku on pinnalta reunoilta ruskistunut, mutta vielä keskeltä ihan hiukan höllyvää, niin ota kakku pois uunista ja anna jäähtyä vuoassa. Laita jääkaappiin yön yli tai ainakin muutamaksi tunniksi. .

Tarjoilupäivänä levitä pinnalle vielä toinen purkillinen crème fraîchea ja tarjoile marjojen kera.