Leivästä lounaaksi?

No, onko ? 

Minä olin vuosia sitä mieltä, ettei tietenkään ole. Kuka sitä nyt pienellä leivällä selviäisi työpäivästä iltaan?

Tämä jyrkkä asenne oli seurausta työurani vaiheesta, jolloin kävin Brysselissä toimittajan luona melkein viikottain. Olin omalla toimistolla tottunut syömään lämpimän lounaan melkein joka päivä, tai ainakin sitten salaattia, jollen ruokalaan saakka ehtinyt. Belgialainen tapa puolestaan suosi vaaleasta hötöleivästä tehtyjä coctailpalan kokoisia kolikoita.

En tiedä, oliko kyseessä asiakasta varten hankittu erityistilaus, sillä olivathan leivät toki hienon näköisiä vaikkakin kuivakkaita. Lounaaksi niistä ei ollut. Eihän niitä kehdannut syödä kuin ihan muutaman ja silloin annos jäi normaalia aamiaisleipää pienemmäksi. Nälkä oli kova, eikä lentokoneaterioilla sitä saanut sammumaan.

Sinänsä hassua, kun Belgiassakin kuitenkin on upea ruokakulttuuri ja Brysseli täynnä toinen toistaa herkullisempia ravintoloita. Tosin niitäkään en päässyt testaamaan matkojen tappoaikataulujen vuoksi. Enhän minä yleensä päässyt lentokenttähotellia ja lentokentän viereistä bisnesaluetta lähemmäksi itse kaupunkia... Ei oikein kehdannut edes sanoa Brysselissä käyneensä...

Mutta siis,  leivät lounaana... 

Asenteeni alkoi vähitellen muuttua, kun pääsin itse kehittelemään lounasleipieni kokoa ja sisältöä. Todellisen oivalluksen lounasleivän olemuksesta sain ymmärtäessäni nimikkeen alle kelpaavan minkä vain kasan herkkuja, kunhan alla on jonkinlainen leipään viittaava läpyskä... Siispä lounasleipäni kuulostavat vaikka seuraavanlaisilta :

Hummus-lammaspaisti-paahdettu munakoiso-sipuli-paahdettu etikkapaprika-jugurttikastike-leipä

tai

Savora-kinkku-sinihomejuusto-jugurttikastike-tomaatti-etikkakurkkuleipä

tai

munakas-vuohenjuusto-minttu+korianteri-tomaatti-avokado-rieskarulla

tai kuten kuvassa

Wasabijugurtti-possunkylki-etikkaporkkana-avokado-kurkku-korianterileipä 
(inspiraatiota ja ohjeita tästä kirjasta)


Kuten noista suosikeistani huomaatte, ihanteellinen lounasleivän koostumus sisältää mielestäni seuraavia elementtejä :

1.  Leipä, joka ei hajoa käsiin, vaan pitää tuhdimmatkin täytteet siististi kasassa. Voi olla tummaa tai vaaleaa. Jos haluan syödäkin veitsellä ja haarukalla, ei tälläkään ole niin väliä. 
2. Jonkunlainen kastike. Se voi olla majoneesia, jugurttia tai vinegrettiä, mutta sen pitää kosteuttaa leipä ja täytteet sekä koota kauniisti niiden maut kokonaisuudeksi. 
3. Jotain kirpakkaa tai hapanta. Tähän tarkoitukseen sopii kaikki etikkainen. Toisinaan tulisuus ajaa saman asian, mutta itse kaipaan mieluummin kieltä kipristävää kuin polttavaa. Sipulikin käy, varsinkin etikalla ja sokerilla pehmitettynä. 
4. Jotain täyteläistä. Minun lihansyöjäolemukseni tulee näköjään noissa esimerkkileivissä esille, mutta mikään ei estä korvaamasta lihaa vaikka munakoisolla, avokadolla, sienillä tai juustolla. Pääasiana on saada pientä purutuntumaa ja sellaista umamimaista täyteläisyyttä suuhun kirpakoiden makujen taustaksi. 
5. Jotain raikasta - yleensä tuoreet kasvikset ajavat tämän asian erittäin hyvin. 

Mitäs tuumitte? Onko leivästä lounaaksi ja millaisesta? 

Leikitellään liekeillä

Ihan hiljalleen ja varovasti ja kaukana liesituulettimesta (pois päältä!) tai lampuista yläpuolella voi hedelmiä liekittää. Banaani lienee se perinteisin, mutta rommi ja ananas ovat vähintäänkin yhtä herkullinen yhdistelmä. Eikä tämä oikeasti ole ollenkaan vaikeaa, kunhan muistaa varoa tulta pannulla siinä missä kynttilöissä tai takassakin.

Mikä olisikaan lämmittävämpi päätös aterialle sateisena ja mustana perjantai-iltana?


Liekitetty rommiananas

Tuoretta ananasta ohuina siivuina tai paloina tai renkaina oman mielialan mukaan. Meillä tehtiin tänään rustiikkia ja ronskia.

Laita pannulle kunnon nokareet voita ja reippaasti sokeria. Kaada päälle ananaspalat ja anna kuumentua. Kypsyysasteen ja karamelisoitumisen tason voi valita ihan oman mielensä mukaan. Me halusimme säilyttää ananaksen tuoreuden, kun kotoa kerrankin löytyi aivan parhaimmillaan oleva kokonainen hedelmä.
On kuitenkin tärkeää, että neste pannulla ja hedelmäpalojen pinta on kuuma, jotta rommi ei jäähdy, kun se lorautetaan päälle.

Eli kaadetaan kunnon loraus rommia, kallistetaan pannua ja sytytetään rommi HETI! Nautitaan liekkien katselusta ja syödään herkku niiden sammuttua. Päälle voi kaataa kermavaahtoa tai nostaa vaniljajäätelönokareen sulamaan.Vielä vähän minttua, niin ollaan taas astetta fiinimmässä jälkkärissä.

Turhan harvoin tulee tehtyä.

Oi, että tekee välillä hyvää...

Oi että tekee välillä hyvää syödä jotain voissa paistettua miettimättä kaloreita tai kevennystä tai jotain muuta välillä harmitusta aiheuttavaa rajoitusta. Hauskemmaksi tämän teki vielä se, että resepti on mallin keittokirjasta... eikös malleista yleensä tulekin mieleen sellaiset nälkäkurjet, jotka eivät herkuttelusta tiedä mitään vaan aiheuttavat muillekin huonon omatunnon kurkkudieeteillään ja salaatinlehtilounaillaan?

Vaan ei tässä kirjassa. Myönnän, olin hiukan epäluuloinen. Vera Jordanova on kuitenkin tehnyt kansainvälisen mallinuran. Mitä hän muka voisi tietää hyvästä ruoasta? Mielelläni tunnustan olleeni täysin väärässä.

Vera Jordanovan Don't Miss a Bite- Makuja ja muistoja maailmalta on tuhti paketti herkullisia reseptejä ja mielenkiintoisia muistoja reissuvuosilta. Itse asiassa, noita muistoja olisi mielellään lukenut enemmänkin. Vaikuttaa nimittäin siltä, että mallinelämä on muutakin kuin castingeissa juoksemista ja kameran edessä keikistelyä tai catwalkeilla tarpomista. Hauskoja hetkiä on Vera Jordanova tallentanut kirjaansa. Oli mielenkiintoista lukea esimerkiksi viimeisestä Calvados-pullosta, joka vei hänet takaisin vuosien taakse. Se toi samalla itselleni mieleen, kun...

No sen, kun maistelimme toisen maailmansodan pommituksista ja saksalaisten miehityksestä selvinnyttä vuosikerta Calvadosia. Bacchus lienee ollut asialla, kun ympäriltä oli maa pommien mylläämä, mutta puutarhassa säilynyt juuri se nurkkaus, johon omenainen aarre oli haudattu piiloon janoisilta miehittäjiltä.

Näinhän parhaat kirjat toimivat, erityisesti keittokirjat. Ne tuovat lukijalle mieleen omia makumuistoja tai houkuttavat luomaan uusia mielenkiintoisella kerronnallaan. Vera Jordanova on onnistunut tuomaan kirjassa esiin omaa persoonaansa, taustaansa ja elämäntapaansa. Aidolta tuntuvaa tarinointia on mukava lukea, varsinkin kun reseptit tukevat juttujen aiheita.

Pieni miinus kirjalle tulee siitä, että maailmalla ehkä normikeittiöön kuuluvat ainekset eivät välttämättä ole Suomen oloissa niin helposti löydettävissä. Vai osaatteko suoraan sanoa, mistä saisin luumuviiniä ensi viikonlopun testireseptiin?

Kanaa kokeiluun

Merkkasin kirjasta useamman reseptin kokeiltavaksi. Viikonloppuna tullaan syömään ylikypsää possunkylkeä retkileipinä omenasiiderietikassa säilötyn porkkanaraasteen kera. Ihan ensimmäiseksi kuitenkin käytettiin jääkaapissa odottaneet pari kanafilettä.

Kirjan mukaan lisukkeeksi olisi tehty perunoita pannussa paistaen, mutta minun teki mieleni riisiä. Hyvin sopi sekin ja kastiketta oli juuri tarpeeksi antamaan makua yksinkertaiselle basmatiriisille.



Kevyesti leivitetyt kanafileet  ja niiden valkoviinikastike 

2 broilerin rintafilettä
2rkl jauhoja
suolaa ja pippuria
oliiviöljyä ja voita
2dl valkoviiniä
puolikas luomusitruuna
2rkl kapriksia
kourallinen persiljanlehtiä

1 kupillinen Basmati-riisiä
2 kupillista kuumaa vettä
hyppysellinen suolaa

Laita riisi kattilaan ja kaada vesi päälle. Lisää ripaus suolaa ja sekoita ja laita kannen alle pienelle lämmölle hautumaan. Muista vahtia, sillä riisi ottaa helposti pohjaan kiinni. Sekoita siis aina välillä.
Kun vesi on melkein imeytynyt, nosta kattila pois levyltä ja jätä hautumaan.

Leikkaa rintafileet kahtia pitkittäin ohuiksi leikkeiksi ja nuiji ne vielä ohuemmiksi. Sekoita suola ja pippuri ja jauhot. Leivitä kanaleikkeet jauhoissa.

Sulata paistinpannulla nokare voita tilkassa oliiviöljyä. Ruskista kanaleikkeitä keskilämmöllä 2-3min per puoli tai kunnes ne ovat haluamasi värisiä. Nosta ne pois pannulta.

Lisää pannuun valkoviiniä ja sekoita. Anna poreilla hetki. Lisää kanaleikkeet pannuun ja laita sitruunasiivut niiden päälle. Anna kypsyä kannen alla 5-7min. Nosta kanat riisin päälle tarjoilulautaselle.

Lisää kastikkeeseen kaprikset ja anna kuumentua. Kaada kastike kanaleikkeiden päälle ja ripottele vielä päälle silputtua persiljaa.
Vähän harmittaa, etten tullut kokeilleeksi tässä nyt sitä talkkunaleivitystä, josta luin spelttikirjassa. No, ensi kerralla sitten.

Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta 

Sunnuntaipaisti ja Speltillä luonnollisesti parempaa

Speltti-innostukseni on nyt jatkunut jo jonkin aikaa ja sai taas uutta vauhtia, kun Kusti polki ja paketti kulki, tai siis se pakettilappu. Sain kuitenkin perjantaina käsiini spelttiteemalla kirjoitetun "Speltillä luonnollisesti parempaa"-kirjan.

Kirja on speltin puhemiehen Kari Kaipaisen puuhaama kokoelma Suomen tunnettujen kokkien spelttireseptejä. Kirjan alussa on myös lyhyt tietopaketti speltistä ja speltin historiasta. Olisin odottanut enemmänkin spelttiasiaa ja varsinkin sen historiasta ja käytöstä muualla olisi ollut mielenkiintoista lukea enemmänkin, mutta hyvää tietoa löytyi tästäkin lyhyehköstä esittelystä.

Pääroolissa kirjassa ovat spelttireseptit. Sasu Laukkonen, Heikki Ahopelto,Teresa Välimäki, Joonas Hämäläinen ja monet muut tutut ruokataitajat ovat miettineet speltin käyttöä tutuissa ja vähän uusissakin resepteissä. Ohjeissa tulee hyvin näkyviin speltin monipuolisuus ja kokeiltavaa riittää spelttirisotosta spelttilakutryffeleihin.

Suurin osa käyttötavoista on spelttiin aiemmin tutustuneelle tuttua, mutta löytyi sieltä jotain aivan uuttakin kokeiltavaa. Olen tottunut ajattelemaan talkkunaa lähinnä "piapon" ainesosana (kuinka moni tietää mitä se on?), mutta nyt löytyi uusia ideoita talkkunan käyttöön. Useammassa kirjan reseptissä sitä käytettiin leivittämiseen ja siitä tuleekin varmaan ihanan rapsakka ja maukas kevyt kuorrutus. Se päätyy ehdottomasti kokeiltavien listalle.

Kaikkiaan kirjaa luki mielellään. Speltti on ihanaa ja sitä soisi käytettävän enemmänkin. Toivottavasti tämän kirjan myötä saadaan lisää speltti-intoilijoita.

Meidän speltti-intoilumme jatkui sunnuntaina sunnutaipaistin lisukkeessa. Tällä kertaa ei tehty varsinaisesti risottoa, vaan kyseessä oli jonkinlainen lämmin salaatti/lisuke.

Aiempia tuotoksiamme voi kurkata vaikka täältä. Spelttiä on tullut käytettyä kakuista risottoon eikä loppua näy.

Sunnuntaipaisti luomubroilerista ja sen spelttilisuke

1 kokonainen luomubroileri (Tällä kertaa Luomu Nokan kokonainen Kauppahalli24-palvelusta)

25g voita

1rkl savupaprikajauhetta

suolaa ja pippuria

korianterinsiemeniä muutama murskattuina

0,5tl kanelia

puolikas sitruuna paloina

Hiero voi mausteiden kanssa sekaisin massaksi. Purista joukkoon vielä sitruunamehua ja hienonna 1 valkosipulinkynsi. Laita broilerin sisälle sitruunapalat ja muutama murskattu valkosipulinkynsi. Työnnä sormilla maustevoita rintafileiden päälle nahan alle ja hiero broileri muutenkin voilla kauttaaltaan. 

Laita 200 asteeseen uuniin n.40min. Broileri on kypsää, kun veitsellä pistämällä paksuimpaan reisipalaan ja rintafileeseen ulos valuva neste on kirkasta. 

Spelttilisuke

vajaa puolet spelttisuurimo-paketista

2 pientä punasipulia

1pss pakasteherneitä

1pss pakastemaissia

Espelette-chilijauhetta

suolaa, pippuria

nippu persiljaa

nippu minttua

Keitä spelttisuurimot kanaliemessä kypsäksi paketin ohjeen mukaan. 

Kuullota sipuli pannussa ja lisää joukkoon herneet ja maissit. Kuumenna. Sekoita joukkoon spelttiryynit. Mausta ja maista. Silppua yrtit ja sekoita speltin joukkoon. Lisää pari kourallista kirsikkatomaatteja kannen alle mukaan hetkeksi kuumenemaan. 

Luettavaksi, kokattavaksi ja blogattavaksi kustantajalta 

Sainpahan pinkkiterapiaa

Aina joskus leivonnaisissa on tärkeämpää niiden väri kuin maku. Arvasin jo etukäteen, että vaaleanpunaisista praliineista kerman kanssa sekoitettu piirakkatäyte ei välttämättä tarjoa kovin voimakasta makuelämystä, mutta se väri! Kolmen pojan äitinä sitä säännöllisin väliajoin etsii jotain vaaleanpunaista ihan vain se kaiken maskuliinisuuden ja harmaiden, mustien, ruskeiden ja sinisten sävyjen vastapainoksi.

Kaunis väri piirakkaan tulikin, mutta maku oli odotetusti vähän pliisu. Ihan makealta maistui, eikä muuta tietysti voi sokerikuorrutettuja manteleita käyttämällä odottaakaan.

Huomasin myös matkan varrella, että olinkin ottanut väärää kermaa. Tähän piirakkaan pitäisi käyttää reilusti kuohukermaa tai jotain vielä tuhdinpaa. Kevyemmällä kermalla ei synnyt karamellia ja minun olikin pakko lisätä joukkoon muutamakeltuainen, jotta täyte pysyisi kasassa. Ehkäpä siksikin maku pyöristyi vielä entisestään.

Vaaleanpunainen praliinipiirakka

500g kermaa
400g praliineja
(2-3 keltuaista)
200g jauhoja
50g tomusokeria
180g voita
40g mantelijauhetta
10g vaniljasokeria
1 keltuainen
ripaus suolaa

Edellisenä päivänä

Vatkaa huoneenlämpöinen voi tomusokerin kanssa vaahdoksi. Lisää keltuainen. Lisää jauhot + suola ja vaniljasokeri ja pyöräytä nopeasti taikinaksi koneella.

Laita jääkaapiin kelmun sisään odottamaan seuraavaa päivää 

Leivontapäivänä

Nosta taikina pois jääkaapista ja anna lämmetä 20min ennen kuin levität piirakkavuokaan. Laita takaisin jääkaappiin puoleksi tunniksi. 

Pistele ja paista pohjaa 150 asteessa puolisen tuntia. 

Sekoita kerma ja praliinit kattilassa. Keitä miedolla lämmöllä puolisen tuntia, kunnes seos sakenee. Jos ei sakene niin kuin minulla kävi, niin kaada rikottujen keltuaisten sekaan hieman kermaseosta, sekoita ja palauta kattilaan. Kypsennä vielä jonkin aikaa. Jo sakenee. 

Kaada täyte pohjan päälle. Jos käytit kananmunia niin pistä takaisin uuniin 180 asteeseen 15min ajaksi. Jos käytit pelkkää kermaa ja praliineja niin 5min riittää. 

Marsipaaniomenat uunista

Tämä on taas yksi "niitä" reseptejä, joka on ihan pakko saada talteen tähänkin blogiin.

Vaniljakastikkeen voi tehdä itse, mutta meillä on viime aikoina oikaistu Flora Vanillalla. Kelpaa ihan hyvin.

Viimeksi syötiin eilen lauantai-illan menun jälkiruokana.


Marsipaaniomenat uunista

Ota kotimaisia omenoita ja pese ne hyvin. Viillä kuoreen omenan ympäri viilto noin puoliväliim omenaa. Sen pitäisi estää "räjähtämistä". Ei tosin taida estää kokonaan, mutta vähän sentään hidastaa...

Paina omenakairalla siemenkota pois. Täytä kolo mantelimassalla tai marsipaanilla. Paina päälle vielä nokare voita, fariinisokeria ja mantelilastuja.

Laita uuniin 150 asteeseen noin 15-20min. Nosta lopuksi lämpötila 200 asteeseen, jos haluat mantelien ruskistuvan. Kypsymisnopeus ja räjähdysalttius riippuvat omenalajikkeesta ja omenoiden koosta, joten tarkkaile...

Nosta pois uunista ja nauti vaniljakastikkeen kera.

Pieni koira ja sen menu

Hedelmäinen punaviini, joka tuhoa ruokabudjettia. Sitäpaitsi, sillä on kiva nimi!

Menu

La Griotte

Karitsan ulkofilee ja sinihome-pähkinä-päärynät

Juomana Le Petit Longue-Dog (de Languedoc - huomaattehan sanaleikin?)

Marsipaaniuuniomena  

Ennen se oli sunnuntai-lounas, nyt se on lauantaipäivällinen. Siis se ateria, jota eniten suunnitellaan ja mietitään, ja jonka eteen nähdään vaivaa. Vaikka eipä tämäkään ateria nyt taas työmäärältään ollut ollenkaan ylenmääräinen.  Ehdin päivällä jopa päiväunille, mikä oli ihana ja vähän välttämätönkin juttu viikon rikkonaisten unien jälkeen. 

Tämän illan alkuruoka oli ihan vain pieni lasillinen kirsikkaviiniä aperitiiviksi. La Griotte oli löytö rasnkalaisen kylän viinikellarista kesällä. Ensi kesänä sinne palataan ja tuodaan pulloja useampikin. On se sen verran hyvää. 

Iltapäivällä ennen päiväunia 

Kaada kulhoon yhden sitruunan mehu ja saman verran oliiviöljyä. Pilko sekaan puolikas sitruuna ja pari valkosipulinkynttä. Murskaa kymmenkunta korianterin siementä ja tipauta kulhoon. Ripauta suolaa ja pippuria. Silppua kourallinen persiljanlehtiä ja saman verran tuoretta timjamia. Sekoita kaikki yhteen. 

Lisää kulhoon pari karitsan ulkofilettä ja sekoita niin, että marinadi peittää ne joka puolelta. Laita kansi kiinni, kulho jääkaappiin ja painele päiväunille. 

Ruoka-aika -1h

Nosta liha pois jääkaapista. 

Siivuta kymmenkunta jauhoista perunaa ja pari päärynää. Sekoita perunapaloihin 1tl savupaprikaa ja ripaus Espelette-chilijauhetta. Sekoita vielä joukkoon oliiviöljyä ja timjaminlehtiä. 

Valuta päärynöiden päälle hiukan sitruunamehua ja muutama pilkottu saksanpähkinä. 

Laita uuniin ja uuni kiertoilmalle 150 asteeseen 15-20minuutiksi. 

Valmistele uuniomenat. 

Ruoka-aika -30min

Nosta uunin lämpö 200 asteeseen. 

Pyyhi marinadi lihan pinnasta ja ruskista ne pannulla. Laita uunivuokaan ja nosta marinadin sitruunapalat lihan päälle. 

Jos käytät uunin lihan lämpömittaria, aseta se 58 asteeseen. Nosta liha uuniin. Se ei kaipaa kuin 5-10min, riippuen siitä, kuinka paljon ruskistit sitä pannulla 

Lisää haluamasi määrä sinihomejuustoa päärynöiden päälle uunivuokaan.

Valmista halutessasi vihreä salaatti aterialle. 

Nosta liha pois uunista ja peitä se 10min vetäytymään. 

Tarkista perunoiden kypsyys ja nosta ne pois uunista, jos ovat valmiita. 

Ruoka-aika-5min

Leikkaa liha siivuiksi ja nosta tarjolle perunoiden ja päärynöiden kanssa. Voit valuttaa päälle halutessasi saksanpähkinäöljyä vahvistamaan päärynöiden pähkinäisyyttä.

Laita omenat uuniin. Ne ehtivät kypsyä sillä aikaa, kun syödään. Vatkaa vaniljakastike valmiista purkista, jos et ole viitsinyt tehdä sitä aiemmin iltapäivällä valmiiksi. 

Arkistojen aarteita : Tuurileipää juuresta

Arkistojen aarteita : Antti Tuurin juurileipä - sopivasti ennen tämän vuoden kirjamessuja

Ostin Helsingin kirjamessuilta Grantan. Granta on Cambridgessa jo 1889 perustettu lehti, joka koko elinaikansa on julkaissut erilaisia kirjallisia harjoituksia, ensin opiskelijoiden tekeleitä, mutta myöhemmin myös aloittelevien ja tunnettujenkin kirjailijoiden tekstejä. Tänä syksynä näki päivänvalon ensimmäinen suomalainen Granta.

Suomalaisen Grantan teemana on ruoka. Sekin on jo kiinnostavaa, mutta sitten luin jostain lehdestä löytyvän Antti Tuurin kirjoitus hänen innostuksestaan juurileivän tekoon. Granta oli pakko saada luettavaksi. Enkä pettynyt. Minä tiedän, että tämä tuskin vastaa ruokaa romaaneista sarjan kriteerejä, mutta silläkin uhalla...

Tuurin kirjoitus ei edes ole kovin pitkä, vain 8 sivua, mutta voi, miten rakastavasti ja innostuneesti hän kuvaakaan ensimmäisiä kokeilujaan juurileivän teossa. Olen itse laittanut juuren alkuun useammin kuin kerran, välillä vähän paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Aina olen  kuitenkin onnistunut tappamaan juuren suhteellisen nopeasti. Olin siis vapaa kokeilemaan taas uutta ohjetta. Grantasta löytyvä Tuurin ohje onkin mukava siitä, että sillä ei tule kovin suurta määrää. Silloin ei tule niin suurta painetta tehdä leipää ihan niin ahkerasti.

Leipäjuuren teko vaatii aikaa ja huolenpitoa. Työlästä se ei ole, mutta joka päivä pitää muistaa ainakin vilkaista lasipurkkiin tai ruokkia juurta lisäaineksilla. Tuossa taisi olla minun juuritekeleeni suurin ongelma. Kiireisen viikon aikana menin sekaisin päivistä juuren suhteen jo kolmannen kohdalla ja epäilen ainakin yhden päivän jääneen väliin ja tekeytymisen siis pysähtyneen liialliseen odottamiseen. Ainakaan juuri ei kuplinut niin kuin sen pitäisi.

No, pienet hankaluudet eivät ole minua ennenkään estäneet viemästä kokeilua loppuun asti. Eivät siis myöskään tällä kertaa. Rohkaisuna tietysti toimii myös se, että lisäämällä hitunen hiivaa taikinaan, saadaan nousuun lisää ytyä, vaikka juuri olisikin heikonlainen. Kokeilu myös kannatti. Leivästä tuli makoisaa ja se myös nousi kauniisti. Vähän tosin oli liiankin suuria ilmakuplia toisissa kohdissa - johtuen ehkä siitä, etten vielä ole keksinyt keinoa keikauttaa leipä kauniisti uunivuokaan kypsymään. Aina se menee kurtuille ja taitoksille.

Reseptit on tehty sovellettaviksi. Tässä siis (suurin piirtein) niin kuin leivät tällä kertaa tein. Sen oikean, Tuurin reseptin löytää Grantasta ja samalla saa myös monta herkullista lukukokemusta muistakin tarinoista.

1. Sekoita luomuruisjauhoja (1rkl) ja lämmintä vettä (2rk) lasipurkissa ja laitaa odottelemaan lämpimään paikkaan. 
2. Ravistele hiukan seuraavana iltana
3. Lisää kolmantena päivänä luomuruisjauhoja purkkiin (1rkl). Sitten menivät minulla päivät sekaisin, mutta jotenkin seuraavanlaisesti tämä jatkui.
4. Lisää neljäntenä päivänä ruisjauhoja (2rkl) ja lämmintä vettä saman verran. Sekoita hyvin. 
5. Tee viidentenä päivänä alkutaikina eli sekoita keskenään 2rkl juurta (jonka pitäisi kauniisti kuplia), 1 dl haaleaa vettä ja 2 dl spelttijauhoja. Jos juuri ei oikein kupli (kuten minulla kävi) niin ripauta joukkoon puoli teelusikallista kuivahiivaa. Peittele ja jätä huoneenlämpöön odottelemaan seuraavaan päivään. 
6. Lisää taikinaan 4 dl lämmintä vettä, 4 dl täysjyvävehnäjauhoja, 5 dl spelttijauhoja ja pari ripausta Maldon suolaa. Jätä nousemaan peitettynä 45 minuutiksi. Käännä taikina kulhossa ja jätä nousemaan peitettynä toiset 45 minuuttia. Jaa taikina kahtia, pyöräytä jauhoissa leivänmallisiksi ja laita koriin nousemaan peitettynä tunniksi. 
7. Uuni saa olla kuuma, 225 astetta ja uunivuoka kuumentua samalla kuin uunikin. Kiepauta toinen leivistä leivinpaperille kuumalle uunipellille ja toinen kannelliseen uunivuokaan. Kypsennä 20min 225 asteessa. Laske sitten lämpö vajaaseen 200 asteeseen ja anna kypsyä vielä vartin verran. Poista uunivuoasta kansi ja tarkista, miten kypsä on pellillä paistuva leipä. Sen voi joutua jo ottamaan pois. Vuoassa oleva leipä saa ruskistua vielä 10-15min ilman kantta. 

Anna leipien jäähtyä hiukan ja nauti siivuina voin kera, tai juuston, tai miten nyt mielesi tekee. Takaan, että pari kertaa itse tällaista leivottuasi eivät kaupan pussileivät kelpaa perheessä enää kenellekään.

Dieetti eli ei, mutta ei tarvitse pelätä hyttysiä tänä yönä

Juupa juu, lapset vetelivät mac'n cheese -vuokaa tämän lisäksi, mutta äiti söi kiltisti isännän kanssa pelkkää lämmintä salaattia. Paitsi, että kävin kyllä salaa nappaamassa kaapista pienen suklaan jälkkäriksi. Pateettista ja säälittävää?

Ehkä, mutta kun tuo mokoma isäntä jaksaa vaan pitää kuntokuuriaan yllä ja tarkkailee syömistään haukan silmin, niin kaipa sitä pitää minunkin pikkuisen edes yrittää. Siis ei sitä kuntokuuria (ainakaan vielä), mutta ehkä sitä saisi edes tuon vaa'an viisarin oikealle etenemisen jotenkin pysäytettyä... tai edes hidastettua.

Tämä oli kyllä niin hyvää, että ei tullut ollenkaan mikään dieettiolo. Eikä se tietysti tällä oliiviöljymäärällä varsinaista laihdutusruokaa olekaan.


Lämmin puna-vihreä salaatti "balko" -kastikkeella

Siis tuo balko nyt oli alkuun ihan typo, mutta kuvastaa kyllä sinänsä hyvin kastiketta. Kyseessä kun on nippu basilikaa hienonnettuna yhden valkosipulinkynnen kanssa ja löysennettynä kastikkeeksi vajaalla desillä oliiviöljyä. Siinä siis se salaatin kastike.

Noin muutenkin salaatti syntyy helposti. Kesäkurpitsaa vaan siivuiksi ja pannuille oliiviöljyyn ruskistumaan. Kun ne ovat hiukan saaneet väriä niin sekaan kirsikkatomaatteja ja kansi päälle. Tomaattien kuumennuttua ja melkein poksahdettua, jaetaan seos lautasille.

Sekaan lisätään papuja purkista, maissinjyviä (tällä kertaa purkista nekin) ja päälle valutetaan tujakan valkosipulista basilikakastiketta.

Ei tarvitse pelätä hyttysiä tänä yönä - tippuvat tällä hengityksellä saletisti kanveesiin ennen kuin ehtivät pistämään. Hyvää ja hyödyllistäkin vielä.

Rapsakkaa, mutta pehmeän hajoavaa

Uunilohen loput maistuvat tietysti ihan sellaisenaankin, mutta tällä kertaa teki mieli kokeilla englantilaisista lehdistä tuttua fish cakes-reseptiä. Siinähän käytännössä sekoitetaan kalaa ja perunamuusia (tai jotain muita kasviksia muussattuina) ja paistetaan sitten jauhotettuina pihveiksi.

Hyvää tuli, vaikka rakenne on kyllä niin pehmeää, että pihvien hajoaminen oli lähellä. Kokeilin myös kypsentää uunivuoassa, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi sekin. Uunissa paistetut voittivat perheen äänestyksen 4-0. Pinta oli ehkä vähemmän rapsakkaa, mutta kala kuulemma maistui selkeämmin ja maku oli muutenkin parempi.

Fish cakes edellisen päivän lohesta 

Kypsää lohta
perunamuusia 1,5 x lohen määrä (tai keitä suolatussa vedessä perunakuutioita 15min ja muussaa perunalumivehkeellä)
suolaa, pippuria, Espelette-chilijauhetta
jauhoja
oliiviöljyä paistamiseen

Sulata muussattujen perunoiden joukkoon nokare voita (tai kuumenna muusi ja notkista sitä hiukan). Suolaa ja pippuroi makusi mukaan. Muista, että lohestakin tulee mausteita mukana. Sekoita lohi joukkoon ja kääntele tasaiseksi massaksi.
Sekoita jauhoihin lautasella suolaa, pippuria ja chilijauhetta.
Muotoile massasta kämmenen kokoisia pihvejä ja jauhota ne.

Joissain ohjeissa neuvotaan seisottamaan pihvejä kylmässä. Se auttaa kuulemma tekemään rakenteesta vähän kiinteämpää. Meillä ei ehditty, kun nälkäiset olivat jo melkein jonossa hellan vieressä.

Paista pihvit molemmin puolin pannussa kuumassa öljyssä tai pistä öljyttyyn uunivuokaan 200 asteeseen noin 20 minuutiksi (tai kunnes pohja on rapsakka ja pinta paikoin hitusen ruskistunut).

Tarjoile runsaan salaatin kera. Kastikkeeksi sekoitettiin taas jugurttia ja Savoraa.