Pellillinen makeaa III : Ei mennyt ihan niin kuin ajattelin

Olihan minulla suunnitelma, kun näitä peltipiirakoita tässä olen arkistoista postaillut. Piti näyttää, että kyllä minä niiden kanssa olen onnistunutkin. Tällä kertaa kun ei mennyt ihan putkeen.

Ihan syötävää tuli, muttei kyllä lähelläkään sellaista kuin toivoin.

Minä nimittäin rakastan raparperia ja haaveilin sellaisesta ihanan kirpakasta raparperitäyttemuunnelmasta perinteiseen rahkasitruunapiirakkaan... Ei kai pitäisi ruveta liian luovaksi.

Pilkoin pari raparperinvartta ja laitoin kattilaan. Laitoin sekaan pari ruokalusikallista sokeria ja annoin pehmetä. Lisäksi vaihdoin rahkan crème fraîcheen - Virhe!

Lopputuloksena oli piirakka jossa maistui - no taikina. Crème katosi jonnekin pohjan syövereihin eikä raparperikaan jaksanut pitää puoliaan. Sinänsä ihan hyvää taikinaa ja mukavan rapsakka pinta, mutta tylsähän tuosta tuli.

Pitää koittaa uudelleen ja laittaa kiltisti rahkaa. Peltipiirakoissa vain on yksi vika. Ne ovat isoja. En voi tehdä uutta ennen kuin vanha on syöty. Vähemmän herkullisen piirakan kohdalla viimeiseen palaan pääseminen näköjään kestää yllättävän kauan.

Palataan asiaan.

Arkistojen aarteita eli Pellillinen makeaa II - mustikka-sitruunaruudut

Ja lisää arkistoherkkuja - Tällä kertaa mustikkaa ja sitruunaa ja edelleen muutaman vuoden takaa... 
Peltipiirakat ovat ihan mahtavia!

Edelleen siis teen peltipiirakoita ja edelleen on Delicious lempparilehteni.


Niin ja OSA I täällä

Joskus aiemminkin olen täällä tullut maininneeksi, että peltipiirakat ovat herkkusuiden perheen pelastus. Niin tälläkin kertaa, kun meillä oli kylässä pari ihmistä ja poikien kaveri vielä yötä. Herkkua riitti myöhäiseksi jälkkäriksi, aamupalan herkuksi ja vielä iltapäivän välipallakin. Eikä äidin tarvinnut kuumalla kelillä touhuta uunin vieressä kuin hetken verran taikinaa sekoittaessa. Ne toiset leivontahetket käytin leipomisen sijaan kirjaa lukien ja rentoutuen. Ah, näitä kesäisiä viikonloppuja !

Tämän(kin) reseptin bongasin Delicious-lehdestä. Alkuperäisen oli lehteen kirjoittanut Donal Skehan niminen Irlannin nouseva keittiötähti. Häntä aina välillä tituleerataan uudeksi Jamie Oliveriksi, mutta enpä tiedä. Alkuperäisellä on sentään ihan kokin koulutustakin takanaan, kun Donal ilmeisesti on pääasiassa äidin opissa taitonsa hankkinut entinen poikabändiläinen. Yhteistä lienee sentään rentous ja se, että kyse on julkisuutta taitavasti hyödyntävästä ja mukavannäköisestä nuoresta miehestä. Ehkä se riittää - en tiedä. 

Tämä resepti ei nyt ole mitään kauhean ihmeellisen uutta, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin toimiva ja herkullinen. Sitruunaisuutta voi säädellä sitruunoiden määrällä, samoin tietysti mustikkaisuutta. Meillä ei kumpaakaan vedetty överiksi, että kelpasi kaikille pöydän ympärilläolijoille. Juju löytyy päälle valutetusta kuorrutuksesta. Se on terävän sitruunaista ja samalla makeaa.

Alla resepti, kuten minä sen tein normaali uunipellillisen kokoisena ja suhteessa hitusen pienemmällä rasvamäärällä kuin alkuperäisessä. Niin, ja vinkkinä vielä, että tämä oli itse asiassa parempaa seuraavana päivänä, kun maut olivat oikein asettuneet. Kannattaa siis tehdä silloin, kun haluaa säästää tarjoilupäivänä mahdollisimman paljon aikaa johonkin muuhun kuin leipomiseen.

Mustikka-sitruunaruudut 

375g jauhoja
2 kukkuratl leivinjauhetta
300g sokeria
6 kananmunaa
300g pehmeää voita
5 rkl maitoa 2-4 sitruunan kuori raastettuna
muutama kourallinen mustikoita (oman maun mukaan)

Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen (kiertoilma 150)

Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää munat, voi, maito ja sitruunankuori. Sekoita. Oli parin minuutin homma yleiskoneella.

Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja ripottele päälle mustikat.

Laita uuniin ja kypsennä 25-30 min tai kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. Aika riippuu vähän uunista.

Sekoita 2 dl tomusokeria ja puoli dl sitruunamehua. Mikäli seos tuntuu liian löysältä niin lisää vielä tomusokeria. Valta jäähtyneen piirakan päälle. Anna kovettua. Leikkaa ruuduiksi ja nauti. Voit halutessasi koristella vielä vaikka sitruunankuoriraasteella. Meille riitti ihan tällaisenaan.

Arkistojen aarteita: Pellillinen makeaa

Arkistojen kätköistä tammikuulta 2013 - Tämä on edelleen yksi toisen blogini etsityimmistä resepteistä, joten laitetaan nyt tännekin, Sitruunainen rahkapiirakka eli pellillinen makeaa. 

Peltipiirakat ovat makeannälkäisen perheen ruokahuollon pelastus. Meitä kun istuu pöydässä 5 sokerihiirtä, niin pienempi kakku katoaa kerralla. Uunipelti on sentään kooltaan sen verran iso, ettei tarvitse heti ruveta uudelleen leipomaan, vaikka kyllä minulla tämänkin kanssa meinasi tulla kiire saada edes joitakin paloja pelastettua myös pakkaseen.

Ei tätä kuitenkaan ihan kerralla syöty. Vanhemmat reseptit ovat sen verran tuhtia tavaraa, että yksi pala riittää jälkiruoaksi tai kahvin kanssa. Tällä reseptillä on minunkin vihossani ikää jo yli kaksikymmentä vuotta. Kummitädiltäni sen aikoinaan bongasin ja siitä lähtien on sitruunainen rahkapiirakka ollut osa vakinaista repertuaaria. 

Hiukan kevensin ja vähensin voin määrää, mutta vieläkin taitaisi vähemmällä onnistua. Tässä kuitenkin resepti sellaisena kuin sen tällä kertaa tein.

Sitruunainen rahkapiirakka 

Sekoita keskenään

4 lasia vehnäjauhoja
2 lasia sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
225g sulaa voita 

Jaa seos kahteen osaan, joista toinen on tortun pintapuoli. Pohjaan lisätään

1 kananmuna
1 lasi piimää

Valmista myös täyte sekoittamalla keskenään

2 purkkia maitorahkaa
1 lasi sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu (modernina lisäyksenä myös sitruunan kuori niin maistuu vahvemmin)

Levitä pohja pellille, lisää täyte ja ripottele lopputaikina murusina päälle. Paista uunissa 200 asteessa, kunnes pinta ruskistuu.