Aina välillä sitten poikkeus vahvistaa säännön. Oli kyllä mahtava lomaviikon perjantai, kun sopivasti osui kohdalle peräti kaksi tosi kivaa tilaisuutta.
Viinejä ja hyvää seuraa
Iltapäivän aloitti mukavasti Viinilinna. Minut houkuttelivat paikalle englantilaiset kuohuviinit, joita ihan uteliaisuudesta halusin maistaa. Siskoni asui useamman vuoden Englannissa ja muutenkin vanhalla englanninopiskelijalla on pieni nurkka sydämestä aina varattu saarivaltiolle (Brexitistä huolimatta...). Kaikuja viininviljelyn kehittymisestä Englannissa oli kiirinyt korviini jo aikaisemmin, mutta maistamani valkoviinit eivät oikein olleet sytyttäneet.
Nyt oli toisin. Ihastuin ikihyviksi Hattingley Valley Classiciin, joka kuohuviininä ei itse asiassa jäänyt kauas edes suosikkishamppanjoistani. Mahtava tuttavuus, jota pitänee maistaa vielä uudelleen. Saman tuottajan rosé puolestaan yllätti. Ensimmäisenä suussa maistui häivähdys ruusua, joka vei heti ajatukset kesään ja ruusuvedellä maustettuihin marenkeihin tai syllabubiin (alkoholilla maustettua kermavaahtoa - very English indeed).
Ehkä me tosiaankin toteutamme jossain vaiheessa ideatasolla pyörineen yhdistetyn viini - Shakespeare - Englannin maaseutumatkan...
Hardy's puolestaan oli jo vanha tuttu, vaikka Hardy's Crest Sparkling Chardonnay Pinot Noiria en ollutkaan ennen maistanut. Sopi muuten vallan mainosti illan vihreän curryn kanssa.
Uusiseelantilainen Vicarage Lane oli minulle aivan uusi tuttavuus, mutta varsin mielenkiintoinen. Erityisesti tietysti koska tilaa isännöivät suomalainen Satu Lappalainen ja hänen rallissa kartturina toimiva miehensä John Kennard. Eikä maistamani Rieslingään ollut yhtään hullumpaa.
Vastaanotto oli lämmin ja esittelyt tietysti mielenkiintoisia. Kiitokset!
Oman lisänsä hauskuuteen tietysti toivat sitten mukana olleet muutkin nelkytplusbloggaajat Naurua riitti :-) . Oli tosi kiva nähdä taas!
Syksyn odotetuin keittokirja
Eikä se hauskuus viiniinmaisteluun loppunut. Edessä oli vielä todella paljon odottamani keittokirjan julkkarit VnVin - viinibaarissa. Mari Moilasen aikaisemmat kaksi kirjaa ovat olleet aivan mahtavia, eikä tämä uusinkaan tee poikkeusta.
Itse tehdyt lahjat ovat arvostettuja. Niissä on takana sekä ajatusta että yritystä. Antaja on ollut valmis uhraamaan taitojaan ja aikaansa lahjan valmistamiseen. Syötävistä lahjoista ei myöskään jää ryönää nurkkiin, mikä ilahduttaa tavarapaljouden keskellä kärvistelevää nykyihmistä. Tietysti ruokalahjoihin on myös helppo yhdistää kierrätystavaraa esim. kirppariastioita tai askarrella itse kaunis paketti.
Syötäviä vietäviä on varmasti kirja, jota meillä käytetään ahkerasti. Ovathan ruokalahjat toivottuja ja niitä mielellään vie - kunhan keksii mitä kulloinkin tekisi. Tämän kirjan avulla ideat eivät lopu heti alkuunsa. Kirjaan palataan myös blogissa, kunhan tässä ehdin vähän testailemaankin.
Ihan vinkkinä muuten julkkareissa yksimielisesti julistettu totuus: Ruokaharrastajat (ja myös ruoka-ammattilaiset) ihaltuvat erityisesti ruokalahjoista. Rimakauhu yli laidan sillä tokihan päivät päästään ruokaa laittava tykkää saada kotiruokarumbaa auttavia juttuja lahjaksi!
VinVin oli paikkana varsin tunnelmallinen ja sopivakin pienimuotoisiin julkkareihin, Kiitos Mari ja Kirjapaja! Niin kirjasta kuin kivasta tilaisuudesta.
