sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Arkiston aarteita - Suolaisen makea sipuli-sinihomejuustopiirakka

Mietin tässä pikkujouluaikojen herkkuja ja muistin pitkästä aikaa yhden lemppareistani. Tästä blogista en reseptiä edes löytänyt, joten tottahan se piti kaivaa vanhoista arkistoista näytille. Taidetaan tehdä tätä itsenäisyyspäivän alkuruoaksi (jollei taas keksitä muuta siihen mennessä :-)

Tämä sopii vuoden viimeisen kuukauden juhliin kuin nappi nenään. Sinihomejuuston ja makean sipulihillokkeen liitto saa juhlamielellä pahimmankin kiukkuilijan. 





Makeansuolainen punasipulipiirakka 

Tee hilloke ja pohjataikina jo edellisenä päivänä niin pääset helpommalla.

Hilloke :
25g voita
6 punasipulia
150g sokeria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 dl balsamicoa
1,5 dl punaviiniä (mielellään jotain vähän tuhdimpaa)
loraus Marsalaa
(2 rkl mustaherukkahilloa)  

Suikaloi sipulit ja hauduta niitä kattilassa voin ja sokerin kanssa puolisen tuntia. Lisää loput aineista ja keitä vielä runsaat puoli tuntia hiljaisesti poristen. Hilloke on hyvinkin nestemäistä vielä lopussa, mutta älä huolestu. Se kyllä jähmettyy kylmetessään.
Pistä purkkiin ja jääkaappiin odottamaan käyttöä.

Rahka-voitaikina :
1 prk (250g) maitorahkaa
250 g pehmeää voita
4 dl vehnäjauhoja

Sekoita nopeasti taikinaksi. Kääri muoviin ja laita jääkaappiin tekeytymään ja jatka seuraavana päivänä. 


Seuraavana päivänä kootaan piirakka 

Kauli taikina levyksi ja nosta piirakkavuoan päälle. Älä tee siitä kauhean ohutta vaan jätä ainakin puolen sentin paksuiseksi.

Levitä sipulihilloketta piirakan pohjalle. Leikkaa sinihomejuustosta paloja ja levitä hillokkeen päälle. Silppua timjamia ja lisää piirakkaan tasaisesti. Sitä saa olla aika tukko. 

Sekoita 2 munaa, 4 keltuaista, 2 dl kermaa ja 2rkl perinteistä Dijon sinappia keskenään ja kaada piirakan päälle.

Ripottele päällimmäiseksi paahdettua hasselpähkinärouhetta

Paista uunissa 200 asteessa runsaat 30min. Anna jäähtyä haaleaksi ja tarjoile vihreän sekasalaatin kera. 


13 kommenttia:

  1. Kiva idea tehdä sipulihilloke ja laittaa se alle, varmasti ihanan makean kirpeä ja maukas piirakka!

    VastaaPoista
  2. Täydellinen makuyhdistelmä ja illanistujaisten suolainen makupala : ) Ehdottomasti pitää tehdä uudeksi vuodeksi!

    VastaaPoista
  3. Meillä sinihomejuusto vähän kuuluu itsenäisyyspäivään, koska onhan se a) suomalaista (jos päätyy tiettyyn merkkiin) b) vähän niin kuin sinivalkoista ja c) herkullista. Tätä voiskin kokeilla glögin kaverina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinihomejuusto kuuluu ehdottomasti itsenäisyyspäivään :-) Tänään meillä syödään sitä ainakin pääruoan höysteenä, kun piirakka jääkin joulujuhliin.

      Poista
  4. Tein juuri vähän samanlaista joka tulossa blogiinkin :D perinteistä ja hyvää! Mun versiossa tosin oli neljää eri sipulia ja lisäksi päärynää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Great minds think alike ja niin edelleen :-) Meillä muuntui sipulihilloke poron kaveriksi mustaherukkahillolla makeutettuna ja sinihomejuusto hyppäsi palsternakan ja päärynän kaveriksi...

      Poista
  5. Tosi herkullisen kuuloinen piirakka! Sinihomejuusto ja sipuluhilloke kuulostaa just mun jutulta.

    VastaaPoista
  6. Juustopiirakat on koko talven parasta lohturuokaa ja lasi viiniä tykö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä - muuta ei tarvita. Vähän vihreää salaattia ja nuo mainitsemasi ja ilta on täydellinen :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!