sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Raclette on kiitollinen tarjottava


Tämän talven raclettekausi on avattu!

Raclette on helppo tarjottava monessakin mielessä. Ensinnäkin, siinä ei ole kauhean paljon kokkaamista. Suurin osa herkuista otetaan pöytään suoraan paketista - lohi, leikkeleet, etikkakurkut - oikeastaan vain perunat pitää keittää ja sekin tapahtuu höyrykeittimessä kuin itsekseen. Juusto sulatetaan pöydässä, joten senkään takia ei emännän (tai isännän) tarvitse keittiöön piiloutua.

Toiseksi, raclette-iltana saa jääkaappia tehokkaasti tyhjennettyä jämistä. Toki oikeaoppisesti ostetaan uudet hienot leikkeleet ihan vain raclettea varten, mutta meillä tuppaa pöytään ilmestymään kaikki, mitä kaapista löytyy ja minkä voisi olettaa mielellään juuston alle piiloutuvan. Niin kävi tälläkin kertaa. Perjantain kylmäsavulohi ja lauantailounaan possumakkara oleilivat ruokapöydällä sulassa sovussa perinteisten leikkeleiden kanssa.

Kolmanneksi, raclettepöydässä harvemmin kuuluu mutinaa, ainakaan meillä. Jokainen löytää itselleen jotain syötävää.

Sitä paitsi, racletten syöminen on kivaa! Siinä on juuri sitä "yhteisöllisyyttä", joka tuo ruokapöytään mukavan tunnelman. Sopii erityisen hyvin lauantai-iltaan saunan jälkeen.

Pöydässä oli siis raclette ja perään vietettiin elokuvailta lasten kanssa. Tällä kertaa vuorossa oli "Turbo". Onneksi ei syöty etanoita.





4 kommenttia:

  1. Niin onkin kiitollinen ja niin syntisen hyvää!

    VastaaPoista
  2. Raclette on NIIIIIIN hyvää, yksi lemppariruoistani ehdottomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minullakin. Harmi, että se on niin tuhtia. Ei voi ihan joka viikko herkutella.

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!