Ihan pihalla

Loma lähestyy uhkaavasti loppuaan. Enää viikonloppu ja kaksi päivää jäljellä. Sitten alkavat työt. Paljon on sentään ehditty tekemään. Tänä kesänä on harrastettu kotimaanmatkailua (Särkänniemi, Mikkeli ja Mikkeli) ja nyt viimeiseksi käytiin vähän mökin suunnallakin.  Siellä olivat mustikat parhaimmillaan. 

Menossa ja edessä on kesän paras aika, jolloin metsät ovat pullollaan herkkuja ja pihalla ei tiedä, mistä kulmasta runsautta ensimmäisenä tarkastelisi.  Salaatit, yrtit ja vadelmat ovat sulostuttaneet pöytäämme jo hetken. Tomaatitkin kohta punertavat - tarvittaisiin vaan sitä aurinkoa. 

Ihan pelkästään ei kyse ole kuitenkaan pöydän herkuista. Myös silmänruoka on tärkeää ja olen aina rakastanut papujen herkkiä kukkia. Toinen suosikkini ovat pihalla villiintyneen korianterin valkoiset kukkaset. 

Härkäpapujen kukkaset muistuttavat orkideaa, mutta ihanaa on katsella myös näitä herkkuja lupaavia pötkylöitä. 

Pienellekin pihalle mahtuu paljon kaikenlaista. Vaikka painostava keli on painanut minut lakoon, luonnon antimet houkuttelevat herkuttelemaan. Mustikat ovat varsinaista superruokaa ja vaikka osan laitoin pakkaseen, tuoreet maistuivat vaniljakastikkeen kera sellaisenaan jälkkäriksi. Vadelmapiirakka odottaa valmiina herkuttelijoita.

Timjami on kuollut, eläköön timjami!

Ja varokoon elintilaa valtaavaa minttua!

Aika hurjasti on siiteöplyä, kun kasvitkin ovat likaisen näköisiä - saisi jo sataa!

Tiedättekö, mikä kesässä on ihan parasta? Se kun pääsee hakemaan pihalta omia yrttejä keittiöön. Tänä vuonna tuosta riemusta pääsee nauttimaan jo harvinaisen aikaiseen.

Vaan suru tuli puseroon ensimmäisenä, kun maitani tarkastelin. Olen vuosia sitten kasvattanut itse Ranskasta tuomistani siemenistä tuuhean timjamin. Se viihtyi monta vuotta ruukussa ja ruukun hajottua näytti pärjäävän vallan mainiosti kukkamaan kulmassa.

Sitten tuli yksi vähäluminen talvi . Timjami oli keväällä henkitoreissaan, mutta sieltä se pinnisti kesän loppuun mennessä tuuheammaksi kuin ikinä. Taisi olla joutsenlaulu. Tänä keväänä ei vihreää pilkistänyt ensin yhtään missään... Odottelin, odottelin ja lopulta se oli uskottava. Koko isosta puskastani on jäljellä muutama hassu varsi.

Voi raasua. Ajatelkaa, viime kesänä tämä täytti koko kukkamaan toisen päädyn

No, ne on nyt sitten laitettu keskelle kasvamaan ja ympärille ripottelin lisää timjaminsiemeniä. Toivotaan, että se siitä ja pidetään villinä viereen pelmahtanut minttu kurissa.

Mintun kanssakin minulla nimittäin kävi vähän hassusti. Parina kesänä on yksi kasvulaatikko ollut käytännössä pyhitetty pelkästään mintulle. Se vaan ei jotenkin maistunut kovin vahvasti ja myönnän, ettei minttua kulunut keittiössä ihan niin kuin voisi kuvitella. Oli vissiin vähän jotain miedompaa lajiketta. Sitten huomasin timjamin kyljessä toisen mintun - lehdet erinäköiset kuin kasvilaatikon sukulaisella ja se maku! Ihan toiselta planeetalta. Kasvulaatikossa siis on tänä kesänä ihan muita juttuja ja minttu kasvaa timjamin kanssa toistaiseksi sulassa sovussa. Saas nähdä, mikä on tilanne sitten myöhemmin kesällä.

Perusaineksia sekaisin ja päälle balsamicoa - ei ole mitään parempaa

Tänään siis aloitin pihayrttikauden ja tungin minttua kunnon kourallisen salaattiin. Muutenkin runsas salaatti sai lisäpotkua. Perjantaifiilis oli taattu, kun vielä pistettiin vanhaan kunnon pallogrilliimme hiilet hohtamaan ja makkarat tirisemään.

Makkarat olivatkin tällä kertaa vähän perusgrilleriä laadukkaampia eli Harjun makkaratehtaan oreganomakkaroita, Namia oli.

Isäntä opetti pojat syömään grillimakkaroita ranskalaisittain eli vaalean leivän väliin tuoremakkaraa ja Savoraa. Kelpasi.

Kannattaa silmäillä kaupan hyllyjä tämän toivossa - oikein maukkaita!

Kesäkakku timjamilla

Villissä puutarhssamme kasvaa ja kukoistaa sitkeä timjami. Olen sen vuosia sitten kasvattanut siemenistä ja ruukun kautta se päätyi kukkamaan kulmaan. Siinä kasvissa on voimaa. Joka kevät timjamini on ruskea ja kuivunut. Useammin kuin kerran olen harkinnut koko kasvin kaivamista maasta. Onneksi en sitä ole tehnyt. Aina se on puskenut vihreää ja tarjonnut ihanaa tuoksua ja makua koko kesän, syksyn ja lumettomaan aikaan talvellakin tammikuuhun saakka.

Arvaatteko lempiyrttini? Ei liene vaikeaa. Timjamia meillä löytyy lautaselta todella usein. Pieni aukko on ollut jälkiruokien kohdalla. Ihan turhaan, sillä timjami antaa myös leivonnaisiin sellaisen ihanan hienostuneen sävyn. Toisin kuin voisi luulla, se ei myöskään dominoi, melkein päinvastoin. Timjamia saa laittaa reilusti,jos sen haluaa maistuvan.

Vadelmat ja timjami ovat yksi parhaimpia yhdistelmiä, mutta marjat ovat vasta kukkina odottamassa mehiläisiä. Niinpä kokeilin sitruunalla maustettua timjamikakkua.

Sunnuntaifiiliksellä mentiin. Kakun tein lauantaina, koristeet ja kastikkeet jäivät sunnuntai-aamuun. Voitte varmasti kuvitella,miten silmät ristissä otan tomusokeripaketin kaapista ja huomaan siinä olevan vain puolet tarvitusta määrästä... onneksi hyllyn perältä löytyi myös mansikkatomusokeripurkin pohjasta lisää (väriä) kuorrutteeseen. Sitruunamehuakin onnistuin kaatamaan teekuppiini tomusokerikupin sijasta, mutta lopulta sain kuin sainkin kuorrutteen suurin piirtein kakun päällä pysyvään muotoon. Koristeiksi pääsivät itseoikeutetusti timjamin ovat kukat, jotka tällä hetkellä ovat kauneimmillaan.

Timjamikakku 

175g huoneenlämpöistä voita
vajaa 300g sokeria (3,5dl)
1 sitruunan raastettu kuori (tai kahden pienen)
3 kananmunaa
350g jauhoja (n.5dl)
200g turkkilaista jugurttia
ripaus suolaa
1 rkl leivinjauhetta
2rkl tuoreita timjaminlehtiä hienonnettuina

kuorrutus:
175g tomusokeria
1rkl sitruunamehua
2tl kiehuvaa vettä

koristeeksi timjamia

sitruunasiirappi: 4rkl sitruunamehua + 3rkl sokeria


Kuumenna uuni 160 asteeseen ja voitele/jauhota rengasvuoka.

Hiero voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon sitruunankuori. Lisää kananmunat yksitellen jokaisen jälkeen voimakkaasti vatkaten ja jokaisen välissä sekoittaen taikinaan 1rkl jauhoja.
Sekoita joukkoon puolet jugurtista ja pieni ripaus suolaa. Lisää puolet jauhoista, joihin olet sekoittanut leivinjauheen. Kääntele joukkoon vielä loput jugurtista, jauhot ja timjami.

Kaada kakkuseos vuokaan ja paista uunissa 50-55min. Koita kypsyys tikulla. (Puhdas tikku = kypsä, taikinaa tikussa = jätä vielä hetkeksi).

Jätä vuokaan viideksi minuutiksi ja kaada sitten jäähtymään.

Sekoita kuorrutteen ainekset, valuta hiljalleen kakulle ja koristele timjamilla.

Sekoita sitruunamehu ja sokeri ja kiehauta nopeasti.

Voit tarjoilla kakun joko ihan sellaisenaan tai valuttaa lautasella kakkupalan päälle pari teelusikallista sitruunakastiketta ja ripotella päälle ihania kesän marjoja.

Ihan hitusen villi

Meidän pihamme ei ole suuren suuri, mutta kesällä sieltä löytyy vaikka mitä. Osaksi löydökset ovat suunniteltuja, kuten nyt vaikka tämän kesän kasvulaatikon salaatit. Olen ylpeä niistä. Joukossa ei ole kuin yksi salaatti, joka ilmestyi paikalle ilmeisesti edellisen kesän vuoden kukkimaan päässeen salaatin jälkeläisenä. Se syötiin sunnuntaina.

Myönnetään, joukosta löytyy myös muutama viime (ja sitä edellisen) vuoden korianterinsiementen tuotos... Korianterin kukat ovat itse asiassa tosi herkkiä ja kauniita, joten olen useamman kerran antanut niiden kukkia rauhassa ja kerännyt lopussa siemenet kuivattavaksi. Mitä ilmeisimmin osa on päässyt myös multaan saakka, sillä korianteria meillä kasvaa pitkin pihaa.

Odotan innolla myös kesän vadelmasatoa. Tosin seinän viereen alunperin istutetut taimet näyttävät pahasti vanhentuneen ja kuivettuneen. Onneksi kuitenkin syyshortensian juurella kasvaa terhakka uusi alku, joka on täynnä kukkia. Puhumattakaan kukkamaahan asettautuneesta parivuotiaasta taimesta. Jos kaikki  nuo kukat pääsevät marjoiksi saakka, niin saamme taas nauttia punaisista aarteista melkein joka ilta kokonaisen kuukauden ajan.

Vadelmien lisäksi, meiltä löytyy pihalta metsämansikoita ruukusta, laattojen reunoilta, nurmikon laidalta... Ainakin luulen noiden olevan metsämansikoita, vaikka marjat kyllä välillä näyttävät kokonsa puolesta harrastaneen ylenmääräisesti kehonrakennusta.  Alunperin taimet löytyivät havupensaiden juuresta, kun raivasimme tilaa pihavarastolle. Pelastin taimet ruukkuun ja siitä ne ovat sitten ahkerasti levinneet, joskus vähän yllättäviinkin paikkoihin.

Puutarhamme ei ehkä ole kaikkein järjestelmällisin, mutta minä pidän siitä juuri tuollaisena. Se on luonteeltaan vähän ennalta-arvaamaton, ei kovin organisoitu ja ihan hitusen villi, mutta joka vuosi se uskollisesti tuottaa meille hurjasti iloa ja hyviä makuja pitkälle syksyyn.

p.s. muistattehan kyselyn ja arvonnan!