torstai 29. toukokuuta 2014

Tap, tap, tapenade ja muita tahnoja


Tapenade eli oliivitahna - tuo Etelä-Ranskasta tuttu herkku maistuu aina. Minulle se tuo mieleen kesän, joten se sopi tämän viikon säätakapakin mielenpiristykseksi oikein hyvin.

Tapenade on myös monikäyttöinen. Sitä voi

  • sivellä sellaisenaan leivän päälle (pataleivän kanssa ihan omiaan)
  • laittaa kirsikkatomaattien täytteeksi
  • sivellä lammaspaistin tai kanafileiden päälle kuorrutteeksi ennen uuniin laittamista
  • käyttää maustamaan mozzarellasiivuja
  • laittaa kulhoon kasvisdipiksi
  • sekä, no, mihin nyt yleensä kuvittelee oliivin sopivan, sinne käy myös tapenade... 

Tahnat noin yleensäkin ovat herkkua - hummus ja munakoisokaviaari ovat meillä tapenaden lisäksi usein käytettynä herkkuja.

Mitäs muita tahnoja teillä tulee mieleen ? 




Tapenade

1,5prk (250g) mustia, kivettömiä oliiveja
1 prk tonnikalaa (MSC-sertifioitua tai sitten jotain muuta kalasäilykettä) valutettuna
Iso kourallinen suuria basilikanlehtiä silputtuina
1 dl sitruunamehua
1 dl tai maun mukaan oliiviöljyä

Pistä tehosekoittimeen kaikki ainekset, mutta öljystä vain puolet, ja surraa tasaiseksi tahnaksi. Lisää öljyä tarpeen mukaan.


2 kommenttia:

  1. Tahnat ovat kyllä herkullisia:) itsekin tulee välilä tehtyä tapenadea .

    VastaaPoista

Ilahdun aina kommenteista!