Tämän blogin loppu - tai jotain sinnepäin

Se on nyt kuulkaas sellainen juttu, että taas puhaltavat uudet tuulet. Tällä kertaa se tarkoittaa, että täällä Blogistaniassa yksi blogi hiljenee.

Tätä (keittiö)elämää siirtyy nimittäin telakalle määräämättömäksi ajaksi. 

Syitä on tietysti monia, niin kuin aina muutoksissa.

1) Ensinnäkään en vain ehdi. Suunnittelu, kokkaaminen, kuvaaminen, kirjoittaminen ja muut blogin ylläpitoon jutut vaan vievät aikaa ja sitä ei tällä hetkellä vain ole.

2) Lisäksi koen olevani vähän "passée" - En vain jaksa innostua enää kaikista uusista trendeistä ja terveysjutuista. Olen kyllästynyt toistamaan itseäni, mutta uuttakaan en keksi - varmasti osittain tuon  jo mainitun ajanpuutteen takia.


En minä ruokajuttuja kuitenkaan ihan kokonaan lopeta. 

Kirja- ja kulttuuriblogini Ja kaikkea muuta palaa taas juurilleen ja ne harvat ruokainnostuksen hetket päätyvät nyt sinne ja blogin suuntakin kallistunee enemmän lifestylen suuntaan.

Tervetuloa käymään!

Tänne saatan pistää reseptejä talteen, kun sille päälle satun, mutta säännöllistä päivitystä tai höpötystä en lupaa.


Onneksi voimme tavata myös muissa kanavissa 

Facebook Ja kaikkea muuta 

ja myöskin Instassa @minna_vuocho

ja Twitterissä @VuoCho

Noissa jutut jatkuvat vanhaan malliin.

Ihanaa vuoden jatkoa kaikille lukijoille ja kiitokset tästä ajasta. Toivottavasti törmäillään! 

Kielletyn kiehtovuus eli keisarillinen musta riisi

Kielletty katkarapuriisi 
(6-8 henkilöä)

paketillinen mustaa riisiä
1 iso punasipuli
3 valkosipulinkynttä
1 sellerinvarsi
suolaa, pippuria
pikkupullollinen (2,5dl) valkoviiniä kuivaa, Cabernet Sauvignon
Kasvislientä (tai niin kuin tänään, ihan vain vettä)
pussillinen pakasteherneitä

isoja, raakoja katkaravunpyrstöjä
chiliä silputtuna
sitruunamehua
tillisilppua
parmesaania
smetanaa
Kylmäsavulohta

Silppua sipuli ja kuullota sitä syvässä pannussa hetki. Ripottele joukkoon hieman suolaa niin nesteet irtoavat, eikä se pala. Lisää joukkoon silputut valkosipulinkynnet ja hienonnettu sellerinvarsi. Sekoittele hetki.

Kaada riisit joukkoon ja sekoittele vielä vähän aikaa. Lorauta sitten koko pieni viinipullo pannulle ja anna alkoholin kiehua pois. Kaada joukkon kasvislientä tai vettä niin paljon, että riisi peittyy. Anna poreilla kannen alla 45min, Tarkista aina välillä, että neste ei kuivu liikaa.

Kun riisi on pehmeää, mutta sillä on vielä vähän purutuntumaa. Lisää joukkoon herneet ja kypsennä katkaravut.

Laita katkaravut öljytilkkaan kuumalle pannulle ja lisää päälle chili (halutessasi myös valkosipuli). Sekoittele, kunnes katkaravunpyrstöt ovat juuri ja juuri kypsiä.

Nosta riisiä lautaselle. Lisää haluessasi lusikallinen smetanaa ja sekoittele se riisin sekaan. Asettele päälle katkarapuja ja lohta palasina. Raasta parmesaania ja ripottele silputtua tilliä.

Pikanttia iltanaposteltavaa

Kaupan hyllyllä pienet vihreät chilit suorastaan huusivat päästä mukaan. Sekä isäntä että minä ojensimme kätemme niitä kohti ja kotiinhan nuo päätyivät. Kummallakin meistä oli samanlainen visio - tai ainakin melkein, Isäntä suunnitteli vuohenjuustoa ja minä tavallista tuorejuustoa. Ei meillä riidellä, eikä näistä tullut edes kinaa. Kummallakin oli oma vuokansa ja omat chilinsä. Molemmat maistuivat taivaallisilta.

Pikkuisen näpertelyä, mutta vaikeiksi näitä ei voi väittää. Lopputulos on addiktoivaa. Ei mitenkään liian vahvaa (kannattaa vähän tarkkailla, mitä chilejä ostaa), mutta ihanasti lämmittävää.

Pikantit juustochilit

Leikkaa chilit kahtia ja poista siemenet. Pistä lusikalla tuorejuustoa tai pehmeää vuohenjuustoa chiliin. Nostele oliiviöljyllä silattuun uunivuokaan.

Ripottele päälle korppujauhoja ja rasta reippaasti parmesaania. Voit myös halutessasi lisätä jotain yrttiä,  mutta se ei ole mitenkään pakollista. Valuta päälle vielä reilusti oliiviöljyä.

Paista uunissa vajaat n. 7 min grillivastuksen alla 200-220 asteessa. Vahdi vähäsen. Pistä uuni pois päältä ja jätä vielä pariksi minuutiksi. Nosta jäähtymään ja tarjoile haaleina.

Ensi kerralla ostetaan näitä chilejä vähintään pari pussia. Näitä olisi meinaan mennyt meillä enemmänkin.

Kokki-korteista nettivideoihin

Videot ovat nykyään tosi in ruokaohjeidenkin kohdalla, mikäli uskotaan trenditutkimuksia ja meidän isäntää. Oli kuulemma jossain kohtaa tullut katsoneeksi pari puolen minuutin reseptipätkää ja niinpä meillä syötiin sitten niiden mukaan tehtyjä arkiherkkuja.

Mikäs siinä, ihan maistuivat kaikille.

Vähän erilaista nykyään tämä reseptien haku kuin ennen. Tänään juurikin Instassa muisteltiin niitä vanhoja Kokki-kortteja, muistatteko? Minullekin äiti niitä tilasi aikoinaan keräilyerissä ison laatikollisen verran ja tallessa ovat edelleen. Tosin myönnän, että aika harvoin niitä tulee selattua.

Kaksi asiaa eivät kuitenkaan taida muuttua, Edelleen luen keittokirjoja ja edelleen olen ruokalehtifriikki - ihan niiden paperisten siis, vaikka jos jonkinlaista digiversiotakin olisi tarjolla.

Mitenkäs te muut? Oletteko jo ihan digitalisoituneet?

Fa-fa-fa-falafelit - kasvisruokaa kullannupuille

Minun on pitänyt kokeilla falafelien tekoa jo iät ja ajat, mutta vasta Josen meze-kirjan resepti sai minut tarttumaan tosissaan toimeen. Tosin siinäkin kesti hetken verran.

Vähältä kuitenkin piti, että olisivat falafelit jääneet tälläkin kertaa tekemättä. Sisälukutaitoa pitäisi harjoitella. Jäi nimittäin kokonaan huomaamatta tuo muutaman tunnin tekeytymisaika. Siinä minä sitten seisoin keittiössä ja jaloissa pyöri kolme nälkäistä pikkukollia... Hamppareiksi se sitten meni sinä iltana, mutta hyvin näytti massa säilyvän seuraavaan päivään,

Kelpasi ihan kaikille. Toto ja Kirppu söivät innolla ja ihastelivat - Esikoinen totesi tyyneen teinitapaansa "Ihan ok". Näistä taitaa tulla meillä vakiokamaa kasvisruokapäiviin.

Falafelit Josen tapaan 

Kuivattuja kikherneitä paketillinen (4dl)
3 valkosipulinkynttä
2tl suolaa
2tl mustapippuria
4tl juustokuminaa
2tl jauhettua korianteria
1rkl paprikajauhetta
1tl Espelette-chilijauhetta
1tl ruokasoodaa
öljyä uppopaistamiseen

Laita kikherneet veteen yön ajaksi. Huuhtele ja kuivaa keittiöpyyhkeellä. Sitten pitää kikherneet saada valkosipulin kanssa hienonnettua. Eikä kannata himmailla niin kuin minä tein. Meni meinaan hetki tajuta, miksei niistä muruista tullut palluroita millään puristusvoimalla. Kunnolla vaan massaksi saakka ja mausteetkin voi kyllä sekoittaa joukkoon jo hienonnusvaiheessa.

Massan voi jättää maustumaan hetkeksi ja sekoittaa soodan sekaan, mutta soodan jälkeen sitten tulisi odotella muutama tunti.,,

Sitten vaan öljy kattilaan kuumaksi ja kämmenissä pallurat kasaan.  Öljy kannattaa pitää suhteellisen kuumana (170-asteessa) eli minä vaan katsoin, että porisi kunnolla, kun lisäsin pallurat. Kolme tai neljä minuuttia öljyssä tuottaa ihanan rapsakan pinnan.

Kaveriksi sekoitetiin harissaa jugurttiin, leikeltiin kurkkua ja kierrettiin porkkanaa spiraaliksi. Isäntä halusi vielä vähän riisiäkin.

Maapähkinäkastike eli Satee nro 3

Maapähkinäkastike  on meillä saanut virheellisesti nimekseen Satee (Satay...) Yleensähän satay viittaa vartaisiin ja kastike voi olla muutakin  kuin maapähkinästä tehtyä, mutta minkäs teet. Meillä tuo nyt on ja pysyy tuolla nimellä ja meidän perheen lempparina. (Juu, sekin.)

Kastikkeesta on käytetty "pikaversiota" ja vähän vähemmän pikaista ja nyt sitten vielä yksi versio lisää tulee tässä dokumentoitua. Aiempia voi vilkaista täällä. 

Useimmiten tämä kastike tulee tarjottua kanan kaverina, mutta se on herkkua ihan kasvisversioinakin, joista yllättävin lienee ollut punajuurien kanssa tehty. Uudenvuodenaattona herkku tarjottiin nyt sitten naudanlihasuikaleiden ja riisin kera. Niin, ja päälle tietysti jauhettiin kultaista pippuria juhlan kunniaksi.

Tämä(kään) versio ei varsinaisesti ole hankala eikä edes kovin aikaa vievä. Vähän ehkä miedompi ja täyteläisempi (ja kummasti vähemmän makea) kuin esimerkiksi tuo meidän yleisimmin tehty pikakastikkeemme.

Maapähkinäkastike nro 3 

1rkl öljyä
2 sipulia hienonnettuina
2 valkosipulinkynttä hienonnettuina
1 punainen chili silputtuna
n.250g maapähkinävoita
purkillinen kookosmaitoa (400ml)
vettä tarvittaessa
2 rkl ketjap manisia (sitä makeaa soijakastiketta)
1 iso rkl tomaattipyreetä

Kuullota sipulia öljyssä pannulla muutaman minuutin ajan hyvin sekoittaen, kunnes sipuli pehmenee ja muuttuu miltei läpikuultavaksi. Lisää chli ja valkosipuli ja kuumenna vielä minuutin verran.
Nosta pannu pois levyltä ja sekoita maapähkinävoi joukkoon. Nosta takaisin levylle ja sekoita joukkoon puolet kookosmaidosta, ketjap manis ja tomaattipyree. Sekoita hetki ja maista. Jos kookos ei maistu liikaa, lisää loput kookosmaidosta vähitellen välillä maistellen. Lisää lopuksi vettä, jos kastike vaikuttaa liian tymäkältä.
Anna jäähtyä ja makujen sekoittua. Kuumenna halutessasi uudelleen juuri ennen tarjoilua.

Naudanlihasuikaleet vain kypsennettiin nopeasti pannulla - suolattiin ja pippuroitiin ja nostettiin tarjolle.

Riisi keitettiin tuttuun tapaan eli 1 osa basmati-riisiä ja 2 osaa vettä. Sitten vaan kattilaan ja hiljaisella lämmöllä kannen alla hautumaan, kunnes riisi on pehmeää ja vesi imeytynyt. Kansi pois ja sekoitellaan vähän.

Korianteri - no silppuna tai kokonaisina lehtinä. Miten vaan.

Pikabreikki eli Gustavo ja Centro Hotel Turussa

Meille on isännän kanssa tullut jo tavaksi viettää Turku-käynneillä pikabreikkiä. Lapset jätetään kylmästi isovanhempien huomaan ja me hilpaisemme kaupungille. Ensin on vuorossa hyvää ruokaa ja sitten rentoudutaan hotellihuoneessa ja nukutaan paremmin kuin todennäköisesti mummilan telttasängyllä. Eikä mumminkaan tarvitse ihan niin paljon niitä sänkyvaatteita ihmetellä.

Tällä kertaa kokeiltiin meille uutta hotellia eli Yliopistonkadulla sijaitsevaa Centro Hotel Turkua ja ravintolaksi valikoitui pari kadunkulmaa joelle päin eli ihan Tuomiokirkkosillan kulmassa sijaitseva Gustavo. Vahingosta viisastuneena varasin pöydän edellisenä päivänä. Järjestelmä tarjosi aikoja ennen 18:30, mutta kirjoitimme viestiin, että haluaisimme tuntia myöhäisemmäksi.

Odotukset eivät olleet järin suuret ja yllätyimme iloisesti, kun saimme vastauksen kahtena kappaleena. Meille siis tuli järjestelmästä varauksen muutosvahvistus ja vielä henkilökohtainen sähköposti, jossa kerrottiin varausmuutoksen onnistumisesta. Way to go! Hyvää palvelua :-)

Koska iltapäivällä oli jo herkuteltu yksillä 9v-synttäreillä, ei tarkoituksena ollut ruveta menun suhteen ahneeksi. Siispä valikoimme listalta erilaisia pieniä tapas-herkkuja. Kuten tapaksien kanssa yleensäkin, haasteeksi osoittautui silmien vatsaa suurempi ruokahalu (kuten Ranskassa niin osuvasti sanotaan). Ensimmäiset kolme olisivat riittäneet oivasti jo iltapalaksi, mutta vielä teki mieli lisää. Sitten tulikin jo pieni ähky.

Omiksi suosikeikseni valikoituivat kurpitsakeitto... kuten niin monesti aiemminkin, sekä bellota-kinkun siivut. Toisen kierroksen lemppari oli ankanmaksapatee sherryhyytelössä. Sen päälle ripotellut siemenet olivat mahtava lisä.

Kaikki oli tosi hyvää muutenkin, mutta karitsakyljyksen päälle levitelty pesto maistui ihan liian suolaiselta ja jossain toisessakin annoksessa oli suolaa lipsahtanut turhan paljon.Isäntä tykkäsi mustekalasta, katkaravunpyrstöistä ja ankanmaksapateesta, mutta suolasta vähän jotain mutisi jossain kohtaa hänkin.

Karitsa-annoksesta muuten löytyi myös aterian mielenkiintoisin osuus eli ihanan rapsakat linssit. Ne olivat herkullisia ja ratisivat hauskasti hampaissa. Mitenkähän ne oikein oli tehty?

Isäntä maisteli vähän viiniäkin, mutta minä tein jotain muutamaksi vuodeksi kokonaan unohtunutta. Kävin koko aterian läpi Martini biancon ja veden voimin. Oli muuten hyvää. Monet tapaksista ovat perinteisesti hieman rasvaisia, joten Martinin terävyys leikkasi mukavasti.

Paikkana Gustavo on tunnelmallinen ja pöydän sopivasti sijoittuessa, myös näkymät lienevät upeat Tuomiokirkon suuntaan. Pidin kovasti tumman puun tuomasta lämmöstä, eikä pakkaskelillä tuntunut pöydän vieressä kädenulottuvilla paahtanut patterikaan yhtään hullummalta.

Palvelu oli iloista ja ystävällisen asiantuntevaa, rentoa, muttei turhan tuttavallista. Talo oli täynnä, mutta pienen alkuodotuksen jälkeen annokset saapuivat pöytään reipasta tahtia ja tarjoilija kävi mukavasti kyselemässä kuulumisia.

Kaikkiaan Gustavo siis pääsi "tänne voisi tulla toistekin" -listalle.


Niin pääsi muuten hotellikin... 

Centro Hotel Turku osoittautui myöskin mukavaksi tuttavuudeksi. Tosin alussa katsoin "pientä kahden hengen huonettamme" vähän epäluuloisesti. Se oli meinaan todellakin aika pieni. Varsinkin kylpyhuone aiheutti lievää klaustrofobiaa.

Kaikki oli kuitenkin puhdasta, siistiä ja suht' uuden näköistä. Pidin myös pirteistä väreistä, jotka tekivät pienen huoneen kodikkaaksi. Emmekä me siinä huoneessa nyt totuuden nimissä muuten olleet kuin nukkumassa.

Mutinat kokoonsa nähden kalliista huoneesta unohtuivat seuraavana aamuna aamiaisella. Centron aamiaistarjoilu meinaan pesee mennen tullen monen suuremmankin hotellin buffetin. Lopulta olin sitä mieltä, että 104€ ei ollut oikeastaan ollenkaan kiskurihinta ihan keskustassa sijaitsevasta siististä huoneesta, kun aamupalalta lähti tyytyväisenä hyristen.

Tarjolla ei ehkä ollut munakokkelia ja pekonia, mutta pähkinöitä ja jugurtteja ja puuroa löytyi jos jonkinlaista. Kalaakin oli ainakin seitsemää sorttia, leivistä ja hedelmistä ja kasviksista puhumattakaan. Karjalanpiirakan päälle tarjoiltiin munavoita! Leipäjuuston kanssa oli lakkahilloa! Ja sunnuntaita juhlistaville oli tarjolla myös kuohuvaa (jonka me tosin suosiolla jätimme väliin tällä kertaa - auto odotti). Suklaakakku kruunasi aamiaisen, kun ei ollut äklömakea, vaan juuri sopivasti suklainen.

Kirjafriikki tietysti ilahtui myös hotellin käytävästä löytyneestä kirjojenvaihtopisteestä. Kun olisi tiennyt etukäteen, niin olisin ottanut pari luettua mukaani valikoimaa täydentämään. Nyt olin liikkeellä pelkkien sähköisten kera.

Kaikkiaan siis vietimme oikein rentouttavan pikabreikin, eikä selkäkään valittanut hotellissa nukutusta yöstä yhtään.

Turhakkeita, joista en ole valmis luopumaan - keittiössä tietenkin

Isäntä sai joululahjaksi uuden trendiraastimen. Siis minkä? No, sellaisen, jossa on pyöreitä reikiä, joilla tehdä porkkanaspagettia tai jotain vastaavaa eri paksuisista juureksista ja kasviksista.

Meillä on entuudestaan jo vastaavaan tarkoitukseen sopiva vihannessorvi tai spiromaatti. Se on varsin kätsy vehje, jonka käyttöaste on jäänyt jostain syystä tasolle kerran vuodessa. Syynä on ehkä vihannessorvin koko ja toisaalta hävikki, joka jää juureksen keskustan jäädessä raastamatta. Aina kun ei jaksa ruveta hävikkiherkkujakaan suunnittelemaan samantien.

Huolimatta marginaalisesta käytöstä olen kuitenkin sitä mieltä, etten haluaisi näistä luopua. Kutsukaa materialistiksi tai hulluksi kerääjäksi, mutta minä pidän keittiökapineista. Koen kapineen hyödylliseksi, jos käytän sitä vähintään kerran vuodessa, tai sen käytön aiheuttama mielihyvä korvaa sen vievän kaappitilan.

Katsokaa vaikka! Eikös perustortillakin näytä ihan toiselta, kun siihen käyttää violettia porkkanakiharaa? Ainakin lapsilla oli hauskaa.

Eikä meillä erilaisia kapineita nyt sentään mitenkään hurjia määriä ole. Tilanne voisi olla pahempi. Kurkistin kaappeihini ja listasin vähemmän kuin kerran kuukaudessa käyttämiäni isompia tai pienempiä kapineita, joista en kuitenkaan olisi valmis luopumaan.

1. Vohvelirauta
Monen turhakkeeksi nimeämä vohvelirauta on meillä kovemmassa käytössä kuin koskaan aikaisemmin. Uusien käyttötapojen vuoksi sen käyttöaste itse asiassa on kohta korkeampi kuin kerran kuukaudessa. Voitaikinavohvelit tai kasvispihvit ovat tehneet sen, että tämä kapine siirtyi kaapista helpommin esille otettavaksi hyllylle.

2. Fondue-pata
Valurautainen fondue-pata on aarteeni. Siitä en luovu, vaikka käyttöaste muksujen myötä on vähän laskenutkin. Nyt on nuorimmainenkin jo sen ikäinen, että uskalletaan antaa pataan sorkkia omalla tikulla. Tämä on koko perheen suosikki.

3. Raclette
Vähän kuin fondue, mutta lasten kanssakin helpommin käytettävissä. Tänäänkin meillä syödään illalla raclettea. Se vaan on niin hyvää, että muutaman kerran vuodessa on ehdottomasti saatava - varsinkin näillä pakkaskeleillä.

4. Sokerilämpömittari 
Aina välillä sitä on pakko käyttää. Harmittavainen tosin siinä mielessä, että patteri tuntuu kuluvan, vaikkei käyttäisikään ja jokainen käyttökerta melkein vaatii pientä kauppakierrosta. Se on siis siinä rajoilla, että pitäisikö pistää kiertoon, mutta ei vielä.

5. Laatikollinen piparimuotteja, tyllia pursotukseen, marsipaanityökaluja, koristemuotteja
Myönnän. Näistä on käytössä lähinnä pari perustyllaa ja muutama piparimuotti joulunaikaan. Joskus innostuin kakkujen koristelusta, mutta sitten totesin joutuvani itse syömään tekeleeni ja se olikin vähän huonompi juttu kilojen kannalta. En myöskään ole tarpeeksi taiteellinen todellisiin luomuksiin. En kuitenkaan raaski näistä luopuakaan. Tiedän tarvitsevani sitten juuri sitä, jonka annoin mennä...

Muutakin tietysti löytyy. Ehkä seuraavaksi pitäisi tehdä listaus niistä, joista olen valmis luopumaan. Ja viedä ne samalla kierrätykseen.

Mitäs teiltä löytyy kaapeista? Siis sellaista, jota jotkut pitävät turhana, mutta joista ette itse ole valmiita luopumaan? Ainakaan vielä? 

Greippiposset ja sen höysteet

Ulkona pakkanen kiristyy kiristymistään. Viimeinkin on talvi ja maassa lunta! Ihanaa! 

Mieli kulkeutuu automaattisesti kuuman keiton pariin ja sellainen kasvisversio jo tuolla hellalla poriseekin (patongista paahdettuine savukylki-valkosipulikrutonkeineen), mutta laitetaan tässä nyt kuitenkin ohje melkein kylmälle alkuruoalle. 

Tämä on yksi kaikkien aikojen suosikkejani, vaikkaenitse asiassa ole vielä koskaan onnistunut sitä tekemään ihan niin kuin haluaisin. Tällä kertaa osui sentään aika lähelle.

Ajatuksena on saada ihanan kermainen, mutta samalla greipinkirpakka pohja ja siihen päälle sitten latoa merellisiä katkarapuja, pehmeää avokadoa ja lisää greippiä. Ongelmana on tuo posset-pohja. Usein siitä tulee liian löysää. Tällä kertaa koostumus oli ok, mutta sitten greipin maku oli liian mieto. Se puolestaan johtui varmaan verigreipistä, se vaan on liian makeaa,

Jotain kertonee alkuruoan herkullisuudesta kuitenkin se, että lempparistatus säilyi puutteista huolimatta.

Greippiposset ja sen höysteet 
(5-6 hlölle)

5dl kuohukermaa
1dl greippimehua
0,5dl sitruunamehua
ripaus sokeria

Kuumenna kerma ja mehut kiehuvaksi ja anna poreilla kunnolla muutaman minuutin ajan. Kaada tarjoiluastioihin ja jäähdytä. Kestää jääkaapissakin useamman tunnin.

Päälle:
avokado
greippi
korianteria
isoja katkaravunpyrstöjä pari syöjää kohden + chiliä ja valkosipulia

Kuutioi avokado ja "nylje" greippi, sekä leikkaa se suupaloiksi. Silppua korianteria.

Ota raakoja, isoja katkaravunpyrstöjä. HUOM. Niillä valmiiksi kypsennetyillä pinkeillä katkaravuilla lopputulos on noin 99% huonompi!

Kuumenna pannulla öljyä ja tiputa katkaravunpyrstöt kuumenemaan. Sekoita joukkoon chiliä ja valkosipulia makusi mukaan. Katkaravunpyrstöt kypstyvät muutamassa minuutissa, joten posset ja kasvikset kannattaa pitää valmiina.

Tee annokset valmiiksi eli asettele avokado, greippi ja katkaravut possetin päälle annosmaljoihin ja ripottele koristeeksi korianteria. Halutessasi voit vaikka myllystä kiertää hieman mustapippuria (kullalla värjättyä) koristeeksi ja maun terästäjäksi. Tarjoile heti.

Uudenvuodenaattona Copycat oli kiireinen

Minulla on ollut tapana laittaa uudenvuodenaaton menu näytille blogiin. Nyt vähän arveluttaa. Joulumatkan jälkeen nimittäin meitä kaikkia vähän väsytti ja menusuunnittelukin jäi aattoa edeltävään iltaan. Hyvää tuli, ei siinä mitään, mutta Copycatilla oli vauhti päällä niin omien vanhojen reseptien kuin myös mm. Pullahiiren jätskikakun osalta. Tosin unohdin ostaa Pätkikset kaupassa käydessäni, mutta toimi varsin hyvin kaapista löytyneen Nutellankin avulla...

Aaton herkuttelu siis oli varsin epämuodollista. Alkuruoka syötiin kolmelta iltapäivällä (ei ehditty/jaksettu lounasta, kun aamulla syötiin englantilainen aamiainen...), välissä lapset mussuttivat sipsejä, pääruoka oli seitsemältä ja jäätelökakkua syötiin sitten vielä vähän myöhemmin... Tämä rytmi sopi meille tänä vuonna ja vietimme rentouttavan uudenvuoden perheen parissa.

Uudenvuoden menu 

Salaattikupit possu-katkaraputäytteellä 

Itämainen kaali-porkkanasalaatti 

Naudansuikale-Satay riisillä 

Kolmen aineen Nutella-jäätelökakku 

Juomana: Moët & Chandon 

'Yksikään menun resepteistä ei varsinaisesti ole uusi. Mitä nyt Satay-kastiketta kokeiltiin vähän uutena versiona. Kopioita vanhoista kokeiluista ja hyviksi todetuista herkuista. 

Eipähän tarvinnut stressata onnistumista. Paitsi tuon jäätelökakun suhteen ja siinäkin pahimmaksi kohdaksi osoittautui valkosuklaalla koristelu. Muistattehan muut tarkistaa, että suklaapalat ovat kaikki hyvin sulaneet. Älkääkä varsinkaan painako lujempaa, jos virtaus katkeaa. Lopputuloksena on nimittäin kuvassakin nähtävissä oleva kasa, kauniiden ohuiden raidoitusten sijasta... 

Kolmen aineen jäätelökakku 

4dl kuohukermaa 

1prk kondensoitua (makeutettua) maitoa 

2 kukkuraista jättimäistä ruokalusikallista Nutellaa 

(2rkl glukoosisiirappia rakenteen ja leikattavuuden parantamiseksi - unohdin) 

Vatkaa kerma ja kondensoitu maito vaahdoksi keskenään. Vatkaa vielä joukkoon Nutella. Voit jättää vähän raidalliseksi, jos haluat. 

Laita pakkasenkestävään kakkuvuokaan ja pakastimeen jäätymään. 

Kasta vuoka kuumaan veteen, jos kakku ei muuten irtoa, toista tarvittaessa ja kumoa tarjoilulautaselle. 

Koristele haluamallasi tavalla. 

Leikkaaminen heti kumoamisen jälkeen voi olla vaikeaa, mutta kuumentamalla leikkuuväline, homma sujuu helpommin. Samoin glukoosisiirapin lisääminen saattaisi hyvinkin auttaa. 

Melkein samalla ohjeella tein muuten aiemmin keksijäätelöä. Ihan sikahyvää sekin!