sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Vastaa kyselyyn! - Mifu?Nyhtis?Härkis? Joko kokeilitte?


Kaikki niistä puhuvat vaan ovatko kokeilleet? Ja tykätäänkö näistä oikeasti?

Minä kun olen kovin utelias niin päätin sitten kysyä teiltä. Vastaattehan !?

Aikaa vastauksiin on 31.10. saakka.

Jaattehan kyselyä myös eteenpäin!
 (Bloggaajille tarjolla myös html-koodi, jos haluatte pistää kyselyn omalle sivulle)

Huomaathan rullata kyselyssä alaspäin ja vastata kaikkiin kysymyksiin!


  Create your own user feedback survey


Entäs ne omat kokemukset?

Kaikkeahan on tietysti pakko vähintäänkin kokeilla.

Mifua olen kokeillut jo pariinkin otteeseen. Ensin sitä laitettiin pastaan ja sitten tortillatäytteeksi eri maustevaihtoehdolla. Taidetaan meillä käyttää säännöllisemminkin, juustot kun meillä kuuluvat muutenkin suosikkeihin.

Härkistä vähän vierastan, kun kevään härkäpapukokeilu ei oikein mennyt lapsilla läpi kuin yhden kerran maistiaisena, mutta kai se pitää vielä testilistalle laittaa. Itse nimittäin pidin härkäpapuhummuksesta kovasti.

Eilen  löysin viimein nyhtökauraakin naapurimarketin hyllystä. Perjantai-aamun kuormasta ei yleensä ole jäänyt paketin pakettia työpäivän jälkeen kaupaan ehtivälle, mutta nyt siellä kökötti lauantai-aamuna peräti kolme. Pakkohan siitä yksi oli napata mukaan ja käyttää (possun kaverina... öh...) tacotäytteenä.

45 kommenttia:

  1. Vielä en ole ehtinyt kokeilla mitään noista joten tarkempaa analyysiä en osaa antaa. Tosin nyt sain käsiini Hellapoliisin uutukaiskirjan Vegeruokaa, nyhtökauraa ja härkistä, joten aion ottaa ihan asiakseni tällä viikolla ja testailla jompaa kumpaa ( kumpaa kaupasta löytyy ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyhtökauran löytäminen on ollut tähän saakka työn ja tuskan takana. Ehkäpä nyt saatavuus paranee - tai sitten vain kokeilijat alkavat meidän kulmilla loppua, jolloin riittää vähän myöhäisemmillekin tulijoille. Mielenkiinolla odottelen testien tuloksia :-)

      Poista
  2. Oi, että! Vielä en ole päässyt kokeilemaan. Eilen oli härkis jo käsissä kaupassa, mutta päädyttiin ostamaan kasvikset vihannesosastolta :) Kyllä pitäisi joku päivä kokeilla ja katsoa tulisivatko nuo vakikäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun kuvittelin, että ihan kaikki muut ovat jo kokeilleet. Meillä ainakin Mifu on kelvannut kaikille (en vaan osaa oikein erottaa sitä juustoista) ja Nyhtökauraakin maistettiin, vaikka hävisi kyllä nyhtöpossulle suosiossa...

      Poista
  3. Nyhtistä kokeiltiin porottomana käristyksenä surkealla menestyksellä. Poika kommentoi että miksi syömme kaurapuuroa muussin kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, oiva kommentti. Minä luin monesta paikasta, että pitää tosissaan maustaa, joten annoin mennä vähän raskaammalla kädellä savupaprikaa. Sillä kelpasi muiden tacotäytteiden seassa. Yksin maistettuna sai tosin esikoisen vähän irvistelemään...

      Poista
  4. Nyhtökauraa laitoin eka kertaa, blogiin tulossa postaus. Härkäpavut on ehdottomasti parhaita tuoreena! Niitä toivoisinkin enemmän kauppoihin, en mitään härkäpapumakkaraa, jota maistoin Gastromessuilla. Hyvä että on vaihtoehtoja, mutta ehkä kaikkea ei tarvitse jalostaa niin pitkälle, tuoreet kasvikset on parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkäpavut ovatkin tuoreina ihan mahtavia! Ekaa kertaa muuten näin tuoreita härkäpapuja tarjolla marketissa loppukesästä.
      Täytyypä tarkkailla postauksesi ilmestymistä ja käydä kurkistamassa, mitenkävi.

      Poista
  5. Nyhtökaura on musta todella hyvää, mutta kyllä se pitää osata valmistaa. Tuore tuote haisee ihan marsunpelletille, mutta maku on hyvä.
    Härkis oli ihan ok, ei yltänyt nyhtökauran tasolle maussa. Musta noi härkäpaputuotteet maistuvat yleensä aika tunkkaisille eikä tämä ollut kovin suuri poikkeus.
    Mifu jotenkin ällöttää mua lähtökohtaisesti. Mitä se niin kuin oikeesti edes on? Ajattelin myös pysyä ennakkoluuloissani enkä kokeile. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marsupelletille? Onneksi en haistanut siinä kohtaa vaan kippasin kiireesti pannulle.
      Härkäpavut ovat parhaita tuoreina ja Mifua miellä syödään juustona, mikä tietysti saa minut ihmettelemään, miksi ostaisimme Mifua eikä tavallista juustoa? Saahan esim. halloumiakin paistettua.

      Poista
    2. Marsupelleteille! Reps :), ties vaikka lainaan termiä...

      Poista
  6. Mä tykkään eniten nyhtökaurasta, mutta se pitää maustaa hyvin. Tykkään nyhtiksen koostumuksesta enemmän kuin härkiksen. Härkiskin oli aivan jees. Mifusta en ihan niin paljon innostunut. Mutta anyway, kivaa että tulee monia erilaisia vaihtareita lihan sijaan :).

    VastaaPoista
  7. Mifu kyllä toimii, nyhtökaura on saanut aivan liikaa hypetystä, härkistä voisin vielä kokeilla. Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mifu meilläkin taitaa parhaiten upota, vaikka itse kyllä pidin nyhtökaurastakin. Meinasi tosin jäädä kokonaan kokeilematta, kun totesin, etten kyllä lähde sen takia minnekään erikseen.

      Poista
  8. Härkistä aina jääkaapissa, maistuu minulle. Nyhtis ei vakuuttanut, vaatii todella runsaalla kädellä maustamista. Mifun ideaa en tajua, en ole kylläkään kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mifu on minulle ihan kuin juusto. En minäkään oikein ymmärrä, mikä siinä olisi niin erilaista.

      Poista
  9. Mulla on ollut testissä vasta härkis (kolmesti), kyllä se käyttöön jää. Nyhtökaurasta olen todella kiinnostunut mutta en vain näytä osuvan koskaan paikalle kauppaan silloin kun sitä siellä olisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyhtökauran saaminen on ihan onnenkauppaa... sattumalta osui minullekin.

      Poista
  10. Tuo kysely ei näy mulle, tulee vaan joku virheilmoitus tms. Mutta en ole kokeillut vasta kuin härkistä, mies teki siitä tällä viikolla "pasta bolognesea". Ei oikein uponnut. Härkäpavussa ei varmasti sinänsä ole mitään pahaa, syön oikein mieluusti esim. meksikolaisia papukeittoja. Mutta sitten kun leikkii että papu on jauhelihaa, ja se "jauheliha" onkin jauhoista mössöä, menee pieleen. En ole oikein ikinä tajunnut näitä korvikeruokia. Liha lihana ja pavut papuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan nenä - olen kyllä saanut vastauksia ja minulla näyttää ihan oikeanlaiselta... toivottavasti ei laajene.
      Mulla on ihan sama tuon "lihakorvike"ajattelun kanssa. Miksi ihmeessä? Kun kerran on hyviä kasvisruokiakin.

      Poista
    2. Helppoushan näissä on ideana.. moni kuitenkin haluaisi syödä vähemmän lihaa, mutta kokee sen työlääksi, niin tämäntyyppiset tuotteet osuvat sitten siihen saumaan. Helpompi se on vaihtaa esim. lasagnessa jauheliha samannäköiseen härkikseen, kuin alkaa miettiä siihen jotain papu-kasvismuhennosta tilalle.

      Itse olen syönyt hyvänmakuista nyhtistä muiden valmistamana mutta itse en ole yltänyt samaan. :) Härkis oli sen sijaan parempaa. En silti taida ottaa näin pitkälle käsiteltyjä tuotteita kovin tiheään käyttöön.

      Poista
    3. Joo, noinhan se varmaan on. Kynnys kokeilla on tutunoloisella tuotteella matalampi. Harmillisesti vaan odotuksetkin ovat sitten siellä liharuoan suunnalla eivätkä nämä kyllä ole ihan samanlaisia.

      Minua myös vähän arveluttaa tuo käsittely. Mieluummin ehkä kuitenkin kasvikset tuoreina ja liha lihana... ainakin meidän pöydässämme. Vaikka kai noita aina joskus voi uudelleenkin laittaa, jos ei muuten viikon kasviruokainspiraatiota löydy.

      Poista
    4. Mua myös jotenkin tökkii se prosessoinnin määrä. Ja tosiaan siinä mielessä hyvä jos todella saa jonkin lihansyöjän "jekutettua" syömään enemmän kasviksia. Mä en vaan itse mennyt ihan niin halpaan. :D

      Poista
    5. Joo, pidetäänköhän kuluttajia myös välillä vähän jotenkin yksinkertaisina?

      Poista
  11. Härkistä olen maistanut, se oli oikein ok vaihtoehto esim. jauhelihalle. Nyhtis tuntuu olevan niin kuumaa kamaa etten ole saanut iskettyä käpäliä kiinni pakettiin :)

    VastaaPoista
  12. Olen kokeillut kaikkia ja Härkis on suosikki niistä. Härkis ja nyhtis oli hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää varmaan tuota Härkistä nyt sitten kokeilla, kun niin moni siitä on tykännyt-

      Poista
  13. Härkis oli minusta hyvää, sitä ostamme jatkossakin. Nyhtistä en ole vielä saanut käsiini, ja mifu ei oikein lähtökohtaisesti innosta, vaikka raejuustosta pidänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuvittelin, että kaikki muut ovat jo nyhtistä päässeet kokeilemaan, mutta ilmeisesti saatavuushankaluudet ovat osuneet muidenkin kohdalle.

      Poista
  14. Seuraavaksi otetaan käsittelyyn Mifu. Nyhtis ja härkis ihan ok, mutta härkäpavut papuina vielä parempia ja nyhtis pitää kokeilla uudestaan. Oli kyllä ihan onnistunut aasialainen vokki, mutta emmä tiedä. oon ehkä paatunut lihansyöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkäpavut ovat hyviä ihan tuoreina. Eikä meilläkään kyllä lihasta luovuta, mutta jos taas monipuolistettaisiin :-)

      Poista
  15. Mä en ole maistanut näistä vielä mitään, oikeastaan ennakkoluuloistani johtuen. Olen jokseenkin tapoihini juurtunut, ja mun pitäisi ensin päästä maistamaan jonkun tekemää hyvää ruokaa, joka on valmistettu noista kyseisistä tuotteista ja sitten mä ehkä innostuisin kokeilemaan itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kyllä lueskelin useammastakin blogista vinkkejä ennen nyhtökaurakokeilua - sen verran epäluuloinen oli. Ihan hyvää syötävää kuitenkin tuli :-)

      Poista
  16. Vastaukset
    1. No sitten käytettävien valikoimasi kasvoi kerralla isosti! ;-)

      Poista
  17. En ole vielä kokeillut näistä mitään. Kasviksemmat ruoat kyllä houkuttaisi lihansyöjää, mutta jotenkin nää on vaan jääneet vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vielä ehtii ja voi niitä kasvisruokia tehdä ilman näitäkin :-)

      Poista
  18. Mifua ja nyhtistä maistettu. Meillä varmaan Mifun käyttöön on matalin kynnys kun raejuustomainen rakenne on tutuin. Yritin tässä yksi päivä ehdottaa miehelle että tehdään jotain härkiksestä. Vastaus: "mmm..joo-o. Miten olisi iso pata chili con carnea jauhelihalla?" :D Lähinnä siis yritän lisätä kasvisten määrää ruokavaliossa ja uutuuksia on hauska kokeilla. Aika näyttää mitkä jäävät vakkarikäyttöön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meillä kanssa Mifu tuntuu tutuimmalta. Nyhtökaura hävisi nyhtöpossulle ihan 6-0, mutta täytynee vielä piilottaa johonkin (vaikka jauhelihan sekaan ;-)

      Poista
  19. Olen itse niin tottunut käyttämään papuja, linssejä ja esimerkiksi puoli-ilmaista soijarouhetta, että en juurikaan kaipaa härkistä tai nyhtökauraa lautaselleni. Jos syön eineksiä, niin sitten syön ne jossain täysin valmiissa muodossa, kuten pihveinä. Ehkä nämä tuotteet palvelevat vielä paremmin sekasyöjiä kuin vegaaneja (vaikka toki suurin osa vegaaneistakin on näistä innostunut, ei sillä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AInakin näillä saadaan huomiota erilaisille vaihtoehdoille niille, jotka haluavat vähentää lihansyöntiään. Se ei ole välttämättä ihan huono juttu sekään :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!