sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Arkistojen aarteita : Vadelma-timjamipiirakkaa

Katselin tuossa pihan timjamia vähän sillä silmällä ja selasin vanhoja blogiarkistojani. Vadelmat eivät vielä ole kypsiä, mutta tämä täytyy pistää muistiin. Niin, ja löysin timjamille yhden toisen reseptin. Se ilmaantuu blogiin myös kohta, mutta ensin pitää mennä leikkimään legoilla... 

Tässä siis "Arkistojen aarteita" vanhan blogin puolelta. 


Vadelma-timjamipiirakkaa  


Täyte : 
3 kananmunaa + 3 keltuaista
2 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2 tl Maizenaa
7dl kermaa +  2dl maitoa
6 timjaminoksaa
1/2 l vadelmia

pohja :
150g voita
2 dl sokeria
4 keltuaista
vajaat 5 dl jauhoja, hyppysellinen suolaa

Vaahdota pohjan voi ja sokeri ja lisää sitten vähitellen joukkoon keltuaiset. Lisää suola ja jauhot ja sekoita nopeasti taikinaksi. Laita jääkaappiin kovettumaan elintarvikemuoviin käärittynä.
Laita lämpiämään uuni 200 asteeseen. Leikkaa pohjataikinaköntästä ohuita siivuja ja peitä niillä voideltu piirakkavuoka ohuelti. Tasoita saumakohdat ja pistele haarukalla. Laita hetkeksi jääkaappiin kylmenemään. Tämä auttaa siihen, ettei taikina kutistu ja reunat valu, vaikkei pistäisikään kuivia herneitä tai papuja pohjan suojaksi kun se paistetaan uunissa n. 15min ajan.
Vatkaa täytteen munat, keltuaiset, sokeri, vanilja ja Maisena sekaisin kulhossa. Kuumenna kerma ja maito muutaman timjaminoksan kanssa kasarissa melkein kiehuvaksi ja kaada munaseoksen päälle. Sekoita ja siivilöi pohjan päälle vuokaan.

Laske uunin lämpötila 180 asteeseen. Levitä täytteen päälle vadelmia sekä loput timjamista (vain lehdet, ei varsia). Paista kunnes pinnassa muutama rusehtava kohta. (30-40min uunista ja piirakan koosta riippuen).

Tarjoile haaleana ja ripottele päälle vielä tuoreita vadelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!