Oi, miten sää onkaan hellinyt viimeisen viikon aikana! Isäntä vaihtoi jo aamukahvipaikkansa pihalle ja sai kuopuksesta seuraa (vähän vain tarvittiin peittoja avuksi)
Tämä äitienpäiväkin on mennyt helteisissä merkeissä ja vaikka vähän tulikin reissattua mummilan suuntaan, niin silti olemme ehtineet myös nauttimaan ulkonaolosta. Hiekkalaatikkoiltojen kausikin tuli virallisesti avattua. Niin, ja tänään söimme ensimmäistä kertaa illalla ulkoterassilla tänä vuonna. Aika huikeaa, eikä tarvittu edes toppatakkeja.
Ruokana meillä oli yksinkertaisesti pihvisalaattia. Taas todennettiin sekin, miten siivutettuna kaksi pihviä riittää vallan mainiosti neljälle ja puolelle syöjälle. Pohjalle ihan perussalaattia eli kurkkua, tomaattia ja vihreää salaattia. Höysteeksi basilikaa ja paahdettuja manteleita, päälle taas viikuna-taatelibalsamicoa.
Ennen salaattia maisteltiin viininlehtikääryleitä, retiisejä ja pannulla paistettuja pekoni-luumukääröjä. Tästä se kesä alkaa!
Ihanaa äitienpäivän iltaa vielä kaikille!
