tiistai 2. elokuuta 2016

Mustikkamuffinsseja, kuinkas muuten


Kun metsä tarjoaa mustikoita, on aika tehdä mustikkamuffinsseja. Siitä ei ole ylikäyminen. Jollei tuoreista mustikoista tee näitä edes kerran, ei maailma enää pyöri ja tämä äiti muuttuu kiukkupussiksi. Siispä...

Jo vuosia samalla reseptillä Hummingbird Bakeryn kirjasta. Välillä vähän tuunaillen. Tällä kertaa mukaan kaadettiin iso kourallinen valkosuklaahippuja ja pieni kourallinen pihan vadelmia. Niin, ja vaikka muffinssit tietysti ovat ihan parhaita tuoreista marjoista, tällä reseptillä (ja vain tällä) olen onnistunut saamaan myös pakastetuista tuoreen veroisia.



Mustikkamuffinssit 2016

5,5dl jauhoja
4dl sokeria
1tl suolaa
1,5tl leivinjauhetta
0,5tl soodaa
vajaat 4dl piimää
1 kananmuna
1tl vaniljasokeria
70g sulatettua voita
1/4 litraa mustikoita
iso kourallinen valkosuklaahippuja

Lämmitä uuni 170 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet (ei mustikoita tai vaniljasokeria) keskenään. Sekoita piimä ja kananmuna.
Sekoita seokset vielä keskenään. Kaada lopuksi sulatettu voi ja sekoita koneella (tai käsin) kunnes taikina on tasainen.

Kaada joukkoon vielä valkosuklaahippuset ja mustikat. Sekoita tasaisesti taikinaan.

Jaa muffinssivuokiin (tai noihin pieniin pahvisiin kakkuvuokiin, joihin olen tosissani tykästynyt). Ripottele päälle vielä vadelmia.
Kypsennä uunissa 20 - 25 min (pahvivuoat melkein 30min)

Anna hetki jäähtyä ja nauti. Tunne kesä.

4 kommenttia:

  1. Saispa mustikoita. Juuri katsoin muutama päivä sitten pienen pientä mustikkarasiaa,törkeän kallista,ja pensasmustikoita vielä. Pitää tyytyä pakastettuihin...Nam,hyvän näköiset muffinsit:)

    VastaaPoista
  2. Mustikat ovat vadelmien ohella suosikkimarjojani. Onneksi ne kestävät pakastamisen aika hyvin, vaikka ovathan tuoreet sitten ihan omanlaisiaan...

    VastaaPoista
  3. No nyt on niin herkullinen resepti, että on pakko kokeilla :)

    VastaaPoista

Ilahdun aina kommenteista!