Sitä se kuitenkin on. Ainakin minusta. Piste.
Pohditaan nyt kuitenkin. Todennäköisesti syynä ovat punajuuret ja pähkinät. Ne ovat syksyn sanoa ja suorastaan huutavat punastuvia ja kellastuvia lehtiä ja ikkunaan ropisevaa sadetta. Myönnetään, tuo viimeinen tuli mieleen, kun juurikin korvan vieressä lasin takana sataa. Sinihomejuustokin on jotenkin syksyn ja talven herkku.
Hyvää tämä oli. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Eikä se nyt kai mitään kamalan lihottavaakaan ollut, paitsi ehkä se sinihomejuusto. Kastikettakaan ollut kuin vähän saksanpähkinäöljyä. Ei se vaan tarvinnut mitään muuta.
Pohjaksi keitettiin suolatussa vedessä kvinoaa ja sekaan sekoitettiin uunipunajuurikuutioita ja kurpitsapaloja. Vihreäksi valikoitui pinaatti ja jonkinlainen salaattisekoitus. Tomaatit vastaavat raikkaasta hapokkuudesta ja pähkinät rapsakoista sattumista. Kermainen sinihomejuusto taas... tiedättehän? .
Joka tapauksessa. Tätä tehdään toistekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun aina kommenteista!