Ei kakkua lauantaina

Alkuvuoden kakkukiintiö on meidän perheellä nyt täynnä vähäksi aikaa. Taukoa siis oli saatava aikaiseksi ja mikäs olisikaan parempi tapa taukoilla, kuin harrastaa liikuntaa uinnin (ja vesiliukumäkien) muodossa?

Suuntasimme siis Turun Caribiaan sotasuunnitelmana nauttia vesitouhuista isompien lasten kanssa ja sitten illastaa ihan kahdestaan, kun lapset siirtyvät isovanhempien luokse. Ei paha suunnitelma ollenkaan.

Caribia on minulle tuttu yli kymmenen vuoden takaa. Silloinen pomoni asui Turussa ja useampikin tiimipalaveri tuli vietettyä kyseisessä paikassa. Olikin jo aika uudistaa tuttavuus. Respassa kuulimme, että talo on käytännössä täynnä. Vähän rupesi hirvittämään ruuhka altaiden suunnalla, mutta ihan turhaan. En tiedä, olivatko muut asiakkaat jossain muualla, mutta tilaa oli ihan riittävästi. Edes vesiliukumäkiin ei ollut sen suurempia jonoja. Nautimme useamman tunnin vaihtelevasta vesipetoilusta ja kivaa oli. Parasta lasten mielestä oli "Black hole"-liukumäki ja ulkoaltaan virtaustunneli ja kyllähän äitikin niissä viihtyi.

Viihdyimme vedessä useamman tunnin ajan, mutta lopulta tuli kuitenkin aika lähteä kuivumaan. Hiuksia kuivateltiin lasten toimesta alakerran Hesessä. Sitten isäntä lähti kuntosalille ja äiti kuskasi jälkikasvun isovanhempien hoteisiin.

Meillä oli hetken harkinnassa lähteä keskustaan syömään, mutta iltapäivän aktiviteettien jälkeen lähtö kylmään keliin tuntui täysin ylivoimaiselta. Juuri ja juuri saimme itsemme raahattua takaisin alakertaan Havanna-ravintolaan.


Illan jättihampparit

Tummasävyinen ravintola on viihtyisän oloinen. Seinustalla oli meitä varten mukava kahden hengen pöytä eikä paikassa ollut mitään muuta vikaa kuin kylmyys. Mistä se johtuu, että niin monessa ravintolassa on niin kylmä? Villatakkikaan ei oikein riittänyt.

Palvelu oli ystävällistä, vaikka aiheutimmekin hämmennystä varmistaessamme, että viinipullo on avattu saman päivän aikana. Meillä vain on asiasta vähän huonoja kokemuksia laseittain osteaessa ja pullo tuntui siihen väsymysasteeseen kahdelle ruokailijalle vähän turhan isolta vaihtoehdolta. Sinänsä ihan hyvä valinta, sillä tilaamamme luomuviini oli myös vähän nuorta ja turhankin tanniinista...

Alkuruoaksi otettiin kuponkitarjouksena olleet Cesar-salaatit ja pääruoaksi hampparit. Salaatti oli rapeaa ja kastiketta juuri sopivasti. Hyvää siis. Annos oli myös alkuruoaksi varsin kookas. Sama kokoluokka jatkui sitten hamppareissa. Olisihan minun pitänyt tajuta, että 200g pihvi on hiukan isonpuoleinen... Pekonien kanssa pihvi vähän dominoi hamppariani ja harmillisesti hyvänmakuiset lisukkeet jäivät statistin rooliin ja maistuivat vasta viimeisissä suupaloissa. Isäntä piti kovasti bataattiranskalaisistaan, mutta minun perunoistani oli rapeus kadonnut jonnekin. Olikohan ollut liian kiire saada annokset pöytään vai oli olivatko perunat odotelleet tiskillä?

Loppuun emme muuta jaksaneet kuin jätskiä ja sorbettia. Nehän maistuvat aina.

Lasku ei ollut suuren suuri ja jäimmekin pohtimaan, miten Havana asemoituu ravintolakentällä. Tällä kokemuksella se sijoittuu hiukan Hesen ja Kotipizzan hienommalle puolelle, muttei kuitenkaan ihan vielä yltänyt varta vasten ruoan takia vierailtavaksi ravintolaksi. Ei sen kai toisaalta kuulukaan.

Hotelli oli täynnä lapsiperheitä ja ravintolassakin heitä näkyi paljon. Ruoka oli ihan hyvää, sitä oli todellakin riittävästi eikä käyntiä varten tarvinnut käyttää koko viikon ruokabudjettia. Havana sopiikin siis tosi hyvin perheiden ravintolaharjoitteluun ja juurikin siihen kylpyläpäivän päätteeksi hurjana vellovan nälän rauhoittamiseen.


Yön jälkeen

Kovin kauan emme illalla jaksaneet pysyä hereillä ja mikäs siinä oli nukkuessa. Sänky oli varsin mukava, tyynyt pehmeät ja peitot lämmittivät. Muutenkaan huone ei ollut monen muun hotellin tapaan yli-ilmastoitu, joten hurinat ja tuulet eivät häirinneet unia.

Aamulla sitten suuntasimme runsaalle buffettiaamiaiselle. Minulla on aina kaksi asiaa, jotka tarkistan hotelliaamiaisesta. Munakokkelin kuuluu olla silkkistä ja pekonien rapeaa. Caribia sai täydet pisteet pekonien osalta, mutta munakokkeli ei noussut keskitasoa korkeammalle. Toisaalta...

Buffetista löytyi tosi paljon muutakin syötävää ja kaikkien lasten (ja äitien) suosikki eli suklaasuihkulähde. Nam! Sen avulla aamu saadaan käyntiin hymyillen pahimmaltakin aamukränkältä. Suihkulähteen ympäristön tyhjyyttä tosin jäi vähän ihmettelemään. Pöytä näytti vajaalta, vaikka siinä oli vaikka mitä herkkuja. Ehkä siihen oli varattu tilaa innokkaita dippaajia varten ja tyhjä ympäristö näytti hassulta. Sain nimittäin ihan rauhassa dippailla, mikä oli varsin mukavaa.

Sitten haettiin lapset kyytiin, sanottiin Posankalle heipat ja suunnattiin takaisin kotiin - vakaana aikomuksena ottaa homma vielä uusiksi jossain vaiheessa.