torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannuksen maalaissalaatti ?


Millainen on maalaissalaatti? 

Minun maalaissalaatissani pitää olla kananmunia ja pekonia. Kaikki muu voi vaihtua, mutta nämä kaksi pysyvät. No, oliivit ovat ehkä kanssa pakollisia ja vihreä salaatti - niin ja vahva vinegretti. Mutta noin muuten olen varsin joustava...

Ai, miten niin tapoihini kangistunut? Kyllähän minä voin tuohon aina joskus sekoittaa vaikka tomaatteja tai jopa leipääkin.

Yks versio maalaissalaatista 

Keitetään muutama kananmuna kovaksi ja jäähdytetään. Paistetaa pekoninpalat rapeiksi.

Pestään salaatti, siivutetaan retiisi, leikataan kurkku ja poimitaan oliivit pussista.

Sekoitetaan salaatti. Revitään kananmunat palasiksi ja ripotellaan niille ihan hitunen suolaa.

Murustellaan joukkoon vielä fetaa. Maistellaan vähän ja mietitään tekisikö vielä mieli jotain. Tällä kertaa ei tehnyt.

Tarjoillaan nälkäisille hyvän leivän kera ja lykätään eteen myös pieni kulhollinen tujuakin tujumpaa vinegrettiä, jota jokainen saa valuttaa salaatille haluamansa määrän. Oli se sitten pisaroittain vihreille lehdille tai lätäköittäin paloja siinä uittaen.

Nautitaan ja hyristään yhdessä tyytyväisyydestä.


2 kommenttia:

  1. Mietin juuri juhannuksen tarjoilua ja nappasin tämän mukaan. Kerrankin, jollakin on oikeanlaiset oliivit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kelpasi :-) Tätä voi hauskasti tuunailla mielensä mukaan.
      JA nuo oliivit ovat tosiaan hyviä. Maistuvat oikeasti oliiveilta. Täällä kuva paketista : http://tatakeittioelamaa.blogspot.fi/2016/05/tuunataan-tuttua-couscous-salaattia-ja.html

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!