maanantai 1. helmikuuta 2016

Pihistelyä helmikuussa eli paljonko rahaa oikeasti kuluu ruokaan?

Pelkkää purkkiruokaa?
Minun piti tehdä tämä jo tammikuussa, mutten saanut laiskuuttani aikaiseksi. Sen parempi, nyt pääsen hyvään seuraan laskemaan ruokalaskuja helmikuulta. Suolaa ja hunajaa -blogin Jonna nimittäin haastoi bloggaajia yleisemminkin laskemaan ruokamenojaan. Hauska nähdä, miten käy. Meillä kokataan paljon yksinkertaisia ja helppoja reseptejä (joiden aineksetkaan eivät ole huisin kalliita) - ihan lapsiperheen kotiruokaa siis. Hauska verrata meidän menojamme todellisiin ruokahifistelijöihin.

Olen pari kertaa aiemminkin tehnyt vastaavia laskelmia ihan julkisestikin eli 2014 ja 2012. Viimeksi mietin, miten viikottaiset ruokamenot ovat voineet laskea, vaikka ruoka oli kallistunut. Nyt kun halpuuttamisesta on puhuttu paljon ja ilmeisen tosissaan, pitäisi laskun siis entisestään olla pienentynyt.

Sen verran täytyy mainita muutoksista jo etukäteen, että olemme taas molemmat vanhemmat palkkatöissä, lapsia on edelleen kolme, mutta kaksi vanhinta poikaa syövät miehen annoksia näin teini-ikää kolkutellessa (11v ja 13v) ja kuopuksellekin ruoka maistuu (4v). Näillä muuttujilla saattaa siis olla vaikutusta lopputulokseen.

Katsotaan miten käy

Tuossa alla vielä heti alkuunsa vuoden 2014 viikottaiset ruokamenot. Yhteensä kuukausi päättyi noin 860 euroon. Siinä siis alun vertailukohta.

Näin vuonna 2014

Edellisen kerran piirsin oikein käppyröitä vuonna 2014 eli vielä toisen blogin puolella. Sieltä löytyvät myös vuoden 2012 vastaavat pohdinnat.

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa, kun tulet mukaan. Tästä tulee vielä paljon, paljon mielenkiintoisempaa kuin uskalsin edes kuvitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit aivan oikeaan väliin - minun piti ihan tosissaan tämä tehdä jo tammikuussa, mutten vaan saanut aikaiseksi. Jännä nähdä, miten budjetit vertautuvat :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!