tiistai 23. elokuuta 2016

Helppoa, nopeaa ja vähän ekologistakin - Apetit Tuorekset

Lomalla tuntuu riittävän kaikenlaisia kivoja ja mielenkiintoisia juttuja. Tänään aamulla olin lehdistötilaisuudessa kuuntelemassa Apetit Tuorekset -uutuudesta ja tietysti myös vähän maistelemassa. (Ja sitten istuin kampaajalla, mikä sekin oli kivaa, muttei kyllä oikeastaan liity tähän aiheeseen mitenkään...)

Tuorekset ovat juuri niitä eli tuoreita kasviksia kuorittuina, pilkottuina ja pakattuina. Mukaan ei ole lisätty mitään ylimääräistä, ei edes suojakaasua. Säilyvyyden takaa uudenlainen pakkaus, jonka mikroreiät auttavat luomaan paketin sisältämien kasvisten vaatimat säilytysolosuhteet.

Minä pidän siitä, ettei paketista löydy mitään ylimääräistä. Joskus aikoinaan sain kammon suojakaasuun, kun aiemmin kissojen herkkuna ollutta possunsydäntä eivät katit kunnolla suostuneet nuuskaisemaankaan paketin muututtua suojakaasupakkaukseksi. Järkeilin luontokappaleiden sentään haistavan paremmin kuin minä, mitä kannattaa suuhunsa pistää.

Helppoa & nopeaa  

Kasvikset siis on kuorittu ja leikattu valmiiksi ja ne voi keikauttaa suoraan paketista salaattiin, pannulle tai mihin nyt yleensäkin vastaavia kasviksia sattuu käyttämään. Sitten vaan paketti pois pöydältä ja siistiä on.

Helppoutta meille demonstroi Apetitin kaupallinen johtaja Esko Lantto pistämällä essun päälle ja hellan pöhisemään. Hyvää tuli, eikä kestänyt kymmentä minuuttia.


Helppoutta ja nopeutta voin minäkin todistaa. Illan pastalisukkeet valmistuivat nopeammin kuin pasta kiehui ja siinä oli sentään mukana makkarapalleroiden paistokin!


Entäs se ekologisuus? 

Kotitaloudet heittävät pois Suomessa 23 kiloa ruokaa vuodessa. Vaikka määrä on vähemmän kuin armailla naapureillamme (Ruotsi 29kg ja Tanska peräti 48kg), on se silti aikamoinen. Jos kotiin ei tarvitse ostaa turhan suuria paketteja kasviksia jääkaapin perälle muhimaan ja kuoret + muut pilkkomisjätteet menevät isommissa erissä joko kompostointiin tai bioenergian tuotantoon, niin ilman muuta vaikutus lienee myös ympäristölle suosiollinen.


Kiitos mahtavasta testipaketista! Ei tarvitse mennä ihan heti kasvisostoksille :-)


Kenelle? 

Pakettien koot vaihtelevat runsaan 200g ja 350g välillä. Meidän suursyömäriporukkamme ei siis yhdellä pakkauksella pärjää. Tämän illan testauksessa kaksi 350g pakettia katosi alta aikayksikön, vaikka lisäksi tarjolla oli myös pastaa ja makkarapalleroita. Ihan perhepakkauksista ei siis voi puhua, eivätkä Tuorekset ole isomman perheen perustuote.

Hinnaltaan 3-6€ /paketti myös nostaa aterian kokonaiskustannuksen sellaiseksi, että edelleen kannattanee ostaa kasvikset isommissa erissä erikseen, vaikka ottaakin huomioon kuorien ja leikkuujätteiden osuuden. Meillä kun ei yleensä juurikaan ehdi syötäviä osia kasviksista bioroskikseen saakka määrien ollessa viiden hengen taloudessa aika isoja jokaisella aterialla. Lasten lautasille toisinaan jääviin jämiin puolestaan ei kasvisten paketointi paljon vaikuta.

Toisaalta, esikoinen tuossa jo totesi Tuorekset-pakettien kyllä sopivan meillä esim. tiistai-illan harrasteajojen pätkimään iltaan helpottamaan ruoanlaiton tuskaa. (Kyllä, sekin todettiin tänään). Samalla mietin, että kesälomalla Tuorekset olisivat kummasti auttaneet upottamaan kasviksia kahteen vanhempien töissä ollessa itse ruokansa kokanneeseen koululaiseen. Ei meinaan taidettu veitsitaitoja pahemmin kesaälomalla treenata.

Myös sinkkutalouksille (tai kahden aikuisen talouksille) Tuorekset tuovat helpotusta. Kasviksia saa monipuolisesti eikä tarvitse ostaa isoja määriä jääkaappiin. Näissä talouksissa myös taloudellinen vaikutus jää varmasti plussan puolelle.

Vain kerran viikossa ruokaostoksensa tekevät puolestaan arvostanevat koko viikon kestävää käyttöaikaa.

En minäkään näitä aio unohtaa. Paketista pannulle prosessin helppous on arki-iltoina varmasti houkuttelevaa, samoin kuin mahdollisuus varata viikolle pari pakettia valmiiksi niitä iltoja varten, kun ruoka pitää saada pikapikaa, kauppa tuntuu olevan ylivoimaisen kaukana eikä inspiraatiota löydy yhteenkään ylimääräiseen minuuttiin keittiössä.



Tänään kasvis-makkarapalleropastaa 
(2 aikuista, 2 nuorta teiniä ja yks 5v - vähän jäi huomiseksi lounasevääksi) 

2pkt eli 700g kasviksia (Apetit Tuorekset Grillikasvikset ja Rion Grillikasvikset)
Neito mausteöljyä (yrtti  sekä sitruuna )
1 valkosipulinkynsi
5 raakaa ruokamakkaraa - toinen pikavinkki arkiruokaan! 
suolaa, pippuria

1pkt penne pastaa (500g)

Espelette-chilijauhetta hitunen
parmesaania raastettuna


Laita pastavesi kiehumaan. Kun vesi kuplii, lisää suolaa ja pasta ja keitä paketin ohjeen mukaan.

Kuumenna tilkka yrttiöljyä pannussa. Puristele raakamakkaran sisus palleroiksi pannulle ja voilà - siinä ovat maukkaat lihapullat valmiina pastan seuraksi. Ruskista pallerot melkein kypsiksi.

Siivuta valkosipulinkynsi ja kaada Tuorekset-pakettien sisältö sen kanssa pannulle. Sekoittele ja anna kuumeta ja kypsyä muutaman minuutin ajan. Älä ylikypsennä. Kasvisten kuuluu olla rapsakoita.
Maista ja lisää suolaa, mikäli makkaroista ei ole tullut tarpeeksi. Valuta joukkoon loraus sitruunaöljyä. Pippuroi makusi mukaan.

Valuta pasta, mutta ota vielä hieman keitinvettä talteen. Sekoita pasta kasvisten joukkoon ja lisää hiukan vettä, mikäli näyttää kuivakalta. Nosta pöytään tarjolle chilijauheen ja parmesaanin kanssa.

Kasvikset olivat ihanan tuoreen oloisia ja makuisia, ja säilyivät kivan rapsakoina kypsentäessäkin. Ihan kuin itse leikatuista tehtynä - itse asiassa varmaan parempinakin, kun ottaa huomioon monien kauppojen hevi-tiskien tilanteen tai sen, miten omassa jääkaapissa kasvikset toisinaan muutaman päivän joutuvat odottamaan.


Kiitokset Apetit -tiimille mielenkiintoisista esityksista ja terveellisestä herkkukassista - kyllä meillä tällä viikolla syödään kasviksia vähintään se 500g per nuppi päivittäin. 
Peukut myös Niko Kivelälle aamun piristäneistä nauruista. Osui ja upposi. Myönnän järjestäväni tiskikoneen usein miehen jäljiltä uudelleen...

8 kommenttia:

  1. Täälläkin korjataan aina tiskipesukone miehen jäljiltä. Kiitos kivasta reseptistä ja kyllä olisi mälsiä ruokia ilman kasviksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanaa, miten kasvisten käyttö vaan helpottuu ja nopeutuu. Luulen, että aika monella kynnys laskee, kun ei tarvitse kuoria ja pilkkoa.

      Poista
  2. Maukkaan kuuloien resepti.

    Olisi ollut kuva tunnelin ehtiä, mutta tänään ei.kyllä pystynyt irtoaminen vaikkei kaukana työpaikalta ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan kaikkeen ei ehdi millään, mutta onneksi tälle lomaviikolleni on osunut useampikin kiva juttu.

      Poista
  3. Tabletti kirjoitteli ihan omiaan. Siis kiva tuonnekin ehtiä...

    VastaaPoista
  4. Harmi kun en päässyt paikalle. Olen noita pakkauksia kaupassa ihaillut. Herkullisen värikkäitä. Loistava tuote varsinkin pienemmille ja sinkku talouksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pienempiä eriä monipuolisesti eli tosi hyvä tuote juurikin sinkuille tai pienille perheille. Isommalle porukalle joutuu ostamaan turhan monta pakettia kerralla :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!