torstai 26. marraskuuta 2015

Minä olen sitten ihan julkisesti yli 40v (ja ylpeä siitä)


Liityin nimittäin mukaan nelkytplusbloggaajien ihanaan joukkoon. Aikuisbloggaajat ovat vähintäänkin yhtä trendikkäitä kuin nuoremmatkin, ripauksella elämänkokemusta ja luovaa hulluutta. Olen ylpeä voidessani kutsua itsenänikin nelkytplusbloggaajaksi.

Mitä tämä siis tarkoittaa? 

Olen mukana blogiyhteisössä, jonka jäseniltä saa tukea ja neuvoa bloggaamiseen. Toisinaan tehdään yhteisiä projekteja, kaupallisia ja vähemmän kaupallisia, mutta pääpaino on ainakin minulla nimenomaan tuossa yhteisöllisyydessä. Toivon myöskin, että luokseni yhteisön kautta löytäisi myös lisää lukijoita, niin nuorempia kuin vanhempiakin. Kaikki ovat tervetulleita.. Bloggaajien välinen yhteisöllisyys on hieno asia, mutta kaikkein mahtavimpia ovat kommentit lukijoilta - olivat he sitten bloggaajia tai muuta yleisöä!


Miten tämä vaikuttaa blogini sisältöön? 

Ei oikeastaan mitenkään. Paitsi, että mielenkiintoisia aiheita voi tulla lisää. Edelleenkin kirjoitan omia ajatuksiani ja mielipiteitäni ruokaan, trendeihin, tuotteisiin ja ruokapaikkoihin liittyen. En ole myynyt sieluani, eikä kukaan sanele kirjoituksiani. En odota myöskään tällä rikastuvani varsinaisesti muuten kuin elämysten osalta. Päivätyöni on jatkossakin muualla.


Mitkä ihmeen Nelkytplusblogit? 

Listalta löytyy 38 toinen toistaan mielenkiintoisempaa blogia eri aihealueilta. Joukossa on varmasti jo monia tuttuja, mutta käy ihmeessä löytämässä myös uutta luettavaa. Nelkytplusblogit

Facebook : Suomen 40+ blogit
Instagram : nelkytplusblogit

Mukana myös toinen blogini kirja-/kulttuuri / Ja kaikkea muuta



2 kommenttia:

  1. Tervetuloa mukaan! Keskustelupalstalla käydään vilkasta ajatusten vaihtoa milloin mistäkin, kannattaa selata vaikka vähän alemmaksikin erilaisin bloggailuvinkkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täytyykin pitää tutkimussessio viikonloppuna. :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!