sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Arkiston aarteita ja kamerakuumetta

Kamerani sanoi työsopimuksensa irti, joten olen aivan puhelimen kuvien varassa. Jokainen bloggaaja tietää, miten mukava ja inspiroiva tilanne on varsinkin tähän vuodenaikaan. Valoa ei ole, eikä halvemman hintaluokan älypuhelimen kamera kertakaikkiaan riitä. Siksipä ruokablogini on nyt parhaimmillaankin lähinnä kitunut viime ajat. 

Kamerakuume on nyt pahimmillaan. Olisiko teillä jotain ehdotuksia? 

Vaatimuksina: 
  • helpot säädöt, että tälläainen perusharrastelijakin pärjää ja oppii. (Tosin edellisen kamerankin kanssa menin lähinnä automaattisäädöillä. Pyhästi lupaan seuraavan kanssa opetella. 
  • pieni koko - kameraa pitää viedä milloin minnekin ja mielellään niin, ettei tarvitse matkalaukkutyylistä koteloa kuljetukseen... pieni ja huomaamaton on monessa tilanteessa tarpeen. Vihaan kaikkea ylimääräistä kannettavaa ja painoa mukanani. 
  • Hyvät kuvat - tietty. Bloggaaja kuvaa monenlaista, mutta meillä kai erityisesti ruokaa, kirjoja ja lapsia. Välillä jossain tilaisuuksissa sitten laajempaakin. 



Jotta nyt olisi sitten jotain ruokaankin viittaavaa blogissa,niin tässä vielä eräs ikisuosikeistani arkiston kätköistä. Sopii hyvin isänpäivään! 

Tumma suklaa on ihan ehdotonta leivonnassa, mutta suklaata sisältävät kakkupohjat ovat yleensä vähän kovia ja raskaita. Tämä ei ole. Lempparisuklaastani eli Valrhonan mistä tahansa tummasta tehty kakku en pehmeä ja kevyt, täyteläisestä suklaisuudesta huolimatta. 

Kuva on jollain vanhalla laitteella otettu vuonna 1 ja 2, mutta menköön. En minä muutenkaan parempaa kai saisi... 

Cake au Chocolat de Valrhona

3 kananmunaa
vajaa 1 dl hunajaa
1 dl hienosokeria
vajaa 1 dl mantelijauhetta
80g crème fraîchea
1,25 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
50g sulatettua voita
1 rkl rommia tai muuta alkoholia maun mukaan 
30g suklaata sulatettuna 

Yhdistä kananmunat, hunaja ja sokeri. Lisää mantelijauhe ja sihtaa joukkoon jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Sekoita joukkoon crème fraîche ja sula voi. Lisää rommi ja viimeiseksi sulatettu suklaa. 

Kaada kakkuvuokaan (leipävuoka) ja kypsennä uunissa 160 asteessa noin 45 min. 

Anna jäähtyä hetki vuoassa ennen kuin käännät kakun siitä pois. 



Toisinaan kuorrutan kakun myös hyvin yksinkertaisella kuorrutteella. Sulata yhdessä 100g suklaata ja vajaat 50g voita. Sekoita ja anna jäähtyä hetken aikaa. Ole kärsivällinen. Minä kuorrutan aina liian aikaisin, jolloin osa kuorrutuksesta valuu lautaselle. Valuta kakulle ja jäähdytä loppuun. 


HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!