Se on taas se aika vuodesta

Vielä vähän jouluakin jäljellä

Se on taas se aika vuodesta, kun pitää pysähtyä miettimään, mitä sitä oikein tulikaan tehtyä. Vuosi 2015 toi mukanaan monenlaisia muutoksia, jotka näkyivät blogissakin.

Barcelona Tasteller

Vuoden alussa aloitin uuden työn. Edelleen prosessifriikki piirtelee kuvioita asiakaskokemuksen parantamiseksi ja systeemien hyödyntämiseksi, mutta ala vaihtui hotelleihin. Mielenkiintoista tekemistä on riittänyt. Blogissa tämä on valitettavasti näkynyt päivitystahdin hidastumisena. Kokkaaminenkin on vähentynyt ja kauha siirtynyt varsinkin loppuvuodesta isännän käteen.

Vuosi siis on mennyt töiden ja kotielämän välillä sompaillen. Kesällä emme lähteneet minnekään pidemmälle, mutta pieniä kiepautuksia tehtiin esim. Tallinnaan (sielläkin syötiin) ja syksyllä oli sitten SE matka. Kävimme vihdoin häämatkalla Barcelonassa. Ei siihen mennyt kuin viisitoista vuotta. Kannatti kyllä odottaa, sillä tarjolla oli yksi elämäni parhaista ravintolaelämyksistä. Innostuimme kahdenkeskisestä matkailusta niin paljon, että joulun jälkeenkin käytiin Tukholmassa pyörähtämässä.

Muuten joulukuu menikin aika tarkkaan piirin pyöriessä makkarista toiseen. Nyt aletaan onneksi olla jo viimeistelyvaiheessa ja kukin jo nukkuu omakseen määritellyssä huoneessa.

Tallinnan The Farm

Ei haasteita

Haasteiden osalta vuosi 2015 meni enemmän tai vähemmän penkin alle. Kakkuhaaste hiipui alkuunsa, kun isäntä päätti remontoida syömisiään ja totesin kiloja kertyvän itselleni muutenkin tasaista tahtia. Sitä paitsi, muutama kakku ei oikein maistunut kenellekään. (Tosin tein myös elämäni ensimmäisen hyvältä maistuvan raakakakun!) Itse asiassa ainoa tänä vuonna kunnialla selvittämäni haaste liittyy teatteriin, eikä sillä ole mitään tekemistä ruoan kanssa.

Vuodelle 2016 lupaan olla ottamatta haasteita. Kokataan, mitä kokataan, silloin kuin siltä tuntuu. Ainoastaan valokuvien suhteen voisin poiketa säännöstä. Sain juuri ennen joulua uuden kameran. Joitain perussäätöjä on jo tullut opeteltua, mutta ehkä sitä voisi luvata itselleen opetella kuvaamaan ilman automaattisäätöä? Ensi vuonna tähän aikaan täytyy sitten kurkata, miten kävi.


Hyvä vuosi

Tämä vuosi oli hyvä vuosi kiireistä huolimatta. Vielä on muutama tunti jäljellä.
Tänään tuntuu siltä, että uunista löytyy illalla syöttökukkoa ja lomaileva isäntä sai äsken valmiiksi myös illan Bûche aux pralinés roses - näyttää hyvältä, mutta palataan noihin vasta sitten ensi vuonna.

IHANAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE! 

Syötiin Tukholmassa

Kaksi päivää Tukholmassa miehen kanssa ja arvatkaapa mitä teimme? Kävelimme, kävelimme ja kävelimme vähän lisää, jotta jaksaisimme syödä. Niin, ja nukuimme varmaan enemmän kuin koko jouluna yhteensä. 

Teemana meillä oli rentous, rustiikki ja lämpö- Viimeksimainittu tosin katosi joulukuun viimaan. Aurinko paistoi, mutta ensimmäisen päivän palelin koko ajan. 

Veto ja viileys oli myös ainoa haittapuoli Östermalmin kauppahallin Lisa Elmqvist ravintolassa. Meriantura sitruunavoilla, punajuurella ja pienillä uusilla perunoilla oli yksi elämäni parhaista. 

Enhän minä tietysti merianturaa ole kamalan monta kertaa syönytkään, mutta tämä oli kyllä uskomattoman hyvää... ja se voi, melkein lusikoin sitä ihan sellaisenaan, mutta kun oli vai veitsi ja haarukka. Tyydyin vain murskaamaan perunat joukkoon... 

Muutenkin kauppahallissa oli herkkuja tarjolla, juurikin sellaiseen vähän torimaiseen husmanskost-tyyliin. Kaikki näytti hyvältä, mutta tällä kertaa halusimme istua kunnolla pöydän viereen. 

Kauppahallista kulku kävi Gamla Stanin puolelle. Sieltä löytyy kahviloita rivissä. Ensimmäinen oli hauskan luolamainen (takaseinä oli kuin olikin kiveä). Kahvi oli kuumaa ja kanelipulla kunnon bullaa. 

Illalla jouduimme tyytymään Opera Bariin Opera Källarin sijasta. Jälkimmäinen oli joulun välipäivinä kiinni. No, söimme ihan hyvin ja liikaa. 

Raputoast majoneesilla oli maukas, mutta ihan liian suuri. Unohdin sanoa tarjoilijalle haluavani puolikkaan annoksen. Häränposki oli pehmeää, mutta harmillisen mautonta. Teki mieli muistuttaa keittiömestaria vahvan keittoliemen ja suolan olemassaolosta, mutta ainakin tuo täytti vatsan. Oskarin-leivos oli juuri niin voinen kuin pitikin, vaikkakin vähän turhan kylmä. 

Nälkää emme siis nähneet, mutta päivän kauppahalli-ihanuuden jälkeen tämä oli pieni mahalasku. Miljöö tosin jatkui upeana art deco-tyylillään. 

Niin hyvin kyllä vatsa täyttyi, että ruokaa ei tarvinnut etsiä ennen seuraavan päivän brunssia. Ei siitä sen enempää, kahvi oli ok ja kakku syötävää, bagel vähän sinnepäin. Valitettavasti Gamla Stanissa taitaa huomata pienen turistivivahteen myös tarjonnassa. Miljöö, taas kerran, oli kerrassaan mahtava. 

Koko matkan ajan tunsin olevani keskellä elokuvaa. Tukholma on mahtava kaikkine historiallisine rakennuksineen ja tunnelma on jotenkin kiehtovan "vanhanaikainen" vaikka teknologiaa näkyykin kaikkialla (mm. kahvilan ovikoodisysteemi kahvassa oli jännä :-)

Silti mieleeni jäi sellainen vnnhemman ranskalaisen elokuvan tunnelma... jotain tällaista. Ehkä se alkoi noista kauppahallin ruutuliinoista. 

p.s. Kuvia kävelyltä myös täällä

Tauko jouluruoasta

Ai, että ei vielä?

No, minun kyllä alkaa jo kohta tekemään mieli jotain muutakin ja mietin vaihtoehtoja. Vakiot ilmaantuvat pöytään yleensä viimeistään tapaninpäivänä.

Joka joulu tehdään : Ananas-uunileipiä kinkunjämistä - koska vietämme joulun mummilla ja pappalla, he osaavat jo varautua kinkun koossa leipähimooni... Näissä vaan on ihan oma makunsa joulukinkusta tehtyinä.

Sitten siirrytään kasviskeittoon, joka tosin tällä kertaa oli ruokapöydässä jo ennen joulua - silloin kun kukaan ei ehtinyt tekemään mitään erityistä ja oli menty vähän huonolla syömisellä remppa- ja jouluvalmistujen vuoksi. Maistui muuten tosi herkulliselta. Varsinkin kun seuraksi sai ruisnaksujen lisäksi saaristolaisleivän nopeaa serkkua eli Sikke Sumarin mallasleipää. (Reseptit molempin lempileivistä eli täältä)

Nuo ruisnachot ovatkin aika jännä juttu. Silloin, kun niitä ilmaantui markkinoille, maistoin yhden pussin ja totesin sen olevan pahaa. En tiedä, onko resepti muuttunut vai mistä on kyse, mutta siskon tuomat nachopussit hävisivät tiuhaa tahtia. Päälle vähän tuorejuustoa ja varsinkin seesamimaustetut nachot upposivat ihan itsekseen.

Pojista polvi paranee ja jouluherkkuja

Pojista polvi paranee. 

Istahdin tuossa kuusen viereen viikolla. Tarkemmin katsoessani huomasin siitä löytyvän vain sinisiä, kullanvärisiä ja valkoisia palloja. Hetken muistelin laatikossa kyllä olleen punaisiakin. Sitten ymmärsin kysyä kuusenkoristelijoilta. "Värikoodattu. Designia tietysti", vastasivat pojat. Joopa joo, ei olisi tullut itselleni mieleenkään...

Jouluherkkuja

Vietimme joulun mummin ja pappan luona, joten oma kontribuutioni jouluruokiin oli varsin rajallinen. Lupasin huolehtia kalat eli kylmäsavulohta, mätiä ja sillejä. Tein kyyttölihapullat, keräsin juustotarjottimen ja sitten vielä väkerreltiin makeita herkkuja kahvipöytään. Karpalokakku, marsipaanipähkinät, suklaasydämet ja tietysti joulufudge saatiin aikaan aatonaattona työpäivän jälkeen. Ei yhtään paha rasti siis...

Vatsa venyy vaan mitä ilman ei tule joulua? 

Se on kumma, miten joulunaikaan vatsa tuntuu vetävän vähintäänkin tuplasti sen, mitä normaalisti. Ensimmäinen lautasellinen on aina täynnä kaikkia ihania hämäläisen joulupöydän herkkuja, mutta toinen lautasellinen käsittää aina erityisesti suosikkejani. Minun jouluni ei ole joulu ilman rosollia (ilman silliä!), hämäläistä piimäjuustoa ja lihapullia. Niitä haen yleensä lisää vielä toisenkin kerran - niin ja kinkkua tietysti...

Onko teillä jotain välttämätöntä joulupöydän herkkua, jota ilman ei joulu tunnu juhlalta? 

Rauhallista pyhienjatkoa kaikille! 

Valkosuklaafudget

Blogista Irman ihannekakku

2,5dl kuohukermaa

680g Siro hienoa sokeria

100g voita

1dl kondensoitua maitoa

2tl vaniljauutetta

2rkl glukoosisiirappia

100g valkosuklaata (Valrhona) 

Laita kaikki muut ainekset kuin valkosuklaa kattilaan ja keitä, kunnes ne ovat hyvin sekoittuneet. Nosta lämpöä ja anna poreilla, kunnes seos on vaalean ruskeaa (n.10min). (120 astetta- tosin meillä oli vaihteeksi taas sokerilämpömittarista patteri loppu) 

Kaada seos metalliseen kulhoon ja vatkaa pari minuuttia. Lisää valkosuklaa paloina ja vatkaa lisää. Ohjeen mukaan pitäisi vatkata kymmenen minuuttia, mutta minulla massa jäykistyi liikaa. 

Kaada laakeaan astiaan (koko riippuu vähän siitä, miten paksut fudget haluat) ja painele tasaiseksi. Laita jäähtymään. Leikkaa seuraavana päivänä kuutioiksi tai kolmioiksi tai miten nyt haluatkin. 

Nämä fudget maistuvat melkein Omar-karkeita ja ovat koostumukseltaankin aikalailla samanlaisen kermakaramellin tyylisiä. Aiheuttavat himoa, jota on vaikea hallita. 

Viimevuotiset karpalofudget täällä ja huomenna kokeillaan vielä yhtä suklaisempaa versiota. 

JustVege = vatsa täynnä ja iloinen mieli

Pomon kuva seinälle piirrettynä 

Joulunalusviikolla meillä on huusholli ollut hyrskyn myrskyn huonevaihtojen vuoksi. Kokkailu on jäänyt varsin rajalliseksi, joten työlounaatkin on pitänyt hankkia muilla keinoin. Ulkoruokinta oli siis paikallaan.

Suuntasin kollegan kanssa työmatkalla huomioni kiinnittäneeseen JustVege - kuppilaan. Jouluviikolla ei työlounasruuhka ole kummoinenkaan, joten piskuiseen paikkaan mahtui hyvin. Siinä onkin muuten kyseisen paikan ainoa miinus. Se on niin pieni, että luulisin normiviikolla tuolin saamisen olevan vähän tuurikauppaan. Jos sellaisen sattuu saamaan, siitä kannattaa pitää kiinni.

Tykkäsimme paikassa ihan kaikesta. Lämpimät värit kutsuivat istahtamaan tauolle, iloinen musiikki vei aurinkoisempiin maihin. Lounaan jälkeen tuntui siltä, kuin olisi istahtanut hetkeksi rennosti rantakahvilaan nautiskelemaan lämpimästä päivänpaisteesta.

Osansa tunnelmaan toi tietysti ruoka. Välimerellinen mezelautanen oli täynnä mausteisia makuja, jotka eivät polttaneet vaan hellivät makunyströitä vaihtelevalla pyöreydellään. Erilaisia tahnoja, munakoisoa, tomaattikastiketta, marinoituja munakoisoviipaleita ja kikherneitä, markkolaisia "sikareita", puhumattakaan ihanan rapsakoista ja maistuvista falafeleistä. Niin, ja ne pilvenpehmeät leivät - nam... Tämä ei ole fiiniä gourmet-ruokaa vaan reilua, rehellistä ja vähän rustiikkia kasvismättöä. Kaikki oli hyvin tehtyä ja mauiltaan ajateltua, kaukana pikaruoan muovisuudesta. Olo oli hyvinsyönyt ja onnellinen lautasen tyhjennyttyä. Uskallan myös väittää, että vannoutunt lihansyöjäkin pärjää tällä aterialla vallan mainiosti.

Parasta oli kuitenkin palvelu. Iloinen tervehdys ja nimellä merkitty tilaus toivottivat tervetulleiksi, mutta ei siinä vielä kaikki. Itse pomo kävi kyselemässä asiakkaiden mieltä nimeltä kutsuen vielä aterian kuluessakin. Juuri sopivasti asiakkaita lähestyen ilman pienintäkään tungettelevuutta. Kun kehuimme ruokaa, saimme kuulla paikan olleen pystyssä jo pari vuotta. Pomo tekee ruokaa, koska haluaa ja rakastaa työtään. Se myös kuuluu, tuntuu ja maistuu.

Lähtiessä mieli oli virkistynyt kuin pidemmänkin breakin jälkeen ja hyrisimme kylläisinä ja tyytyväisinä. Tänne palaamme ehdottomasti uudelleen. Varokaa vaan, tulen taistelemaan tuolistani, tai sitten testaan paljon puhuttua Wolt-palvelua. JustVege löytyy valikoimista.

Äiti sai joululahjansa etuajassa eli dominopeliä

Kamera tuli hankittua ja olen yrittänyt opetella sen hienouksia. Vähän epätoivoista puuhaa, kun aikaa on löytynyt noin 10min pätkä iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Joulujännitys tuntuu muksuissa, varsinkin Toto (4v) on ihan pitelemätön, kiusaa isoveljiään eikä suostu nukkumaan iltaisin. Suurin syy ajanpuutteeseen ei kuitenkaan ole joulun läheisyys- Ne hommat ovat käytännössä aloittamatta lahjojen hankkimista lukuunottamatta (paketointi onkin sitten hankalampaa... se lasten joulujännitys... ) Viime aikoina aikaa on erityisesti varastanut kodin dominopeli.

Tiedättehän sen pelin, jossa yhtä palaa tönäisemällä saa kymmenen muuta vuorotellen liikkeelle? Me pelaamme sitä vähän isommalla mittakaavalla. Ensin piti myydä saunakamarin sohva, sitten maalata ja tehdä kaappi, ostaa sänky, muuttaa vanhemmat. Sitten siirtyy esikoinen meidän makkariin, Kirppu esikoisen paikalle ja Toto... arvannette?

Ennen kuin piiri pieni pyörähtää loppuun saakka tosin täytyisi vielä myydä yksi parvisanky (tarvetta kellään? Unipuun laadukas sänky, jonka omistaja kolautteli päätään kattoon kasvupyrähdyksen päätteeksi ja muutti siksi alemmas).

Olemme siis vähän jumahtaneet, mutta paljon on jo saatu aikaiseksikin. Me vanhemmat muutimme eilen upouuteen makuuhuoneeseemme. Paljon on järjesteltävää kaappiin ja vaaleille seinillekin voisi laittaa jotain silmänruokaa, mutta ensimmäinen yö sentään jo nukuttiin uudessa sängyssä.

Olen huoneeseen tosi tyytyväinen. Siellä on kivan raikas tunnelma, eivätkä pienen huoneen seinät kaadu päälle, vaikka ensin vähän pelkäsin niin tapahtuvan. Eihän sinne mahdu kuin vähän säilytystilaa ja sänky, mutta mitäpä sitä makkarissa muuta tekisi kuin nukkuisi ja... no, avioparista kyse sentään. Lisäksi olemme nyt saunan kyljessä, joten meillä on vähän niin kuin oma kylppäri. Helpottanee aamun kylppärivuorojen hallintaa (talossa teini, kohta kaksi,,,).

Erityisen ylpeä olen kaapista, vaikken kyllä sen hyväksi itse tehnyt mitään muuta kuin valitsin verhot oviksi. Ensin meidän piti hankkia kokonaan uusi kaappi peililiukuovilla, mutta se olisi pitänyt teettää mittatilauksena ja tällä hetkellä ei budjetti antanut periksi (dominopeliin liittyy yllättävän paljon pieniä ja vähän isompia kuluja). Isäntä ja isommat pojat laittoivat töpinäksi ja yhteistyönä syntyi varsin käytännöllinen (ja minusta kaunis) kaappi, jonka ovina tällä hetkellä vain verhot. Hyvin toimii.

Ensin vanha kaappi purettiin pois tielttä. Siitä säilytettiin yksi sivuseinä sekä kapeampi hyllykaappi.
Sitten seinä ja kaappiosat maalattiin. Sivuseinä kiinnitettiin kulmaraudoilla ja kaappiosa painettiin takaisin paikoilleen.


Lopuksi viritettiin verhovaijeri yläreunaan ja kiinnitettiin Vallilan Kiuru valmisverhot. Verhot kaipaavat vielä lisätyötä, jotta yläreuna on siistimmän näköinen (eli teen sinne vaijerikujan...), mutta toimii tuo noinkin.

Tankopuolen sisustaksi löytyi Ikeasta naulakko viidellätoista eurolla. Toimii.

Kaikkiaan kaappi maksoi alle 150€... Tuon verran voin investoida vaikka väliaikaiseenkin ratkaisuun. Työtä ja muutama ärräpää kului vähän kokemattomilta remontoijilta matkan varrella, mutta tekemällä oppii.

Ja äiti sai joululahjansa jo vähän etukäteen :-)

Arkistojen aarteita : Mausteiset päärynät juhlajälkkäriksi

Tällainen tuli taas mieleen miettiessäni tulevia jälkkärihetkiä. AIkaa on melkein pari vuotta, mutta vieläkin välillä muistellaan. Tämä sopii myös joulunaikaan, joten ehkäpä ensi viikonloppuna... 

Resepti on myös helppo tehdä etukäteen. Viimeiseksi vain kootaan annos lautasille.

Edellisenä päivänä tai puolta päivää ennen : 

Tähtianispäärynät

Sekoita 5 rkl sokeria ja 1,5l kuumaa vettä syvässä pannussa. Lisää vielä 1 rkl sitruunamehua, 1 kanelitanko ja 2 tähtianista. Anna kiehahtaa. Kuori kymmenkunta päärynää. Pienet voi keittää kokonaisina, isommat halkaista ja poistaa siemenkodan ja kannat. Laita päärynät nesteeseen ja anna porista n.15min. Jätä liemeen jäähtymään.

Hasselpähkinä - nougatine

Paahda muutama kourallinen hasselpähkinöitä. Jäähdytä ja rouhi.
Kuumenna pannulla n.300g sokeria, 6 rkl vettä ja 1rkl sitruunamehua. Sekoita nopeasti ja jätä lämmölle. Älä koske ollenkaan ennen kuin kuplat muuttuvat melkein kokonaan kullanruskeiksi. Sekoita joukkoon nopeasti ripaus suolaa ja hasselpähkinärouhe ja levitä ohueksi levyksi leivinpaperille jäähtymään.


Pari tuntia ennen : 

Mascarponevaahto 

Vatkaa 2 prk Flora Vispiä vaahdoksi sokerin kanssa. Kaada joukkoon purkillinen mascarponea ja vatkaa hyvin sekaisin. Rouhi vaniljamyllyllä vaniljaa reippaasti sekaan (tai lorauta vaniljauutetta). Sekoita hyvin. Laita kylmään odottamaan.


Kun syödään : 

Taita nougatinesta levyjä tai rouhi yleiskoneessa. Kokoa annokset lautaselle. Ripottele päälle viimeiseksi vielä vaniljaa (tai vaihtoehtoisesti tummaa suklaata).  Koristele annokset sitruunamelissan lehdillä tai mintunlehdillä.

Casa Largo ja leidit lounaalla

Ennen museokäyntiä oli näillä leideillä ihan kamala nälkä. Kello oli juuri melkein kaksitoista lauantai-aamuna. Hetken aikaa arvoimme, mennäkö ensin syömään ja sitten museoon vai päinvastion... Päädyimme aloittamaan lounaalla. Päätös perustui ennakoituun jaksamiseen tyhjällä vatsalla sekä siihen, ettei meillä ollut pöytävarausta.Helsingin keskustassa on nykyään ihan turhan kuvitella istahtavansa mihinkään pikaruokalaa parempaan, jollei ole muistanut varata pöytää. Hyvästi impulsiivisuus ja ex tempore-päätökset!

Päätös osoittautui oikeaksi. Olimme juuri aukeavan Casa Largon ensimmäisiä asiakkaita ja saimme ihan mukavan pöydän ikkunan vierestä. Meidän jälkeemme pöydän sai vielä muutama muukin ilman varausta, mutta museokäynnin jälkeen olisi ollut ihan turha edes yrittää.

Niinpä istuimme tyytyväisinä ikkunapaikallamme ja totesimme tapas-valikoiman houkuttelevan. Koska olemme hyvällä ruokahalulla varustettuja, keräsimme jaettavaksi varsin näyttävän kokoelman. Menussa noita keskimmäisiä annoksia ehdotettiin yhdelle pääruoaksi ja kahdelle alkuruoaksi. Me vetäisimme päälle vielä patatas bravas ja vähän tortillaa...

Nälkä lähti oikein mukavasti ja annokset olivat maittavia. Varsinkin chorizo-nakit olivat lämpimän mausteisia ja herkullisia ja tomaattisalaatti raikasta. Vuohenjuusto maistui mainiolta siirappinsa kera ja Casa Largon aioli on yksi parhaita ravintolassa maistamiani. Kaikki lautaset tyhjenivät vauhdilla sisarellisen leikillisesti tasajaosta kinastellen. Vähän nimittäin ihmettelimme keittiön laskutaitoa. Meidän matematiikallamme kolme on hankalasti jaollinen kahdelle... tosin annoksia ei kai ole suunniteltukaan sisarusten ikiaikaista kilpailua silmälläpitäen.

Jälkkäriksi maistu Crema catalana. Rakenne olisi voinut olla ehkä vieläkin silkoisempaa, mutta kuppi näytti kyllä lopuksi melkein nuollulta. Näitä annoksia emme jakaneet.

Palvelu oli normiystävällistä ja aseman vilinä ikkunan takana viihdyttävää katseltavaa. Oikein mukava lounaspaikka siis. Laskukaan ei ollut mitenkään ylenmääräinen. Tapakset, jälkkärit, kokis ja lasi viiniä tuottivat eteen vajaan 70€ laskun. Vähemmän ahne pärjäisi lounaalla hyvin ilman perunoita tai tortillaa, yhdessä ne olivat melkein liikaa meillekin ja kevyehkön lounaan saa jo ihan yhdestä tapas-annoksestakin. Kyllä tänne voisi kuvitella palaavansa toisenkin kerran - ja upean Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttelynkin jaksoi kiertää rauhassa, kun nälkä ei kurninut vatsassa.

Taidemenu on muuten tarjolla Casa Largossakin. Siinähän saa aterian päälle mukaan liput kyseiseen Ateneumin näyttelyyn. Kannattaa yhdistää hyvä ruoka ja taide-elämys, eikä Casa Largosta ole Ateneumiin kuin kivenheitto.

Hasselpähkinä-sinihomejuustokiemurat eli joulunajan aperoherkkuja

Tämä on jo melkein retroa. Tosin vähän hirvittää sanoa niin (tulee vanha olo), mutta totta se on. Voitaikinasta tehtiin kaikenlaisia kiemuroita joulutorttujen lisäksi jo hamassa lapsuudessani (silloin 70-luvulla). Hyviä ne ovat vieläkin.

Erona entiseen aikaan on tapa niillä herkutella. Meillä nämä eivät päätyneet kahvipöytään eivätkä edes alkuruoaksi, vaan isännän perinteistä tuttuun aperohetkeen. Ai mihin? No, Ranskassa (ja monissa muissakin latinomaissa) on tapana kokoontua yhteen jo ennen ateriaa. Tarjolla on juotavaa ja kaikenlaista pikkunaposteltavaa. Itse asiassa esim. häissä kutsutaan isompi porukka aperolle (eli aperitiiville), joka voi kestää tunteja, ja sitten vain läheiset vieraat varsinaisesti hääpäivälliselle.

Minusta apero on mukava tapa. Se tarjoaa sellaisen leppoisan lähestymistavan ruoka-aikaan. Makunystyröitä herätellään hiljalleen, eikä emännällä ole paniikki päällä, kun vierailla on pahin nälkä taitettu pikkuherkuilla. Herkut sitten vaihtelevat tilanteen mukaan pähkinöistä ja sipseistä ruokaisiin piirakkapaloihin. Näin joulun aikaan ihan itsestäänselvästi pöytään ilmaantui voitaikinasta kääräistyjä herkkuja. Kaiken lisäksi taikina on kaupan pakastealtaasta, joten työmääräkään ei ole ylivoimainen.

Sinihomejuustokiemurat ja mustaherukkahyytelö

Voitaikinaa esim valmiita levyjä
sinihomejuustoa
hasselpähkinärouhetta (paahdetuista pähkinöistä)
jotain muuta juustoraastetta
(kananmuna)

Sulata pakastettu taikina paketin ohjeen mukaan ja kauli hieman ohuemmaksi ja leveämmäksi. Levitä levylle sinihomejuustomurua, hasselpähkinärouhetta sekä juustoraastetta. Rullaa rullaksi ja leikkaa sitten n.2cm leveiksi siivuiksi.

Nosta siivut leivinpaperille ja paina ne aika littanoiksi. Voit voidella kiekot, mutta se ei ole ihan välttämätöntä. Väri toki on voideltuna kauniinpi. Ripottele lopuksi vielä juustoraastetta päälle ja pistä sitten 225 asteiseen uuniin 10-15min.

Anna jäähtyä pieni hetki ja nosta tarjolle. Lusikallinen mustaherukkahyytelöä kruunaa herkun ja päälle voi ripotella vielä hasselpähkinärouhetta lisää.

Nämä katosivat alta aikayksikön tällä yhdistelmällä, mutta toki näitä voi täyttää ja täydentää oman makunsa mukaan vaikka miten.

My precious eli Olympus Pen E-PL7...

No nyt alkaa uusi elämä. Sain vihdoin ja viimein hankittua uuden kameran. Oletettavasti kuvien laatu siis paranee verrattuna näihin kännykkäräpsyihin.. No totta kai parantuu! Niin kävi viimeksikin, kun hankin nyt työsopimuksensa irtisanoneen kamerani. Enkä edes ehtinyt opettelemaan kaikkia asetuksia, vaikka niin lupasin. Ehkä nyt... Eihän puhelinten kameroissa nykyään sinänsä mitään vikaa ole, hyvässä valossa kuvat ovat ihan ok, mutta kun ostaa alle satasen puhelimen ei voi oikein odottaakaan hämäräkuvien onnistuvan. Eikä tämä syksyinen pimeys kyllä auta asiaa yhtään.

Kameravalintani osui sitten erittäin hyvin bloggaajille markkinoituun Olympus PEN E-PL7 - malliin, siihen vaaleaan. Minua houkutti erityisesti sisäänrakennettu WiFi, jonka avulla saa kuvat samantien puhelimeen ja sitä kautta vaikka Instaan... Selfie-asentoon taipuvasta ruudusta en ole ihan niin innostunut, kun nuo selfiet ovat olleet aika pienessä roolissa someilussani. Kaipa sitäkin jossain välissä tulee sitten aina kokeiltua. Enkä ehkä koe kuuluvani muutenkaan tuohon trendikkääseen bloggaajajoukkoon, jolle kameran ulkonäkö on melkein tehoja tärkeämpi, mutta onhan se kiva, jos kamera on ihan kivan näköinenkin. Edellinen oli punainen, tämä uusi nyt sitten vaalea.

Mutta nyt siis alkaa uusi elämä. Vielä kun löytäisi aikaa ja intoa kokkailuun, niin voisi olla jotain kuvattavaakin. Alla esimakua kameran kuvalaadusta ihan automaattiasetuksillakin. Ei paha ollenkaan sillä muuta valoa ei ollut käytössä kuin itse lampusta tuleva. Kuvan siirsin WiFillä puhelimeen ja siitä sitten Google kuviin blogikansioon ja blogiin. Helppoa kuin heinänteko. Lamppu tuli kamerapaketissa kaupanpäällisinä. Se on se miniversio Block-lampusta, Ihan tykkään.

Omilla asetuksilla saisi varmaan vieläkin kikkailtua. Tekisinkö jo uudenvuodenlupauksen? Veera Tyyliä metsästämässä blogissa antoi (kameramalli-inspiraation lisäksi) myös ohjeita tällaiselle tavis-automaattiasetus-kuvaajalle. Lupaan lukea artikkelin ajatuksella ja oikeasti opetella edes osan ohjeista uudella kamerallani. Ensi vuoden aikana.. Lisäksi voisin hieman keskittyä ymmärtämään enemmän myös objektiivien eroista,

Noin, onneksi näitä lupauksia ei kai kukaan enää muista ensi vuoden lopussa? 

Itsenäisyyspäivän karpalot

Tapiolassa on koju, jonka ohi en pääse koskaan ostamatta jotain. Kävelen sen ohi joka lauantai kuopuksen nauttiessa tanssitunnistaan. Sanon nauttiessa, sillä vaikka isoveljetkin aikoinaan tanssimisesta pitivät, ei tanssitunnin väliin jäämisellä uhkailulla ollut heidän käytökseensä mitään vaikutusta. Kuopus taas... ei tarvitse kuin vihjata, ettei hän ehkä pääsisikään lauantaina tanssimaan ja riehuminen loppuu samantien. Viikolla lasketaan suurin piirtein öitä lauantaihin. Näyttää siltä, että meillä on tulossa laulua ja tanssia rakastava stara,

Mutta siis, minun piti puhua karpaloista, joita löysin kyseisestä kojusta lauantaina. Toki niistä osa oli jo vähän olivat kärsineitä, mutta hyvin saatiin herkkuja aikaiseksi.

Kotilieden leivontanumeroiden resepteistä löytyy aina jotain ihanaa kokeiltavaa. Nyt iskin silmäni karpalo-valkosuklaakakkuun. Hieman tuunasin appelsiininkukkavedellä ja lopputulos sulaa suussa. Onneksi pakkaseen jäi vielä pieni purkillinen karpaloita niin saadaan joulun viemisiksi toinen kakku.

Karpalo-valkosuklaakakku 

200g huoneenlämpöistä voita
2,5dl sokeria
3 kananmunaa
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1/2tl suolaa
100g valkosuklaata
1 korkillinen appelsiininkukkavettä
1dl turkkilaista jugurttia
2dl pakastekarpaloita

Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen reippasti vatkaten jokaisen jälkeen.

Sekoita kuivat aineet ja lisää ne taikinaan rouhitun valkosuklaan kanssa. Kaada joukkoon appelsiininkukkavesi, jugurtti ja karpalot. Sekoita.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.

Paista uunissa 175 asteessa noin 50min.

Anna jäähtyä hetken aikaa ja kumoa kakku.

Kun kakku on kokonaan jäähtynyt, valuta pinnalle sulatettua valkosuklaata ja koristele marjoilla.

Karpaloinen pataleipä

Karpalot höystävät myös pataleivän ihanan jouluiseksi. Taikinaan kun sekoittaa vähän ruisjauhoja ja spelttitäysjyväjauhoja, niin herkulta maistuu.

Tällä kertaa leipä tehtiin neljän tunnin raskilla eli sekoitettiin ensin 3dl lämmintä vettä, 3dl vehnäjauhoja ja ripaus kuivahiivaa. Jätettiin seos seisomaan huoneenlämmössä neljäksi tunniksi.

Sitten joukkoon sekoitettiin pari desiä spelttijauhoja ja desi ruisjauhoja ja lisättiin jauhoja tarpeen mukaan. Taikinaa nostatettiin vielä tunnin verran samalla kun pata kansineen kuumeni uunissa.

Sitten paistettiin pataleivän tapaan 30min kannen alla 220 asteisessa uunissa ja vielä 10min ilman kantta ruskean pinnan aikaansaamiseksi.

Ihanaa juustojen alla.

Lopuksi sitten vielä tehtiin yksinkertaistakin yksinkertaisempia karkkeja eli lumikarpaloita.

Sekoitetaan tuoreita karpaloita tomusokerissa. Nautitaan yksitellen tai kouralla suuhun kipaten.

Kiristää leukaperiä kirpeydellään ja muikistaa suuta makeudellaan. Luonnon herkkua parhaimmillaan.

Karpaloita tulee itse asiassa hankittua ihan liian harvoin, kun itse emme käy niitä mistään poimimassa. Onneksi niitä nykyään löytää paremmin myynnissäkin.

 Näissä marjoissa on jotain jännän juhlavaa.

Historiallisia viitteitä ja mantelisia pikkuherkkuja

Manteleita kuluu tässä huushollissa tasaiseen tahtiin pitkin vuotta, mutta sitten joulun alla tuntuu, ettei niitä tule koskaan ostettua tarpeeksi. Kokonaisia, jauhetta, mantelimassaa, marsipaania... kaikissa muodoissaan manteli ilmestyy tasaiseen tahtiin ruokapöytään, niin suolaisten ruokien kaverina kuin makeissa herkuissa.

Näin joulun alla tekeekin usein mieli nostaa pöytään tarjolle jotain pientä makeaa. Siis silleen jälkkäriksi, ihan vain jotain, jolla saa hymyn suupieliin ja mustan kelin painumaan unohduksiin.

Lisäksi mantelit ovat kuulemma ihan terveellisiäkin, joten sitä suurempi syy herkutella - toki vähän mantelimassan ja marsipaanin sokerimäärää muistaen. Kaikkein parhaimmilta ne maistuvat tarinan kera eli kun tietää syövänsä jotain, jolla on historia.

Historiallisia herkkuja

Marsipaanipähkinät (tai -taatelit) ovat meillä vakioista vakioin, eikä makeisten tekeminen tästä oikein enää voi helpommaksi muuttua. Nämä tulivat isännän mukana Ranskan perinteenä. Siellä näitä on tehty osana jouluyön Provencelaista 13 jälkiruokaa, joka tunnetaan jo 1800-luvun lopulta lähtien. Luku kolmetoista viittaa tietysti Jeesukseen ja 12 apostoliin. Siellä pähkinät tunnetaan edusamassa yhtä köyhistä veljeskunnista, vaikka marsipaani lisäyksenä kai vähän alkuperäisestä ajatuksesta poikkeaakin. Yhtä kaikki, meille nämä ovat kotiutuneet ihan vain herkkuina, joita pöydästä joulunaikaan löytyy säännöllisesti. Välillä samalla periaatteella tehdään myös taateleita,

Marsipaanipähkinät

marsipaania
saksanpähkinöitä (ja taateleita)

Ota pieni pala marsipaania, pyöritä se vähän tasaisemmaksi ja paina kahdelle puolelle saksanpähkinän puolikas (tai pala..). Jatka kunnes pähkinät tai marsipaani loppuvat. Tee sama taateleille eli täytä ne marsipaanilla.


Toisenlaista historiaa....

Mantelikokkareiden ohjeen puolestaan löysin äidin minua varten nuoruudessani keräämistä Kokki-korteista. Aina säännöllisin väliajoin kaivan ison korttilaatikkoni esille ja aina sieltä löytyy inspiraatiota, vaikka kortit ovatkin jo reippaasti yli 30 vuotta vanhoja, melkein historiallisia nekin.
Näitä herkkuja en ollut koskaan ennen kai tehnytkään, kun ei kortissa ole asiasta merkintää.

Mantelikokkareet 

250g mantelimassaa
1 valkuainen
pähkinöitä ja coctailkirsikoita

Raasta mantelimassa karkealla terällä ja sekoita valkuaisen kanssa tasaiseksi massaksi, Nosta kahdella lusikalla tai pyörittele sormin palloiksi leivinpaperille. Paina jokaisen kokkareen keskelle hasselpähkinä tai puolikas cocktailkirsikka,

Paista 150 asteisessa uunissa 15-18min. Aika riippuu uunista ja siitä, miten ruskean pinnan haluat pikkuleiville.

Perjantain pikaruokaa

Perjantai, sataa ja on nälkä. Tarvitaan pikaruokaa!

Ei, en tarkoita matkaa pikaruokalaan - tällä kelillä en suostu nenääni ulos pistämään, kun ei kerran ole ihan pakko. Enkä muuten tilannut puhelimitsekaan.

Vaan...

Otin ison kupillisen basmatiriisiä ja sekoitin siihen kattilassa ripauksen suolaa ja kaksi kupillista kiehuvaa vettä (Ihan kuin Jamie!). Sitten vaan hiljaiselle tulelle. Riisi valmistui sillä aikaa, kun kastikekin.

Pannulle hiukan öljyä ja siihen tirisemään possusuikaleita. Ruskeusasteen päätän aina tilanteen mukaan, mutta lopuksi pintaan ripoteltiin tänään vähän maustepippuria, Sitten suikaleet pois pannulta odottamaan.

Possun valmistuessa, leikkasin kaksi punasipulia suikaleiksi ja lisäsin ne tyhjentyneeseen pannuun seuranaan tilkka oliiviöljyä ja ripaus suolaa. Annoin kuullottua ja tiputin sitten sekaan palastellun paksoin sekä muutaman silputun valkosipulinkynnen.

Kun paksoi hivenen kuullottui, lorauttelin joukkoon pullosta valmista Hoisin-kastiketta sekä toisesta pullosta sitruunamehua. Taisinpa hieman lisätä pienen lirauksen vettäkin siinä kohtaa, kun meinasi ottaa pohjaan kiinni. Se ei kyllä aina ole välttämätöntä.

Joskus aikaisemmin olen paahtanut päälle vielä jotain pähkinöitä (cashew tai maapähkinät). Tänään ei huvittanut, vaikka kaapista jotain olisi varmasti löytynytkin.

Sitten vaan kulhoihin riisin kera. Se oli tässä vaiheessa jo ihan kypsää. Kannattaa muuten muistaa aina välillä vilkaista, ettei pääse tarttumaan pohjaan kiinni - kun vesi on imeytynyt nostetaan pois hellalta ja annetaan vielä vähän hautua kannen alla.

Piparitaikina on nyt sitten työn alla. Ehkä huomisesta alkaen voisi tehdä jotain vähän juhlavampaakin.

Pikkujoulun sydänsuklaat

Ulkona ropisee. Lyhdyn kynttilä koittaa urheasti pitää liekkiä yllä, mutta isonkin lyhdyn suoja ei näköjään riitä. Saa nähdä, koska sammuu.

Sisällä sentään jo parikin valosarjaa tuo jouluista tunnelmaa, eivätkä itsetehdyt sydänsuklaat fiilistä ainakaan huonontaneet. Varsinkaan, kun lapset olivat tehtailussa mukana. Äiti taas hyrisee tyytyväisenä, kun vime viikolla kotiutetuista Valrhonan suklaapusseista (3kg valkoista ja 6kg tummaa...) riittää hupia ja herkkua ehkä jouluun saakka. Mummin meille mukaan lykkäämät silikoniset suklaamuotit, (joita Cittarissa oli jossain kohtaa jaettu ilmaiseksi), toimivat oivallisesti.. Unohdimme temperoinnit ja muut kikat, mutta herkkuja tuli. Näitä voisi harkita vaikka laittavansa vaikka joulun herkkulahjoihin. Toki temperoinnilla varmaan saisi sitten vähän vähemmän sormiin sulavia herkkuja.

Kotoiset suklaasydämet 

Sulata toisessa kulhossa tummaa suklaata (50-100g) ja toisessa valkosuklaata (100g). Valuta tai lusikoi suklaata muotteihin haluamassasi järjestyksessä suosikkihöystöin.

Meillä tehtiin tänään puoliksi valkosuklaata ja puoliksi tummaa. Kerrosten väliin tiputettii hillottua appelsiininkuorta tai vaihtoehtoisesti coctailkirsikan pala. Les Orangettes eli suklaalla kuorrutetut appelsiininkuoret kuuluvat meillä Ranskan lomilla kaikkien suosikkeihin konvehtivalikoimissa. Tässä saatiin vähän samaa fiilistä. Tuli mieleen kesä keskellä kurjaa keliä.

Mestarimössö eli kyyttö olutkylvyssä

Kun pistää kasvikset neljäksi tunniksi pataan lihapalan ja oluen kanssa, on lopputuloksena harmaa ja tylsän näköinen mössö. Maku onkin sitten ihan toiselta planeetalta. Mössöjä meillä onkin viime aikoina syöty oikein urakalla, talvi, tiedättehän, ja pataruoat.

Eipä tuo harmaa väri kyllä ruokailijoita tuntunut häiritsevän. Pata tyhjeni huimaa vauhtia. Silti, olisi varmaan pitänyt loppuvaiheessa tajuta lisätä jotain kirkkaanvärisiä kasviksia (porkkanoita? herneitä?), mutta eipä taas siinä lapsia harrastuksesta kotiin kuskatessa tullut mieleen.

Silti, kyllä sai kyytön keittopala arvoisensa kohtelun. Maistui taivaalliselta. Keittoluun ympäriltä ei ihan kamalasti sitä varsinaista lihaakaan oikein riitä, mutta ei sillä ole niin kamalasti väliäkään. Maku on uinut ja uuttunut padassa lihapalan seurana oleviin kasviksiin.

Olut naudanlihan kanssa oli myös ihan uusi tuttavuus. Sen pitänee mieluummin olla tummaa (Laitilan tummaa Kukkoa tällä kertaa) niin lopputulos saa sellaisia ihanan lämpöisiä sävyjä, joita neilikka ja katajanmarjat sitten vaan korostivat.

Kyyttö olutkylvyssä 

1,5kg kyytön keittolihaa luulla
2 isoa palsternakkaa
pussillinen salottisipuleita (kymmenkunta)
3 isoa porkkanaa
3 sellerinvartta
3 valkosipulinkynttä
timjamia nippua
3 laakerinlehteä
5-10 katajanmarjaa
5 neilikkaa
tölkillinen tummaa Kukkoa
suolaa, pippuria
kasviliemifondihyytelö
vettä

Kuutioi juurekset/kasvikset suurin piirtein sormenpään kokoisiksi paloiksi. Leikkaa sipulit renkaiksi.

Ruskista lihapala kunnolla öljyssä padan pohjalla ja suolaa pinta. Nosta liha pois padasta.

Lisää öljyä ja sipulit pataan. Ripottele hieman suolaa ja anna kuullottua muutama minuutti. Kaada joukkoon loput kuutiot ja sekoittele hetki. Lisää mausteita, katajanmarjat ja olut. Sekoita. Nosta liha pataan.

Lisää kasvisfondi ja kaada päälle kiehuvaa vettä niin paljon, että liha peittyy puoliksi.

Laita kansi päälle ja 160 asteiseen uuniin 4 tunniksi.

Minulla on Staubin pata, jonka kannessa on höyrynystyrät eli suurin osa höyrystyneestä nesteestä valuu takaisin pataan. Siksi minun ei varsinaisesti tarvinnut lisätä nestettä. Muuten kannattaa parin tunnin jälkeen vahtia, ettei pääse liikaa kuivumaan.

Viimeiseksi vajaaksi tunniksi voi joukkoon tietysti lisätä jotain kauniin väristä, jos siltä tuntuu. Samoin nestettä voi laittaa (olutta + vettä), jos haluaa enemmän varsinaista kastiketta.

Meillä tarjoiltiin tällä kertaa pastan kera, mutta tämä olisi todellista herkkua myös peruna- tai juuresmuusin kera.

Minä olen sitten ihan julkisesti yli 40v (ja ylpeä siitä)

Liityin nimittäin mukaan nelkytplusbloggaajien ihanaan joukkoon. Aikuisbloggaajat ovat vähintäänkin yhtä trendikkäitä kuin nuoremmatkin, ripauksella elämänkokemusta ja luovaa hulluutta. Olen ylpeä voidessani kutsua itsenänikin nelkytplusbloggaajaksi.

Mitä tämä siis tarkoittaa? 

Olen mukana blogiyhteisössä, jonka jäseniltä saa tukea ja neuvoa bloggaamiseen. Toisinaan tehdään yhteisiä projekteja, kaupallisia ja vähemmän kaupallisia, mutta pääpaino on ainakin minulla nimenomaan tuossa yhteisöllisyydessä. Toivon myöskin, että luokseni yhteisön kautta löytäisi myös lisää lukijoita, niin nuorempia kuin vanhempiakin. Kaikki ovat tervetulleita.. Bloggaajien välinen yhteisöllisyys on hieno asia, mutta kaikkein mahtavimpia ovat kommentit lukijoilta - olivat he sitten bloggaajia tai muuta yleisöä!


Miten tämä vaikuttaa blogini sisältöön? 

Ei oikeastaan mitenkään. Paitsi, että mielenkiintoisia aiheita voi tulla lisää. Edelleenkin kirjoitan omia ajatuksiani ja mielipiteitäni ruokaan, trendeihin, tuotteisiin ja ruokapaikkoihin liittyen. En ole myynyt sieluani, eikä kukaan sanele kirjoituksiani. En odota myöskään tällä rikastuvani varsinaisesti muuten kuin elämysten osalta. Päivätyöni on jatkossakin muualla.


Mitkä ihmeen Nelkytplusblogit? 

Listalta löytyy 38 toinen toistaan mielenkiintoisempaa blogia eri aihealueilta. Joukossa on varmasti jo monia tuttuja, mutta käy ihmeessä löytämässä myös uutta luettavaa. Nelkytplusblogit

Facebook : Suomen 40+ blogit
Instagram : nelkytplusblogit

Mukana myös toinen blogini kirja-/kulttuuri / Ja kaikkea muuta

Eikä mitään heitetä hukkaan - kyyhkyliemi risotossa

Kuvaaminen kännykällä aiheuttaa tuskiai

Toistan itseäni - On kylmää ja märkää ja mustaa. Kateellisena katselen kuvia sieltä, missä lumi jo valaisee, tai toisaalta sieltä, missä aurinko lämmittää. Toto 4v. kysyy joka päivä, joko on talvi. Mitäpä tuohon oikein vastaisi? Kalenterin mukaan periaatteessa joo, mutta...

Vali, vali, vali. Onneksi on lupa luoda itse valoa. Viikonloppuna ostin kaksi jouluvalorimssua. Ulkona palaa kynttilä kahdessa lyhdyssä ja takassa on tuikkurivi. Selvinnemme hengissä tästäkin talvesta. Lisäksi kohta on joulu.

Jouluruokia tosin meillä ei vielä tee kenenkään mieli, mutta selkeästi on siirrytty talvisempaan ruokalistaan. Jännästi lihaa on listalla enemmän ja liemiä ja risottoja...

Viime viikonloppuna isäntä hihkui löydettyään kyyhkyjä. Niitä syötiin ensin kokonaisina kypsennettyinä, mutta lopuista keitettiin liemi risottoon. Höysteeksi sieniä ja punajuurta ja loppuja kyyhkysenlihoja. Ei hullumpi tiistaiherkku.

Ja on tästä kelistä jotain hyötyäkin. Timjamin saa poimittua vielä omalta pihalta.


Kyyhkyrisotto 

Lientä varten pistä kyyhkysten luut, porkkanaa, selleriä, sipulia, pippureita ja vettä kattilaan ja anna poreilla tunnin verran. Kuori pinnalle mahdollisesti kertyvä vaahto pois. Siivilöi ja keitä vielä kokoon puoleen. Maista ja lisää suolaa, jos tarpeen. Tarve riippuu siitä, miten kyyhkyt on alunperin valmistettu.

Kuori pieniä punajuuria ja pistä foliopakettiin suolan, timjamin ja balsamicoetikan kanssa. Voit lisätä lorauksen hunajaakin, jos siltä tuntuu. Laita 200 asteiseen uuniin noin 40min ja tee sillä välin risotto.

Hienonna 1 punasipuli ja kuullota sitä öljyn ja voin sekoituksessa. Kaada joukkoon risottoriisiä noin 3-4 annoksen verran, riivi joukkoon lehdet muutamasta timjaminoksasta ja kuullota riisiäkin muutama minuutti, Kaada joukkoon desin verran valkoviiniä ja anna haihtua. Lisää kuumennettua kyyhkylientä aina kauhallinen kerrallaan ja sekoita koko ajan. Lisää aina uusi kauhallinen, kun edellinen on imeytynyt.

Paahda sieniä tosi kuumalla pannulla ja kuumenna myös pilkotut kyyhkynlihan. Kun kyyhkynlihan on täysin kypsää,se saa sellaisen hieman maksamaisen maun, mutta minä tykkään kyllä siitäkin.

Kun riisi on kypsää, lisää joukkoon.parmesaania ja tarjoile. Nosta päälle punajuuripaloja, sieniä, kyyhkyä ja riivi vielä vähän timjaminlehtiä ja raasta parmesaania, jos tekee mieli.

Perjantain perhepäivällinen Kappelissa

Me olemme käyneet todella harvoin koko porukalla ravintolassa syömässä. Osasyynä on tietysti budjetti (5 henkeä - ei ihan halpaa vähänkään paremmissa paikoissa) ja sitten on tietysti tuo kuopus, jonka kyky istua paikoillaan on tähän saakka ollut noin viiden minuutin luokkaa. Nyt kuitenkin halusimme tarjota pojillekin uuden kokemuksen perinteitä huokuvassa paikassa ja suuntasimme perjantai-iltana (Yle Areenan puhelinsovelluksen Ryhmä Haulla varustettuina) Kappeliin perhepäivälliselle.

Paikka on täynnä historiaa. Siellä ovat istuneet niin Eino Leino L.Onerva kuin Sibeliuskin ja nyt sitten myös me. Tiedä sitten oliko kyseessä historian havina vai ilmastoinnin vaikutus, mutta Kappeliin kannattaa varustautua vähän lämpimämmillä vaatteilla. Siellä melkein tuulee. Meitä onneksi isäntä varoitti etukäteen, joten kenellekään ei tullut kylmä.

Olimme saapuessamme hivenen varauksesta etuajassa, eikä pöytä ollut valmis, joten istahdimme kahvilan puolelle odottelemaan ja katselemaan iltavilinää. Ihmisiä tuntuikin olevan paljon liikkeellä. Jos olisimme olleet vain aikuisporukalla, olisimme varmaan myös istahtaneet baarin puolelle. Se näytti viihtyisältä, mutta lasten kanssa tyydyimme kahvilaan - eikä meillä tietysti pitkä odotus ollutkaan. Sen verran, että kuopus ehti bongata (Neekerin)pusu-suklaat jälkkärikseen. Lapsuudesta tuttu nimi tulee väkisinkin niistä mieleen, vaikkei se enää olekaan poliittisesti korrekti. Enkä osaa sitä nytkään ajatella jotenkin pahana, ei siihen lapsella mitään asenteita liittynyt, Nimi kuin nimi - pääasia oli suklaa.

Kappelin listojen kohdalla iski melkein runsaudenpula. Oli tavallista listaa ja lasten listaa ja taidemenulistaa. Vähempikin ehkä olisi riittänyt, mutta ainakin kaikille löytyi mieluista syötävää. Itse kallistuin osin laiskuuttani taidemenun puolelle. Vähemmän vaihtoehtoja ihmeteltävänä, Sitä paitsi, karitsapatee ja rapurisotto kuulostivat varsin maukkailta vaihtoehdoilta.

Sitä ne myös olivat. Alkuruoka-annokseni leipä oli mahtavan rapeaksi paahdettua ja sopi mainiosti pateen seuraksi. Pistelin annokseni hyvällä halulla. Isännän kylmäsavustettu peura puolestaan katosi nopeasti kuopuksen suuhun pienen maistiaispalan jälkeen kun kuului vaativa: "Lisää..." No, isäntä söi sitten kuopuksen kasvistikut, joista pikkuherra ei oikein innostunut. Esikoinen puolestaan huokaili "suomalaisten alkupalojensa" herkullisuutta.

Esikoinen ei myöskään valittanut nälkää enää pääruokansa jälkeen, Peuralihapullat olivat sen verran tuhti annos, että jopa keskellä kasvupyrähdystä kärvistelevä teini sai vatsansa täyteen. Minäkin tykkäsin rapurisotostani, vaikka siinä ehkä suhteessa olikin vartaassa aika paljon ravunpyrstöjä verrattuna riisin määrään. Ihan hyvää kuitenkin, vaikkei varsinaisia huokailuja aiheuttanutkaan, Taisi olla jonkinlaista krassia ja fenkolia tuo salaatti. Ihanan raikasta kevyen kastikkeensa kera ja itse asiassa annoksen paras osa.

Jälkkäriksi pöydässämme valittiin lakritsivanukasta ananasjäätelöllä sekä tietysti niitä jo alussa bongattuja pusuja. Jäätelö oli ihanan raikasta, mutta vanukasta oli selkeästi liikaa. Vain minä söin annokseni loppuun, mutta olenkin siitä tunnettu, etti mistään makeaa muistuttavasta jää lautaselleni todistusaineistoa. Ihan tyypillistä lakritsivanukasta, ehkä hivenen turhankin tymäkkää. Olisi uponnut vielä paremmin hivenen vaahtomaisempana.

Palvelu oli ystävällistä koko ruokailun ajan. Vähän ihmetytti varaukseen merkitty aika. Varaus kestäisi kuulemma 2h, mutta palvelu ei kyllä ollut niin nopeaa, että tuossa ajassa enemmän seurusteluun kuin ruokaan keskittyvä seurue selviäisi loppuun saakka. Me emme kukaan halunneet kahvia ja laskunkin otimme jälkkärin kanssa (enemmän tosin kuopuksen liikkumistarpeen kuin varausajan vuoksi), mutta pidemmällä kaavalla olisi tarjoilijoille saattanut nousta pieni tuskanhiki seuraavien odottaessa pöytää. Mikään kiire ei kuitenkaan häirinnyt tarjoilijoiden hymyä ja koko porukka lapsia myöten tunsi olonsa tervetulleeksi.

Kaikkiaan kokemus siis oli oikein miellyttävä ja otetaan varmasti uusiksi. Miljöössä riitti pientä ihmettelemistä, ruoka maistui sen olematta mitenkään erityisen brassailevaa tai erikoista.

Vaan miten ihmeessä lasten kanssa ruokailu onnistui ennen aikaa puhelinsovellusten? Meidät pelasti Ryhmä Hau. Aina kun kuopus siirtyi tuolin reunalle, hänelle lykättiin käteen puhelin lastenohjelmineen. Toimii...

p.s. Taidemenu tarkoittaa sitä, että kaupanpäällisiksi saa liput Ateneumiin Henri Cartier-Bresson -näyttelyyn. Kulturelli lisäkokemus siis tiedossa vielä ennen tammikuun loppua...

Lihapiirakan lempparitaikina eli rahkavoitaikina speltillä

Voitaikina ja lehtitaikina ovat herkkua joulutortuissa ja sen semmoisissa. Jostain syystä kuitenkin vierastan niitä suolaisten (ja makeidenkin) piirakoiden pohjina. Niissä on jotenkin liikaa... liikaa kerroksia, liikaa volyymiä, liikaa kaikkea. Sitä vastoin rahkavoitaikina on aina ollut suosikkini varsinkin suolaisten piirakoden pohjana.

Nyt kun koko ajan "terveellistetään" reseptejä niin tulin laittaneeni tähän taikinaan puolet täysjyväspelttijauhoja...

Menittekö halpaan? Tässä on silti voita 250g vaikka kuinka jauhoihin korvattaisiin täysjyvää eli eipä resepti ainakaan keveäksi muuttunut Ravintoarvo ehkä koheni speltin ja täysjyvän myötä. Itse asiassa lisäsin spelttijauhoja ihan eri (siitä parhaasta) syystä eli maun vuoksi. Speltistä tulee sellainen ihana vähän pähkinäinen maku, joka sopi tähän kuin nappi silmään. Speltti ei myöskään vaikeuttanut laisinkaan leipomista, vaikka niin välillä varoitellaan. Rahkavoitaikina on pienen jääkaappivisiitin jälkeen aina yllättävän helposti kaulittavaa, niin tässäkin.

Piirakkaan täytteeksi lykkäsin lammaspadan jämiä. Isäntä innostui tekemään viikonloppuna hedelmäistä lammaspataa (lampaanpotkia, kuivattuja hedelmiä, sipulia, juureksia, manteleita jne...), joka oli herkkua couscousryynien kanssa, mutta joka hienonnettuna sopi kyllä varsin hyvin myös piirakkaan. Varsinkin kun päälle ripoteltiin vielä vuohenjuustoa ja parmesaania ennen kannen asettelua. Kyllä tätä vihersalaatin ja granaattiomenansiementen kanssa nautti mielellään iltapalaksi.

Spelttirahkavoitaikina lihapadan kääreeksi 

250g voita
2,5-3dl vehnäjauhoja + hyppysellinen leivontaan
3dl täysjyväspelttijauhoja
1tl leivinjauhetta
rippunen suolaa
250g rahkaa

Nypi voi ja kuivat aineet murusiksi ja sekoita rahka joukkoon nopeasti. Lisää jauhoja, jos taikina tuntuu liian kostealta. Ilmakin vaikuttaa tarpeeseen.

Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Hienonna haluamasi lihapata tai kypsennä ryynejä ja jauhelihaa lempimausteidesi kera tai keksi jokin muu täyte - ei sen aina tarvitse olla lihaa.  Sitä tarvitaan noin 2cm kerros piiraaseen.

Kauli 1/2 taikinasta leivinpaperin päällä levyksi ja laita piirakkavuokaan. Levitä täyte päälle. Ripottele vielä juustoja niin halutessasi.

Kauli 1/3 taikinasta levyksi ja nosta täytteen päälle. Käytä lopputaikina koristeluun (tai säästä pikkupiiraita varten) Taikinan tarve riippuu tietenkin vuokasi suuruudesta tai siitä laitatko yksinkertaisesti pellille. Minä käytin suurin piirtein mainitsemani määrät sellaiseen lasiseen Pyrex-piirakkavuokaan.

Voitele piirakka kananmunalla ja pistele haarukalla. Paista  n-25min 200 asteessa. Voi kestää muutaman minuutin kauemminkin. Anna jäähtyä hetki ja nauti raikkaan salaatin kera.

Yksinkertainen on kaunista (ja parhaimman makuista)

Se on taas se aika vuodesta, kun äitien työlistalle ilmaantuvat koulujen myyjäiset ja muut kissanristiäiset. Minä en jostain syystä koskaan muista vanhoja hyviä reseptejä ja sitten pitää kokeilla uusia. Kuulostaako tekosyyltä? Sitä se onkin.

Ihanan aurinkoisen marraskuun päivän - kyllä, luitte oikein - kävelyretken jälkeen teki tänään mieli leipoa jotain hyvää. Pitäähän sitä reseptejä kokeilla ennen kuin laittaa myyntipöydälle.  Raikas ilma sai kaikkien posket punottamaan. Ilma oli kertakaikkisen ei-marraskuinen auringon lämmittäessä ja miltei tyynen merenpinnan kimaltaessa. Valohoitoa pimeimpään aikaan - tuli tarpeeseen.

Vietimme koko sakki ulkona miltei pari tuntia harhaillen puistosta rantaan ja sitten takaisin. Ruokahalu oli sitten sen mukainen. Lounaaksi nautittiin lampaanpotkaa hedelmäisessä juureskastikkeessa couscousryynien kera, mutta silti jäi vatsanpohjalle vielä tilaa pienelle herkulle.

Monessakin kirjassa (ainakin Hummingbird Bakery ja Vaaleanpunaisen Nonparellin Kakut) on silmiin osunut tuorejuustoraidoilla höystetyt suklaamuffinssit. Sellaisia siis piti kokeilla tänään. Yleensä raitoihin on laitettu sitruunaa tai limeä, joten ruiskaisin limemehua joukkoon minäkin. Virhe. Kyllä se niin on, että yksinkertainen on kaunista leivonnaisissakin, ja suklaa-vaniljayhdistelmä se kaikkein paras. Unohdetaan siis limet ja muut sitrukset tällä kertaa.

Taitaa muuten olla vasta toinen resepti tähän mennessä pitkässä listassa kokeiluja, jossa sulatettua suklaata sisältävä taikinapohja jää ihanan kevyeksi ja ilmavaksi. Yleensä niistä tulee tymäköitä. Se ensimmäinen sattuu olemaan juurikin tuo, jonka juuri arkistoista postasin. Kameraa en ole vieläkään onnistunut uusimaan, mutta mennään nyt näillä kännykkäkuvilla sitten vielä vähän aikaa.

Suklaa-tuorejuustokakkuset

Paistettu pahvisissa muffinssi/kakkuvuoissa. Hyvin pelittävät.

100g voita
100g tummaa suklaata

Sulata voi ja sekoita siihen pieneksi paloiteltu suklaa.

2 kananmunaa
1,5dl sokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sula, mutta hivenen jäähtynyt suklaa-voiseos ohuena nauhana.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele taikinaan, kunnes seos on tasainen-
1,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
vaniljaa myllystä noin puolisen teelusikallista
ripaus suolaa (aina suklaisiin leivonnaisiin, nostaa maun uusiin ulottuvuuksiin)

Kaada kakkuvuokiin pohjalle.

Sekoita nopeasti tasaiseksi seokseksi :
purkillinen tuorejuustoa (200g)
3rkl sokeria
1tl vaniljasokeria

Nostele muffinssivuokiin ja sekoita hieman tiikerimäiseksi.

Paista uunissa 160 asteessa (kiertoilma)  noin vajaat 25min.
Anna jäähtyä.

Meillä syötiin jälkkärimäisesti kermavaahdon kera, mutta kelpaavat nuo ihan sellaisenaankin. Päälle ripoteltiin jouluisia nonparelleja, mutta vielä parempaa olisi varmaan ollut tuoreiden marjojen kanssa. Ehkä huomenna sitten viimeisiin vielä jäisiä mustaherukoita. Nam!

Jaa, että näitäkö sitten myyjäisiin ? Katsotaan nyt. Ei sitä vielä tiedä, missä fiiliksissä mennään, kun on h-hetki.