lauantai 27. elokuuta 2016

Bloggarin perjantai

Bloggaajien arkea monet luulevat yhdeksi juhlaksi. Ei se sitä ole. Eikä varsinkaan tällaisen työssäkäyvän bloggaajan, joka hätäpäissään kirjoittaa milloin mistäkin lapsille melkein kelvanneesta ruokatekeleestä. Arki on läsnä vahvasti, vaikka bloggaaminen kivaa onkin.

Aina välillä sitten poikkeus vahvistaa säännön. Oli kyllä mahtava lomaviikon perjantai, kun sopivasti osui kohdalle peräti kaksi tosi kivaa tilaisuutta.



Viinejä ja hyvää seuraa 

Iltapäivän aloitti mukavasti Viinilinna. Minut houkuttelivat paikalle englantilaiset kuohuviinit, joita ihan uteliaisuudesta halusin maistaa. Siskoni asui useamman vuoden Englannissa ja muutenkin vanhalla englanninopiskelijalla on pieni nurkka sydämestä aina varattu saarivaltiolle (Brexitistä huolimatta...). Kaikuja viininviljelyn kehittymisestä Englannissa oli kiirinyt korviini jo aikaisemmin, mutta maistamani valkoviinit eivät oikein olleet sytyttäneet.

Nyt oli toisin. Ihastuin ikihyviksi Hattingley Valley Classiciin, joka kuohuviininä ei itse asiassa jäänyt kauas edes suosikkishamppanjoistani. Mahtava tuttavuus, jota pitänee maistaa vielä uudelleen. Saman tuottajan rosé puolestaan yllätti. Ensimmäisenä suussa maistui häivähdys ruusua, joka vei heti ajatukset kesään ja ruusuvedellä maustettuihin marenkeihin tai syllabubiin (alkoholilla maustettua kermavaahtoa - very English indeed).

Ehkä me tosiaankin toteutamme jossain vaiheessa ideatasolla pyörineen yhdistetyn viini - Shakespeare - Englannin maaseutumatkan...

Hardy's puolestaan oli jo vanha tuttu, vaikka Hardy's Crest Sparkling Chardonnay Pinot Noiria en ollutkaan ennen maistanut. Sopi muuten vallan mainosti illan vihreän curryn kanssa.

Uusiseelantilainen Vicarage Lane oli minulle aivan uusi tuttavuus, mutta varsin mielenkiintoinen. Erityisesti tietysti koska tilaa isännöivät suomalainen Satu Lappalainen ja hänen rallissa kartturina toimiva miehensä John Kennard. Eikä maistamani Rieslingään ollut yhtään hullumpaa.

Vastaanotto oli lämmin ja esittelyt tietysti mielenkiintoisia. Kiitokset!

Oman lisänsä hauskuuteen tietysti toivat sitten mukana olleet muutkin nelkytplusbloggaajat Naurua riitti :-) . Oli tosi kiva nähdä taas! 





Syksyn odotetuin keittokirja

Eikä se hauskuus viiniinmaisteluun loppunut. Edessä oli vielä todella paljon odottamani keittokirjan julkkarit VnVin - viinibaarissa. Mari Moilasen aikaisemmat kaksi kirjaa ovat olleet aivan mahtavia, eikä tämä uusinkaan tee poikkeusta.

Itse tehdyt lahjat ovat arvostettuja. Niissä on takana sekä ajatusta että yritystä. Antaja on ollut valmis uhraamaan taitojaan ja aikaansa lahjan valmistamiseen. Syötävistä lahjoista ei myöskään jää ryönää nurkkiin, mikä ilahduttaa tavarapaljouden keskellä kärvistelevää nykyihmistä. Tietysti ruokalahjoihin on myös helppo yhdistää kierrätystavaraa esim. kirppariastioita tai askarrella itse kaunis paketti.

Syötäviä vietäviä on varmasti kirja, jota meillä käytetään ahkerasti. Ovathan ruokalahjat toivottuja ja niitä mielellään vie - kunhan keksii mitä kulloinkin tekisi. Tämän kirjan avulla ideat eivät lopu heti alkuunsa. Kirjaan palataan myös blogissa, kunhan tässä ehdin vähän testailemaankin.

Ihan vinkkinä muuten julkkareissa yksimielisesti julistettu totuus: Ruokaharrastajat (ja myös ruoka-ammattilaiset) ihaltuvat erityisesti ruokalahjoista. Rimakauhu yli laidan sillä tokihan päivät päästään ruokaa laittava tykkää saada kotiruokarumbaa auttavia juttuja lahjaksi! 

VinVin oli paikkana varsin tunnelmallinen ja sopivakin pienimuotoisiin julkkareihin, Kiitos Mari ja Kirjapaja! Niin kirjasta kuin kivasta tilaisuudesta.



30 kommenttia:

  1. Eilinen tosiaan oli todella kiva superperjantai, vaikka kävinkin tilaisuudet eri järjestyksessä ja jotkut olivat ne eileenitkin juoneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En myönnä... (oli hyvää, vaikkei ihan noussutkaan suosikikseni...)

      Poista
  2. Olispa saanut olla mukana.Kivat tapahtumat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näitä osuu mukavasti seuraavaan Suomen reissuusi. Minulla kävi tämän lomaviikon suhteen hyvä tuuri :-)

      Poista
  3. Ihana perjantai! :) Marin kirja on upea. Oon tässä sitä viikonlopun aikana vähän väliä selaillut ja ihastellut kauniita kuvia! Kirjan ohjeet on tosi houkuttelevia ja ideoita riittää vaikka kuinka. Tulee olemaan ahkerassa käytössä :).

    VastaaPoista
  4. Minua jäi harmittamaan kun en päässyt tuonne Viinilinnaan. Oli varmasti kivaa. Vielä enemmän tosin harmitti, etten taaskaan ehtinyt täältä periferiasta Marin julkkareihin. Syötävät vietävät oli todellakin yksi odotetuimmista syksyn kirjoista täälläkin. Kyllä se Mari taitaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kivaa. Toivottavasti törmätään jossain muualla :-)
      Tuota kirjaa on taidettu odottaa useammankin blogin suunnalla...

      Poista
  5. Voi että, mihin ketjuun törmäsin. Kehuja täynnä, kiitos kaunis kaikille. Ja Sari, ensi kerralla kyllä tulet!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ansiosta :-)
      Niin, ja se seuraava kerta? Joko on päivämäärä päätetty? Eikös me puhuttu jotain ensi elokuusta...(ei mitään painetta tietenkään, mutta me on jo totuttu kirjaan per vuosi...) ;-)

      Poista
  6. Ihanaa vaihtelua arkeen, todellakin. Itse asun niin "maalla" kaukana hesasta, että jään paitsi usein kaikesta kivasta. Olisin niin halunnut mukaan perjantaina Marin julkkareihin, mutta harmikseni se ARKI ei antanut periksi. Ihana fiilistellä näin kuvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kävi tuuri, kun lomaviikolle osui useampi kiva juttu. Muuten olisi arki tainnut tulla minullakin väliin ainakin muutaman kohdalla... Torstaista se arki sitten taas alkaakin uudelleen.

      Poista
    2. Ööö, jos Tampere on "maalla", missähän Oulu on :D

      Poista
  7. Kuulostaa kivalta idealta kirjaksi! Täytyypä tutustua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa. Siinä on ihanat kuvatkin kivojen ohjeiden lisäksi :-)

      Poista
  8. Reissailun vuoksi jäivät molemmat tapahtumat väliin ja kyllä vähän harmittaa... :-/

    VastaaPoista
  9. Voi että, tuonne Viinilinnaan olisi halunnut itsekin mutta meillä osui reissu samalle päivälle, kuulostaa kivalta tapahtumalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein mukava ja rento. Ohjelma ja maistelu oli laitettu kivasti lomittain.

      Poista
  10. Meille tuli viime hetken este ja molemmat tapahtumat jäivät välistä. Vitsi, että harmitti :( Teillä näytti olevan aivan superkiva päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No harmi. Oli kyllä tosi kiva perjantai-iltapäivä ja osui juuri sopivasti lomaviikolleni :-)

      Poista
  11. Näyttääpä kivalta perjantailta! Oma elämä on tällä hetkellä niin hektistä, että en ikinä ehdi osallistua mihinkään blogitapahtumiin. Olisi kyllä kivaa vaihtelua välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tankkasin viime viikolla blogitapahtumia oikein urakalla. Saattaapi uuden työn takia jäädä lähiaikoina väliin...

      Poista
  12. Hei täältähän löytyi samanhenkinen brittifani :-) Olen myös tykästynyt brittikuohareihin ja Lontoon reissuilta niitä olemme kotiin kantaneet. Yksi suosikeistani on Nyetimber. Harmi ettei tavattu Marin julkkareissa, minä taisin jumittaa siellä toisessa nurkassa :-) Ehkä sitten ensi kerralla! Minttu / Haarukkavatkain

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla joo, toivottavasti! Oli kyllä hyvää kuoharia ja ihan mahtava kirja!

      Poista
  13. Olispa aina tuollainen perjantai!

    VastaaPoista
  14. Molemmat tapahtumat kuulostaa ihanan rennoilta ja kivoilta. Sellaisilta, joiden vuoksi olisin ollut valmis ostamaan lentoliput, jos aikataulu olisi sallinut.

    VastaaPoista

Ilahdun aina kommenteista!